perjantai 25. huhtikuuta 2014

Arkihaaste

Facebookissa kiertää arkihaaste, jossa kuvataan omaa arkea 5 päivää (1 kuva per päivä) ja haastetaan joka päivä joku mukaan. Itse jaksoin haastaa vain ekana päivänä yhden frendin mukaan, sitten innostus kuivui pelkkiin kuvaräpsyihin. Toisaalta on ollut hauskaa seurata ihmisten kuvia, mutta toisaalta millaisen kuvan annamme arjestamme? Päivän kuvani on tuossa:


Aamulla fiilikseni olivat pohjamudissa, pakko myöntää koska rehellisyys maan perii. Makoilin surkeana sohvalla ja yritin keksiä syytä peruuttaa päivän työmatka, no eipä auttanut. Kun lopulta pääsin junaan, edelleen Pasilaan ja lopulta pääkallopaikalle alkoi hymyilyttää. Pitämääni valmennukseen tuli viisi rautaisen lujaa ammattilaista, joista useamman työura oli kestänyt 40 vuotta...upeita ladyja kaikki. Opin itse todennäköisesti yhtä paljon heiltä (ellen enemmän) kuin he minulta. Pysyttiin hyvin aikataulussa ja pääsin kotimatkallekin ihmisten aikoihin, juna on oikeastaan aika mahtava keksintö.

Pikainen kurvaus kotiin ja repun sisältö vaihtui läppäristä joogavermeisiin. Sitten nokka kohti YogaRocksia...it was time to do some yoga! Koska meneillään on 40 päivän haaste, johon osallistuu aika paljon jengiä, oli sali ääriään myöden täynnä. Ja siitä syystä hot jooga oli todella hottia. Omistin harjoitukseni itselleni ja sille, että mieltä askarruttavat vastaukset löytyvät sisältämme, luotan piilevään viisauteni :)

Pystyin kääntämään keskittymiseni lähes täydellisesti itseeni. En juurikaan välittänyt vaikka hiki tippui pisaroina kasvoiltani vaan keskityin liikkeeseen. Kuulostelin tuntemuksia kropassani, nautin liikkeestä ja pariin otteeseen haastoin itseäni, paikoin jopa onnistuneesti. Lihakseni tekivät kanssani saumatonta yhteistyötä ja taivuin notkeasti vaativimpiinkiin liikkeisiin, ainoastaan tasapaino tuntui olevan kadoksissa. Vasta loppurentoutuksen aikana ajatus lähti karkailemaan, tein mielessäni kauppalistaa ja listasin viikonlopun tehtäviä...ärsyttävää. Se on se karkaileva mieli, josta eilen rustailin. 

Lopulta hikisenä kauppaan ja ostosten pariin. Tuli keräiltyä ostoskoriin paljon ihania smoothie aineksia, aion herkutella niillä päivittäin. Sheikkeripullo kulkee muuten näppärästi työmatkoillakin mukana, tuli testattua jo tällä viikolla. Kun huitaisin rahkalla terästetyn appelsiinipirtelön junamatkalla pysyi nälkä hyvin loitolla. Pieni vaivannäkö selvästi kannattaa, vaikka se voikin tuntua paikoin aikamoiselta arkihaasteelta.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti