Liikaa töitä, liian vähän liikettä

Onpas ollut viikko, ei ole puuttunut menoa ja meininkiä työelämässä! Alkuviikon olin reissussa ja vaikka pariin otteeseen teki tiukkaa, pysyin aika hyvin ruodussa dieetin suhteen. Hotellissa tosin on mahdoton punnita omia ruokiaan, mutta silmämääräisesti katsottuna meni aika nappiin. Kollegoiden herkutellessa suklaakakulla tyydyin teehen, eikä se nyt niin kamalaa ollut. Protskupatukat pelastivat välipala-aikoina, joten pystyssä pysyttiin.

Vaikka menossa on ns. kevennetty viikko, olen liikuttanut häpeällisen vähän. Tiistaina kotiuduin Kuusamosta, joten vietin illan lepyttelemällä kissani. Ei ole muuten kovinkaan helppoa luikerrella nelijalkaisen, syvästi sydänjuuriaan myöten loukkaantuneen piikkimiehen suosioon. Kuinka olinkin voinut jättää hänet yksin kotiin, tosin ruokahuolto oli hyvin järjestetty, että ei tuolla niin kovin huonot oltavat olleet.

Keskiviikkona vedin valmennuspäivän, sehän se mun virallinen duuni onkin. Tuli annettua paljon ja vähän päälle, joten kotiin raahauduttuani olin kuin nukkuneen rukous. Sinne meni ruusunpunaiset haaveet treeneistä. Etten ihan olisi paikoilleni homehtunut, kävin heittämässä kävelylenkin. Kävely on tyhjää parempi ja etenkin raitis ilma on kova juttu, mutta ei sen liikuntatehoilla voi kehua. Se on sellainen tyhjää parempi vaihtoehto.

Loppuviikkoa kohti vauhti vain kiihtyi. Torstaina siirryin päivän päätteeksi kotiin, mutta jatkoin töiden parissa iltaan asti. Välissä vedin kotitreenin, sillä ihan läskiksi tätä hommaa ei voi heittää. Joskun balanssia työn ja vapaa-ajan välillä on melkein mahdotonta ylläpitää. Perjantai jatkui yhtä kiireisissä tunnelmissa ja kellossa oli liian vähän tunteja. Mutta näissä mun hommissa on joskus painettava, onneksi se on vain satunnaista ja plussia on miljoonasti enemmän.

Päivän päätteeksi olin ihan puhki ja poikki. Teki melkein mieli itkeä väsymyksestä ja stressitason noususta. Jostain sisimmästä tuli voimia, joten kampesin itseni ylös. Ajatus kuntosalista ei kiinnostanut, olin ollut tarpeeksi neljän seinän sisällä. Niinpä pinkaisin juoksuun, piitkästä piitkästä aikaa. Tuntui muuten hyvältä juosta ja olla läsnä, mutta sittenkin kaukana ympäröivästä maailmasta. Voi kun mun polvet alkaisivat taas jaksamaan juoksemista...please please please.

Kirmasin Radiomäelle ja the portaiden juureen. Pompin portaat tasahypyin ylös, olipas muuten urakka. Sitten hölkkäsin Radiomäen lenkin ympäri, joka on sellainen 1,5-2 km. Palasin portaille ja taas pompuilla alhaalta ylös. Syke huiteli jo pilvissä, mutta oli pakko jatkaa. Loppuun juoksin portaat vielä kolmesti ylös ja sitten oli päivä täys. Pää oli tyhjennetty työasioista, stressi tuntui loitonneen ja hiki tuntui mahtavalta. Mikä parasta luulen, että mun aerobinen kunto on noussut kohisten. Noihin treeneihin lähteminen on vaikeata, mutta lopputulos todella kannattaa.

Viikonlopun vietän golfin parissa. Bikini Challenge hengessä pitäisi toki käydä puntilla, mutta niin kauan kuin kesää on jäljellä valitsen toisin. Golfkausi alkaa olla lopuillaan, joten nyt on pakko jaksaa, tai no pakko ja pakko. Onneksi salille pääsee aina, joten nyt en stressaa punttitreenien määrästä. Silti olisi toivottavaa, että ensi viikolla ehtisi/jaksaisi tehdä muutakin kuin töitä, mutta ei murehdita etukäteen. Ihanan rentouttavaa viikonloppua kaikille!