BB run - urheilujuhlan tunnelmaa

Nyt se on onnellisesti ohi eli elämäni ensimmäinen juoksutapahtuma. Ilma oli kuin morsian ja juoksu kulki paremmin kuin koskaan. Fiilis on mahtava ja tunnelma katossa eli Fresitat ansaittu! Tarkempi raportti huomenna, nyt suihkuun ja illaksi kulmille nauttimaan kesästä.

Leikkaritreeniä

Katu-uskottava kaulakoru

Torstai on mun uintipäivä, mutta mut buukattiin vaativampaan tehtävään. Lapsuudenystäväni pyysi minua 4-vuotiaan tyttärensä leikkiseuraksi. Ja koska olen tämän huimapäisen tytön pikkusiskon kummi suostuin ilomielin, kummityttö on vielä liian nuori leikkeihin. Mä en ole kummi, joka hukuttaa kalliisiin lahjoihin, mutta leikkarille lähden aina pyydettäessä.

Mentiinkin porukalla ja naapurintyttö liittyi seuraan. Pikkuneidit valloittivat temppukeinun ja mulle jäi se tavallinen, ei haittaa. Vitsi miten kouri vatsasta, kun otin vauhtia ja hyppyjä en uskaltanut tehdä lainkaan, ikä on jättänyt jälkensä. Ei voi muuta kuin ihailla lapsia ja lasten intoa sekä kykyä touhuta. Lapset liikkuvat luonnostaan ja vaivattomasti, kadehdittavaa. Minne se oikein katoaa vuosien varrella?



Hymyilyttää :)

Kotimatkalla pyörähdin ostamaan tuliaisia Imatran vierailua varten. Ja kummasti matkaan tarttui jotain mullekin. Siis kähee lenkkarikaulakoru...jokaisella juoksijan alulla pitäisi olla tuollainen. Pakko myöntää, olen muutenkin välineurheilija, laji kuin laji niin releet pitää olla kunnossa. Ja uudet urheiluvaatteet, -kengät ja muut välineet vaan lisää treenimotivaatiota. Sehän on jokaisen asia missä releissä liikkuu ja viihtyy, tärkeinttä on se, että liikkuu.

Midnight run pyörii mielessä...lähteäkö vai ei lähteä, kas siinä pulma (on mullakin suuret ongelmat). Huomenna on palkkapäivä eli osallistumismaksun hoitaisi huomaamatta muiden laskujen joukossa. Eiköhän tämä päätös ole jo toteutusta vaille valmis. Elämä on oikeasti aika hauskaa, kun voi kokeilla kaikkea ja määhän kokeilen. Ensi viikolla pääsenkin testaamaan frisbeegolfia,  jota olen jo pitkään miettinyt. Ja entäs pyöräily? Muhun istutettiin tänään ajatus Vesijärven ympäri pyöräilemisestä, tai siis kuulin keskustelun ja säntäsin paikalle kyselemään lisää. Pitäisiköhän tunkea sinnekin?

Jos nyt ensin pakkaisi laukun viikonlopun reissua varten ja juoksisi ensimmäisen kisan, mutta mun pitää aina keksiä jotain uutta. Ja pakkaaminen on tylsää, taidan lakata ensin kisakynnet kuntoon.

Peruttu ystävyyden takia

Tänään oli Gentain viimeiset Cross Circuit ulkotreenit ja mä en päässyt paikalle :( Ei hyvä, ei todellakaan. Syy miksi peruin tunnin on ystävyys. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta niin siinä vain kävi. Ja joskus asiat on vain laitettava tärkeysjärjestykseen.

Kesken työpäivän havahduin ukkoseen, kuulostelin sitä huolestuneena, mutta jatkoin töitä vaikka harkitsin karkaavani kotiin. Kotona odotti varsin pelokas nelijalkainen, joka pelkää ukkosta ylitse kaiken. Tässä vaiheessa kaikki oli kuitenkin hyvin ja tilanne ohi. Reippaasti lähdettiin lenkille rankkasateesta huolimatta. Eihän meitä ole sokerista tehty, joten eteenpäin...kunnes jyrähti.

Onni pelkää ukkosta niin paljon, että säntäsimme suorinta tietä kotiin. Tunnin rauhottelun ja odottelun jälkeen yritettiin uudestaan. Tällä kerralla päästiin hieman pidemmälle ja taas. Tässä vaiheessa aloin jo tuijotella huolestuneena kelloa ja kaivoin netistä muutaman eri sääennusteen, sää ei ollut puolellani. Pikainen vilkaisu parhaaseen ystävääni, joka tärisi kauhusta ja haki minusta turvaa, pakoitti tekemään ikävän päätöksen. Oli vaan pakko perua tunti ja harmittaa muuten edelleen.

Mutta millainen koiranomistaja olisi, jos jättäisin toisen yksin tällaisena hetkenä? Onni kuitenkin tekee minun eteen paljon ja joka päivä. Sen ansiosta herään joka aamu onnellisena, eihän tuollaisen seurassa voi olla surullinen. Ja sängystäkin on helppo nousta, eräs kun nousee aina hyväntuulisena (en viittaa itsenäni). Lista on loputon, koira todellakin on ihmisen paras ystävä.

Hyödynsin aikataulumuutoksen päikkäreiden muodossa. Pikainen 20 minuutin uni on ihan paras keino ladata akkuja. Pitää vaan hyväksyä, että tämä viikko menee rennosti, lauantaita odotellessa. Ja päästiinhän me lopulta sinne lenkillekin. Nautittiin sateen raikastamasta ilmasta ihan kotinurkilla. Eikä haitannut yhtään vaikka sade jatkuu, jatkuu ja jatkuu.



Compassion has no limit.
Kindness has no enemy.

Sain siskoltani viestin kesken työpäivän, jossa on aika paljon ajatusta. Pysähdyin hetkeksi miettimään, miten paljon viisautta noissa sanoissa on. Ihan mukavaa, että systeri jakoi teehetken kanssani. Lappu on rakastamani Jogi-teestä, joka on muuten aivan ihanaa, luomua tottakai. Kannattaa testata, sen rinnalla liptonit kalpenee ja makuun pääsee Life-myymällän kautta. Jos oikein rakastuu voi tilata ison satsin iHerbin kautta netistä. Tosta voisi ottaa vaikkapa totuuden jokaisen päivään.

En oikein tiedä mistä sain idean, mutta aloin myös haikalla osallistumisesta Midnight Run tapahtumaan. Töistä lähtee pieni porukka ja kyselin jo saisinko lyöttäytyä jengiin. Se olisi hyvä välietappi ennen puolimaratonia ja 10 km voisi revitellä ihan täysiä. Ja isolla kirkolla kun ollaan niin ilmassa olisi suuren urheilujuhlan tuntua. Mietin vielä päivän tai pari, polttelee pahasti pakko myöntää.

Loppuun vielä mulle iso juttu. Tätä on mietitty pitkään, mutta sunnuntaisen pohdinnan jälkeen pistin tuulemaan. Mä olen ihan oikeasti menossa lokakuussa kuntosaliohjaajan koulutukseen. Jee, pienet sille! Pitää vielä järjestää töistä pari vapaapäivää ja ratkaista kurssiin liittyvä likviditeettiongelma. Mutta ne ovat vain järjestelykysymyksiä ja tiukan paikan tullen mä olen ihan guru junailemaan.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, huomenna onkin rankkaa settiä tiedossa.

Mäkitreeniä sen olla pitää

Meinasi tulla kiire, mutta ehdin kuin ehdinkin jouksukouluun. Ensin otettiin alkulämpö hölkkäämällä Sepänniemen kentältä Herrasmannin uimarannalle. Vähän tuntui tukalalta, sillä ahmin pari leipää ennen lähtöä ja ruoka oli kaikkea muuta kuin sulanutta. Ei maailman mukavin eikä suotuisin lähtökohta mäkitreenille.

Ensin vedettiin mäki neljä kertaa ylös ja alamäki palauteltiin kävellen. Olisi saanut hölkätäkin, mutta mahassa oli niin tuskainen olo, että lintsasin suosiolla. Mäkitreenit on ihan kamalia, mutta mutta hyvää se tekee. Alussa matka tuntui ylitsepääsemättömän pitkältä (ehkä 100 m) ja manasin mielessäni "tää mäki on syvältä", todellisuudessa minä taisin olla syvältä. Mutta periksi ei anneta ja menihän ne vedot. Välissä kevyt parin minuutin palautteluhölkkä ja uuteen nousuun.

Toiset neljä vetoa meni jo sujuvammin, ruuansulatus oli tehnyt tehtävänsä eikä ruoka potkinut enää takaisin. Oikeastaan aloin jo nauttia rääkistä, uudet kengät tuntuivat niin hyviltä, että meno oli paikoin sujuvaa. Ystäväni 6-vuotias poika revitteli rinnalla ja pisteli kevyesti ohi. Kovakuntoinen kaveri tuo Lauri, varsinkin kun takana oli reilun parin kilometrin pyöräilyt kotoa treeneihin ja vauhdikas lasten yleisurheilutunti.

Loppuun kevyt juoksu takaisin Sepänniemen kentälle ja välistä juoksuloikkia 4 x 30. Viimeistään tässä vaiheessa iloitsin kenkähankinnastani, sillä meno oli rullaavaa. Ja siis miten en tajunnut aikaisemmin miten huonot mun vanhat (tässä tapauksessa n 2 kk) kengät olikaan? No voi niitä kävellessä käyttää ja joskus hätävarana. Onneksi en ehtinyt pilaamaan jalkojani ja tiedänpähän jatkossa millaiset lenkkarit hankin.

PS: Tänään on Jorman nimipäivä. Onnittelut sille idioottigolfarille, joka pilasi perjantaina mun pelin lyömällä palloaan nilkoille. Hänhän tuntui tottelevan nimeä Jorma. Toivottavasti tiemme eivät kohtaa toiste. Jorma teit minuun lähtemättömän vaikutuksen, mutta kaikkea muuta kuin positiivisessa mielessä.

Perhosia vatsassa

Kummasti alkaa jännittää, sillä lauantai lähestyy ja samalla Imatralla juostava BB run. En osaa eritellä miksi poden ramppikuumetta, mutta jännittääpähän vaan. Pieni tutina on kuitenkin hyvästä ja uuden kynnyksellä on aina epämukavuutta ilmassa, niin se vaan on. Ja samaan syssyyn mietin parin viikon päästä koittavaa Gentai Gamesia...en ole sitten treenannut lainkaan. No vedetään fiiliksellä ja toivotaan parasta! Kannustusjoukoille alkaa olla kysyntää.

Vaikka lasken päiviä loman alkuun tänään oli hyvä päivä. Ehkä eilinen oman elämäni tienhaarassa tehty päätös kantoi harmaan maanantain läpi ja työt sujuivat jouhevasti. Ei voi muuta kuin olla onnellinen siitä, että on a) hyvä työpäikka ja b) maailman parhaat työkaverit. Tämän tunteen kun säilyttäisi vielä kolme viikkoa, sillä töitä on reilusti ja tekemisen meininki tulisi tarpeeseen. Mutta se töistä...työ on kuitenkin vain työtä.

Totuuden hetki koitti työpäivän jälkeen, kun otin uudet oranssinkirkuvat tennarit testiin. Tein kevyen palauttelulenkin matalilla sykkeillä ja kuulostelin mitä mun jalat tykkää uusista kengistä. Ero vanhoihin oli suuri, sillä mitään iskunvaimennuksia ei ollut. Sen paremmin kenkätermejä tuntematta en yritä analysoida enempää, mutta nämä neutraalit (=Footbalance testin lopputulos) lenkkarit saivat varovaisen hyväksyntäni. Vähän kyllä arveluttaa kuinka ehdin ajamaan lenkkarit sisään. Mutta materialisti kun olen niin kenkien "mätsäys" juoksutakin kanssa on ehdottomasti plussaa!

Huomenna kengät joutuvat tiukempaan syyniin, sillä tiedossa on juoksukoulu. Ohjelmassa on varmastikin koordinaatioharjoituksia, mutta mitä muuta jouksuvalmentaja on päämme menoksi keksinyt selviää myöhemmin. Toisaalta mitä häijymmältä tuntuu sitä hyödyllisempää se on. Ja kyllä tässä kropassa muokattavaa löytyy.

Eilisestä Inter Sport reissusta vielä yksi koominen tarina. Ensin myyjä analysoi jalan holvikaaren ja sitten tutkittiin nilkkojen asento. Käsky kuului: "Nosta varpaat ylös" ja mitä minä teen, no tietenkin nousen varpailleni. Tunne oli aika priceless, hmm...ei mikään tähtitaivaan kirkkain tähti. Tunsin itseni idiootiksi, myyjä tosin lohdutti etten ollut ensimmäinen enkä varmastikaan viimeinen. Noh sama pää kesät talvet :)

Juhannusperinteitä ja elämää suurempia ajatuksia

Kanava Golf

Ainoa juhlapyhä jota nykyisin juhlin on joulu. Niinpä juhannus oli vain tervetullut pidennetty viikonloppu. Keskikesän juhlaa juhlistan kahdella tavalla: pelaamalla golfia ja pakenemalla kaupunkia maalle, ajatuskin betoniviidakkoon jäämisestä ahdistaa. Jätän viinanhuuruisen perinteisen suomalaisen juhlimisen muille ja rehellisyyden nimissä sekin on tullut testattua tarpeeksi monta kertaa.

Perinteinen juhannusgolf

Perjantaina suuntasin hyvällä fiiliksellä kohti vanhaa kesäkotiani Kanava Golfia. Tänä vuonna kotikenttäni on vaihtelun vuoksi Lahden Golf, joten paluu kotiin oli odotettu. Pelasimme pelikaverini Pian kanssa jo perinteeksi muodostuneen juhannuspelin mitä upeimmassa säässä ja tunsin itseni paikoin maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Kentällä oli ruuhkaa ja kierros venyi viiden tunnin pituiseksi. Ainoa haittatekijä oli perässämme tullut pariskunta, mies kun kiirehti peliä lyömällä jatkuvasti "kintuille". Golfpallon osuminen on kaikkea muuta kuin leikin paikka, joten lopulta hermoni kiristyivät melkoisesti. Omaan peliin keskittyminen kärsi, kun joutui turvallisuuden vuoksi pelkäämään takana huitovaa idioottigolfaajaa.

Illaksi suuntasin vanhempieni luokse maaseudun rauhaan. Juhannukselle asettamani tavoitteet olivat siten saavutettu, loppu olisi pelkkää plussaa. Lauantaina palkitsin itseni nauttimalla aamukahvia pitkän kaavan mukaan. Kofeiini on suurin paheeni, enkä edes harkitse siitä irrottautumista. Mielestäni jokaisesta päivästä on löydettävä jotain hyvää ja nautittava siitä mitä on nyt eikä vain haaveiltava jostain paremmasta. Siksi rakastankin sitä, että voin kietoutua vilttiin ja unohtaa itseni siemailemaan aamukahvia puolille päiville asti.

Juoksustako uusi juhannusperinne?



Lenkki lukuina

Nautittuani aamupuuron kahdentoista maissa päätin tehdä kunnon lenkin. Ensi viikonlopun BB runia ajatellessa kiskoin lenkkarit jalkaan ja suuntasin eteenpäin. Vaikka sykemittari kulki mukana juoksin omaa kroppaa kuulostellen enkä vilkuillut sykkeitä. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia otin hieman kevyemmin, mutta sitten annoin mennä.

Kieltämättä maalla juokseminen on oma maailmansa kuin kaupungissa. Vaikkei muista lenkkeilijöistä ollut seuraa pisti luonto parastaan. Ensin törmäsin herra kurkeen, joka piti maantietä kiitoratanaan. Aluksi se juoksi vaappuen useita metrejä, levitti sitten pitkät siipensä ja nousi vaivattoman näköisesti lentoon. Seuraavaksi menoani ihmetteli metsorouva eli koppelo, mutta se katsoi parhaaksi kipittää piiloon metsän siimekseen. Kolmas vastaantulija oli pitkäsäärinen rusakko, joka esitteli omat juoksijanlahjansa ja kyllä hyvin tuntui kulkevan.

Kymmijoen ja Arrajärven kupeessa kulkenut lenkkini oli silmiä häikäisevän kaunis. Olisin halunnut ottaa monta kuvaa matkan varrelta, mutten malttanut kaivaa puhelinta esiin. Pitää joku kerta ottaa sama reitti luontokuvaajan asenteella ja ikuistaa mm. Vanamojen kukinta, joen virtaus ja sadat eri vihreän sävyt.

I <3 Sports Tracker

Tunnin jälkeen jaloissa alkoi painaa ja pian jalkapohjissa tuntui paikoin viiltävä kipu. Fiksumpi olisi vaihtanut juoksun kävelyyn ja suunnannut lähintä reittiä kotiin, mutta mä olin päättänyt juosta yli 13 kilometriä. Niinpä kärvistelin ja jatkoin matkaani niin, että saisin kilometrit täyteen. Vauhti olisi voinut olla parempi jos lenkkarit eivät olisi alkaneet vastustelemaan. Esteistä huolimatta kahden tunnin jälkeen reilut viisitoista kilometriä tuli täyteen ja reittini kiemurteli sopivasti kotipihaan. Illalla tutkin vahingot ja rakkoja puhkoessani päätin hankkia uudet lenkkarit. Harmitti kyllä melkoisesti, sillä nykyiset ovat vasta pari kuukautta vanhat.

Vaikka nautin juoksemisesta suunnattomasti mietin turhaan suoritusnopeutta. Haluaisin juosta nopeammin, mutta ehkä se vauhti kehittyy kunhan kärsivällisesti jatkan lenkkeilyä. Ja luulenpa, että tuollainen 15 km tulee olemaan jatkossa uusi juhannusperinteeni golfin ja maaseutuelämän rinnalla. On kuitenkin ihan hieno tunne, kun jaksaa juosta pari tuntia...keväällä se ei olisi kuitenkaan onnistunut.

Lenkkarihankintoja

Hyvältä näyttää

Aamulla huomasin ilokseni, että kaupat ovat tänään auki. Se poisti harmituksen siitä, että illaksi suunniteltu golfpeli olisi viisainta periä sateen takia. Päivän agendalla olikin uusien juoksukenkien hankkiminen. Vaikka sainkin viimeksi Stadiumista hyvää palvelua, enkä syytä myyjää kenkäongelmistani, valitsin tällä kerralla Inter Sportin. Hetken katseltuani osaava myyjä bongasi minut ja alkoi välittömästi töihin ongelman ratkaisemiseksi.

Heti alkuun pomppasin Footbalance-laitteelle. Kuvien ja toiveideni perusteella lähtötilanne oli selvillä ja sitten pääsinkin kokeilemaan uusia vaihtoehtoja. Koska jalkani on pieni, koko 36, ei valinnan varaa ollut liiaksi. Lopulta valitsin kolmesta kenkäparista parhaimmilta tuntuvat ja toivon tehneeni hyvän hankinnan. Ensi keväänä suuntaan kenkäostoksille heti alkukaudesta, jotta voin valita sopivat, sekä kranttuilla värin suhteen. Mukaan tarttui myös pari perus T-paitaa ja lippis. Mä olen siis varusteiden puolesta valmina Imatraa varten.

Kotiin päästyäni väsytti ja tympi. Katsoin parhaaksi kömpiä peiton alle, oma sänky on kuitenkin oma sänky. Jos en olisi koiran omistaja olisin jäänyt loppuillaksi kotiin. Mutta onneksi Onni pitää liikenteessä, joten sateesta huolimatta oli innostuttava lenkkeilystä. Koirassa parasta onkin se, että säällä kuin säällä pitää ulkoilla. Ja koiraa pitää arvostaa niin paljon, että sille tarjoaa kunnon lenkin joka päivä. Jos siihen ei ole valmis ei pitäisi hankkia koiraa ollenkaan.

Väsymyksen takia suljin juoksun pois vaihtoehdoista. Vaikkakin palauttava lenkki olisi ollut eilisen jälkeen paikallaan. Ilmeisesti kroppa viestii stressistä väsymyksen muodossa, sillä viime aikoina on tullut nukuttua aika paljon. Yritän kunnioittaa jaksamistani ottamalla rennosti, jotta jaksaisin vielä muutaman viikon ennen lomaa. Kevyen kävelyn perusteella kengät tuntuivat hyviltä. Huomenna testaan ne kunnolla, ehdin ajamaan ne vielä hyvin sisään ennen H-hetkeä. Ja onneksi 13,5 kilometriä on aika lyhyt matka.

Ja pari sanaa ajatuksista...

Jos mun toilailuja olisi seurannut juhannuksen aikana voisi varmaan ihmetellä miten vetelä ja saamaton olen. Kuntoilujen välissä olen kuluttanut vanhempieni sohvaa paljon. Puolustuksen puheenvuoro: "Siinä on niin hyvä makoilla ja kahvia on aina tarjolla". Jostain syystä pää on tulvinut ajatuksia eli mulla on ollut täysi työ kuunnella itseäni. Onhan mulla sellainen Dr Phil syndrooma eli asiat on pohdittava perusteellisesti, mutta nyt meni turhankin syvälliseksi.



Lenkillä

Mietin kaikkea ja en yhtään mitään. Elämä on niin ihmeellistä, että välillä se pysäyttää. Tuntuu siltä, että seisoisin risteyksessä ja pitäisi valita useammasta vaihtoehdosta sopiva. Varsinaisesti elämässä ei ole tarvetta tehdä suuria päätöksiä vaan arki pyörii mukavastti eteenpäin. Olen täysin tyytyväinen nykyiseen ja pidän itseäni onnekkaana, mutta jotain pitää tehdä. En muuttaisi mitään, mitä elämässä on tapahtunut, vaikka voisinkin (hyvä näin, sillä tehtyä ei voi muuttaa tekemättömäksi). Mun on pitänyt kulkea juuri ne mutkat ja karikot mitä tielle on tullut, niiden ansiosta olen tässä ja nyt.

Sateisen lenkin aikana tein päätöksen, sillä yksi asia on vaivannut jo pitkään. Se ei ole välttämättä viisas eikä edes hyödyllinen, mutta joskus on annettava tunteen viedä. Aion ilmoittautua kuntosaliohjaajan kurssille, unelmani on edetä jonain päivänä personal traineriksi asti, vaikei ammattia olekaan tarkoitus pistää uusiksi. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt...mietin ja murehdin myöhemmin miten (lue millä rahalla) unelmani toteutan. Joskus on lopetettava jahkailu ja laitettava tuulemaan, tänään on yksi niistä päivistä.

Kesä ja maauimala ne yhteen soppii

Penikoissa tuntui koko päivän pientä kipuilua, vaikka luulin rullanneeni kroppani eilen kuntoon. Niinpä juoksulenkki ei kiinnostanut pätkääkään. Ilma oli kuitenkin kaunis ja se oli pakko hyödyntää. Ajatus salitreenistä kävi mielessä, mutta töissä ehtii olla liiaksikin sisällä, joten se siitä ajatuksesta. Pääni sisällä käydyssä kamppailussa maauimala voitti kuntosalin 6-0.

Pikaisen siivouksen jälkeen pakkasin uimakamat ja ei kun menoksi. Uimalasit vaan unohtuivat, mutta onneksi niitä saa vuokrattua. Vesi oli ihanan lämmintä ja ensimmäisten vetojen aikana havaitsin, että lihakset ympäri kroppaa ovat hellinä elisen crossitreenin jäljiltä. Uinti oli siis täydellinen päätös ja maauimala kuuluu mun kesään.

Yritin miettiä rintauinnin tekniikkaa, mutta lopulta vain nautin vedestä, auringosta, pitkästä viikonlopusta ja kesästä. Ei aina voi suorittaa ja päteä. Kivastihan se kulki tekniikkapuutteista huolimatta ja vajaassa tunnissa kierrosmittariin tuli 1500 metriä. Päälle ihanat löylyt, kaupan kautta kotiin ja telkkaria tuijottaessa pakolliset venyttelyt foam rollerilla. Joku ihme noita sääriä silti vaivaa, pitänee kokeilla juoksua viikonlopun aikana. Ehkä se lähtee sillä millä on tullut ja jos ei niin onpahan sitäkin kokeiltu.

En varsinaisesti juhli Juhannusta, mutta huomenna on tiedossa perinteinen juhannuspeli. Se jos mikä on odottamisen arvoinen juttu, pääsen vanhalle kotikentälleni Kanava Golfiin Vääksyyn fiilistelemään. Piti hankkia peliliput hyvissä ajoissa, mutten ollut parin viikon aikana päässyt suunnitelmaa pidemmälle. Onneksi tietokoneen näytön alareunassa luki kissankokoisin kirjaimin GOLF, niinpä hoidin lippujen metsästyksen tehokkaasti töiden lomassa. Sitten vielä livistin töistä ennen aikojani, jotta ehdin lunastaa liput, eläköön liukuva työaika! Tarkemmin ajatellen Juhannus onkin ihan hyvä juttu, vaikkei sitä perinteisen suomalaisen tavan mukaan vietäkään.

Rullaten kuntoon

Vihdoinkin pääsin treenaamaan! Tokavikat Cross Circuit treenit Radiomäellä ja kääk mikä setti. Aluksi lämmiteltiin juoksemalla portaita 10 x ja lopputuloksena kramppaavat pohkeet. Mutta se oli vasta alkua ja näin jälkikäteen ajateltuna kevyttä settiä.

Työskenneltiin taas pareittain eli toinen teki ja toinen lepäsi. Ensin hakattiin lekalla traktorin rengasta 10 x oikealta ja 10 x vasemmalta. Sitten 3 renkaan pyöritystä ja loppuun 10 punnerrusta. Mukava setti ja samaa toistettiin 15 minuuttia. Toi leka alkaa olla mun lemppari...poistaa hyvin työstressiä.

Seuraava 15 minuuttinen vietettiin kelkan vedossa. Muut naiset vetivät tyhjiä kelkkoja, meillä oli ensin 7 kiloa painoa, joka tosin pienennettiin viiteen kiloon. Reidet teki kuolemaa ja luulin kuolevani, mutta periksi ei annettu. Yritin neuvotella parini kanssa painon pienentämistä, mutta eipä onnistunut. Ja enhän mä voinut olla meistä huonompi, joten painoja ei enää vähennetty.

Viimeisessä setissä heiteltiin kahvakuulia. Nyt minä halusin 12 kilon kuulan 8 kilon sijaan ja pienen neuvottelun jälkeen olimme yksimielisiä. Mitähän se mun pari yritti nynnyillä? Puolivälissä vaihdettiin kuula kevyempään ja sitten kyykättiin syvemmälle, heittoihinkin tuli ilmaa hurjasti lisää.

Gentain treenit on aina Gentain treenejä eli vaikka moni oli tuskissaan (minä olin yksi eniten kärsivistä) vedettiin loppulämmöt seuraavasti: 5 vauhditonta pomppua, 5 burbeeta ja sama setti vielä kuuden ja seitsemän toistoilla. Ja kuten teletapeissakin uudestaan! Siinä vaiheessa meinasi olla vitsit vähissä. Loppuun vielä kevyt juoksulenkki ja kiitos & näkemiin.

Kotiin fillaroi väsynyt, mutta onnellinen nainen. No pain no gain, se pitää niin paikkaansa. Kotona mua odotti upouusi foam roller. Mainoksen uhri kun olen bongasin lihasten rullauksen Juoksija-lehdestä 3/12 ja sitten se oli niin pakko saada, kuinka olenkaan pärjännyt ennen? Pienen googletuksen jälkeen tilasin omani Tokmannin nettikaupasta ja hain uuden ystäväni Robinhoodista (säästyin postimaksuilta).

Meinasi tulla hukkareissu, sillä paketti luovutettiin vain kuvallista henkilöllisyystodistusta vastaan. Kuinka ollakaan olin unohtanut rahapussin kotiin. Ajokortin puutetta manaillessani käytin neuvottelutaitojani ja puhuin myyjän luovuttamaan tilauksen työpaikan kuvallista henkilökorttia vastaan. Pienen suostuttelun jälkeen onnistuin, ihanan juostavaa toimintaa. Muutenkin täytyy antaa TokNet.fi -nettikaupalle täydet pisteet.

Kun reidet huusivat hoosiannaa ja pohkeet jumitti entisestään oli rullaukselle tilausta. Juoksija-lehden ohjeita noudattaen rullasin pohkeet, takareidet, etureidet, pakarat, kyljet, sääret ja selän kuntoon. Ensimmäinen käyttökokemus on erittäin hyvä. Ainoa ongelma on se, että olen perusluonteeltani laiska ja kotiin hankitut kuntoiluvälineet on helppo haudata vaatehuoneeseen. Yritän silti tsempata, sillä tuo säärien rullaus oli paras keino kipeytyneille penikoille. Tämän päivän perusteella suosittelen kaikille kärsimystreenejä ja rullausvenyttelyä.

Kevyttä kävelyä ja kropan kuuntelua

Eilinen hyvä tarkoitus kostautui, kroppa ei vaan meinaa palautua. Vaikka pidin huolen, ettei verensokeri päässyt laskemaan, piti heikko olo pintansa. Lopulta luovutin työpäivän suhteen ja lähdin kesken kaiken kotiin nukkumaan. Voimien puuttuessa uni tuntuikin parhaalta lääkkeeltä ja pari tuntia meni nopeasti unten mailla. Kunhan ei kostautuisi yöunen määrässä.

Juuri tänään olisi juoksutreenit, jotka jouduin passaamaan viime viikollakin, sillä priorisoin Cross Circuitin. Järki voitti tahtojen taistelun ja tyydyin kevyeen kävelylenkkiin Onnin seurassa, terveys ja jaksaminen ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin juoksukoulu. Oli aikakin tehdä kävelylenkki koiran ehdoilla, sillä Onni oli ollut viikon maalla ja kaipasi aikaa reviirinsä tarkistamiseen. Samalla, kun keskityin voimieni palautumiseen, käytin aikaa omaa kroppani kuuntelemiseen. Helpommin sanottu kuiten tehty, sillä ainakin multa puuttuu Suomi - oma kroppa - Suomi -sanakirja ja tulkinta tuottaa tuskaa. Esimerkiksi laiskuuden, väsymyksen, stressin ja uupumisen erot ovat hiuksen hienoja.

Onnin suosikkipaikka on läheisen järven ranta. Siinä on ihan pakko pysähtyä joka ikinen kerta. Tänään pysähdys sopi minunkin aikatauluun ja nautin maisemista kaikessa rauhassa. Oli myös pakko ottaa muutamat kuvat, sadekeli teki ilman kevyeksi ja happirikkaaksi, täydellinen hetki! Teki hyvää kävellä hiljaa, kuunnella mitä ympärillä tapahtuu (hylkäsin kerrankin Spotifyn & hittibiisit), haistella miltä kesä tuoksuu ja keskittyä oman pään sisällä sinkoileviin ajatuksiin.

Ehkäpä sateen takia ajatus karkasi syksyyn. Mietin sitä mikä olisi seuraava projekti ja mistä voisin innostua. Nyt juoksu on ykkössijalla ja golf vahvana kakkosena, joskin se kiilaa kärkeen röyhkeästi aina tilaisuuden saadessaan. Määräänpää on 22.9 eli Joutsenon puolimaraton, mutta aika kulkee juosten, joten jatkosuunnitelma on hakusessa. Saman innostumishaasteen voisi ottaa töiden suhteen, mutta palataan siihen vasta syksyllä, työ on kuitenkin vain työtä.

Olen sellainen, joka innostuu helposti ja myös haluaa innostua. Toisaalta ilman innostumisen jaloa taitoa en olisi minä lainkaan. Onhan se välillä huvittavaa ja jopa ärsyttävääkin kimpoilla paikasta toiseen kuin superpallo, mutta vastakohta olisi pelottava vaihtoehto, joten tyydyn tähän. Pahinta mitä voisin kuvitella on se, etten harrastaisi mitään tai ainakaan mitään urheilua. Lienee sanomattakin selvää, että katson hieman kieroon niitä, jotka eivät liiku. Ei pitäisi, mutta kun se ei mahdu mun ajatusmaailmaan niin mitäpä sitä kieltämäänkään.

Täydellistä action plania en saanut aikaiseksi. Pitäisi kunnostautua kuntosalitreeneissä, nythän vain maksan jäsenmaksua, 3 x viikossa kuulostaisi hyvältä. Aion laittaa salin vaihtoon, nykyinen on periaattessa hyvä, mutta kaipaan vaihtelua. Tarkoituksena on myös käydä BJJ alkeiskurssi uudestaan. Innostuin jujutsusta helmikussa ja kävin treeneissä ahkerasti kahdesti viikossa toukokuuhun asti. Laji on kuitenkin tuskastuttavan vaikea, joten yrityksestä huolimatta olin pihalla kuin lumiukko. Lopulta se oli pakko laittaa jäähylle kesälajien (golf, kiipeily ja juoksu) tieltä...tekosyitä tiedän. Koska GI odottaa vaatehuoneessa en haluaisi luovuttaa ilman kunnon taistelua, joten tekniikoiden kertaus voisi avata solmut. Ja brassitreenit ovat niin rankat sekä kokonaisvaltaiset, että ne tarjoaa mielettömän vastapainon toimistotyölle.

Mutta entäs Cross Circuit ja kahvakuula? Niissäkin haluaisin kehittyä ja etenkin crossitreenit kiehtoo paljon. Ja sitten pitäitsi malttaa levätäkin kerran pari viikossa...hmm vaikeita valintoja. No onneksi mitään ei tarvitse päättää tänään, totaalista innostusta odotellessa punnitsen vaihtoehtoja. Vointikin alkaa kohenemaan, elimistöhän tuottaa luovutetun veren tilalle uutta vuorokauden viiveellä eli tuhot on korjattu. Huomenna kolmen päivän löysäily saa täyskäännöksen, sillä pääsen antamaan kaikkeni hiekkakentän taistelussa Gentain treeneissä. Onneksi, sillä sen verran addiktoitunut olen, että tämä kolmas lepopäivä putkeen alkaa jo ahdistaa.

Hengenpelastaja heikossa hapessa

Puolitoista vuotta sitten ystäväni sairastui leukemiaan. Vetoumuksellaan Facebookissa hän sai minutkin rohkaistumaan ja veripalvelun asiakkaaksi. Pelkään piikkejä ja verenluovutus on kaikkea muuta kuin houkutteleva ajatus. Onneksi työkaverini ilmoitti lähtevänsä seuraneidiksi ja niin ylitin pelkoni.

Ensimmäisellä kerralla sain lahjaksi hengenpelastajakassin, luettavaa ja pinssin. Vaikka podin loppuillan lievää pahoinvointia ja meinasin pyörtyä kauppareissulla en lannistunut pienistä. Tänään suuntasimme uudestaan SPRn toimipisteeseen.

Tankkasin pitkin päivän pitäen ruokailuvälit järkevinä, verensokeri ei päässyt laskemaan kertaakaan. Koiralle oli hankittu lenkkiseuraa, joten pääsin suorittamaan tehdävän suoraan töistä. Hemoglobiini oli ilahduttavan hyvä ja ystäväni idean ansiosta ilmoittauduin myös luuytimen luovuttajaksi. Pakko myöntää, että ajatus luuytimen luovuttamisesta pelottaa, mutta pelko ja kipu ovat pieni hinta siitä jos joku saa lisää elinaikaa ansiostani.

Itse verenluovutus on helppoa. Veripalvelussa on asiantunteva henkilöstö ja palvelu on ykkösluokkaa. Veripussin täytyttyä makoilin vielä hetken paikoillani ja nousin sitten varovaisesti. Ehdin vahvistamaan oloani mehulla ja kolmioleivällä, mutta sitten silmissä alkoi sumentua. Yritin vaistomaisesti korjata oloani viemällä pään polviin. Lopulta kyykistyin lattialle asti, sillä tuolilla pysyminen oli turhan työlästä.

Osaavan henkilökunnan ansiosta väri alkoi palata kasvoille ja pääsin lattialta takaisin sängylle makoilemaan. Hiljalleen selvisi, ettei minusta olisi auton rattiin...maa keinui allani ja pystyyn nouseminen heikotti. Onneksi Annika, maailman paras verenluovuttaja, seuraneiti ja työkaveri, oli paikalla. Auton avaimet vaihtoivat omistajaa, kerrattiin pikaisesti mikä pedaali on missäkin ja kummalla jalalla niitä käytetään. Useamman vuoden ajotauosta huolimatta Annika lähti hakemaan rakasta pikkuautoani, jotta minut saadaan kotiin. Kotimatka olikin ratkiriemukas ja sain kokeilla siipiäni autokoulun opettajana.

Tarinan opetus on se, että hyvät ystävät ovat tärkeitä ja hyvän asian puolesta kannattaa vähän kärsiä. Panikoin sitten lisää, jos joku joskus tarvitsee luuydintäni, mutta se tehdään sentään nukutuksessa. Ja todennäköisyyskin on niin pieni, että siinä tapauksessa olo olisi kuin lottovoittajalla.

PS: Kiitos Annika!

Äitin tekemää ruokaa...ja vähän isinkin



Äitin ja isin taidonnäyte

Facebookissa suurta suosiota nauttii sivusto Saarioisen äidit. Siinä on sivu, josta en voisi tykätä ikinä, tosin tykkääjiä tuntuu riittävän. Miten valmisruuasta ja äidin ruuasta voidaan puhua edes samassa lauseessa? Ei mahdu kyllä minun ajatusmaailmaani, ei sitten millään.

Vietin viikonlopun lapsuudenkodissani maalla ja tiedän mitä oikea kotiruoka on. Tämän päivän kohokohta oli juurikin ruokailu. Äiti oli pistänyt parastaan...lucky me! Tarjolla oli uusia perunoita, salaattia, korvasienikastiketta, sisäfilettä ja savulohta, aivan täydellistä.
Vaikka meidän äiti onkin maailman paras kokki ansaitsee isäkin kiitokset. Savulohi päätyi ruokapöytään Kymijoesta, josta kalastajamestari-isäni sen virvelöi. Komeuden kruunasi vuosien kokemus savustuksessa, tämän parempaa savulohta ei muuten muualta saa. Lohen lisäksi iskä oli marinoinut sisäfileenkin itse ja paistoi lihat tottuneesti kuumalla pannulla. Entäs se korvasienikastike, omasta metsästä tietenkin :)

Viime aikoina on ollut vähän kiirettä. Ja aina kun työ kiristää pinnaa lintsaan kotitöistä. Pakko tunnustaa, että olen vasten vakaumustani vieraillut eineshyllyllä. Rakastan hyvää ruokaa, mutta valmisruoka on vain keino sammuttaa nälkä, makukokemus on aina pettymys. Ainakin sille, joka on päässyt hyvän ruuan makuun. Eikä kroppakaan toimi kunnolla jos polttoaine on ala-arvoista, kauhea oravanpyörä ja siihen minäkin olen kompastunut. Pakko tsempata heti huomisesta lähtien.

Hyvän ruuan lisäksi pyhitin päivän levolle. Olo oli voimaton ja kroppa kaipasi selvästi taukoa, onneksi vesisade pilasi suunnitelmat golfkierroksesta. Täysin toimettomana en viikonloppua sentään viettänyt, perjantaina juoksin "pään tuuletus työasioista" -lenkin. Lauantaina se ja torstain Cooper painoivat jaloissa ja  kärsin kivuliaista penikoista. Särkylääkkeeseen turvautuen pääsin kuitenkin nauttimaan upeasta kesäilmasta golfkentälle, mitä parhaimmassa seurassa.

Näillä eväillä kohti uutta viikkoa, jääkaapissakin on tuhti pala savulohta odottamassa!

Cooperin testi

Viime vuonna töissä puhuttiin Cooperin testistä. Työkaverini JP kutsui minut valmentamansa koripallojoukkueen kanssa juoksemaan. Tänä keväänä juoksuinnostukseni myötä keskustelu palasi mieleen. Ilman suurempaa suostuttelua sovimme JPn kanssa päivän ja sitten ei kun menoksi. Tarinan opetus: kysy rohkeasti niin asiat järjestyy!

Cooperin testi jos mikä tuo mieleen muistoja koulun liikuntatunnilta. Muistan, että se oli tuskallinen kokemus joka koitti keväällä ja syksyllä. Vatsaan pisti, henki ei kulkenut ja tuloksesta sai suorat nuhteet liikunnanopettajalta. Kaikesta huolimatta se piti kokea uudestaan 16 vuoden tauon jälkeen ja vieläpä vapaaehtoisesti.

Ensin vedettiin 400 metriä verkkaa, päälle koordinaatioharjoituksia eli pakara- ja polvennostojuoksua, jotta kroppaan sai hyvän alkulämmön päälle. Sitten sanoista teoiksi ja matkaan...12 minuuttia aikaa näyttää mihin pystyy. Tavoitteeni oli 2000 metriä eli viisi kierrosta piti jaksaa.

JP tsemppasi hyvin kierrosajoissa, joten tiesin missä mennään ja osasin hieman jakaa voimiani. Näin jälkikäteen voin sanoa, että tavoite meni "kevyesti" rikki ja olen tyytyväinen lopputulokseen eli 2225 metriin. Pienellä treenillä voisin varmasti parantaa tulostani.

Hetken hengähdettyäni oli minun vuoro toimia kirittäjänä ja ottaa kierrosajat ylös. Täytyy sanoa, että JP veti hyvin ja tasaisia kierrosaikoja. Jostain syystä kaveri meinasi luovuttaa 11 minuutin ja 2400 metrin kohdalla. Mutta hei mun seurassa ei luovuteta, ei vaikka tulos olikin jo kunnioitettava. Lähdin juoksemaan perässä ja tsemppasin viimeisen minuutin täysillä. Huikea tulos noin 2550 m ja viimeisestä sadasta metristä voin ottaa kunnian itselleni =)

Vähän veti hapoille ja pohkeissa painoi maitohapot kävellessäni kentältä autolle. Palautteluksi hölkkäsin puoli tuntia kevyesti, että kroppa palautuisi koitoksesta. Illalla vielä kunnon venyttelyt päälle ja huomenna jaksaa taas lenkkeillä. Ja parin kuukauden pääästä on pakko ottaa uusiksi, seuraavaksi tavoittelen tulosta 2400. Erinomainen tulos on 2500 m ja yli eli haastetta riittää seuraavallekin vuodelle.

The Päätös

Mulle on aika luonteenomaista tehdä päätöksiä nopeasti...liiankin nopeasti. Tänään kamalan (mukavan) Cross Circuit treenin aikana syntyi yksi. Se kuinka järjetön päätös tämäkin on selviää 7.7.

Päätin osallistua Gentai Gamesin kuntosarjaan, kilpasarjan sentään jätän suosiolla rauhaan. En ihan tarkkaan tiedä miksi, mutta kaikkeahan pitää kokeilla. Oikeastaan haluan kokeilla mihin rahkeet riittää. Ja sen lisäksi jos joku järjestää kisat niin eikös se ole vain kohteliasta osallistua?

Lajeja on vaikea harjoitella tai no ainakin jos ei omista:
A) kuorma-auton rengasta (traktorin takarengaskin kävisi) ja
B) kahta 20 kilon painoa

Burpeeta, kyykkyhyppyjä ja hyppyjä voisin sentään vähän treenailla etukäteen. Jos nyt muistan, jaksan ja ehdin, ei tätä nyt turhan vakavasti pidä ottaa.

Tämä on kuin hiihtokisat lapsena "osallistuminen ja hyvä mieli on tärkeintä". Nyt rustaamaan se ilmoittautuminen, etten saa jotain ajattelen järkevästi -kohtausta ja peru puheitani.

To be continued :)

Golf rakkaudesta lajiin



Kesällä -11 Kanava Golfissa

Tänään pelattiin meidän työpaikan naisten golfkisa. Livistimme töistä (työaika korvataan eli ei kuulu toimenkuvaan) klo 13 ja suuntasimme pienellä, mutta sitäkin paremmalla porukalla Porvoo Golfia kohti.

Suoritin green cardin noin 6 vuotta sitten.  Heti ensimmäisestä tunnista lähtien tiesin, että olen rakastunut...pahasti addiktoitunut jopa. Sillä tiellä ollaan edelleen ja suuri toiveeni on se, että joskus 30-40 vuoden kuluttua vietän eläkepäiviäni golfin merkeissä.

En kisaa siksi, että olen hyvä vaan siksi, että kilpailut mielestäni kuuluvat lajiin. Golfmaailma ei todellakaan menettänyt minussa suurta lahjakkuutta, mutta tästä asenteesta Tiger Woodskin voisi ottaa oppia (mä en visko mailoja enkä kiroile vaikka mikä olisi). Tuloksellisesti peli oli tänään huonoa, mutten onneksi pelaa tasoituksen takia vaan rakkaudesta lajiin.

Golf on laji josta on paljon harhaluuloja. Myönnetään pidin sitä itsekin juppien lajina. Vaikkei pallo liiku lyötäessä eivät lyönnit ole niin yksinkertaisia. Ja kyllä golf on mielestäni urheilua, siinä voi myös tulla hiki, enkä puhu nyt tuskan hiestä. Tänään työkaveri todisti Sports Trackerin tallentaneen reilun 17 kilometrin lenkin. Ja tuo Porvoon kenttä, pienet sen monipuoliselle maastolle, kyllä tietää tehneensä. Yksi vika golfissa tosin on...se on todellinen aikasyöppö. Tosin siihen on aikaa ja rahaa, mistä todella tykkää, joten en valita.

Yhdeksän tunnin jälkeen kotiin ei palannut maansa myynyt vaan onnellinen nainen. Sain viettää aikaa minulle niin rakkaan lajin parissa, koin onnistumisia ja mikä parasta pidimme työporukalla hauskaa. Tästä päivästä jäi hyvä fiilis! Haluaisin kentälle pian takaisin, onneksi seuraava tee aika on varattu jo viikonlopulle.

PS: Kiitos järjestäjälle ja onnittelut voittajalle!

Imatran reissua pukkaa

Jatkoin lepopäiväteemalla, sillä huomenna on edessä ensin työpäivä ja päälle firman golfkisa. Pelaamme perinteisen naisten kisan Porvoo Golfissa ja tiedossa on fyysisesti rankka kierros, kenttä on hyvin mäkinen ja siirtymät paikoitellen pitkiä. Ja kyllä golf on urheilua,vaikkei liikkuvan pallon perässä juostakaan. Ilta hyvän ystäväni ja pienen kummityttöni seurassa oli varsin mukava tapa viettää maanantai-iltaa sekä valmistautua huomisiin koitoksiin.
 

Tuliainen Imatran vastavierailijalta

Kolmen viikon päästä perjantaina reissaan Imatralle. Se on muuten jokavuotinen lomakohteeni, eikä lainkaan huono sellainen. Jokaisen suomalaisen kannattaa käydä "kulmilla" edes kerran elämässä. Tällä kerralla vierailu on erityisen mieluinen tulevan ohjelmanumeron ansiosta.

Ensin pieni tarina siitä mistä kaikki lähti ja syy tulevaan Etelä-Karjalan vierailulleni. Ilmoittauduttuani huhtikuussa juoksukouluun lähdin ostamaan juoksulenkkarit. Looginen jatkumo oli tietenkin juosta lenkki, jonka jälkeen soitin Imatralla asuvalle ystävälleni lenkkifiilikset. Jotenkin sen puhelun aikana syntyi päätös puolimaratonin juoksemisesta syyskuussa. Tämä on mulle varsin tyypillistä eli teen päätöksiä hetken huumassa miettimättä järkisyitä. Ystäväni sentään on juossut jo hieman pidempään eli hänelle tavoite oli heti alkuun realistinen (toisin kuin eräälle).



mustaa valkoisella

Imatran vuoden kohokohta on Big Band festivaali ja samaan aikaan juostaan BB run. Käymme nyt testaamassa entisen työkaverini kanssa millaista juoksutapahtumaan osallistuminen tuntuu. Aloitamme silti maltillisesti eli ilmoittauduimme kuntosarjaan, jossa juostaan 13,5 km. Vaihtoehtona olisi myös puolimaraton, mutta sen vuoro on syyskuussa. Vaikka on erityisen mielenkiintoista nähdä miten kunto kestää ja kuinka kauan lenkkiin tuhrautuu aikaa odotan innolla myös maisemia. Reitti kulkee nimittäin Vuoksen ympäri ja se on todella upea paikka. Olen aikaisemmin päässyt ihailemaan näkymiä vain autosta. Voi olla, että on pakko pysähtyä välillä kuvaamaan.
Pakko myöntää, että vähän jännittää. Silti on mukavaa, kun on jotain mitä odottaa. Lenkin jälkeen pistetään ykköset päälle ja suunnataan Evan kanssa nauttimaan BB kadun tunnelmasta...nestetasapainostakin on huolehdittava. Nytkin jokaisessa lenkissä on parasta se tunne, kun juoksu on ohitse. Niinpä voin vain kuvitella miten hienolta 30.6 tuntuukaan. Sitten voidaankin tehdä aamukampa puolimaratonia odottamaan.

 PS: Tuo ihana muki on Virkkukoukkusen mallistoa. Jos ei pääse paikan päälle kannattaa ainakin tsekata nettisivut ja -kauppa -> www.virkkukoukkunen.net. Jokaisen Imatrareissun aikana on ihan pakko käydä tsekkaamassa uutuudet.

ja laiska sunnuntai

Tänään oli tarkoitus lähteä golfaamaan. Valmistauduin koitokseen omistamalla aamupäivän lorvimiselle. Mikä sopi enemmän kuin hyvin, sillä kroppa oli yhä voimaton eilisen jäljiltä. Juuri kun olin saanut itseni edustuskuntoon ja valmiina lähtöön sain viestin, joka romutti suunnitelmat. Vierumäelle oli iskenyt kunnon sadekuuro eikä peliseurani innostunut vesikelistä vaan perui tee ajan.

Suunnitelmien peruuntuminen oli kuin isku vasten kasvoja, etenkin kun golfkierroksia on vain muutama takana. Toisaalta sain hyödynnettyä ajan käymällä kaupassa ja suorittamalla viikkosiivouksen. Vaikka kroppa viesti väsymystä ja levon tarvetta ajattelin hyödyntää aikataulumuutoksen juoksulenkin muodossa. Luonto kuitekin muutti suunnitelmani toistamiseen, sillä sade iski tällä kerralla Lahteen ja komeuden kruunasi ukkonen.



Lopulta luovutin, hyväksyin ylimääräisen lepopäivän ja tein korkeanpaikanleirin (asun kerrostalossa) olohuoneeseen. Ohjelmanumerona boxin tyhjennystä ja iltapalana ananasta, luomumysliä sekä -jugurttia...nam!

Yksi aktiivinen lauantai

Tälle päivälle ei ollut aikataulutettu mitään erikoista. Ainoat pakolliset ohjelmanumerot olisivat olleet siivous ja pyykkäys, mutta nehän ehtii. Olin siis heti valmis, kun kaverilta tuli viesti lähdetkö kiipeilemään.

Innostuin kiipeilystä viime kesänä käytyäni kalliokiipeilyn peruskurssin. Ainoa ongelma on se, että kärsin korkeanpaikankammosta, mutta se on vain hidaste ei este. Onneksi kiipeilyseurana on KTO (=kiipeilytoimen ohjaaja) tuleva KO (=kiipeilyohjaaja), joten olen asiantuntevassa seurassa.

Havukalliolla


Ankkurin rakennushommissa

Pääsin tekemään ankkurin eli kiinnittämään köydet kallion päälle. Sen verran olen karaistunut, että työskentely parinkymmenen metrin korkeudessa ei enää ahdista (viime vuonna tämä oli tuskallista). Ja koska kiipeilyssä turvallisuus on kaiken A ja O, olin laskeutunut ankkuripisteelle turvallisesti työköyden varassa.

Ankkuripisteeltä ei nähnyt laskeutuiko kiipeilyköysi oikein maahan asti, joten Anna laskeutui alas tutkimaan tilanteen. Minä kipitin alas ja valmistauduin varsinaiseen koitokseen eli kiipeämiseen. Tavoitteenani oli päästä suurelle kiellekkeelle ja sisukkaan taistelun jälkeen onnistuin. Yritin sinnikkäästi päästä ylös asti, mutta toistuvista yrityksistä huolimatta en onnistunut. Jaloille ei löytynyt otteita eikä kitka pitänyt sammaloituneen kallion pinnassa. Sormista sen sijaan lähti nahkat irti ihan huomaamatta.

Siirsimme köyttä toiseen kohtaan, jotta pääsimme testaamaan viereisen reitin. Anna kiipesi ylös vaivattomasti minun ollessa varmistushommissa. Tahto oli kova, mutta toinen yritykseni epäonnistui voimien loputtua. Käsissä ja jaloissa painoi, maitohapot kiehuivat kropassani niin että korvissa kohisi. Vielä kun jalat alkoivat kramppaamaan jouduin myöntämään tappioni ja tulemaan alas. Havukallio voitti taas 6-0.


Anna tarkistaa kiipeilyköyden

Joka tapauksessa olen yhtä ankkuria kokeneempi. Ja jokainen kiipeilykokemus on eteenpäin. Onneksi kesäkin on alussa eli kiipeilemään ehtii vielä  monta kertaa. Ehkä minäkin saan erän tai pari nimiini.

Kotona söin kunnolla ja otin tunnin päikkärit. Kroppa oli kovilla, joten halusin vauhdittaa palautumista nukkumalla. Kunnon unet ja vielä tunnin loikoilu peiton alla teki hyvää, taas jaksoi eteenpäin. Sitten lenkkivaatteet päälle, koira autoon ja auton nokka kohti lenkkimaastoja.

Ja sitten lenkille

Jos olen ihastunut Radiomäkeen niin toinen ihastuksen kohteeni on urheilukeskus. Auto parkkiin suurmäen juurelle ja sitten ei kun menoksi! Ohjelmassa oli 80 minuutin lenkki sykealueita nostaen 10 minuutin välein 135->140->145->170 asti. Räjähtävää voimaa mun kropasta saa hakea kissojen ja koirien kanssa, mutta kestävyys sisulla paistettuna on toinen juttu.

Lenkeillä pääsen elementtiini vasta puolen tunnin paikkeilla, kun kroppa on lämminnyt. Menoa hidasti vain nelijalkainen lenkkikaverini, joka halusi merkitä reviiriään 10 metrin välein. Juokseminen olisi helpompi tehdä yksin, mutta koiran omistajana ajatuskin siitä, että jättäisin parhaan ystäväni kotiin tuntuu pahalta. Salpausselkä on ainakin minulle haasteellinen lukuisien mäkiensä takia, mutta hyvää vaihtelua tasaiseen puurtamiseen. Luulin tehneeni ainakin 12 kilometrin lenkin, mutta sports tracker palautti minut maan pinnalle...eihän siitä tullut kuin kymppi täyteen.

Ilta meneekin levon merkeissä. Ruokaa, jotta kroppa saa polttoainetta eikä joudu säästölenkille. Vielä kunnon venyttelyt päälle ja päivän päätteeksi pitkä saunavuoro, niin eiköhän ne lihaksetkin palaudu päivän koitoksista. Ja mikä tärkeintä huomenna voi nukkua pitkään plus näillä unen lahjoilla vetelen unta kellon ympäri.

Yksityistunti juoksukoulussa

Huhtikuun puolivälissä liityin juoksukouluun, tänään pääsin nauttimaan yksyisopetuksesta. Yksi oli kipeänä, toinen suuntasi mökille, kolmas karkasi laivalle ja neljäs kärsi juoksukiellosta. Niinpä paikalla olimme vain minä ja valmentaja (kuulostaa muuten leuhkalta puhua valmentajasta). Tapaamme kerran viikossa porukalla ja viikolla jokainen tekee ohjaajan määräämät juoksulenkit sekä muut treenit.

Aloitamme joka kerta koordinaatioharjoituksilla, jotta tekniikka saadaan kuntoon, niin tänäänkin. Pakara- ja polvennostojuoksun jälkeen tehtiin nopeita vetoja 10 x 60 m. Vähän vielä pomppuharjoituksia ja loppuun kevyt verkkalenkki. On muuten mahtava tunne huomata, että tekniikka alkaa löytymään ja rullaava askel sekä minä mahdumme samaan lauseeseen.

Pienellä porukalla treenaaminen on ollut mukavaa. Näillä puheilla jatketaan heinäkuun puoliväliin asti, mutta jatkostakin on puhuttu. Kaipaan todellakin ammattilaisen neuvoja, sillä syksyllä olisi tarkoitus lähteä puolimaratonille. Määränpää häämöttää horisontissa ja sen saavuttaminen vaatii vielä paljon töitä. Onneksi motivaatio on korkealla ja sisua on kuin pienessä kylässä eli täältä tullaan!

Maauimala kutsuu

Tänään oli kaunis päivä ja pitkästä aikaa lämmintä. Työpäivän ja koiran lenkin jälkeen olisin voinut jäädä kotiin, päikkäritkin olisi ollut kova juttu. Hyvä ilma oli kuitenkin pakko hyödyntää, joten ei muuta kuin maauimalaa kohti!

Maauimala on mielestäni mahtava keksintö. On upeaa päästä uimaan hyppyrimäkien juurelle ja nauttia auringosta, ulkoilmasta sekä vedestä samaan aikaan - kolme kärpästä yhden hinnalla. Vesi on muutenkin mahtava elementti, sillä se sopii kaiken ikäisille ja kokoisille.

Koska uintia ei ole tullut viime aikoina harrastettua aloitin kevyesti ja kerrankin järkevästi. Ensin ajattelin, että 500 m riittää, mutten malttanut lopettaa niin nopeasti. Kilometri tuntui ahnehtimiselta, joten 700 m oli toimiva kompromissi. Kyllä tämäkin tuntuu huomenna kropassa eli tiedossa voi olla tukalat juoksutreenit.

Samalla radalla oli pari kilpauimaria, jotka ohittelivat minua jatkuvasti. Välillä kirosin kehnoa tekniikkaani, mutta toisaalta tein parhaani ja sehän riittää (huomattavasti parempi vaihtoehto kuin kotiin jääminen). Ja ehkä sekä tekniikka että vauhti hieman paranevat, jos kuulen maauimalan kutsun pitkin kesää.

