Hengenpelastajani alatalja

Kotiuduin tänään parin päivän työkomennukselta, Vallilan käytävät ovat taas kopisseet mun askelista. Eilen vedettiin kollegan kanssa eräänlainen testikoulutus, jonka jälkeen olin kuin Duracell-pupu. Vastaavasti tänään alkoi meno hiipumaan ja Lahteen palasi takkinsa tyhjentänyt tapaus. Kaikki ne tunnit, jotka olen viikon mittaan istunut tuntuivat kropasti. Jo junaan kiivetessä selkään sattui ja manailin miten kovaa kroppani kirosi tekemiäni valintoja.

Kotiin päästyäni vaihdoin pyjaman päälle ja painuin muumilakanoiden väliin. Olisin varmaan nukkunut puoleen yöhön asti, mutta herätyskello ravisteli takaisin perjantaihin. Kävin pääni sisällä tahtojen taistelun, joka meni jokseenkin näin:

- Sun pitäis nyt lähteä salille ton selän takia

- En mä kyllä jaksaisi mennä minnekään

- Lorvit jo eilenkin, kun vaihdoit Töölönlahden lenkin Presidentin saunavuoroon

- Jos mä menisinkin lenkille niin ei tarttis lähteä autolla

- No onhan se tyhjää parempi, mutta se sun selkä...

- Toisaalta tuolla on kyllä hirveän pimeä ja mua palelee, sohvalla ois tosi kivaa

- Saamarin luuseri, sohvaperunahan susta on tullut himoliikkujan sijaan

- No onhan se selkä joo kipee. Jos mä hetken etsisin jotain kivaa kaupunkireissua keväälle ja lähden sitten

- Mä halveksin sua...mä en enää puhu sulle

Parin tunnin nettisurffailun jälkeen lähdin kuin lähdinkin pränikän treeniohjelmani kanssa salille. Kuinkas ollakaan ohjelmassa oli ykköspäivä eli selkä, hauis ja vatsat. Koska olin ihan oikeasti väsynyt ja takana on järisyttävän pitkä tauko päätin olla itselleni armollinen. Vedän nämä ekat treenit kevyesti ja sitten yritän kiristää tahtia mahdollisimman pian. Onneksi on kolmet treffit pt:n kanssa kalenterissa sovittuna.

Mun selkä on todellakin jumissa, istuminen on oikeasti hengenvaarallista. Ylätalja tuntui taivaalliselta, mutta alatalja räjäytti potin. Etenkin lapojen välissä tuntui kauheaa kiristystä ja liikkeet alkoivat avata pahimpia jumituksia. Luojan kiitos mulla oli useampi liike ongelmakohdille, joten sekä kroppani että omatuntoni alkoivat leppymään minulle. Itse treeni oli kaukana vauhdikkaasta ja tehokkaasta, mutta ensiapu osui ja upposi...jään sittenkin henkiin.

Käytsä salilla?

Olen aina ilkeämielisesti naureskellut monille salilla kävijöille, joiden treenaamisesta voi olla montaa mieltä. Sellainen jutskaan mun kaverin kanssa ja luen välissä vähän naistenlehtiä nostaa karvani pystyyn. Vähänkö mä tiesin, pilkka osui omaan nilkkaan. Mullahan oli varattu kuntosaliohjelman päivitys tälle päivälle ja ajattelin tehdä jälkimainingeissa oman treeninkin. Viime viikollahan mä uhosin, että salitreenit on back.

Niinhän sitä luulisi, että jos pt:n kanssa on sovittu aika klo 19 niin tällainen normaali kasista neljään duunari ehtisi paikalle lukuisia kertoja. Luulit väärin (niin minäkin)! Oli sellainen työntäyteinen duuniproggis enkä tiedä kuinka kauan se olisi kestänyt ellen olisi joutunut suuntaamaan punttikselle. En siis ehtinyt kotiin eli treenikamat eivät olleet mukana, officelookissa ei tullut mieleenkään lähteä punttia vääntämään. Lopputuloksena voin sanoa, että kävin kirjaimellisesti salilla.

Ei se nyt sentään turha reissu ollut, vaikka tilanne jurppikin. Saatiin K&M Kuntokeskuksen omistajan eli Koutajoen Samulin kanssa päivitettyä mun treeniohjelma uusille urille. Enää ei puutu kuin se, että pääsisi tarttumaan painoihin, ei siis paljoa eihän? Kokeillaankin loppuviikosta uudestaan, sillä huomiselle pukkaa työmatkaa ja otan suosiolla vain lenkkivermeet mukaani. Töölönlahden valloitus osa ties kuinka ja monta lienee tyhjää parempi, etenkin kun se Winter Run on ihan kohta.

Suunnitelma kunnon treenien aloittamisesta on silti hyvällä tolalla. Buukkasin samalla kolme pt-treeniä eli pääsen käymään jokaisen päivän ammattilaisen ohjeilla läpi. Toivottavasti mua ei kyykytetä ihan loppuun, sillä samalla viikolla on kiva koulutuproggis meneillään. Sinänsä kuitenkin poikkeuksellinen viikko, että olen kotimaisemissa. Vaikka tässä on jonkinlaista alkukankeutta havaittavissa niin optimistisesti uskon itseeni. Jos itse ei usko itseensä niin kuka muukaan sen tekisi? No ei kukaan!

Loppuun vielä allekirjoittaneen uusi saliohjelma, tää näyttää musta aika mukavalta. Nyt on ihan eri tavalla intoa päästä treenaamaan. Vielä jos hommasin pari uutta paitaa sillä olen aina liputtanut tekstiiliurheilun puolesta ;) on se vaan kivaa olla pinnallinen, eikös joo?

Teetä ja sympatiaa

Mun aamuinen päätös pysyä rauhallisena, seesteisenä ja rentona onnistui varsin hyvin. Suu ei vääntynyt mutruun, pari kertaa oli tosin lähellä, mutta hymy oli päivän sana. Jos tästä nyt jotain negatiivista hakee (tai joutuu myöntämään) niin venyihän se päivä snadisti...taas ja taas ja taas. Aamulla aloitin hommat kotona, mutta puolen päivän aikaan pomppasin toimistolle. Oli ihan mahtavaa nähdä tuttuja naamoja, alan olla harvinainen vieras officella.

Päivän päätteeksi ei huvittanut laittaa yhtään ajatusta mihinkään ylimääräiseen. Kutsuin itseni ystäväni luokse, olen muuten aika pro näissä kyläkutsuissa. Oli ihanan rentouttavaa katsella kummipojan touhuja ja höpötellä niitä näitä. Kello vaan juoksi hirveää vauhtia eteenpäin, arki-ilta on turhan lyhyt. Onneksi kevät on ihan pian täällä, samalla tuntuu kuin vuorokauteen tulisi useampi tuntikin lisää. Mä niin odotan kesää, sitä kun pääsee huitelemaan nahkatakki päällä ja voi laskea päiviä kesälomaan. 

Kuppi kuumaa teetä ja sylintäydeltä sympatiaa teki hyvää yhtenä tavallisena tiistai-iltana. Aina ei tarvitse suorittaa, ei edes vapaa-aikana. Nyt suihkuun ja sukellus muumilakanoihin, mulla on sellainen tunne, että nukun kuin pienet lapset eli möyrin sängyssä sikeitä vedellen.

Painetaan jarrua

Taisin ihan itsekin pelästyä eilen ajatuksiani ja havaitessani millainen vauhti allekirjoittaneella alkaa olla. Päätin jo illalla, että nyt pitää rauhoittua ja hidastaa vauhtia. Totuus on se, etteivät työt lopu edes tekemällä, mutta tällä menolla minä hiivun takuuvarmasti. Haluan säilyttää sen sisäisen rauhan tunteen, jonka löysin eilen joogasta ja pitää kaiken negatiivisuuden pois ajatuksistani. Siispä jotain piti muuttaa heti aamusta.

Olen häpeäksen luistanut aamujoogastani, josta olin vannomalla vannonut pitäväni kiinni. Olin siis pettänyt itseni vedoten jos jonkinlaisiin tekosyihin. Lomani jälkeen en vain saanut siitä kiinni, vaikka olin muutamaan otteeseen yrittänytkin. Kumpi lienee pahempi se, että pettää itsensä vai se, jos pettää ystävälle annetun lupauksen? Kumpaankaan ei pitäisi sortua, mutta ihmisiähän tässä vaan ollaan.

Tänä aamuna mietin ensin mitä pieniä asioita voin päivän mittaan tehdä hyvinvointini eteen. Sitten kiitin elämää siitä mitä se on minulle antanut, kyllä uskon kiitoksen/kiitollisuuden voimaan. Nousin sängystä siirtymällä joogamatolle ja laitoin kankean kroppani välittömästi töihin, tho power of yoga! Ensin suoritin aurinkotervehdysten sarjan ja päätin jumppatuokioni venytyksiin, kylläpä tuli tarpeeseen.

Viime aikoina olen avannut läppärin heti herättyäni, kaiken maailman rauhalliset aamuhetket eivät ole etäpäiviini kuuluneet. Nyt omistan hetken itselleni, kupissa höyryää mausteinen Yogi-tee, tankkaan vedellä ja nautin hetken hiljaisuudesta. Voisiko se mennä niin, että rauhallinen päivän aloitus voisi edesauttaa siihen, että edessä on rauhallinen päivän kaiken kaikkiaan?

Hymyilen tälle päivälle ja otan sen ilolla vastaan, välillä on vaan hyvä painaa jarrua ettei vauhdin huuma ota liikaa otteeseensa. Koitetaan nähdä vilaus auringosta niinäkin päivinä, kun taivas on pilvien peitossa.

Yksi annos parantavaa joogaa kiitos

Tässä on nyt viime aikoina tullut tehtyä ja mietittyä työasioita ihan liikaakin, heräilen öisin kirjoittelemaan päässä pyöriviä ajatuksia puhelimen muistioon (yllättävän fiksuja ne on olleetkin). Tämän päivän työpäivän päätteeksi olin aivan puhki. Etätyöpäivä päättyi siihen, kun silmät painuivat väkisinkin kiinni. En jaksanut edes ohjelmia sulkea vaan painuin nukkumaan. Tunnin levon jälkeen tarkastin vielä nopeasti mailit ja pistin työkoneenkin lopulta kiinni. Kroppa tuntui olevan kauttaaltaan kireä ja yläselässä oli täydellinen jumistustila valloillaan, ei hyvä ei missään nimessä. 

Olin suunnitellut käynnistäväni viikon punttiksella, mutta koko keho sielua myöden halusi jotain ihan muuta. Tuntui siltä, että jooga on ainoa järkevä vaihtoehto, joten sanoista tekoihin. Ei muuta kuin vermeet niskaan ja nokka kohti Yoga Rocksia. Ennen tunnin alkua yritin jo varovaisesti herätellä kroppaani ja tunnustelin millaisia kireyksiä siellä tuntuikaan...aika häijyjä sellaisia.

Tunnin alussa opettaja kehottaa aina asettamaan tavoitteen tunnille, olemaan itselleen armollinen ja miettimään voisiko harjoituksen omistaa jollekin itselleen tärkeälle ihmiselle. Päätin keskittyä hengitykseeni ja siihen, että saisin myös mieleni rentoutumaan, sehän oli kireällä kuin viulun kieli sekä lähellä katkeamispistettä. Omistan harjoituksen aina sellaiselle ihmiselle, jonka oletan sitä eniten tarvitsevan. Oikein tiukassa tilanteessa omistan sen itsekkäästi itselleni. Tänään lämpimät ajatukseni matkasivat eräälle tärkeälle ihmiselle, toivottavasti niistä on apua. Pitäisi muuten välillä kysyä ystäviltä ovatko he saaneet välillä erikoisen voiman tunteen rintaansa, mistäs mä tiedän tämän metodin tehokkuudesta.

Tunti oli tupaten täynnä, tunnelma sekä tiivis sekä tukalan kuuma. Johtuisiko se siitä, että kyseessä on juurikin hot jooga? Hiki alkoi virtaamaan melkein välitettömästi ja tuntui kuin negatiiviset asiat valuivat sen mukana pois sisältäni. Jostain syystä olin päivän mittaan aika stressaantunut ja varmaan siinä sivussa myrkyttänyt mieltäni pahoilla ajatuksilla. Mistähän se johtuu, että työelämässä sitä sortuu välillä vellomaan murheissa vaikka pitäisi tehdä töitä löytääkseen ratkaisuja ongelmien sijasta? Onneksi sain ajatukseni taas oikeille raiteille ja kiitin mielessäni kaikesta hyvästä mitä päivä oli pitänyt sisällään. Arvostin etenkin esimiestäni, jolla oli aikaa minulle kesken kaiken kiireen, tsemppasi minua eteenpäin ja oli poistanut muutaman esteen tulevista koulutuksistani - kiitos muru!

Samalla kuin harjoitus eteni pysyi fokukseni hengityksessä vaikka mieli hieman harhailikin. En turhaan parjannut itseäni vaikken joogaflowta saanutkaan kiinni, toistelin vaan ahimsaa (ole itsellesi armollinen). Tein liikkeet itseäni kuulostellen ja nautin jokaisesta hetkestä, onneksi olin paikalla. Tuntui, että harjoitus kaunisti minua ensinnäkin poistamalla negatiivisuuden ja toiseksi rentouttamalla kasvoillanikin näkyvän kireyden. Pieni hymy levisi naamalleni ja katselin itseäni peilistä armollisesti, eihän tässä elämässä kovin huonosti ole käynyt millään mittarilla.

Mielestäni liikunta on avain hyvinvointiin, toki tarvitaanhan siihen muutakin, siitä on kuitenkin hyvä lähteä liikenteeseen. Kuntoilu tuo hyvällä tavalla järjestystä kaaokseen, aivan kuten tänäänkin. Yritän muistaa nämä sanat itsekin, kun töissä alkaa vauhti kiihtymään entisestään, enkä tingi hengähdyshetkistä. Ensi viikko on ehkä hieman helpompi, tällä viikolla valmistellaan hiki hatussa pian alkavia valmennuksia ja hommaa piisaa. Me ollaan kuin rokkistarat, jotka lähtevät kohta koko Suomen kattavalle kiertueelle...sitten rokataan taas!

Rentouttavan ihanaa viikkoa, kauniita ajatuksia ja positiivista energiaa kaikille.

Namaste,

Virpi

Rakkauspastaa ja päiväunia

Häpeäkseni joudun myöntämään, että käynnistin lauantaini avaamalla työkoneen. Muutaman tunnin ahkeroinnin jälkeen siirryin keittiöön kokkausvuoroon. Kokkaus kun toimii eräänlaisena henkireikänä ja halusin testata parikin reseptiä. Ruokaseuraksi olin pyytänyt ihanan kollegani Irman, sillä kerrankin olin ajatellut kasvissyöjää, olenhan tunnetusti raavas lihansyöjä.

Olen jo pidempään halunnut testata koko Suomen villinneen "rakkauspastan" eli Alexander Gullichenin avokadopastan. Sillähän tuo mies hurmasi nykyisen vaimonsa, vanha sanonta tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, pätee siten naisiinkin. Reseptin voi halutessaan googlettaa ja löytyy näppärästi avokadopasta haulla.

Ollaan tehty Irman kanssa syksystä asti töitä, joten oli kiva yllättää positiivisesti sekä jutella ajan kanssa. Alkuruuaksi väkersin kylmäsavulohinappeja, kylkeen vihersalaatin ja jälkkäriksi suklaabrownieta. Täytyy todeta, että oon mä aika kätevä emäntä kun sille päälle satun. Tota pastaa tulee varmaan tehtyä useamminkin ja aikamoinen satsi odottaa yhä jääkaapissa.

Mutta nyt mä painun päikkäreille, sillä duunijutuista johtuen olen jo ihan puhki. Lataan akut täyteen, sillä illalla olisi suunnitelmissa leffailta. Kivaa pikkupuuhaa koko päivälle sekä ihanaa vastapainoa arjelle.

Oikeanlaista väsymystä

Olen aika usein pohtinut sitä mitä se oman kropan kuuntelu oikein on, aihetta on tullut sivuttua täälläkin kerran jos toisenkin. Loppuvuonna kävin juttelemassa väsymyksestä työpaikkapsykologin luona ja hänkin korosti sitä. En kehdannut kysyä, että mistä väsymyksen eri sävyt oikein huomaa. Yritin kuitenkin parhaani ja lopputulos lienee juurikin se, että vuodenvaihteen molemmin puolin on tullut otettua treenien suhteen rennosti. Usein on tuntunut siltä, että tämä väsymys on nyt juuri sitä, ettei hervoton hötkyily olisi hyväksi. Vaikka liikunta on normaalisti hyväksi se voi tietyssä tilanteessa toimia päinvastoin kuin piristämällä. Harva muistaa, että liiallisen rasituksen keskellä kuntoilu toimii kuin stressi ja kuormittaa liiaksi.

Eilen istahdin työpäivän päätteeksi sohvalle ja pystyin tuntemaan väsymyksen. Se oli kuitenkin erilaista, sellaista joka ei murjonut maahan vaan suositteli nousemaan ylös. Niinhän siinä sitten kävikin, että tein onnistuneen paluun salille sinä samaisena iltana, siitähän mää myös rustailin. Tänään tuli tehtyä pitkä työpäivä, jonka päätteeksi olin aivan puhki. Se on juurikin etäpäivien ongelma, ettei muista pitää taukoja vaan lounaskin tulee hotkittua konetta tuijottaen. Lopulta oli pakko antaa periksi, sillä silmät painuivat pakostikin kiinni, niinpä kömmin muumilakanoiden väliin.

Tunnin päikkäreitten päätteeksi olin sekaisin kuin seinäkello. Hetken hapuilin jälkeen pääsin yöpaidasta eroon (etäpäivä kuuluu viettää yökkäreissä), raapustin jonkinlaisen kauppalapun ja suuntasin kauppaan. Nälkä kurnien päädyin läheiseen kauppakeskukseen ja aloitin ostosreissuni syömällä, eipä musta olisi ollut kokkailemaan. Herkullisen broilerisalaatin jälkeen alkoi taas elämä voittaa ja pääsin lopultakin ruokakauppaan. Kukaan ei muuten luuhaa hyllyjen välissä niin pitkään kuin allekirjoittanut...huokaus. Meni siis ikuisuus ennen kuin pääsin kotiin kassieni kera.

