Peruutuksia & päikkäreitä

Juoksukoulua on pian kolme kuukautta takana. Siihen osallistuminen oli näin jälkikäteen ajateltuna yksi vuoden parhaimmista päätöksistäni. Valmentajan ansiosta olen löytänyt juoksutekniikan ja rakkauden lajia kohtaan, iso kiitos lienee paikallaan. On aika paljon, kun joku asia menee golfin edelle ja niin on nyt päässyt käymään. Otan tämän vahingon takaisin välittömästi lomalla ja kulutan griinejä ahkerasti. Ainoa asia, mikä matkan varrella on kaivellut ovat jatkuvat muutokset treeniajoissa. Tänään sain tuntea sen karvaasti.

Ei ole ihan helppoa ehtiä kuudeksi treeneihin, sillä töistä selviydyttyäni lenkitän koiran ja nälkäkin on taltutettava ennen lähtöä. Siihen kun yhdistää väsymyksen, tuntuu yhtälö paikoin mahdottomalta. Kaikesta huolimatta pakotin itseni liikenteeseen (kyllä munkin on välillä käytettävä voimakeinoja) ja olin ajoissa Radiomäellä kuten viime viikolla sovittiin. Harmikseni huomasin, ettei muita ollut paikalla eikä tilanne muuksi muuttunut odottelusta huolimatta. Asioita mutkisti se, että olin unohtanut puhelimen kotiin eli ei paljon soiteltu lisätietojen toivossa.

Kiukkua kihisten palasin kotiin ja olisi tehnyt mieli sanoa suorat sanat järjestelyistä. Paikka oli ilmeisesti taas kerran vaihtunut, mutta tiedotus oli puutteellinen. Ei ole valitettavasti ensimmäinen kerta, mutta saa luvan olla viimeinen. Ajattelin ulkoiluttaa koiran uudestaan, mutta väsymys astui estraadille. Armahdin itseni, viskasin lenkkarit nurkkaan ja rojahdin sohvalle. Katsellessani boxilta lempiohjelmaani Suurinta Pudottajaa nukahdin, pienet unet tulivat tarpeeseen. Viikon verran yöunet ovat olleet vaivaiset 5-6 tuntia ja nyt akku oli tyhjä. Vaikka lepo tuli tarpeeseen, ärsyttää vieläkin ja juoksukoulu saa osaltani päättyä alkuperäisen suunnitelman mukaan eli parin viikon päästä. Ei tällaisesta viitsi lisää maksaa.
Havahduttuani kelailin Suurimman Pudottajan uudestaan. Ohjelma on uskomaton, sillä kilpailijat tekevät lyhyessä ajassa suuren elämänmuutoksen. Tämänpäiväisessä jaksossa kärkinelikko juoksi maratonin, mieletön suoritus kaikilta. Tässä valossa ajateltuna puolimaraton pitäisi olla minulle peace of cake. Ohikiitävän hetken ajan mietin täyspitkää maratonia ensi vuonna, onneksi ajatus katosi valonnopeudella. Kuulin pääni sisällä huudon "Maa kutsuu!" ja palautin jalkani tukevasti maan pinnalle.

Lyhyet päikkärit 15-20 min ovat siitä hyviä, että niistä saa paljon virtaa. Olin taas kuin uudesti syntynyt ja palkitsin Onni-koiran uudella lenkillä. Ainakin koira on tyytyväinen ylimääräisestä ulkoilusta ja kiireettömästä kotiköllöttelystä. Ennen kunnon yöunia palkitsin itseni ihanalla iltapalalla: luomujugurttia, -mysliä ja mansikoita. Päivästä jäi sittenkin hyvä maku suuhun.