Itse jooga meni jotenkin tahmeasti, mutten jaksanut välittää siitä lainkaan. Sali oli hieman viileä, joku lämmitysongelma ilmeisesti. En juurikaan hikoillut eikä lihakset toimineet, joten en yrittänyt turhaan revitellä. Keskityin vain siihen, miltä kropassa tuntui ja toimin sen mukaisesti. Loppurentoutuksen aikana torkahdin hetkeksi, tuli herättyä aamulla turhan aikaisin. Sitten olin ihan tokkurassa kotimatkaa tallustaessa, teki mieli tilata taksi puolivälissä, selvisin kuitenkin omin jaloin kohteeseen.
Hyydyin lopullisesti tunnilta saavuttuani, joten päätin nauttia pakkaspäivästä ruhtinaallisilla päiväunilla. Pyykkikone sentään ahkeroi, joten ihan kuin olisin itsekin rehkinyt kotitöiden parissa. Olin ajatellut pyhittää pyhäpäiväni töiden parissa, mutta ajatus tuntui sittenkin niin kuolleena syntyneenä, joten luovuin siitä tyystin. Kyllä ne työt hoituu tavalla tai toisella ilman suurempia kimpoiluita, ainahan ne ovat järjestyneet. No okei pientä muistilistaa tehtävistä tekemättömistä töistä, lähetettävistä maileista, soitettavista puheluista ym. olen tehnyt muiden askareitten ohessa. Huomenna sitten suoritukseen ja päivän päätteeksi 110 %:sti lomamoodiin.
Kesken sunnuntaifiilistelyn tajusin, että pakkanen on niissä lukemissa, että peitot kannattaa raahata ulos. Oi miten ihanat ja puhtaat petivaatteet mulla nyt onkaan, pakkanen rules! Jos ois oikein hurjaksi heittäytynyt olisi voinut järkätä pakastimenkin, mutta ei pysty liikaa revittelemään. Tuleehan niitä talvia ja pakkasia...tehkää te reippaammat. Lopulta sain kodinhengetär moodin päälle, joten löysäilystä huolimatta nurkat on siistitty ja ruokapuolikin on hoidettu. Miten on maistuisiko moinen Henri Alenin reseptillä tehty pastakastike sullekin? Tuli uskomattoman hyvää, somekokki rules, hiilaritkin maistui niin herkullisilta viikon tauon jälkeen...mutta vain kohtuudella.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti