Polttaa kesäkatu kuuma

Asfaltti polttaa

Kaupunkiin on tullut kesä, vihdoinkin! Onneksi kauniista ilmasta ehtii nauttimaan työpäivän jälkeenkin. Ensin vuorossa oli tietenkin koiran ulkoitus ja uittaminen. Arkilenkkimme kulkee pienen Joutjärven ympäri ja tällaisena päivänä se vetää puoleensa magneetin lailla, aurinko oli saanut muutkin liikkelle. Uimarannat kuhisivat väenpaljoudesta ja onnellisuusprosentti hipoi kolminumeroista lukemaa.

Löntysteltiin hitaasti, Onni määräsi tahdin ja reviirin merkkaus oli taas käynnissä, kuuluu koiran tehtäviin. Mullehan se sopii, että saan olla raittiissa ilmassa ja pällistellä ympärille kaikessa rauhassa. Jossain vaiheessa katseeni kiinnittyi pikkupoikaan, joka pyöräili suu messingillä uudenkarhealla pyörällään. Harvoin näkee niin tyytyväistä pyöräilijää, apupyörät vaan kolisi ja matka jatkui, äiti pysyi vaivoin perässä. Jälleeen kerran ihailin lasten kykyä heittäytyä kaikkeen ja mikä hienointa liikkumisen luonnollisuutta. Paikoilleen jäävä lapsi on luonnonoikku tai sairas, mitäs me passivoituneet aikuiset sitten olemme?

Pikku-pikku-bikineissä

Torstai on myös minun uintipäivä, joten tankkaustauon ja pienen hengähdyshetken jälkeen hönkäsin maauimalaa kohti. Vaikka uintikamojen pakkaaminen reppuun ja raahaaminen on työlästä, auto olisi helpompi ratkaisu, lähdin kuin lähdinkin pyörällä. Mä olin inspiroitunut, kaupungissa pyöräily on ensinnäkin ekoteko ja toiseksi nopeaa. Se tavaroiden roudauksen vaikeus taisi vain olla keksimäni tekosyy.

Melkein ensimmäiseksi törmäsin maauimalassa asustavaan anorektiseen naiseen, jota on kyllä aika häijyä katsella. Jossain vaiheessa laihuuden yltiömäinen tavoittelu ja auringon palvonta vain menevät yli. Jos olisin  astetta herkempi pelkäisin tuota ilmestystä. Kumma ettei yksikään lapsi purskahtanut itkemään. Nainen on elävä legenda, kaikki lahtelaiset kyllä tietävät mistä puhun. Hetken aikaa tunsin ylpeyttä muodoistani eikä haitannut pätkääkään, että kevään kiireet näkyvät ikävästi vyötäröllä. Ja toisaalta tässä iässä pitää olla jo hieman armollinenkin itselleen. Kauneus ei ole painosta kiinni vaikka media niin yrittääkin uskotellakin.

Vain pakki puuttuu

Yllättävää kyllä en ollut ainoa maauimalan löytänyt, niin altaat kuin nurmialuekin olivat täynnä. Mutta kyllä sinne mukaan mahtui. Myös mäkimiehet olivat treenaamassa. On aika hauskaa seurata hyppyharjoituksia uima-altaan puolelta. Näytti siltä, että mäkitreeni on hikistä puuhaa, ne puvut taitavat olla kaikkea muuta kuin hengittäviä. Uintini lomassa kurkin myös viereisellä radalla käynnissä ollutta vesijumppaa, jossa ystäväni Annika ahkeroi. Häpeäkseni joudun myöntämään, että vesijumppa ja -juoksu on vielä kokeilematta. Juoksuvyö taitaa olla aika edullinen ja jonkun kaverin saisi varmasti neuvomaan tekniikassa alkuun, pitänee siis hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä. Vesijuoksu tekisi varmasti kropalle hyvää ja kuulemani mukaan se on rankkaa hommaa.

Puolen tunnin pulikoinnin ja kilometrin täytyttyä palkitsin itseni saunavuorolla. Sitten kuteet niskaan ja kotia kohti. On se vaan totta pyöräily on mahtavaa ja liikkuminen muutenkin. Munkin naamalla oli onnellinen virne kotimatkalla, vaikken lapsenomaiseen riemuun yltänytkään. Ja muutaman kilometrin matkakin vierähti huomaamatta, pyöräily rules! Yksi kaino pyyntö mulla kuitenkin olisi, mahtuisipa muutama kuuma kesäpäivä minunkin lomalle, nauttisin niistä mielelläni aamusta alkaen.