Vanha koira ei opi uusia temppuja

Täydellisen svingin metsästys jatkui eilen Pron viitoittamalla tiellä. Luulin olevani jo pitkällä, mutta videointi palautti minut maan tasalle. Alku on toki lupaava, mutta töitä riittää vielä paljon. Nyt alkaa pelottaa, että kausi loppuu kesken ja kuinka löytynyt vire säilyy talven yli? Onneksi olen toiminnan nainen, joten mulla on muutama ässä hihassa. Parasta olisi varata golfloma etelän lämpimään, mutta varallisuuteni asetta tässä kohtaa rajoituksia, typerä realismi. Jonain päivänä sekin haave toteutuu...some day!

Alkuasento ja loppuasento ovat täydelliset, mutta siinä välillä tapahtuu jotain mystistä. Nostan käteni backsvingissä taivaisiin, jolloin paketti hajoaa ja hallinta on tiessään. Tiedän nyt missä lyöntini menee pieleen ja osaan nyt varoa karikoita, oikea kyynärpää lähellä vartaloa nainen! Ne tissit pysyy siinä kyynärpäiden välissä, laji on siis naisille helppoakin helpompaa (tämä on Pron suusta ei minun, mutta tottahan se on joka sana). Peili tulee olemaan työparini vielä pitkään, se peilaileva tyyppi Takkulan rangella olen siten todennälöisesti minä.

Peku eli golfopettajani lohdutti minua kertomalla, että Tiger aloitti svingin korjauksen kaksi vuotta sitten ja työ on yhä kesken. Mä ajattelin tosin hoitaa homman syksyn aikana, joudun ilmeisesti investoimaan muutaman golftunnin lisää. Ihan kuin mulla ei olisi muita rahareikiä, mutta siihen on aikaa ja rahaa mitä pitää tärkeänä, jostain ne eurot löytyy. Tunnin jälkeen jäin rangelle ja jatkoin kärsivällisesti projektin parissa. Kolme pallokoria myöhemmin suuntasin puttaamaan, sitä ei voi harjoitella ikinä liikaa. Ennen päivän kierrosta olin ainakin lämmitellyt reilusti.

Sää oli uskomattoman kaunis ja lämmin, joten sain houkuteltua molemmat pelikaverini jatkamaan täydet kahdeksantoista väylää. Välissä tuli upeita onnistumisia ja sitten taas pettymyksiä, mutta molemmat kuuluvat lajiin. Kivaa se oli silti alusta loppuun asti ja saatoimme saada Raijan kanssa uuden pelikaverin, pelikavereita ei ole ikinä liikaa. Väylällä kymmenen pääsin tuulettamaan, tein kauden ensimmäisen birdien, toivottavasti tehtailen niitä lisää. Birdie, tuttavalllisemmin Pirkko, on yksi alle ihannetuloksen eli par kolmonen suoriutui upeasti kahdella lyönnillä. Tämä on minun tasolla pelaavalle hole in onea vastaava onnistuminen.

Olin lähtenyt kotoa yhden maissa ja kurvasin kotipihaan puoli kymmeneltä. Vietin siis työpäivän golfin parissa, taisin vähän ahkeroida varastoon. Hartia- ja lantiokierron opettelu sekä vatsalihasten jännitys lyönti toisensa jälkeen jätti jälkensä, sänkyyn kaatui väsynyt golfaaja. Kunnon yöunien jälkeenkin olo on yhä kuin jyrän alle jäänellä, ihan kun olisi eilen tehnyt jotain pientä. Jos golfia ei ole kokeillut ei voi uskoa miten rankkaa se on fyysisesti, ajatus rauhallisesta kävelystä hienoissa vaatteissa on varsin harhaanjohtava. Edessä on kolmen päivän pelitauko, joka tekee hyvää, mutta viimeisen lomaviikon omistan golfille. Mitäpä muutakaan sitä tekisi? Ei mulle tule ainakaan mitään mieleen. Ja heti ensimmäisenä työpäivänä varaan yhden lomapäivän lisää, jotta pääsemme Raijan kanssa kokeilemaan miltä tuplakierros tuntuu eli lähtö aamulla, välissä lounastauko ja uusi kierros, kaikkeahan on kokeiltava. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla vai miten se nyt menikään?

Vaikka sanotaan, ettei vanha koira opi uusia temppuja aion omistaa väittämän vääräksi. Tällä tahdonvoimalla, päättäväisyydellä ja kovalla työllä edistystä tapahtuu aivan varmasti. Golf on yksi maailman vaikeimmista lajeista ellei vaikein, mutta jonain päivänä aion olla hyvä klubipelaaja. Milloin se päivä koittaa, tiedä häntä, mutta kyllä se tulee. Ja mitä tulee vanhoihin koiriin niin ne vasta viisaita onkin. Päätän väsyneen aamukirjoituksen parhaan ystäväni Onnin poseeraukseen, jatkan kofeiinikoukussa ja suuntaan viikonlopuksi Turkuun.