perjantai 17. elokuuta 2012

Raportointilenkki

Kuntoilun suhteen olen yksinäinen susi. Nautin siitä, että voin juosta omien ajatusteni ympäröimänä ja salillekin menen mieluiten yksin. Jos eksyn kaverin kanssa kuntoilemaan palaa kuulumisiin turhaan aikaa. Siitä huolimatta välillä on pakko päästä raportointilenkille :)

Tänään kurvattiin Onnin kanssa Nastolaan Tainan luokse. Ensin ihasteltiin Tainan pihaa (oispa meilläkin oma piha), Onni hörppäsi vettä ja sitten tassua toisen eteen. Raportointilenkit eivät ole fyysisesti rankkoja, sillä tärkeintä on kuulumisten vaihtaminen ja pitää todellakin pystyä puhumaan. Tänään oli upea ilma, aurinko paistoi ja nautittiin ehkäpä yhdestä vuoden viimeisimmästä lämpimästä ilmasta.

Astetta kevyempi lenkkipäivä sopi mulle, alkuviikko olikin aika rankka ja loppuviikko meneekin (ylläri) golfin parissa. Ei se silti pelkän höpöttämisen puolelle mennyt, ripeästi asteltiin kaksi ja puoli tuntia. Loppuvaiheessa juttu vaihtui painonhallintaan ja syömiseen, kuinka erikoinen aihe meille naisille. Samalla tajusin olevani nälkäinen, korjaan järkyttävän nälkäinen, pitikin puhua ruuasta. Olin syönyt ruuan kello 11, napannut kahden maissa pari omenaa välipalaksi ja hotkaissut pari leipää ennen viittä, ei siis ihme jos maha kurni.

Kurvasin kotimatkalla Kauppakeskus Karismaan ja Citymarkettiin. Salaattibaari on mahtava keksintö! Valitsin mieleni mukaan erilaisia täytteitä ja nappasin tiskistä vielä pari broilerivarrasta. Sitten kiireellä kotiin ja syömään. Oikeasti mahtavaa, että valmisruuaksi on tarjolla muutakin kuin majoneesiin hukutettuja pastasalaatteja...yök! Tai väri- ja lisäaineilla kyllästettyjä valmisannoksia.

Fitfarmin sivuille oli ilmestynyt tänään dieetti- ja treeniohjeet. Tulostin ne, mutten ehtinyt perehtymään tarkemmin. Pitäisi kaivaa ne laukusta, tutkia tarkemmin ja rustata ostoslista oheiden mukaisesti. Ainoa asia minkä huomasin oli se, että joudun aloittamaan aamut ilman kaurapuuroa. Siis miten aamun voi aloittaa ilman puuroa? No okei huomasin toisenkin asian, rahkan voi korvata raejuustolla, mutta se tarkoittaisi todella paljon raejuustoa. Siinä on muuten riski, saatan kehittää samanlaisen yökötyssuhteen raejuustoon kuin rahkaankin. Kannattaakohan moinen riski ottaa?



Raportointilenkin päätteeksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti