Lomapäivä lomalaisen mieleen

Viimeiset pari päivää ovat olleet vallan mainioita. Jos sysksy ja loppuvuosi olivat paikoin rankkoja niin vuosi vaihtuu varsin mukavissa merkeissä. Pitkä viikonloppu maanantaivapaan ja tiistain pyhäpäivän ansiosta tuli vietettyä ihan eri meiningeissä kuin joulu. Antakaapas kun kerron millaisista lomapäivistä minä tykkään...saa kopioida.

Sunnuntaina kalenterissa ei ollut mitään pakollista, merkillistä sillä sunnuntai on mun pakko-tehdä-kaikkea-ja-hönkäillä-ympäri-kaupunkia-päiväni. Ainoa varteenotettava tehtävä olisi ollut siivous, mutta se ei vaan puhutellut tarpeeksi. Laiskan aamukahvittelun ja puuron jälkeen lähdin testaamaan uutta kirittäjääni eli Garmin Forerunner 210 -sykemittaria. Koira oli ihmeissään, kun lenkillä olikin erilainen tahti aikoihin eikä merkkauksille ollutkaan aikaa. Sää oli ihanteellinen juoksua ajatellen, vajaan kahden asteen pakkanen ja jalkakäytävät prima kunnossa.

Valehtelisin jos väittäisin, että juoksu oli helppoa. Etenkin ensimmäiset kaksi kilometria takkusivat, mutta sitten alkoi helpottaa eikä se sisu suostunut antamaan periksi. Loppujen lopuksi heitettiin Onnin kanssa 6,9 kilometrin lenkki vajaassa tunnissa ja fiilis oli aivan katossa. Juoksusta vaan tulee euforinen, sanoisinko voittaja-fiilis. Lenkkikuulumisia tulee varmasti lisää, sillä vuosi 2013 on mun juoksuvuosi. Tyytyväisenä ja hikisenä pujahdin suihkuun, lapoin mahan täyteen ruokaa ja sitten lepoa. Kun nyt kerrankin oli aikaa palkitsin itseni päiväunilla, koirakin tuntui tyytyväiseltä aikataulutukseen.

Makeiden unien jälkeen olo oli taas energinen, joten ei kun uudestaan lenkille. Tällä kertaa lenkki tehtiin koiran tahtiin, mutta tunnissa tassuteltin toinen tunti lauhassa talvisäässä. Välissä lyhyt rahkatankkaus ja hei matka jatkui taas...salille lompsis! Napakka tunnin treeni etu- ja takareisille sekä polttavaa rääkkiä ahteriosastolle. Eipähän se selkäkään enää vihotellut, kun sai liikuntaa ja lepoa mukavassa suhteessa...goodbye särkylääkkeet!

Tänään maanantaina jatkoin salimissiolla ja suuntasin K&M:lle heti aamupuuron päätteeksi. Treeniseura olikin ihan viimeisen päälle, sillä tunnistin varsin edustavan pariskunnan eli Johanna Koskisen ja Sampo Kirjovaaran. Koskinen on hallitseva suomenmestari body fitneksen pitkässä sarjassa ja Kirjovaara kehonrakennuksen -90 kg sarjan moninkertainen suomenmestari. Myönnetään...nimet ja saavutukset piti tsekata hetiin kotiin päästyä. Ja muutenkin oli hyvä fiilis, joten treeni kulki hyvin. Ei mikään pöllömpi setti vuoden viimeiselle päivälle siis.

Loppupäivä sujuukin rennosti, reissattiin Onnin kanssa maalle vuoden vaihtumista odottamaan. Muuten niin urhea nelijalkainen ystäväni pelkää paukkuja, joten minimoidaan kurjuus mahdollisimman pieneksi. Mä nappasin matkalta pari lehteä eli Juoksijan ja Bodauksen, joihin syventyessä aika menee kuin siivillä. Illan aikana pitää vielä vähän pohtia mitä sitä vuonna 2013 lähtisikään tavoittelemaan. Jostain syystä mun päähän on hiipinyt ajatus maratonista...vaikka olisihan niissä viidessä puolimaratonissakin tekemistä. Enkä vieläkään tiedä miksi niitä pitäisi juosta viisi, kai se on vaan mukava luku.

Eräänä kauniina pakkaspäivänä

Olen jo muutaman vuoden ajan pohtinut, että olisi kiva lähteä luistelemaan. Luistimien puuttuessa asia on jäänyt vain hautumaan. Piparinleipomisen yhteydessä aloimme puhua luistelemisesta siskoni kanssa ja päätimme lähteä katsomaan miten moinen luonnistuu. Sanoista teoksi ja ei kun luistimia hommaamaan. Mä hankin omani käytettyinä, sillä en oikein uskonut, että moiseen kokeiluun kannattaa panostaa suuria summia. Systeri taas koukkasi urheiluliikkeen kautta ja voi kuinka kadehdin upouusia kaunoluistimia.

Edellisestä luistelukerrastani on nopean laskennan jälkeen vierähtänyt 16 vuotta (tarkoittaako tämä sitä että olen vanha?), joten vähän hirvitti. Silloin vietin lukion liikuntatunnista suurimman osan lumihangessa ja valitin kipeitä nilkkojani...taisin olla vähän drama queen ja laiskakin vielä. Muistoista viis, valitsimme H-hetkeä varten tapahtuma-areenaksi Radiomäen, jonne on tehty jääkiekkokaukaloa kiertävä luistelurata. Oliko syy pakkasessa vai missä, mutta paikka oli lähes autio. Toisaalta se oli vain hyvä, sillä emme kaivanneet todistajia.


Näkymä luistinradalta

Legendaarinen radiomasto

Aika huteraahan se meno oli alkuun. Kuin ihmeen kaupalla pysyimme molemmat pystyssä. Loppujen lopusksi sää oli mitä mainioin, eikä kymmenen asteen pakkanen tuntunut. Varmaan siis kiidettiin niin vauhdilla jäätä pitkin :) Tunnin verran siinä vierähti ja sitten päätettiin hyvin sujunut luisteluhetki kahvittelemalla. Siskoni oli keittänyt kahvin joukkoon kiehuvan maidon, joten kyllä maistui! Olisin kyllä kaivannut korvapuustia ja juustosämpylöitä evääksi, mutta ehkäpä ensi kerralla.

Radiomäen lenkki

Koska sää oli todella upea kierrettiin vielä Radiomäen ympäri. Aurinko paistoi ihanasti ja pakkasen ansiosta luonto hehkui kauneimmillaan. Ja eiköhän tässä ehdi kerran jos toisenki käydä testaamassa millaisia jääprinessoja meistä kouliintuu. Mun 8 euron luistimet olivat selvästi hyvä hankinta. Ja kun jää kutsuu näin vapaaehtoisesti ei lukioajan liikuntatuntien jättämä negatiivinen sävy vaikuta tippaakaan. En siis aio pitää uutta 16 vuoden taukoa ja suosittelen luistelua muillekin.

Pieni raikkaan ilman myrkytys taisi silti tulla, joten huitasin kotiin päästyäni päiväunet. Ihanan kiireettömään lauantaipäivään mahtui vielä mukava lenkki koiran kanssa ja kohta suuntaan salia kohti. Selkä on jo parempi ja aionkin napsia lääkkeitä vielä pari päivää, että olen ensi viikolla taas työkunnossa.

Ihanaa talviviikonloppua kaikille!

Sykettä elämään!

Joulu tuli ja meni...onneksi se on vain kerran vuodessa! Rakastan joulua ja sitä, että voi luvan kanssa ottaa rennosti, mutta sillä on hieman lieveilmiöitä. Tapaninpäivänä palattiin kotiin ja ensimmäiseksi huomasin, että vyötärön ympärys oli kasvanut herkuttelun johdosta, se ei siis mennyt turvotuksen piikkiin. Parin päivän viiveellä sain tuntea lorvimisen koston eli selkä on aivan jumissa. Eipä tullut siinä jouluna pieneen mieleenkään, että jatkuva sohvalla makoilu ja toinen toistaan huonommissa asennoissa lukeminen voisi jättää jälkensä. Käytän kyllä hyväkseni tilaisuudet, jolloin voin uppoutua hyvien kirjojen maailmaan. Onneksi vaiva on tuttu ja lääkkeet on valmiina, katsotaan jos se näillä korjautuisi.

Vietin joulupyhien aikana myös syntymäpäiviäni ja juhlistin 34 vuoden välietappia siskoni tekemällä suklaakakulla. Kyllähän se on kerran vuodessa synttärikakulla herkuteltava ja se olikin hyvää, tätä tilataan toistekin. Loput kiikutin töihin tuhottavaksi ja suklaista suklaisempi herkku saikin paljon kiitosta. Sain vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi Garminin sykemittarin, Forerunner 210. Nyt on niin hieno peli, että pitäisi alkaa juoksun kulkemaan. Olen saanut jostain päähäni (en tiedä mistä) että ensi kesänä juoksisin viisi puolimaratonia. Saa nähdä toteutuuko, mutta ensimmäinen määränpää olisi toukokuussa Helsinki City Run:lla. Juoksutreenit on siten käynnistettävä vuoden vaihduttua.

On se hieno!
Kiitos äiti & isi

Vaikka joulu- ja synttäriherkuttelu teki olon kaikkea muuta kuin mukavaksi painuin keskiviikkoiltana kotiin päästyäni salille. Lähtiessä fiilis ei ollut kovin korkealla, mutta paikalle päästyäni muuttui ääni kellossa. Lienee syy levossa ja tuhdissa tankkauksessa vai joulukilojen aiheuttamassa lisämotivaatiossa, treeni kulki hyvin. Sain mojovan setin rinta, selkä ja vatsa akselille...kyllä kunnon liikunta vaan tekee hyvää.

Torstaina palasin arkeen jokaisella mittarilla. Kiirehdin aamulla töihin ja punnitsin taas orjallisesti jokaisen suupalani eikä tullut pieneen mieleenkään jatkaa herkuttelua. Koiran lenkityksen jälkeen jatkoin matkaa Gentaille perinteisiin kinkunsulatus treeneihin. Tunnin piti olympiajoukkueen judovalmentaja, nimeä en tietenkään muista. Tehtiin kaikkea mm. kinkattiin (ei mikään helppo juttu näin yli kolmekymppiselle), heiteltiin kuperkeikkoja, seisottiin päällä...lista on loputon. Lopussa tehtiin vielä parin kanssa kunnon rääkkiä ja hiki virtasi. Pistin kaikki peliin, sillä halusin häätää joulun jäljet kropastani.

Perjantaina piti jättää salit väliin, sillä selkä alkoi kiukutella totisesti. Tiedossa olisi ollut olkapää, hauis ja ojentaja settiä...etenkin tuo olkapääosio olisi voinut olla liikaa. Ja kipukin alkoi olla sitä luokkaa, että turvauduin suosiolla lääkkeisiin. Nyt hyvin nukutun yön ja vuorokauden lääkinnän jälkeen olen toiveikkain mielin. Lomailen vielä maanantai, joten tässä on monta päivää aikaa toipua ja touhuilla omiaan, tällä kertaa jätän sen lukemisen sekä lorvimisen vähemmälle.

Lohturuokaa, lisenssilogo ja lahjoja

Tätä viikkoa en tule muistelemaan hyvällä, ainakaan ihan heti. Töissä koetut muutokset ovat pistäneet koville ihan jokaisen. On ilmeisesti tullut selväksi, että olen jokseenkin tarkka syömisistäni ja tekemisistäni, mutta tällä viikolla lohturuoka on astunut kuvioihin. Kun joutuu tarpeeksi tiukille jopa sellainen suursyömäri kuin minä kadottaa ruokahalunsa. Alkuviikosta pakotin itseni syömään ja varsinaisten ruokien väliin mahtui paljon herkuttelua. Onneksi pahimmat tunnemyllerrykset ovat ohi ja joulun jälkeen jaksan taas tsempata. Jokseenkin analyyttisenä ihmisenä pohdin vain, mitä tämä kaikki tarkoittaisi ravitsemuspsykologian kannalta. Mikä on se syy miksi surut ja murheet pistää ihmisen sekaisin ja pahaa oloa lääkitään herkuilla? En tiedä vastausta, mutta ehkä osaan vielä jonain päivänä analysoida asiaa tarkemmin.

Trainer4you:lta pitäisi tulla minä päivänä tahansa jonkin sirtin vahvistus siitä, että kuntosalivalmentajan pätevyys on totisinta totta. Netistä sai ladata lisenssilogon...ehkä sille on vielä joskus tarvetta. Nyt sitä voi vaan ihailla ja miettiä, että tulihan se tehtyä. Joulunpyhien aikana olisi iso pino uusia ohjelmia suunniteltavissa, jokainen vie taas pienen askeleen eteenpäin. Onneksi siellä on erilaisia toiveita ja tarpeita niin joudun pistämään aivot töihin.

Tasapainottomasta tilasta huolimatta olen saanut itseni liikenteeseen. Tiistain salitreenien jatkoksi kävin torstaina Lahden Gentain joululahjatreeneissä. Puolentoista tunnin aikana saatiin kattaus lukkopainista, karatesta, potkunyrkkeilystä ja crossfit-maailmasta. Vaikka olen harrastanut useamman kuukauden brassijujutsua jouduin toteamaan, että kamppailulajit eivät ole minua varten. Pidän lajien fyysisyydestä, mutta aivoni eivät pysty käsittelemään tekniikoita. Lahjakkuuteni näkyi ainoastaan kaatumisessa, tää lady romahtaa tatamin pintaan tyylikkäästi kerta toisensa jälkeen ja vastustajan kannalta erittäin kevyin perustein. Kaikesta huolimatta oli ihanaa päästä vähän rääkkäämään kroppaa ja seuraavana päivänä lihaksissa tuntunut "kipu" tuntui hyvältä...masokisti mikä masokisti!

Lauantaina painelin illasta salille enkä ollut todellakaan ainoa. Sitähän luulisi, että joulun alla salit kaikuvat tyhjyyttään, mutta ei K&M:llä. Kovaa treenaavat eivät hellitä juhlapyhinäkään vaan painavat täysillä. Tällä kertaa testasin olkapää, hauis, ohjentaja -päivän. Tauosta ja huonoista ruokailutottumuksista johtuen vedin setin pienillä painoilla. Etenkin olkapäät sai hyvin pumppiin, sillä aikaisemman kolmen olkapääliikkeen tilalla oli neljä mojovaa settiä. Mutta ei haittaa, olkapäät on mun suosikki lihasryhmä ja se saa näkyä.

Tänään käyn kurittamassa jalkaosaston ennen kuin pakkailen tavarani joulun viettoa varten. Illaksi pitäisi suunnata maaseudun rauhaan, jotta olen aamulla valmiina tapahtumapaikalla. Mähän olen jo lahjani saanut, mutta antamisen ilo on onneksi edelleen jäljellä. Eihän tässä mitään erikoisia paketteja pitänyt vaihtaa, mutta kummasti niitä on taas hankittu. Onhan se vaan kivaa muistaa läheisiään kerran pari vuodessa. Mutta nyt aamupuurot (onko se aamupuuro kun kello lähentelee puolta päivää) naamaan, salille ja pikaisen pakkausoperaation myötä tonttuilemaan.

Tärkeintä on matka eikä määränpää

Teksti on kirjoitettu jo tiistaina, mutta pienien koneongelmien takia sen julkaiseminen on jäänyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Sunnuntaina suuntasin kädet täristen (en liiottele yhtään) työpaikalle suorittamaan kuntosalivalmentajan teoriakoetta, jotta saisin pestin virallisesti suoritettua. Kuumeilun ja työstressin takia lukeminen oli jäänyt vähiin, joten tunsin oloni kaikkea muuta kuin varmaksi. Voimaportaita, lihasten tehtäviä ja termejä päässäni pyöritellen ryhdyin toimeen. Koneen ruudulla raksutti kello eli testin suorittamiseen oli puoli tuntia aikaa. Kysymyksiä oli 60 eli aikaa oli varattu jokaiseen 30 sekuntia. Yritin kerrankin hidastaa tahtia ja lukea kysymykset rauhassa, välillä jopa luin lauseet ääneen, että hahmottaisin tilanteen.

Vahvistettuani testitulokset eteenpäin lähetettäviksi ruudulle tuli teksti "Onneksi olkoon olet suorittanut kokeen hyväksytysti". Vaikka huomasin kysymysten edetessä, että on tässä jotain opittukin jännitin mitä seuraisi. Lopputulos oli vieläpä hyvä, sillä vastasin yli 90 % oikein, vain kaksi hutia mahtui matkalle. Iloisesti hihitellen suuntasin kaupoille ja iloitsin uunituoreen kuntosalivalmentajan pätevyydestäni, ei pöllömpi sunnuntai.

Viikko on ollut aikamoista turbulenssia, vaikka alkumetreillä onkin, joten maanantai meni ihan muita asioita sulatellessa. Töissä on siis suuria mylleryksiä, eivätkä ne muutoksen tuulet ole vielä hellitäneet, mutta kaikesta huolimatta päätin palata arkeen eli palata salimoodiin. Uskomatonta, mutta totta edellisestä salitreenistä oli kulunut kaksi viikkoa ja hieman jännitti lähteä. Kumman nopeasti se kynnys alkaa kasvaa.

Pääsin vihdoinkin testamaan uusitun rinta, selkä, vatsat -päivän. Toistojen määrät ja palautusajat ovat muuttuneet, joten aluksi meni hieman ihmetellessä mitä pitääkään tehdä. Uudet liikkeet tuntuivat mukavalta vaihtelulta ja kunhan opin sarjamäärätkin alan päästä kärryille. Lievästä hapuiluista huolimatta sain kivan treenimoodin päälle, varovainen aloitus, mutta kroppa kiitteli actionista. Miten mä olen pärjännyt kaksi viikkoa? Öö en kovin hyvin.

Treeni alkoi vinopenkkipunnerruksella smithissä ja jatkoi penkkipunnerruksella käsipainoilla. Smith oli sen verran napakka aloitus, että pienistä käsipainoista huolimatta lihakset tärisivät kakkosliikkeessä. Siihen vielä peck deck päälle niin rintalihasta oli rääkätty riittämiin. Selkäosiossa oli samanlainen väsytystaktiikka eli painoilla ei tulla hetkeen jos toiseen leuhkimaan.

Tauko saattoi tehdä takapakkia, mutta ehkä se teki hyvää myös päälle. Tauko ainakin lisäsi motivaatiota ja uusitun ohjelman kanssa on taas kiva huiskia menemään. Seuraavan kerran päivityksiä pitää katsoa vasta maaliskuussa eli kyllä tämä tutuksi tulee. Tällä viikolla ehdin mainiosti salille kolmesti ja torstaina on tiedossa Gentain joulutreeni, mitäköhän kamalaa siellä on tiedossa?

Ai niin tuo arvoituksellinen otsikko. Koska kuntosalivalmentajan pätevyys on hankittu pitää matkaa jatkaa. Ilmoittauduin tänään personal trainer koulutukseen. Nyt vaan peukut pystyyn, että Kouvolaan saadaan tarpeeksi porukkaa ja ryhmä kasaan. Yhdestä etapista huolimatta tie on vasta alussa ja haluan uskoa siihen, että matka on päämäärää tärkeämpi, sillä ylä- ja alamäet koulivat parhaiten. Minne olen siis matkalla? Sen kun tietäisi, mutta onneksi mitään ei tarvitse päättää vaan katsotaan mihin elämä kuljettaa.

Hei meillä leivotaan!

Leipomisen välissä on hyvä vähän poseerata
- ihania muistoja mukavasta päivästä!

Viikko on mennyt flunssasta toipuessa, siksi ei ole paljon viitsinyt blogatakaan. Mitäpä sitä kirjoittaisi, kun ei ole voinut peruslenkkejä kummempaa tehdä, tämähän on treeniblogi (vaikkakin tänään leivontablogi). Parin päivän kotona potemisen jälkeen menin torstaina töihin, vaikka työkaverit yrittivät saada mua kotiin...näytin kuulemma sairaalta. En mä silti uskonut niitä vaan jäin uppiniskaisesti koneeni ääreen, ei välttämättä fiksu päätös. Kurjia nämä flunssat, jotka eivät nosta kunnon kuumetta päälle ja joista ei meinaa päästä eroon sitten millään. Tänään oli ensimmäinen parempi päivä, vaikkakin pärskin yhä ja nokka vuotaa.

Koska kuntoilu on toistaiseksi parempi jättää muille päätin keskittyä jouluun. Värväsin siskonkin leivontatalkoisiin ja aamulla hyökättiin piparitaikinan kimppuun. Perinteisten joulupipareitten lisäksi tehtailtiin kristallipipareita sekä lusikkaleipiä, ne on tosin vielä täyttämättä. Olipas mukavaa puuhaa ahkeroida keittiössä ja unohtaa maalliset murheet, kotonakin tuoksuu niin herkulliselle että! Sen verran kyllä turinoitiin, että päätettiin lähteä viikon päästä lauantaina luistelemaan...nyt pitää vaan hommata molemmille luistimet. Pysynköhän mä enää pystyssä? Eipä ole tullut sitten lukion leikittyä jääprinsessaa. No hätä raportoin tästä mikäli jääkentät kutsuvat :)

Mitäs me leipurit :)

Siskon kadottua kotiinsa palkitsin Onnin lenkillä ja heti perään itseäni päiväunilla, mitä luksusta. Sitten palasin keittiön orjaksi ja testasin jääsuklaan reseptin. Sen verran tämä leivontatauko näkyy (ennen superkuntoiluinnostustani leivoin ihan älyttömästi), että onnistuin tyrimään yhden suklaan sulatuksen, mutta muuten olin vedossa. Taioin parvekkeelle vielä jääsuklaan kaveriksi rocky road suklaata (se on syntisen hyvää) jäähtymään. Näitä on sitten mukava kiikuttaa kavereille ja muistaa makeasti joulun alla. Lahjoja hankin vain hyvin hyvin harvoille.

Maltan nyt kerrankin mieleni ja palaan salille vasta ensi viikolla. Huominen pyhitetään vielä levolle, haluan saada itseni kuntoon ja kerään voimia joulunalusviikolle. Sunnuntain kunniaksi meinaan leipoa joulutorttuja, jääkaapissa odottaa muuten ihan itse kaulittu voitaikina (kävi melkein urheilusta). Alan ymmärtää valmistaikinoiden ihanuuden tehtyäni ensin perinteisen piparitaikinan ja heti perään voitaikinan, minkä ajassa häviää sen maussa voittaa!

Hillittömästä leipomisesta huolimatta en ole täysin hunningolla. Tätä päivää lukuun ottamatta olen noudattanut ruokavaliota pilkulleen. Tänään leipomuksia on toki maisteltu, mutta iltaruokani täytti sille asetetut raamit: punaviinissä haudutettua jauhelihakastiketta, pastaa ja tomaatteja. Oikeasti dieettiruoka saa olla myös herkullista, korjaan sen pitää olla herkullista. Vähän kyllä karsin noita välipaloja, sillä herkuttelun jälkeen on pakko vähentää jostain.

Viikon päästä joulu onkin ovella, ihanaa! Viikonlopun olen vielä kaikessa rauhassa kotona, mutta sunnuntai-iltana pakataan laukut ja ajellaan maalle. Odotan sitä pienen lapsen innolla, sillä meillä on joka vuosi uskomattoman ihanat jouluruuat ja joulun lapsena rakastan niitä P-A-L-J-O-N! Aattona syön muuten ihan mitä haluan ja joustolla mennään tapaninpäivän iltaan asti. Joulupöytää koristaa mm. savustettu kalkkuna, joka on yhtä aikaa maukas sekä terveellinen vaihtoehto. Ja arvatkaapa miten meillä vietetään jouluaattoa? No liimaudumme siskoni kanssa TV:n ääreen tuoijottamaan lastenohjelmia, joulupukin kuumalinja sekä lumiukko ovat traditioita.

Joululahjat meidän perheessä on jo jaettu, tai ainakin melkein. Sisko sai toivomansa monitoimikoneen, jota pääsin tänään koeajamaan. Mun lahjalistalle oli päässyt Haglöfsin Gore Tex takki ja se on jo kovassa käytössä. Ei voi muuta kuin suositella, takki on ihan täydellinen ja tulee varmasti kestäämään vuosia. Mikä tärkeintä se näyttää hyvältä ja kun alle pistää vähän kerrastoa sekä fleeceä tarkenee purevassakin pakkasessa. Eikä muuten pääse tuuli eikä kosteus läpi, olen niin onnellinen lahjastani. Onni ja vanhempani sentään joutuvat odottamaan aattoon asti...kaikille onkin hyvät paketit tiedossa, mutta niistä en kerro enempää. Tai no paljastetaan sen verran, että Onni saa jotain vinkuvaa (kuten aina) ja koko työporukkani on ihastellut vanhempieni lahjaa, se on ihan paras!

Joululahjani & hissiposeeraus

Tämän joulukuun lorvinnan takia meinaan aikatauluttaa seuraavien kahden viikon liikkumiset joulusta huolimatta. Vaikka välillä on terapeuttista vain olla kaipaan normaalia elämäntapaani. Ilman kuntoiluja illat tuntuvat tylsiltä, työpäivän ja koiran lenkityksen jälkeen aikaa on vielä reilusti. Olen kuluttanut tämän oudon luppoajan TV:n ääressä. Kyllähän mä tykkään seurata tiettyjä sarjoja, mutta töllön tuijotus tuntien ajan arkisin tuntuu jo varsin puuduttavalta. Tämänkö takia niin monilla on maksukanavia? Aion pysyä jatkossakin perusvalikoimassa, telkkari passivoi ihan liikaa.

Yritän olla ensi viikolla aktiivisempi tässä bloggauksen maailmassa ja palata varsinaisiin aiheisiin. Pääsisinpä jo testaamaan uuden saliohjelmani ja kertomaan ensiajatukseni sen suhteen. Ihanaa joulun odotusta kaikille ja olkaa kilttejä...tontut tarkkailee!

Maailman huonoin sairastaja

Terveisiä vilttiketjusta ja sairasvuoteelta...niin se vaan iski flunssapöpö tähänkin osoitteeseen. Sunnuntai ei sitten mennyt ihan niin kuin Strömsössä, hyvin alkanut päivä koki täyskäännöksen, kun aika paloi auton kanssa tapellessa. Siinä rytäkässä unohtui syömiset ja kuntoilut, kaupan päälle tuli pahoinvointia sekä vetelää oloa. Niistä välittämättä yritin sentään vähän siivoilla kotona, kokkailla viikon ruoka-arsenaalit ja päästä tilanteen herraksi pyykkivuoren suhteen. Gentai kahvakuulineen ja kehonhuoltoineen jäivät siis vain haaveeksi.

Eilen suuntasin innolla töihin, sillä lomailun ihanuudesta huolimatta kaipasin työkavereitani ja rytmiä. Olipa ihanaa päästä taas kuulemaan huonoja vitsejä ja sarkastisia heittoja...kuten meillä päin sanotaan v*ttuilu on välittämistä. Päivän edetessä aloin ihmetellä vellovaa pahoinvointia ja pelkäsin jo kompastuneeni ylikuntoon, vaikkakin olen lorvinut pari viikkoa. Hetken mielijohteesta nappasin kuumemittarin kainaloon ja yllätyksekseni jouduin myöntämään tappioni - kuume vs. Virpi 1-0. Koska päivä oli jo voiton puolella jäin töihin, mitäpä se lepo enää hyödyttäisi. Salitreeneille jätin suosiolla hyvästit, vaikka ajatuskin harmitti.

Koiran lenkityksen jälkeen aloin palella, sanoisin sisäisen jääkauden saavuttaneen minut. Vilunväreet virtasivat pitkin kroppaa ja lämpimästä varustuksesta sekä peittojen alle vuorautumisesta ei ollut apua. Litkin monta kuppia kuumaa teetä, jotta sain edes hieman helpotusta olooni ja sisäistä lämmikettä. Lopulta särkylääke alkoi lievittää oloa, helpotusta toi myös karvainen lämpöpatterini Onni. On se onni, että tuo koira tykkää käpertyä jalkojeni päälle nukkumaan.

Heräsin tiistaiaamuun palellen ja päätin kääntää kylkeä sekä omistaa päivän kuumeelle. Tunteet ovat jokseenkin ristiriitaiset, toisaalta lepo tekee hyvää, mutta toisaalta haluaisin olla töissä (pari projektia ahdistavat takaraivossa) ja salillekin pitäisi päästä. Mun uudistettu saliohjelma polttelee takataskussa, olisihan se päästävä testaamaan. Ja viime viikolla investoin Schiekin tukivyön, joka pitäisi myös koekäyttää. Olen ehkäpä maailman huonoin sairastaja, sillä poden koko ajan huonoa omatuntoa lepäämisestä, vaikkei tähän muuta kikkakonstia olekaan.  Tämä on varmaan sitä kuuluisaa naisen logiikkaa :)

Taidan myös olla jonkin sortin drama queen, sillä pienikin flunssa saa minut todella kipeäksi ja surkeaksi. Paleleminen on sentään todellista, mutta kuume saa minut pahoinvoivaksi, silmät särkemään ja päänsäryn valloilleen. Oikeasti maailmassa on "hiukan" suurempiakin sairauksia kuin kausiflunssat, mutta suhteellisuudentajuni on jäkkynyt eli vellon nyt kärsimyksessä (minulle saa nauraa). Yritän nyt työntää syyllisyyden tunteet tekemättömien treenien/töiden suhteen roskikseen ja keskittyä itseni kuntoon tulemiseen. Kuntosalista on toistaiseksi turha haaveilla...haaveilen silti. Toistaiseksi olen hoitanut itseäni levolla, teellä & sympatialla sekä kaurapuurolla, tällä reseptilla jatketaan ainakin tänään ja huomenna on tilannecheck. Haluaisin niin lukea, mutta päätä jomottaa sen verran, että haaveeksi jää. Mutta nyt kone kiinni, peitto korviin ja unta palloon. Muistakaa tekin hoitaa flunssa rauhassa pois vaikka kuin jurppisi tekemättömyys, sillä oma hyvinvointi on kullan arvoinen asia.

Tohtorikoira, joka tosin varasti illalla paikkani sohvalla

PS: Blogini kävijämäärä on noussut yli viidentuhannen eli kiitos! Palaan treeniaiheisiin mahdollisimman pikaisesti.

Yhden naisen kiitospäivä

Ajelin tänään kotia kohti vanhempieni luota ja piti pysähtyä keskelle pimeää maalaistietä tukkirekan takia. Siinä autossa nököttäessäni mietin kulunutta viikkoani ja tapaani lomalla sekä elää muutenkin. Yhtäkkiä tunsin itseni niin onnelliseksi ja päähäni tulvi asioita, joista olen kiitollinen. Se on tämä joulunalusaika mikä herkistää. Päätin siten viettää tänään yhden naisen kiitospäivää ja herkutella ennen kuin palaisin arkeen sekä ruotuun. Kurvasin kaupan ja Alkon kautta kotiin, auton akkuvalo vähän piiputti, mutta päästiin Onnin kanssa turvallisesti kotiin. Mulla on täällä retkikattaus...olohuoneen lattialla punaviiniä, juustoja, omenoita ja suklaata. Minä ja mun ajatukset olemme kokoontuneet ylistämään elämää!

Amerikkalaisten kiitospäivä on todella hyvä keksintö ja sen voisi lanseerata myös Suomeen. Vai voisiko sen yhdistää meille niin rakkaan Itsenäisyyspäivän kanssa? Ainakin kerran vuoteen on hyvä miettiä, mistä kaikesta voi olla kiitollinen. Onko se vähän pliisua vai kornia? Kukin valitkoon oman mielipiteensä...listaanpa muutamia asioista joista olen kiitollinen tänään:

- perhe: äiti, isi, pikkusisko ja Onni (kyllä koirat saa laskea perheenjäseniksi)
- ystävät (piru mua on lykästänyt)
- oma koti (tää pankin omistama ja lapsuuden koti)
- terveys
- ihanat kummilapseni + niiden sisarukset
- halu harrastaa ja kokeilla uutta
- kyky lukea (joku on taas nauttinut yhden hyvän kirjan)
- luonto
- nökkönen (suomennos pieni auto)
- työkaverit
- työ
- oma historia, melkein 34-vuotta vanha sellainen...vanha klisee päivääkään en vaihtaisi pois
- hyvä ruoka
- joulu
...näitä olisi ihan miljoona :)

Syy miksi nyt näin aloin herkistellä on rakas ystäväni, joka odottaa vauvaa. Tätä pientä ihmistä on odotettu jo vuosia ja viimeinkin se on totta. Joskus on ihanaa, kun voi olla vain onnellinen jonkun muun puolesta, tässähän melkein herkistyy. Ei ne onnen murut tarvitse aina oman navan ympärillä pyöriä...useimmin tietenkin. Nostan siis maljan (no siis ainakin kaksi tai jopa kolme) pienelle ihmeelle, tule pian toukokuu!

Mun loma on sujunut ihanasti! Keskiviikkona sain päivitykset treeni- ja ravinto-ohjelmiini. Olen aivan innoissani, sillä sain kivasti muutoksia molempiin. Treeneihin tuli pieniä muutoksia ja jatkossa teen volyymi- sekä voimaviikkoja. Toisella viikolla keskitytyään tekemään treenit nopealla temmolla ja toisella pistetään rautaa kehiin sekä palautellaan sarjojen välissä rauhassa. Kerron näistä lisää kunhan pääsen kunnolla treenin makuun.

Ravinto-ohjelmaan tuli lisää kaloreita, hiilareiden muodossa. Personal trainerini mukaan nälkä ei kuulu mun treeneihin, joten päivään tuli 300 kcal lisää. Oikeastaan aika suuri helpotus, sillä jatkuva nälkä alkoi jo hieman kuluttaa. Aamupuuro on jatkossa 50 g eli aika paljon, onneksi olen suuriruokainen. Lämpimien ruokien kylkeen lisättiin 2 siivua leipää ja rahkavälipalaan tuli banaani. Olen todellakin kaivannut leipää ja banaani maustaa rahkat niin, ettei niihin kaipaa lisämakeutusta. Jatkossa kehitys pitää huomata muualta kuin vaa'asta, sillä näillä eväillä paino ei tule laskemaan. Voisin kuvitella, että lisäravinto tuo lisää puhtia treeneihin...ainakin toivon niin.

Onnistuneen pt-tapaamisen jälkeen suuntasin Imatralle kyläilemään ystäväni Evan luokse. Pääsin taas seuraamaan kahden pikkuprinsessan elämää. Ja ihan oikeasti siellä pyörittiin juhlamekoissa, kruunut päässä sekä lauottiin elämää suurempia viisauksia. Vai mitä mieltä olette 2-vuotiaan Elsan kommentista "En voi siivota, koska minulla on kynsilakkaa". Pitäisiköhän itsekin lakata kynnet?

Torstaina käytiin juoksulenkillä eli talvilenkkarini pääsivät testiin. Juostiin reilun kuuden kilometrin lenkki Imatran halki. Huomasi kyllä, että joku on luistanut juoksutreeneistä, mutta sisulla mentiin. Paksupohjaiset kengät ja lumiset jalkakäytävät tekivät menosta hieman vaivalloista, mutta neljän kilometrin päästä alkoi hieman helpottaa. Meillä olisi toukokuussa tarkoitus pinkaista Helsinki City Runille, mutta sitä ennen pitää aktivoitua juoksun suhteen. Tammikuussa sitten, tai helmikuussa ;)

Oli hyvä, että hoidettiin kuntoiluvelvollisuudet ennen puolta päivää. Sitten voitiin hyvällä omatunnolla herkutella, Itsenäisyyspäivään mahtui linnan juhlien lisäksi kahvittelua hyvässä seurassa ja herkullinen päivällinen. En kieltäydy ikinä hirvenlihasta..nam!

Perjantaina ennen kotiinpaluutani marssittiin salille, olinhan tehnyt Evalle saliohjelman. Olin pyrkinyt huomioimaan toiveet eli juoksuharrastuksen sekä keskivartalon huomioimisen mahdollisimman hyvin. Ja pikkuhiljaa epävarmuuteni ohjaajanakin alkaa väistymään. Onneksi noita ohjaushommia on vielä muutama odottamassa niin lisätreeniä riittää. Itse ohjelmien suunnittelusta tykkään ja toisaalta saamani palaute on ollut loistavaa, tästä on siis hyvä jatkaa.

Viikko on siten kulunut aika löysästi treenien suhteen, takana onkin kaksi rentoa viikkoa. Lomailun väliin on mahtunut pari salitreeniä, vähän kahvakuulaa, ipanauintia, venyttelyä ja uintia. Clousaan viikon huomenna Gentain tyyliin eli Girya-tunti sekä koko kropan venyttely. Maanantaina pistän kaiken peliin ja testaan tuunatun rinta/selkä treenin. Mitähän muuta sitä ensi viikolla keksisikään?

Jatkan vielä hetken tai kaksi huoletonta kiitospäivääni. Juhlin niin villisti, että taidan pestä vielä toisen koneellisen pyykkiä, anteeksi naapurit. Ja aamulla herään kukon laulun aikaan, jotta voin aloittaa villin viikkosiivoukseni ajoissa. Kiitokset vielä kaikille niille, jotka vierailevat blogissani, lukukertoja on lähes 5000 eli joku täällä käy aina kurkkimassa mitä mulle taas kuuluu.

Kiitos,
Virpi

PS: Ensi viikolla treenataan kovaa!

Jokaiselle jotakin

Liikunta on siitä hieno asia, että siitä löytyy jokaiselle jotakin. Tänään lomalaisen arki oli kiireinen ja sisälsi muutakin kuin oman navan ympärillä pyörimistä. Ihan ensiksi oli koiran vuoro, joka kärsi maanantaina hammaskiven poistossa ja etenkin sen aiheuttamasta tokkuraisesta olosta. Vedettiin Onnillekin toppatakki päälle ja suunnattiin lenkille. Karvakuono hyppeli iloisesti eteenpäin ja sen todella näki, että eräs nautti olostaan.

Kun koiruus oli hoidettu kurvasin pienellä oranssilla kulkuneuvollani ystäväni Emilian luokse. Emilia on 5-vuotias pikkutyttö, joka on Pikku Myyn ja Peppi Pitkätossun risteytys...kaikin puolin hurmaava tapaus. Tyttöenergiaa pursuten suuntasimme uimahalliin, miettikääpä millainen luottamustehtävä mulle oli annettu. Tunti polskittiin altaassa, pompittiin, sukellettiin, heiteltiin palloa, kalastettiin renkaita ym. Lasten kanssa uinti on suunnattoman mukavaa ja mieletöntä laatuaikaa molemmille osapuolille.

Suihkussa Emilia katseli mun vartaloa lapsen silmin. Ja kun kumarruin auttamaan kuului totuus lapsen suusta "Sulla on Virpi hienot tissit". Jep jep mitäpä sitä totuutta kiertelemään, kiitin saamastani kohteliaisuudesta. Olin aamulla harmitellut sitä, että rintavarustus oli auttamattomasti pienentymässä aktiivisen liikkumisen ja ruokavalion johdosta...kaikkea ei voi saada. Tämä siis kohensi itsetuntoani ja voipahan tuolle muutaman päivän hymyillä. Kieltämättä alan ymmärtää fitnessnaisia, jotka ovat ratkaisseet ongelman silikonin avulla. Toivottavasti mun arvostelukyky ei katoa, jokainen tehkoon itselleen mitä vain, mutta ennemmin A-kuppi kuin vierasta ainetta kropassa.

Meillä oli kaikin puolin mahtava reissu ja todettiin molemmat, että mennään toistekin. Jostain syystä me ollaan aina tultu Emilian kanssa toimeen ja viihdytään toistemme seurassa. Firman alennusten kera reissu maksoi naurettavat 4,40 € ja muutaman tunnin verran aikaa. Mutta voiko tuon parempaa lahjaa pienelle ihmiselle antaakaan kuin mukavan elämyksen? Ja samalla pienen kummityttöni äiti sai hetken omaa aikaa pikkuisen kanssa. Emilia toisteli monesti polskimisen aikana, että saan tästä paljon energiaa. Mulla kyllä paloi sitä energiaa, joten jälkikäteen pieni kofeiinitankkaus tuli tarpeeseen.

Kun muita oli liikutettu oli vihdoin mun vuoro. Pikaisen kotivisiitin aikana nappasin huiviin pussin Easy Diettiä. Ja kyllä mä olin unohtanut syödä...lomalaisen ongelmia. Eipä nuo mitään makuelämyksiä ole, mutta auttavat hädän keskellä. Sitten suuntasin K&M:lle kahvakuulatunnille ja heti perään venyttelyyn. Ihan mukavia tunteja molemmat ja saipahan kroppa liikettä sekä huoltoa. Tosin aloin kaipaamaan Gentaille parin viikon tauon jälkeen, pitääkin varata sunnuntaille pari tuntia.

Varsin aktiivinen päivä takana ja illalla kuulin vielä ihania uutisia! Tämä kiteyttää mun elämän ja lomailun, ei mitään ihmeellistä, mutta paljon pieniä juttuja ja toimintaa. Lapsena me ei ikinä käyty missään, mutta toisaalta en kaivannutkaan minnekään. Sain jakamattoman huomion vanhemmiltani 8-vuotiaaksi ja vaikka pikkusisko ilmestyi kuvioihin olen edelleen hieman hemmoteltu kakara. Sen takia en suuremmin haikaile etelän reissujen perään vaan nautin siitä, että saan olla kotona. Kotihan on ihmisen paras paikka!

Huomenna mun lomailu jatkuu ja aamusta suuntaan K&M:lle tapaamaan mun PT:tä Samulia. Katsotaan missä mennään ja tehdään päivityksiä sekä treeneihin että ravintoon. Tarkoitus on myös rääkätä mua yhden treenisetin verran. Valitsen ehdottomasti jalkapäivän, sillä siihen kaipaan lisätehoja ja sen suhteen arkailen painojen lataamista. Oikeasti vähän jännittää mitä tuleman pitää! Ja illaksi ajelen Imatralle, taitaa olla jo neljäs Etelä-Karjalan reissu tälle vuodelle.

Kohti unelmia

 

Viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja se vierähti taas kerran Trainer4You:n parissa. Kuntosalivalmentajan kakkososa on nyt suoritettu ja se pelätty näyttökoekin meni läpi. Lisenssi on viittä vaille takataskussa...tai no teoriakoe pitää vielä suorittaa. Sitä ennen aion vielä panostaa opiskeluun eli jatkan tutulla tiellä: pänttään teoriaa (erityispaino anatomialla), teen ohjelmia, käyn ohjaamassa ja treenaan itsekin. Tie suurta unelmaani kohti on alussa ja odotan innolla millainen matkasta tulee. Nehän sanoo, että matka on päämäärää tärkeämpi ja toivon sen pitävän paikkaansa.

Lauantaina aloitettiin kertaamalla ja siinä huomasi, että jotain on tullut opittuakin. Tosin mitä enemmän oppii sitä kriittisemmin suhtautuu ja ymmärtää miksi mistäkin asiasta pitäisi oppia lisää. Tieto totisestikin lisää tuskaa, tiedä millaiset mittasuhteet tämä vielä saakaan. Sitten käytiin läpi kuntosaliharjoittelun ravitsemuspuolta, joka on kuntosalin ohella suuri mielenkiintoni. Miten niin yksinkertainen asia (nälän poistaminen) onkin niin vaikeaa ja miten tieteenomaiseksi se muuttuu tavoitteiden kasvaessa. En varmaan ikinä lakkaa ihmettelemästä näitä asioita...toivottavasti ainakaan.

Sitten paneuduttiin anatomiaan kertaamalla lihasten lähtemis- ja kiinnittymispaikat sekä tehtävät. Perjantaina hallitsin lihasten päätyöt hyvin, mutta kummasti ne pääsi unohtumaan sunnuntaina paniikin nostaessa päätään...palaan tähän ihan pian. Sitten mietittiin pareittain lihakselle aktiivinen ja passiivinen venytys, pakko myöntää olen laiska venyttelijä joten aiheuttihan tuo päänvaivaa. Lihaksen kiinnittymispisteitä ei tarvitse vielä tässä vaiheessa osata täydellisesti, mutta se on edessä personal trainer koulutusputkessa. Ei siis haittaa vaikka oppisin ne mahdollisimman pikaisesti, yritän ainakin.

Ensimmäisen päivän päätteeksi olin tyytyväinen. Itseluottamukseni hieman nousi, sillä kertausosiolla asiat tuntuivat tutuilta. Tällä kertaa tiesin vastaukset kysymyksiin lähes poikkeuksetta. Ainoastaan nälkä oli huutava, sillä koulutuspäivien aikana ei ole turhaan taukoja. Kotiin päästyäni ahdoin suuhuni yhtä sun toista, jotta sain ruokahaluni tainnutettua. Tässä vaiheessa ei paljoa ruokavalioita mietitty, enkä muuten murehtinut asiaa pätkääkään.

Sunnuntaiaamuna jännitys vaan voimistui. Kertasin aamukahvia hörppiessäni liikkeitä, mikä lihas teki mitäkin, mitkä lihakset työskentelivät milloinkin, palauttelin mieleeni lihasten tehtäviä ja pähkäilin toimivia venytyksiä. Aamusta tehtiin ohjausharjoituksia ja valitsin itselleni vaikeimpia liikkeitä eli niitä, joita en ollut juurikaan harjoitellut. Osasta suoriuduin kiitettävästi, mutta kouluttajamme Teron saapuessa takapiruksi sekosin sanoissani ja kadotin loputkin ajatuksen rippeistä. Eipä ollut kovin vahva fiilis näyttökoetta ajatellen.

Teoriaosuudessa puhuttiin erityisryhmistä mm. diabeteksestä, liikalihavuudesta, korkeasta verenpaineesta ja raskaana olevista. Musta tuntui jo siltä, ettei ajatus pysynyt kasassa. On se jännä miten aikuinen ihminen pystyykin jännittämään. Toisaalta sama hermostuneisuus leijui koko ryhmässä, joten samassa veneessä oltiin. Ja eihän se reputtaminen nyt oikeasti maailmaa kaataisi.

Pääsin parini Millan kanssa heti tositoimiin. Milla ohjasi mulle ensin jalkaprässin ja mun arpaonnella ohjattavaksi tuli suorin jaloin maastaveto. Itse asiassa kävi niin hyvä flaksi, että pitäisi varmaan lotota tai ainakin ostaa Ässä-arpa. Maastaveto on yksi mun lemppareista, mutta hetken kasasin ajatuksiani. Kertasin mielessäni ydinkohdat, testasin venytyksen ja loppuajan latauduin suoritukseen. Jostain sisältä kumpuaa voitontahto ja teen selvästikin "tositilanteessa" parhaat suoritukseni. Se selittelevä ja epävarma tyyppi katosi, tilalle tuli ammattimainen kuntosaliohjaaja, joka hoiti homman kotiin.

Näytön lisäksi jouduin vastailemaan lisäkysymyksiin. Tässä vaiheessa testattiin mun anatomiaosaaminen. Takareiden lihakset kyllä löytyivät (vaikka meinasin sekoittaa ne loitontajiin), mutta tehtävien kanssa teki tiukkaa. Loppujen lopuksi ne palautuivat mieleen ja sain suorituksen hyväksyttäväksi läpi. Mun riemu ei kuitenkaan jatkunut pitkään, sillä pian selvisi, että parini oli reputtanut. Ja mä kyllä syytän siitä hieman itseäni...

Millan suoritus meni muuten hyvin, mutta jalkaprässissä mun polven liikerata jäi varmistamatta. Teen prässin leveällä jalka-asennolla ja käännän varpaat sekä polvet aavistuksen ulospäin. Aktiivikuntoutuksen istumaprässi on mulle vieras ja niin on asentokin eli jalat kapealla otteella & varpaat suorina ylöspäin. Virheenä oli se, että mun polvet olivat hieman kääntyneet sisäänpäin eli tekniikkavirhe, joka ohjaajan pitäisi huomata. Ja musta Milla oli niin hyvä, harmittaa hänen puolestaan edelleen. Ja siis kuinka mä voin tehdä tekniikkavirheen noin perusliikkeessä? Pakko etsiä vastaavanlainen jalkaprässi ja käydä harjoittelemassa, muistan tämän kyllä aina kyykkyliikkeissä.

Halusin käydä kotiläksynä tekemäni ohjelman rauhassa läpi, joten lupasin odottaa opettajia näyttösuorituksista. Koska meitä kurssilaisia oli pariton määrä lupauduin treenattavaksi toisen kerran. Kun tuo mun tekniikkavirhe tuli esille en ollut se halutuin pari. Kyllä mua harmitti sen kundin puolesta, joka mut sai taakakseen. Ja kun liike selvisi kavahdin kauhusta. Mun polvien asento oli ollut juuri väärä ja seuraavaksi sain tehdä askelkyykkyä. Jännitin sata kertaa enemmän kuin omaa suoritustani, joten tasapainoni ei pitänyt lainkaan. Matias joutui todellakin tekemään töitä, että mun suorituksesta saatiin mallikelpoinen. Meinasin kuolla häpeästä ja päätin treenata sen askelkyykynkin pomminvarmaksi, vaikka se on mulle tuttu liike eikä tekniikka ole aiemmin huolestuttanut.

Ilon ja harmin sekaisin tuntein pääsin kotia kohti. Kurvasin Lahteen päästyäni Karismaan (=paikallinen kauppakeskus) ja menin syömään, nälkä oli taas hurjana. Valitsin kanasalaatin ja kylläpä se maistuikin hyvältä, vaikkei se ruokavalio nyt puhtain paperein mennyt tänäänkään. Sitten suoritin itseni palkitsemisen ja marssin Intersportiin -30 % alennuskuponki kourassa. Haaveilin kyllä hetken Peakin hyllyn edessä, mutta sitten mietin mitä ihan oikeasti tarvitsen ja koukkasin kenkäosastolle. Yritin omin avuin etsiä talvilenkkareita, mutta turhaan. Onneksi sain myyjän apuun ja hänkin joutui tekemään töitä, että mulle löytyivät sopivat juoksukengät. Totesin olevani auttamattomasti myöhässä eikä valinnanvaraa ollut. Kuin ihmeen kaupalla se ainoa vaihtoehto tuntui jalassa hyvältä ja kotiuduin Asicsin Gore Tex lenkkarit kainalossa.

Vuonna 2013 mulla on haaveena tehtailla useampi puolimaraton. Juoksuharjoitukset on otettava salin rinnalle viimeistään tammikuussa, mutta voisihan sitä juoksua joulukuussakin kokeilla. Helmikuussa on oltava hyvissa ajoissa kenkäkaupoilla, että saan hommattua kevättä/kesää ajatellen hyvät lenkkarit ja saisin kerrankin valita eri vaihtoehdoista. Vielä kun tämän muistaisi muutaman kuukauden päästä, pitäisiköhän laittaa kännykkään kalenteriin muistutus? Voihan pienijalkaisen (koko 36) elämä sentään.

Loppuilta sujui sohvalla täristen, paleli niin vietävästi. En kyennyt millaiseenkaan ajatustoimintaan, lähinnä harmittelin parini puolesta. Loma tulee todella tarpeeseen ja vaikka huomenna onkin kurja päivä yritän nauttia siitä. Onni menee hammaskiven poistoon ja pienen nukutus on aina ikävä asia...puhumattakaan siitä mitä se tulee maksamaan. Ilta menee tokkuraisen kaverin seurana, mutta tarkoitus on hyvä. Ja ainakin mulla on huomenna aikaa palata rutiineihin syömisen ja treenien suhteen, eläinlääkärioperaation aikana pitäisi ehtiä salille. Tiedossa on kaikkea pientä kivaa pitkin viikkoa, mutta siihen ehdin palaamaan myöhemmin.