Joogatreffit & hirviönälkä

Ystäväni innostui mun synttärijoogasta ja niinpä me tehtiin tänään treffit YogaRocksiin. Kuvittelin lähteväni töistä ajoissa, syöväni välissä ja meneväni paikalle ajoissa, niin vissiin. Ensinnäkin unohdin itseni töihin, välillä työt ei lopu edes tekemällä. Hirveä välispurtti kotona ja pikapikaa liikenteeseen, ei siinä pahemmin tankattu. Nälkä kurni sisuskaluissa jo ennen tunnin alkua...virhe!

Tunti oli ihana, hien mukana valui pois työhuolet, miksi mä aina kannankin niitä mukanani? Ihan kuin olisin alkanut hikoilemaan enemmän kuin ennen, vihdoinkin! Mua on aina harmittanut se, kun muut vetää pää märkänä ja mulla ei meinaa edes posket punottaa. Välillä vesi ihan tippui poskipäiltä ja ihoa oli pakko kuivata, että sai jonkinlaisen otteen itsestään.

Parasta oli kuitenkin se, että ystäväni oli innoissaan. Niin ne kääntyy yksi kerrallaan joogan puolelle. Teen siis kaksinaamaista käännytystyötä, harmi vaan että urakka etenee hitaasti. Lattiasarjan aikana olin jo niin rentoutunut, että piti ihan pinnistellä etten nukahtanut. Mieli rauhoittui ja syvä onnellisuus valtasi täysin, oisko tämä sellainen joogaflow?

Kotiin päästyäni oli pakko pinkoa suihkuun vaikka nälkä kipristeli mahassa jo eri häijysti. Kyllähän se rauhoittui treenin aikana, mutta tässä vaiheessa se karjui jo kurkku suorana. Onneksi mulla oli iso kattila nakkikeittoa jääkaapissa odottelemassa. Kuten olen tässä todennut en ole pahemmin panostanut kokkailuun, eikä tässä taloudessa ole tehty miesmuistiin moisia sapuskoja. Meitsi on siis laiskotellut ilman järkevää syytä.

Mun keittiöorjuuden lopputuloksena valmistui keskiviikkoiltana eri hyviä pöperöitä. Olin jo pari päivää herkutellut perunajauhelihalaatikolla, miten se onnistuikin niin hyvin? Mutta tänään nakkikeitto korjasi potin, kyllä yksinkertainen on parasta. Olkoonkin niin, että juureksien pilkkominen on hieman työlästä, mutta kylläpä ne maistuvat eri hyviltä. Toivottavasti en enää ikinä sorru pakastealtaiden keittojuureksiin.

Se siitä nakkikeitton ihanuudesta. Ongelma on nimittäin se, että pikkunälkä oli kasvanut kerrostalon kokoiseksi. Tässä se päivän opetus sitten tulee eli syö säännöllisesti muutaman tunnin välein. Tuli turhan pitkä tauko ja nyt tyhmyydestäni kärsii koko ruumis...edelleen. Nyt tässä kärsivällisesti odotellaan, että voisiko se kylläisyyden tunne ilmestyä kuvioihin. Kai se kohta pimputtelee ovella tai sitten nälkä kiduttaa minua oikein kunnolla ja pakottaa lopulta jääkaappia kaivelemaan.