Huumaavaa

Keväthuuma

Tästä kesästä piti tulla kiipeilykesä, valitettavasti niin ei käynyt vaan voitto meni golfille, toiminnalliselle harjoittelulle ja juoksulle. Siitä huolimatta olen päässyt muutamia kertoja valloittamaan kallioita ja rakentelemaan ankkureita, jokainen kerta on (pieni ellei olematon) askel eteenpäin. Ehkä jonain päivänä voin kutsua itseäni kiipeilijäksi, nyt olen lähinnä räpeltäjä.

Suunnattiin kaverini Annan kanssa Hollolaan Havukalliolle, joka on suosittu paikka. Oltiin sen verran ajoissa liikenteessä, että parkkipaikalle mahtui hyvin. Välillä kiipeilijöitä on ruuhkaksi asti, sillä moni tulee tänne kauempaakin. Meidän piti siskoni kanssa hankkia omat köydet, köysireput ja muutamat D-sulkkarit, mutta se jää ensi kevääseen. Onneksi on kiipeilykavereita, joiden kamoja saa lainata, ei voi olla muuta kuin kiitollinen.

Päivän paras uutinen oli se, että suosikki kiipeilypariskuntani saavat perheenlisäystä. Ensi kesänä pitää vuorotella kiipeilyn ja varmistuksen lisäksi vauvan hoitoakin, aika hauskaa eikö? Perhe kun ei ole syy lopettaa harrastus vaan perheen pienimmät voi ottaa mukaan. Ja lapsillehan kiipeily on luonnollista, joten pieniäkin kiipeilijöitä on nähty. Havikselta löytyy myös Pupu-reitti, joka on juurikin lapsille sekä aloittelijoille ensitreeniä varten. Se on muuten ainoa reitti, jonka olen päässyt ylös asti. Reitin tietävät saavat nyt mittasuhteita siihen, miten alussa olen tämän lajin suhteen. Tykkään tästä silti, vaikka kalliot ovat vielä turhan kova vastus...some day.

Kuulumisten ja ankkurihommien jälkeen ryhdyttiin tositoimiin eli kiipeilemään. Köydet viritettiin keväthuuma nimiselle reitille, jota kiivettiin jo keväälläkin. Jokainen reitti on nimetty ja nimeämisoikeus on sillä, joka kiipeää puhdistamansa kohdan liidaamalla. Me kiipeämme pääsääntöisesti alaköysillä eli köysi viritetään kallion päällä olevaan ankkuriin. Tämä on hyvin turvallista, kun köydet virittää huolellisesti ja turvallisuudesta pitää huolta jokaisessa vaiheessa. Liidauksessa eli alaköysikiipeilyssä kiipeilijä kuljettaa köyden mukanaan ja kiinnittää sen kiiloilla edetessään ylemmäksi. Alaköysittelyssä on suurempi riski, jos putoaa alussa voi pudota maahan asti ja kiilatkin voivat irrota. Toisaalta liidaus on luonteva askel eteenpäin ja siinä kiipeilytaidot kasvavat, ainakin kiipeilyopettajamme ja ystävämme Jonne sanoo aina niin. Luotan siis Jonneen enkä lähde kyseenalaistamaan.

Varmistuspaikka

Alku oli hankala ja usko meinasi loppua, kunnes sain jostain voimia kivuta ylemmäs. Ensimmäinen kokeilu päättyi noin 10 metrin korkeuteen, sitten loppui voimat ja usko. Siirryin välissä varmistushommiin ja ihailin Annan kavutessa mestarin ottein, näytti siltä että hän olisi juossut kalliota ylöspäin. Siinä joutuu tekemään töitä varmistaessakin, että köysi pysyyy tarpeeksi tiukkana ja on valmiudessa jos ote lipsahtaisikin. Tosin eipä se ote tainnut lipsua lainkaan ammattilaisen kiivetessä.

Toisella yrityksellä selvitin hankalan alun jo helpommin. Pääsin myös huomattavasti korkeammalle kuin ensimmäisellä yrityksellä, mutta ankkurille asti ei kantti kestänyt. Käytän liikaa käsiä vaikka kiipeilyssä tärkeintä on löytää otteet jaloille sekä luottaa kitkaan. Kiipeilykengissä on samaa ainetta kuin formula-autojen renkaissa ja taitavat kiipeilijät voivat edetä lähes pelkän kitkan avulla, lienee selvää etten ole yksi heistä. Silti jokaisella kerralla tapahtuu pientä edistystä ja kun huomioi, että pelkään edelleen korkeita paikkoja ei voi vaatia liikaa. Pystyn sentään työskentelemään ankkuripisteillä suhteellisen rennosti ja luotan varusteisiin, kun tiedän niiden olevan kunnossa.

Parin tunnin reissu tuntui koko kropassa, kiipeily on todella kokonaisvaltaista. Kotiin päästyäni palkitsin itseni päiväunilla, sillä lihakset olivat liekeissä. En ole vielä toipunut minua riivanneesta väsymyksestä, joten ilta on kulunut enemmän kuin rauhallisesti. Sen verran kiva reissu tuli heitettyä, että aion vierailla talvikaudella useamman kerran Helsingin kiipeilykeskuksessa Tapanilassa. Pienellä treenillä, etenkin vartalonhallinnan suhteen, helpottuu myös ulkokiipeily. Kaikkea sitä pitääkin harrastaa, mutta periksi ei anneta, luovuttaminen ei ole mun juttu.

Ankkurin rakennusta keväthuumalta
Kuva on keväältä ja allekirjoittanut hommissa