Näin jälkikäteen olo on mahtava! Uinti tuntuu kropassa hyvältä, vaikkei meno altaassa niin merenneitomaista ollutkaan. Seuraavalla kerralla uin sata varmasti kilometrin. Aion myös hyödyntää maauimalan mahdollisimman hyvin tänä kesänä. Toivottavasti sitä ei viedä meiltä lahtelaisilta pois.

Hiekkakentän soturit

Olen treenannut Lahden Gentailla tammikuusta lähtien. Näin kesällä Cross Circuit treeni pidetään keskiviikkoisin ulkona, rakastamani Radiomäen hiekkakentällä. Tänään lämmittelyssä tehtiin juoksukoulustakin tuttuja koordinaatiojuttuja. Mukana oli tuttuja harjoituksia ja pari uutta tuttavuutta, niihin voisi palata myöhemminkin.

Alkulämmön jälkeen jakauduttiin kolmeen eri ryhmään: kahvakuulapiste, kelkan vedot ja lekan hakkaus. Parin kanssa tehtiin vuorotellen töitä ja 20 minuuttia jokaisessa pisteessä. Treeni eroaa aika paljon sisätreeneissä, mutta yhtä mukavaa se on ulkonakin, ellei jopa hieman mukavampaa.

Kelkan veto on uusin juttu, sillä sitä ei pääse sisällä harjoittelemaan. Kahvakuulan viskominen on helppoa eli suurempaa tekniikkaosaamista ei tarvitse. Helppoudesta huolimatta se on kovaa työtä, sanoisinpa jopa tuskallista. Ja se lekan käyttö...no alkaahan se vähän sujumaan, kun treenikertoja on jonkin verran takana.

Cross treeni on jotain tajunnan räjäyttävää! Se tuntuu aivan kamalalta koko kropassa, mutta mitä pahempi tunne sitä parempi treeni. Hiekkakenttä antaa tuntiin oman sävynsä, sillä tunnin päätyttyä kotiin lähtee joukko hiekkaisia sotureita. Ei muuta kuin vaatteet pesuun ja ensi keskiviikkoa odottamaan!

Tossua toisen eteen

Huhtikuun puolivälissä liityin ystäväni esimerkistä juoksukouluun. Siitä lähtien olen juossut 3-4 lenkkiä viikossa, enkä ole päätöstäni katunut. Aikaisemmat juoksukokeilut ovat olleet satunnaisia, mutta oikeiden ohjeiden ansiosta olen innostunut lajista. Tarkoitus on osallistua kesän aikana pariin juoksutapahtumaankin, mutta niistä myöhemmin lisää.

Tänään ohjelmassa oli valmentajan laittama lenkki:
10 min lämmittelyä syke 140
15 min rentoa juoksua syke 155-160
60 sek palautusta
10 min vauhdikkaasti syke 165-170
10 min kevyesti syke 140

Kurvasin ensin autolla radiomäelle, josta on tullut yksi suosikkipaikoistani. Vaihtelun vuoksi olen alkanut etsimään uusia reittejä, jotta into säilyisi. Radiomäki on kuin juoksisi salpausselän allon päällä. Se on kivenheiton päässä keskustasta, mutta ihanan vihreyden keskellä, voisi jopa luulla olevansa maalla (kyllä maalaistyttö tykkää). Ja mäeltä pääsee katomaan kuinka Lahti esittäytyy silmien alla koko komeudessaan. Lahti on mun city sanokoot muut mitä vaan :)

Itse juoksu tuntui tänään hieman tukkoiselta. Alussa syke meinasi kohota hurjiin lukemiin ja teki mieli  juosta sen minkä jaloista pääsee, sykkeistä viis. Maltoin silti mieleni ja noudatin ohjeita orjallisesti. Entinen juoksija on varmasti viisaampi kuin minä eli sykerajojen noudattaminen kannattaa. Jalkoja painoi ja penikat kipuilivat, mutta alun jälkeen pääsin vauhtiin. Lopulta pääsin fiilikseen ja tein urheasti loppuun vielä lampunvälijuoksut 2 juoksua 2 hölkkää x 3 sekä juoksuloikat 2 x 20. Kotona kunnostauduin vielä venyttelyssäkin eli ei se nyt niin huonosti mennyt.

Lepopäivä kunniaan...

Kantapään kautta on tullut opittua, että lepopäivä on yhtä tärkeä kuin liikkuminenkin. Himoliikkujan pyhä kolminaisuus: liikunta, lepo ja ravinto ei toimi jos joku kolmion kärjistä on epätasapainossa. Maanantaista on viime aikoina muodostunut hyvä treenivapaa, laiskottelua ja alkaneen viikon suunnittelua sopivassa suhteessa. Laiskanpulskean kävelylenkin jälkeen majoitun sohvalle ja liimaudun tv:n ääreen.

Koiran tahtiin tehtyä lenkkiä ei voi laskea kuntoiluksi, korkeintaan hyötyliikunnaksi. Onnin määrätessä tahdin pysähdymme tunnin lenkin aikana lukuisia kertoja. Lenkkeilyssä tärkeintä ei ole liike vaan muiden koirien tapaaminen, reviirin ahkera merkkaus ja ympäristön havainnointi.

Tänään alkoi myös lempiohjelmani Suurin Pudottaja, joten sohvan valtaus oli erityisen miellyttävä. En osaa sanoa mikä sarjassa koukuttaa eniten, mutta jokainen jakso on pakko katsoa. Alussa ihmetystä herättää kilpailijoiden koko, mutta varsin pian ei voi muuta kuin ihmetellä heidän uskomatonta kehitystään.

Hieman omasta jaksamisesta riippuen pidän 1-2 lepopäivää viikossa. Aikaisemmin saatoin rehkiä saman päivän aikana sekä salilla että spinningissä, koiran ulkoilutin hölkkäämällä ja paikasta a paikkaan b kurvailin pyörällä. Ja sitten toistin saman 7 kertaa viikossa +  ihmettelin miksi voimat välillä katosivat kropasta kokonaan. Muutaman ylirasituksen kokeneena olen oppinut kunnioittamaan kroppaani ja jaksamistani. Nautin levosta käpertymällä viltin alle, huomenna jaksaa painaa taas uudella sykkeellä.

Tämän blogin tarina

Koulun liikuntatunnilla olin se, joka valittiin joukkueeseen aina viimeisenä. Olin pieni, säälittävä, pelokas ja hidas, joten ymmärtäähän sen, ettei minusta ollut luottopakiksi. Hiihtokisoissa viimeinen sija oli nimetty mukaani ja itku kurkussa yritin päästä maaliviivan yli. Juoksussa sama juttu, vaikka kuinka yritin ja juoksin niin, että jalkoihin sattui jäin auttamatta jonon hännille. Puhumattakaan pallopeleistä, sillä pelkäsin kaiken kokoisia palloja enkä ymmärtänyt säännöistä mitään. Lienee sanomattakin selvää, että inhosin koululiikuntaa.

Kehnosta alkutaipaleesta huolimatta olen harrastanut liikuntaa koko aikuisikäni. Viimeisten parin vuoden aikana kuntoilusta on tullut addiktio...hyvässä mielessä tosin. Se leimaa arkeani ja ajastusmaailmaani. Minulla on loputon into kokeilla eri lajeja ja innostua uusista jutuista, tärkeintä on se, saa kokeilla rajojaan uudestaan ja uudestaan. Palkintosijat jätän edelleen rauhaan, mutta sisulla ja raudankovalla asenteella pötkii pitkälle!

Haluan jakaa intoni ja päästä kirjoittamaan treeneistäni. Salainen toiveeni on se, että voisin innostaa myös muita liikkumaan. Koulun liikuntatuntien jälkeen sijoituksilla tai arvosanoilla ei ole merkitystä. Tiedossa on siten kirjoituksia lempilajeistani, mutta jaan myös ajatukseni hyvästä ruuasta ja ehkäpä jokunen elämänviisauskin voi eksyä luettavaksi.

Tällä hetkellä lajilautaseltani löytyvät seuraavat lajit:

• juoksu
• golf
• kahvakuula
• cross circuit
• kuntosali
• kalliokiipeily
• uinti
• BJJ (kesätauolla)

Tervetuloa näköiselleni liikuntatunnille, jossa hyvä olo ja fiilis ratkaisevat!

-Virpi