Perille päästyäni marssin välittömästi metsään. Mulla oli suuret suunnitelmat sienien suhteen, kasseja oli koko kylän tarpeiksi. Aika pian jouduin toteamaan, että metsä oli tyhjää täynnä tai siis ainakin sienien suhteen, hirvikärpäsiä sen sijaan tuntui piisaavan. Reissu oli kuitenkin kaikkea muuta kuin turha, vaikkakin sienisaalis oli säälittävä, oikeammin lähes olematon. Silmieni edessä avautui satumaisen kaunis maailma, metsässä on jotain maagista. En voinut vastustaa kiusausta räpsiä roppakaupalla kuvia, sillä halusin purkittaa muistot itseäni varten. Pistetäänpäs nää jakoon tätäkin kautta.
Vaikka olen kaupunkilaistunut paljon, ehkä liikaakin, istuvat juuret syvällä. Olen pienestä pitäen samoillut metsässä ja nauttinut luonnon kauneudesta. Sitä maalaistyttöä sisälläni ei pysty kadottamaan, enkä haluakaan. Se tulee aina nauttimaan metsäreissuista ja arvostamaan luontoäidin pieniä ihmeitä. Liian harvoinhan sitä tulee noihin maisemiin paettua, mutta edes joskus, joskus on parempi kuin ei koskaan. Tuntui, että viimeistään tuolla kaikki huolet ja murheet erkanivat kropastani. Energia tuntui täyttävän mielen ja kehon eli ei kun uusia haasteita kohti!
Samalla reissulla pyörähdin tätini miehen 60-vuotisjuhlissa. Voisiko parempaa juhlasäätä syyskuussa saadakaan? Juuri kun tein lähtöä, kannettiin pöytään ihania herkkuja mm. lohta ja erilaisia salaatteja, en voinut katsoa tarkemmin. Teki kyllä tiukkaa kieltäytyä, oikeasti ekaa kertaa jurppi nämä dieettimeiningit ja hävetti todeta ääneen miksen voi syödä. No cheatmeal on vasta viikon päästä, joten sitä odotellessa. Cheatmeal tarkoittaa siis sitä, että voin syödä yhden dieettiruuan sijaan ihan mitä haluan. Buukkasin tätä varten ravintolareissun siskoni kanssa ja ensi perjantaina valkkaan jotain superihanaa suosikkiravintolani listalta. Näinhän siinä käy, kun aamulla pursuin tahdonvoimaa tekee juuri nyt hetkellisesti tiukkaa. Kiusauksista huolimatta ruuat on vedetty tänäänkin melkein millilleen enkä edes harkitse lipsumista...haaveilen vain :)





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti