Jack on kanadalainen, mutta hänen äitinsä on suomalainen. Niinpä hän tuli reippaasti esittelemään itsensä Jaskaksi ja kyselemään fiiliksiämme. Joogamatot aseteltiin ympyrän muotoon ja aluksi piti esitellä itsensä muutamalle, itselleen tuntemattomalle ihmiselle. Kaikki olivat minulle vieraita, vaikka monia tunneilta tutuiksi tulleita kasvoja löytyikin. Näin suomalaiseen mentaliteettiin outoa, mutta samoilla teemoilla mentiin.
Jooga ei ole vain harjoitusta ja sitä kuka venyy parhaiten, sen Jack totisestikin opetti meille. Kävimme paljon keskusteluita tunteista, opettaja kertoi itse selvinneensä alkoholismista, huumeidenkäytöstä ja avioerosta. Hän kertoi myös kuinka oli kokenut syöpään sairastumisen elämänsä onnellisimpana tapahtumana, kertoo siis aika paljon kaverin asenteesta.
Perusjoogamaisten liikesarjojen lisäksi teimme pariharjoituksia. Vaikka tuntui hieman oudolta tehdä yhteistyötä tuikituntemattoman kanssa oli kokemus huikea. Parin avustuksella vaikeakin liike muuttuu helpoksi ja kroppaan saa mielettömiä venytyksiä, jos mulla on vähän mieli kireänä niin samassa pisteessä ovat lihaksetkin. Tein mm täyden sillan eli suorin jaloin taivutuksesta lattiaan asti ja takaisin jaloilleni, huikea kokemus.
Joogan syvin olemus on siinä mitä tunnet sydämessäsi. Se ei ole kilpailua vieruskaverin kanssa vaan oman kehon kuuntelemista ja omien rajojensa myöntämistä. Rauhallisuus, onnellisuus ja rakkaus tulevat kaikki meistä itsestämme, emme saa siis padota kauniita tunteita negatiivisuuden, kiireen ja stressin taakse. Erilaisten harjoitteiden ja keskusteluiden kautta alkoi tuntua kevyeltä ja onnelliselta. Ulkopuolisesta meininki voisi kuulostaa aikamoisesta hörhöilyltä, mutta hyvää se tekisi kaikille.
Loppupuolella teimme harjoituksen, jossa olimme kahdeksan hengen riveissä (2 riviä) ja aivan kasvokkain. Sanoja ei käytetty, piti vain tuijottaa toista silmiin. Aluksi tuntui melkeinpä kiusalliselta olla jonkun vieraan lähellä, yksityisyyden rajani rikkoutui heti alkuun. Keskityin katsomaan edessä olevan naisen kasvoja, ihailin hänen tyyneyttään ja kauneuttaan. Toistimme tämän neljästi eli siirryimme rivissä eteenpäin. Jostain syystä tämä sai mieleni lopullisesti rentoutumaan ja koko kehoni valtasi levollinen onnen tunne. Onko rauhottuminen noin helppoa?
Päälle vielä loppurentoutuminen, jonka aikana Happy Jack (nimensä veroinen kaveri muutens) kaivoi kitaran esiin ja lauloi...let it be sopi tilanteeseen. Lopussa lauloimme porukalla mm It's my life ja namaste-laulun. Aivan kuin olisin löytänyt hetkellisesti sisäisen lapseni jostain.
Kiitollisena poistuin tunnilta, minun ja joogan on totisesti saatava aikaa yhdessä. Yritän muistaa nämä opit arjessani ja joogaharjoituksissani, toivottavasti eksyn toistekin Happy Jackin tunnille. Pääni onkin nyt täynnä hyviä ajatuksia ja haaveita siitä miten haluaisin täyttää elämääni sekä toteuttaa itseäni. Ehkäpä tässä olisi ponnahduslauta unelmia kohti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti