Tänään ohjelmassa oli hot jooga flow eli hyvin erilainen tunti kuin normaalisti. Tunsin olevani todella huono ja kömpelö, mutta samanaikaisesti odotin innolla mitä seuraavaksi olisi tulossa. Keskittymiskyky meni täysin pystyssä pysymiseen ja yrittäessä matkia ohjaajaa, liikkeiden sujuvuus oli kateissa. Loppujen lopuksi tykkäsin uudesta kokemuksesta, vaikka paikoin mentiinkin sille kuuluisalle epämukavuusalueelle. Miksi sitä pitääkin heti parjata taitojaan vaikka harvoin ensikertalaisesta tulee mestaria, aika tyhmää. Kuitenkin kokemus oli mahtava, leikiteltiin erilaisilla liikkeillä ja loppurentoutuksen jälkeen tunsin itseni kuin uudeksi syntyneeksi, tätä on pakko kokeilla lisää. Alla vielä YogaRocksin sivuilta kopioitu virallinen tuntikuvaus, onneksi en ollut tutustunut tuohon etukäteen.
Vappuiltani sujuu villisti pyykkiä pesten ja Greyn Anatomiaa katsellen. Nukkumattiakin odotellaan ajoissa, sillä aamulla pitäisi olla kello 7:00 tikkana joogaamassa...myönnetään tässä haasteessa on pakkomielteisiä piirteitä. Elättelen toiveita siitä, että huomisesta tulisi tuplajoogapäivä, mutta katsotaan nyt miten se päivä lähtee käyntiin, no panic.
Tein myös tänään pienen investoinnin, josta on pakko päästä kertomaan. Koska olen viimeaikoina hikoillut niin ettei ote pidä pelkällä joogamatolla ja tuskastunut siihen, että kylpypyyhkeet menevät myttyyn päätin repäistä. Vapun ja palkkapäivän kunniaksi investoin joogapyyhkeeseen. Se asettuu mattoon tiiviisti kiinni, pysyy paikallaan eikä rullaudu kesken kaiken. Ensikokemus oli loistava eli kannatti pulittaa 55 € vaikka hinta tuntuikin aika suolaiselta. Huomatkaa kauniin violetti väri, värivalinta tuottikin hieman tuskaa, oisin halunnut monta.



Onks se O tuossa keskikuvassa kurkkimassa? Kiva kuvasarja. Jos tarvit toisenkin joogapyyhkeen, niin mull on manducan maton päälle tarkoitettu manducan pyyhe jotain mikromateriaalia. En alkanutkaan hotjoogaamaan ja kundaliinijoogassa se on ihan turha väline... t*koo
VastaaPoistaIhan oikein bongattu, työporukan bilemeiningeistä napattu. Voitais tehdä kaupat siitä joogapyyhkeestä, olen erittäin kiinnostunut.
VastaaPoista