Päivän liikkumattomuus ja maailman karmeimmat työasennot alkoi lopulta jurppimaan, että päätin taas ottaa itseäni niskasta. Olkoonkin, että kello oli paljon, päätin hilpasta lenkille. Neljän seinän sisällä nyhjäämisen jälkeen sitä vaan haluaa raittiiseen ulkoilmaan, ihan kuin ilmakaan ei kulkenut kunnolla. Koska kello lähenteli kovaa vauhtia kymmentä en yrittänyt lainkaan revitellä. Vajaan viiden kilometrin ja puolen tunnin kuluttua työasiat oli taas pyyhitty pois otsalohkoista, kannatti siis lähteä.

Päivä alkaa olla paketissa ja tunnen taas kuinka väsymys ottaa valtaansa. Se on taas sitä oikeanlaista eli päivän puuhailut ovat vieneet voimat ja lihaksissakin tuntuu sopivasti rasitusta. Tiedän silti olevani aamulla taas iskussa, onneksi on viikonloppu niin voi muutenkin relata. Vaikken osaa kuvata tuntemuksiani sanoiksi vaikuttaa siltä, että olen oppinut jotain kropastani sekä sen antamista merkeistä.

 

Nyt se on ohi...

nimittäin mun salitauko! Pakko myöntää, että melkein pari kuukauttahan siinä hurahti ettei meikää näkynyt punttiksella...noloa. Olen potenut tuskaa asian suhteen, mutta välillä ei vaan pysty. Ensin tuli paiskittua liikaa töitä, sitten lomailin, podin jet lagia ja taas tehtiin liikaa töitä. Sen verran on myös vanhoista virheistä tullut järkeä päähän, että osaan jopa höllätä. Puolustelenkohan vain?

Tänään ehdin ajoissa töistä kotiin ja ainoa asia mitä pystyin ajattelemaan oli paluu salille, tätä ei vaan voinut enää lykätä. Mun lorvintakauden aikana Kuntokeskus K&M oli muuttanut uusiin tiloihin, olin siis ihan turistina paikalla etsiessäni tuttuja laitteita. Vanha paikka oli toki hyvä, mutta turhan usein ääriään myöten täynnä. Nyt ei ainakaan tila lopu kesken, paikka on tuplaten isompi ellei jopa triplaten. Kannattaakin muuten tutustua jos näille Lahden leveysasteille sattuu eksymään.

Sain buukattua samalla ensi viikolle treeniohjelman päivityksen eli tästä se lähtee uuteen nousuun. Sitten alan varailemaan myös pt-treenejä, loppuu tämä lorvinta! Noinkin pitkän tauon päätteeksi joutuu melkein aloittamaan alusta. Oli pakko niellä ylpeys, kun latasi painoja tankoihin. Välistä piti lopettaa sarja heti alkuun ja ottaa painopinkasta se astetta pienempi vastus, ei vaan pystynyt parempaan. Elättelen toiveita siitä, että edistys lähtee taas huimaan nousukiitoon.

Siinä ojentajasarjan välissä zoomailin itseäni peilistä. Pelkkä treenivaatteiden päälle pukeminen kohensi ryhtiäni entisestään ja kuvittelin olevani heti paremmassa kuosissa, koomista...eikö? Niin se vaan menee, että pienikin panostus itseensä sekä omaan kuntoonsa tekee hyvää myös itseluottamukselle. Tuli tehtyä sellainen fiilistreeni, jonka aikana kävin koko kropan läpi. Aloitin isoista lihaksista ja etenin pienempiin eli jalat, selkä, rinta, olkapäät, hauis, ojentajat sekä lopuksi ojentajat.

Vaikka alku piti tehdä maltillisesti tuli ihan voittajafiilis. Kroppa kiitteli, kun pääsi pitkästä aikaa töihin, lihastreeni on vaan mun juttu. Onneksi en ole täysin laakereillani levännyt, mutta nyt pitää kasvattaa treenikerrat taas normimääriin. Eiköhän näitä punttiskuulumisia ala taas tulemaan, joten pysykäähän kuulolla.

Kirmailee kylän raitilla

Allekirjoittanut on parin päivän työkomennuksella Tampereella, joten terkkuja nääsvillestä! On oikeastaan mun syytä, että ylipäätänsä ollaan täällä. Meidän tiimi on sijoittunut ympäri Suomea, joten välistä vaihdellaan missä kokoonnutaan...Helsinki on niin nähty. Tampere on jostain syystä yksi lempikaupunkejani ja toiseksi Sokos Hotel Ilves on ihan parasta. Täällä duunari voisi viihtyä kauemminkin eli kannattaa tulla vaikkapa viikonloppureissulle.

Päivä painettiin antaumuksella töitä ja saatiin paljon aikaiseksi, hyvä me! Silloin, kun hommia on enemmän kuin paljon on mahtavuutta saada asioita myös eteenpäin. Päivän päätteeksi painuttiin porukalla syömään paikalliseen pizzamestaan. Jengi halusi vielä istua hetkisen olutlasien ääressä, joten liityin joukkoon vesituopin kanssa. Siinä se aika sitten hurahti mukavia höpötellessä ja uusiin tiimikavereihin tutustuessa. Kello oli jo puoli kymmenen, kun kotiuduttiin hotellille. Vaikka suupieliä repi melkoisesti alkoi jurppia, että turhaan roudasin lenkkikamat ja salivermeet mukaan. Hotellin sali ja saunaosasto tosin ovat suljettuina, mutta lenkillehän pääsee aina.

Hetken mielijohteesta päätin painua sittenkin lenkille, pieni pään tuuletus/nollaus oli paikallaan. Juoksin maisemia ihastellen työpaikalle ja jatkoin hieman pidemmällekin, sillä nälkä kasvaa syödessä. Tiedättekö sen tunteen, kun haluaa sittenkin juosta vielä puolikilometriä ja sitten vielä ihan vähän lisää? Se on muuten hyvä tunne se, kannattaa ainakin kokeilla. Lopulta mittariin pärähti kuusi kilometriä, päällä oli kiva hiki ja pääkin oli tyhjentynyt työasioista eli voisinpa todeta tavoite saavutettu. Samalla vähän pohdin pitäisikö asettaa jotain välietappeja juoksemisen suhteen. En saa mielestäni pois ajatusta puolimaratonista. Pitäisikö se ajoittaa syksyyn vai lähteä suorittamaan rohkeasti keskikesällä? Kyllä on elämää suurempia kysymyksiä :)

Nyt vähän unta kalloon ja aamulla ajoissa officelle. Eka palaveri alkaa puoli yhdeksältä, mutta sitä ennen on tehtävä aikataulu huomiselle ja määriteltävä mitä pitää olla valmiina päivän päätteeksi. Kun hommat saadaan kuntoon ja jokainen tietää mitä ensi viikkoon mennessä on tehtävä voidaan itse kukin painua tyytyväisinä kotejamme kohti. Tiedän, että tämä on klisee, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Se on vaan niin mahtavaa, kun saa tehdä hommia hyvällä porukalla ja rakastaa sitä mitä tekee...lucky me!

Run for Good ja Winter Run - hyväntekeväisyyttä hikipinkoillen

Innostuin jokin aika sitten Run for Good 2014 hankkeesta, joka on juoksutapahtumien sarja. Sen tavoitteena on kerätä rahaa uuden lastensairaalan rakennusprojektia varten eli kerrankin voi tehdä hyvää hikoilemalla. Ensimmäinen tapahtuma on Winter Run, joka juostaan 7.3 eli ihan kohta, Vantaan Hakunilassa. Matka on 5 kilometriä eli jokainen peruskunnon omaava voi lähteä messiin, tyyli on vapaa eli kävelijöitäkään ei katsota pahalla.

Heitin Facebookissa haasteen ystävilleni ja meillä on kasassa 14 hengen Lahti-joukkue, aivan mahtavaa! Sitten ne väittää, että sosiaalinen media on pahasta...höpö höpö. Meidän jengiin mahtuu lisää porukkaa eikä tarvitse olla lahtelainen, joten rohkeasti messiin vaan. Nyt alkaa olla korkea aika heittää ilmoittautumiset kehiin, sillä edullisin osallistumismaksu eli 40 € (puolet menevät hyväntekeväisyyteen) on voimassa 28.2 asti, pitäisi itsekin hoitaa muodollisuudet alta pois.

Lastensairaala on puhuttanut mediassa paljon, syystäkin. Sairastaminen on aina ikävää, etenkin jos se tapahtuu pienelle lapselle, joten toivoisi olosuhteiden olevan muuten kunnossa. Vaikka itselläni ei ole lapsia haluan ehdottomasti osallistua talkoisiin, pienen potin olen laittanut jo aiemmin lastensairaalan nettisivujen kautta. Näissä asioissa olisi muutenkin aika naurettavaa tuijottaa omaa napaa, harvemmin hyvien asioiden tekeminen kääntyy muutenkaan itseään vastaan vaan tulee takaisin tavalla tai toisella. Jokainen voi siis osallistua, pienistä puroista ne valtameretkin syntyvät.

Winter Run käynnistää Run for Good 2014 juoksutapahtumien sarjan, puuhanaisina toimivat olympiajuoksija Kirsi Valasti ja kollegani sekä himojuoksija Tanja Piha. Keväällä homma jatkuu naisten kympin yhteydessä olevan tyttöjen kympin muodossa 25.5. Kesällä voi hölkätä hyvän puolesta pullukkamaratonilla 12.7 Vierumäellä, joka on Sami Hedbergin tähdittämä juoksutapahtuma. Lopulta kauden päättää 28.9 pidettävä pääkaupunkijuoksu, josta löytyvät matkavaihtoehtoina puolimaraton ja 10 km. Käykäähän tsekkaamassa nettisivut www.runforgood.fi, sieltä löytyy tarkemmat speksit ja linkit eteenpäin.

Itse olen valmistautunut maaliskuun alkuun juoksemalla, yllättävää eikö? Olen vaihdellut lenkkien pituuksia ja sykkeitä fiiliksen mukaan. Varsinaisia tavoitteita, paineista puhumattakaan ei ole...ainakaan vielä. No okei olisihan se kiva kirmailla 5 km puolessa tunnissa, mutta mikäli aika ylittyy en romahda. Omaa suoritusta tärkeämpi asia on hyvä tarkoitus, tällaisia tapahtumia saisi olla mielestäni enemmänkin. Pahin alkukankeus alkaa olla osaltani muutenkin takana päin, joten uskon pääseväni tällä menolla ihan kiitettävään juoksukuntoon vuoden aikana vaikkei huippuhetki Winter Runissa koittaisikaan. Hieman salaa haaveilen myös pullukkapuolimaratonille osallistumista, ainoastaan heinäkuun sää mietityttää. Jos lämpö kohoaa kolmenkympin tienoille tulisi koettelemuksesta aikamoinen, mutta mitäpä sitä ei tekisi hyvän asian puolesta. Löytyisiköhän tänne lenkkiseuraa? Muutenkin on mukava nähdä miten Run for Good etenee ja minne se vielä johtaa, peukuttakaa siis täysillä!

Päätän raporttini näihin kuviin ja tunnelmiin, muistakaa että juokseminen on aikuisten oikeasti myös kivaa!

Rimpuilua köyden jatkona

Pitkästä pitkästä aikaa sain itseni liikenteeseen ja kiipeilyvarusteille löytyi käyttöä. Vähän jännitti miten mahtaa käydä, sillä edellisestä kiipeilykerrasta oli kulunut huikeat puolitoista vuotta. Sen lisäksi poden jonkin sortin korkeanpaikan kammoa, joka ei juurikaan helpota tilannetta, ystäväni pelko kummittelee aina olkapäällä. Tosin seinäkiipeily on huomattavasti helpompaa kuin kalliolla rimpuilu, sillä otteet ovat valmiina (ja ne ovat superhyviä), sen lisäksi lattia, seinät ja katto tuovat turvallisuuden tunnetta.

Kiipeilypaikkana toimi Orimattilassa olevan koulun liikuntasalin seinä. Yhdessä nurkkauksessa oli kuusi reittiä valmiina, hieman eri vaikeusasteilla. Vaikeutta ja variaatiota saa käyttämällä vain tiettyjä värejä eli ensin valitsee vaikkapa punaiset otteet ja seuraavaksi siniset. Vaikka korkeus oli vain noin 8 metriä pystyivät myös kokeneemmat kiipeilijän haastamaan itsensä.

Ensin piti hetki ihmetellä ja palautella vanhoja oppeja mieleen. Kummasti se kasisolmu löytyi takaraivosta ja sain kiinnitettyä itseni köyteen helposti. Epäilin pääsenkö lainkaan ylös asti, mutta pääsin kuin pääsinkin katonrajaan. Ekalla kerralla alas tuleminen oli hieman jännää, siinä on vain luotettava varmistajaan ja tultava rohkeasti köyden varaan. Harjoittelin helpolla reitillä ja sain osaavia neuvoja, jotta pystyin parantamaan suoritustani aina kerta toisensa jälkeen. Onni on tuollaiset tuttavat kuin Dynact Oy:n Anna ja Jonne, jotka neuvovat kärsivällisesti ja jaksavat katsojilla aloittelijan räpiköintiä. Kannattaa muuten tutustua firmaan -> www.dynact.fi jos aihe kiinnostaa. Kiipeilyn lisäksi valikoimista löytyy melontaa ja retkeilyä.

Anna ja Jonne ovat aviopari, joiden arjesta ei puutu menoa ja meininkiä. Anna on melonta- ja kiipeilyohjaaja ja vetää kursseja opettajan työn ohessa. Jonne taas on pitkän linjan erämies, joka vetää myös erätaidon kursseja, melonnan sekä kiipeilyn lisäksi eli aikamoinen ihmemies. Mukana menossa oli myös Jonnen 11-vuotias tytär, joka on todella taitava (sekä pitkän linjan) kiipeilijä ja ihanan kannustavaa seuraa. Eikä vähäisempänä vuoden vanha pikkumies, joka vielä katsoi kiipeilytoimintaa kauempaa, mutta hyödynsi liikuntasalin muilta osin.

Kun olin hieman harjoitellut kiipeilytekniikkaani siirryin varmistajaksi eli huolehdin siitä, että toisen on turvallista kiivetä. Vaikka tuntui etten muista mitään niin kummasti se vaan palasi mieleen ja sainhan mä loistavat neuvot, joilla pääsin kärryille. Näissä hommissa turvallisuus on kuitenkin kaiken A ja O, siitä ei kannata tinkiä. Varmistuksessakin on oma hommansa, etenkin kun kiipeilyvuorossa on astetta vauhdikkaampi tapaus kuten Anna, joka etenee ylös kuin hämähäkkimies.

Parasta tässä päivässä oli se, että muistin miksi kiipeily on ylipäätänsä kiehtonut. Se on myös aika kokonaisvaltainen laji eli hyvää liikuntaa koko kropalle, kyllä siinä lihasjumit saa kyytiä tai ainakin joutuvat koetukselle. Lopuksi kokeilin paria negatiivista reittiä (kuvissa), joissa seinä "kaatuu" päälle. Siinä joutuu jo lihasvoimat koetukselle ja tekniikkaakin pitää miettiä eri tavalla kuin suoraa seinää edetessä. Eka reitti jäi toistaiseksi haaveeksi, mutta toisen suoritin melkein puhtaasti, pudottauduin vain kerran köyteen lepuuttelemaan. Mun tekniikka tosin vaatii paljon harjoitusta, sain kommentteja asennoistani mm. näytät ihan sammakolta ja nyt näyttää siltä, että olisit kyykkypissalla :) pienoisen repeilen jälkeen jatkoin sinnikkäästi ylös asti.

Jos tästä nyt jotain negatiivista keksii niin mun geelilakkaus ei oikein tykännyt tästä lajista. Pienet naarmut lisää katu-uskottavuutta, joten en anna niiden hidastaa menoa. Kaiken kaikkiaan hyvä päivä, nyt voi hyvillä mielin nauttia siitä, ettei tarvitse tehdä mitään.

Ystävänpäivän jälkimainingeissa

Perjantaina vietettiin ystävänpäivää ja vaikka pari yötä on siihen päälle nukuttu on ajatus jäänyt pyörimään mieleeni. Ystävät ovat elämässäni aika korkealla prioriteetilla ja pyrin järjestämään heille  mahdollisimman paljon aikaa. Itse olen ollut monen monta kertaa tiukilla ja ainoa keino nousta pystyyn on ollut se, että ympäriltä on löytynyt vahvoja olkapäitä, kiitos niistä. Toivottavasti minustakin on ollut vastavuoroisesti hyötyä, uskoisin ainakin niin. Vaikka ystävien merkitys korostuu juuri vaikeina aikoina kannattaa heihin panostaa myös silloin kuin asiat sujuvat kuin tanssi (riippuu tietenkin tanssitaidoista). 

Tänä viikonloppuna on ihan harmittanut etten ole ehtinyt näkemään ketään. Olen lähinnä pyörinyt kotinurkissa normaaleita viikonloppurutiineita orjallisesti noudattaen, töitäkin on tullut vähän tehtyä. Onneksi sentään pienen porukan yhteinen tapaaminen on laitettu suunnittelun alle, useamman henkilön aikataulujen mätsäys kun ei ole niin helppoa kuin toivoisi. Eilen päivääni piristi juurikin päiväuniaikaan rakkaan ystäväni kilometripuhelu, välillä on ihanaa vaihtaa kuulumiset kunnolla.

Kuinka sinä muistat ystäviäsi? Jos minulla olisi varaa ostelisin ystävilleni jatkuvasti jotain, hukuttaisin heidät lahjoihin. Koska se ei ole mahdollista yritän toteuttaa sitä pienimuotoisemmin esimerkiksi leipomalla, kokkaamalla tai viemällä kukkakimpun. Todellisuudessa se juttu ei olekaan kulutettu rahamäärä vaan ajatus tai käytetty aika. Mikä onkaan sen ihanampaa kuin istua ja jutella kaikessa rauhassa niiden tärkeimpien kanssa? Mulle ei tule ainakaan mitään juuri nyt mieleen :)

Itse sain ystävänpäivälahjaksi rasian geishoja Pikku Myy lahjakassissa. Jollekin lahja olisi mitäänsanomaton, mutta minulle se on kultaakin kalliimpi. Siinä on myös mietitty lahjan saajaa, joka rakastaa Muumeja ja suklaata, kerrassaan onnistunut pakkaus. Vain käynnissä oleva karkkilakko hieman hidastaa vauhtia, mutta sehän ei ole lahjan antajan syy. Vaalin tuota suklaarasiaa Juhannukseen asti ja sitten ahmin herkut antaumuksella...can't wait. Taustalla olevat (nuukahtaneet) kukat olen hankkinut itse, tulppaani on yksi lempikukkani (sekä takuuvarma kevään merkki) ja pyrin piristämään itseäni suhteellisen usein leikkokukilla. 

Tiedättekö sellaisia hetkiä, kun kyseenalaistaa kaiken? Välillähän tämä elämä tuntuu hieman päättömältä ja sitä parjaa itseään erilaisista valinnoista, joita on tullut tehtyä. Silloin voi kuitenkin lohduttaa itseään, että jotain on sentään tullut tehtyä oikein, koska ympärille on löytynyt monta hyvää ystävää. Kiitos kaikille minun muruille, olette ihania! Joten muistakaahan kaikki omistaa aikaanne ja ajatuksia rakkaillenne...ystävänpäivä on joka päivä.

Alan pikkuhiljaa keskittyä iltapäivän ohjelmaan. Puolentoista vuoden tauon jälkeen on tarkoitus napata kiipeilyvermeet mukaan ja lähteä seinälle hillumaan. Mulla on hyvin hämärät mielikuvat kasisolmusta, varmistamisesta tai ylipäätänsä mistään kiipeilyyn liittyvästä. Onneksi olen lyöttäytymässä osaavaan seuraan, joten voin myöntää osaamattomuuteni, toivon pääseväni kärryille. Palaan aiheeseen illalla jos vaan jaksan, ihanaa sunnuntaita kaikille!

Venymistä

Pari päivää oli pakko pitää hiljaiseloa ja ihmetellä tätä maailman menoa tai oikeastaan työkuvioita. Edessä on aika hektinen kevät, pari päivää sitä sitten pitikin pohtia. Kalenteri on täytetty työreissuista, kotona ei pahemmin ehdi olemaan (Lahden officesta puhumattakaan) vaan meitsi reissaa ympäri kyliä. Valmennusta pukkaa ja valmistelut sekä varsinaiset koulutusvedot vievät naista Tampereelle, Loimaalle, monen monta kertaa Helsinkiin, pikavisiitille Lappeenrantaan, tiimipäiville Vaasaan ja lentäen Ouluun asti. Katsellaan sitä kotona hengailua sitten huhtikuun puolivälissä, luojan kiitos noi reissuhommat on aika mukavia.

Tiedossa on siis aikamoista venymistä, mutta pidän sitä kiireestä huolimatta positiivisena. Kun tavoite on selvä ja koordinaatit tiedossa on oikeastaan aika mukavaa päästä liikenteeseen. Ilmassa on tekemisen meininkiä ja näihin talkoisiin osallistuu moni muukin allekirjoittaneen lisäksi. Mikäköhän olisi hyvää voimabiisi tähän settiin? Hyviä vaihtoehtoja olisivat ainakin Brädin Hätähuuto (se on muuten Lahest), Mikael Gabrielin Yksipuolista rakkautta, JVG:n Huominen on huomenna, Nopsajalan Nautintoo tai Robinin Erilaiset (kyllä tässä on niin käynyt että määkin tykkään tästä teinisensaatiosta). Yksi asia on sentään selvä, joku timantti voimabiisi on valittava, jotta aamuisin saa itsensä viritettyä kerta toisensa jälkeen iskuun...vaihtoehtoja ainakin piisaa.

Tänään tuli heiluttaa vaihteeksi omalla työpisteellä, mukavaa vaihtelua ja kiva nähdä tuttuja naamoja. Pari päivää lorvittuani kroppa tuntui olevan täydellisessä jumitustilassa, se kaipasi totisestikin liikettä. Tiistainahan toteutin mittavan shoppailukierroksen eli ramppasin Sokoksen, Stockmannin ja Forumin läpikotaisin, kyllä se muuten liikunnasta kävi...kunto loppui ennen Kamppia. Eilen taas jumitin sohvalle, sillä kotimatka venyi turhan paljon ja väsymys kietoi entistä tiukemmin otteeseensa. Onneksi tänään olin jo uutta intoa täynnä eli ylös ulos ja lenkille!

Tai no ei nyt ihan, pakkasin nääs reppuni, heilautin joogamaton olalle ja kurvasin piiitkästä aikaa YogaRocksiin. Sen verran hyvin olen oppinut lukemaan itseäni, että tunsin kuinka lihakset kaipasivat huoltoa. Yin jooga -tunti olikin kuin tilauksesta merkattu aikatauluihin. Kyseessä on eräänlainen syvävenyttelytunti, jossa on joogamaisia piirteitä. Venytyksissä ollaan pitkään, jopa 3-5 minuuttia eli ei äkkinäisiä liikkeitä suuntaan tai toiseen.

Tunti kesti puolitoista tuntia, mutta olisin voinut vannoa sen kestäneen ainakin kolme. Jokainen liike sattui, voihan venyttelyn kamaluus. Pelkkä eteentaivutus seisten, jossa kädet hipovat maata, kiristi takareisiä polttavasti. Kyljet oli kuin kertaalleen pieksetyllä ja sitä rataa availtiin paikkoja yksi kerrallaan. Sen joka uskaltaa väittää, että venyttely on ihanan rentouttavaa, kannattaa pysyä musta kaukana, sillä voisin melkein tintata. Lopputulos on kuitenkin hyvä, lihaksista on saatu pahin jännitystila katoamaan ja pääkin ehti tuulettua siinä sivussa. Kannattaa siis välillä vähän venyä siellä täällä, kunhan ei jatkuvasti pakota itseään äärimmäisyyksiin.

Loppuun vielä yksi meitsie, juuri ennen Yin Yoga from hell tunnille :)

Lyijyä nilkoissa ja lähtemisen vaikeutta

Sunnuntaina heräsin ruhtinaallisten 10 tunnin yöunien jälkeen. Aamupuhteina väsäsin uuden soittolistan Spotifyihin, keino se on sekin vältellä viikkosiivousta, mutta joskushan sekin on tehtävä. Lopulta tartuin imurin vietäväksi ja jynssäsin kämpän paraatikuntoon (saatan taas snadisti liioitella) sekä pyykkäsin viikon likapyykit alta pois. Tuli sellainen ihanan normaali olo, viikko oli mennyt jotenkin sumussa ja nyt alkoi pilkottaa aurinko siihen kuuluisaan risukasaan. Päälle vielä reilun tunnin päikkärit ja ajatuskin alkoi, ensimmäisen kerran sitten Suomen maaperälle laskeutumisen jälkeen, palautua kuosiinsa.

Ekaa kertaa kropassa tuntui olevan virtaa, joten ei muuta kuin juoksuvermeet niskaan ja menoksi! Kirmasin liikenteeseen sen suuremmin reittejä tai tavoitteita miettimättä. Heti alussa huomasin, että jaloissa painoi lyijy, meno oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Kolmen kilometrin rämpimisen jälkeen alkoi helpottaa ja hetkellisesti pystyin nauttimaan menosta. Uusi muuri tuli vastaan, kun mittarissa oli kahdeksan kilometriä. Kävin suhteellisen kovaa kamppailua itseni kanssa, osa minusta halusi kävellä ja osa taisteli vastaan "et kyllä anna periksi, kun olet viikon lorvinut". Niinpä niin eihän se sisu antanut tuumaakaan periksi. Vasta kun kymppi tuli täyteen ja kotitalokin siinti edessä sammutin sykemittarin sekä keskityin pieneen verryttelyyn.

Mikä mahtaa olla tarinan opetus? No se, että liikunta ei ole aina kivaa, eikä sen varsinaisesti tarvitsekaan olla (se on vain laiskan nykyihmisen harhakuvitelma kun kaikki pitäis olla niin kivaa ja ihquu). Itseäni ärsyttää se, kun jengi mankuu, että en mä viitsi kun se on niin rankkaa tai mä en tykkää, vali vali. Kehittyminen tapahtuu aina epämukavuusalueella ja etenkin alkumetreillä meno on varsin usein kurjaa. Juoksu on malliesimerkki siitä, että päivät vaihtelevat ja välillä se paljon puhuttu flow on yhtä kaukana kuin avaruus, ellei jopa kauempana. Mutta hyvä olo tuleekin jälkikäteen ja se on se juttu miksi jokaisen pitäisi liikkua. Itse liikun monestakin syystä, listaanpa muutaman. Liikkuminen on mitä täydellisintä vastapainoa työlle sekä liialliselle istumiselle, tekee hyvää tuulettaa päätä ja pistää kroppa tekemään täysillä töitä, puhumattakaan siitä painonhallinnan puolesta tai stressinsietokyvystä. On toki totta, että usein saan treenaamisesta myös niitä paljon puhuttuja kiksejä...siis niistä kurjistakin lenkeistä tai ällöistä salitreeneistä. Lopettakaa siis se mankuminen ja pistäkää äässi liikkeelle!

Toinen yleinen harhakuvitelma on lähtemisen helppous, "en mä viitsinyt, kun en jaksanut ja tuntui niin vaikealta"...bullshit mitä tekosyitä. Tänään oli juuri se päivä, kun ei huvittanut eikä olisi jaksanut tippaakaan. Näitä päiviä on siis kaikilla ja se juttu onkin itsensä pakottamisessa eli itsekurissa. Takana oli pitkä päivä, tosin erittäin antoisa sellainen, jonka päälle tuli vedettyä kunnon piffit ravintola Vltavassa. Hotellille löntyystellessä (olen siis jälleen työmatkalla) mietin ettei se lenkille lähtö kiinnostaisi yhtään, mahakin oli täynnä ja ulkona niin kosteata ja ja ja. Urheasti kaivelin lenkkivermeet matkalaukusta, tekosyyt tuntuivat niin no miten sen nyt sanoisi...tekosyiltä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun havaitsin kaulahuivin unohtuneen kotiin teki mieli luovuttaa, tämähän olisi kelvannut (melkein) päteväksi syyksi. Päivän istuminen tuntui kuitenkin kropassa ja lohduttelin itseäni, että plussakelihän siellä on & harvemmin sitä juostessa palella tarvitsee.

Päädyin siis lähtemisen vaikeudesta huolimatta lenkille. Päivät eivät todellakaan ole veljiä keskenään, sillä eilinen vaikeus oli maagisesti poissa. Ampaisin heti hotellin alaovelta juoksuun ja askel kulki kuin unelma. Juoksu tuntui hyvältä, paikoin jopa helpolta, endorfiinit jylläsivät ympäri kroppaa. Teki mieli revitellä ja pistelin menemään välittämättä sykkeistä, siellähän ne huiteli saletisti korkealla. Totuuden nimissä puuskutin ja puhisin kuin höyryjuna, mutta olipa ihanaa hengästyä kunnolla. Viisi kilsaa juostuani sammutin taas mittarin ja verkkailin kakkoskotiani Sokos Hotel Presidenttiä kohti...I feel good diididiididiididii!

Päälle vielä nasevat löylyt sekä muutamat uintivedot ja hei meitsi on ihan done tälle päivälle. Tällaisten fiilareitten ja päivien takia kannattaa tehdä töitä, huonoja päiviä seuraa myös hyviä. Katsotaan nyt millaisen tahtojen taistelun sitä joutuu huomenna käymään itsensä kanssa. Suosittelen tyrmäämään sen sisäisen laiskurin, laita sille kapula suuhun ja näytä kieltä ei se muuten usko. Välillä se on helpompaa, välillä vaikeampaa, mutta jokainen kerta kannattaa ihan saletisti. Vielä tekisi mieli avautua siitä mitä se kunnon liikunta on, mutta eiköhän tämä riitä tällä erää. Palaan siihen joskus paremmalla ajalla.

Liikunnallista alkanutta viikkoa kaikille,

Virpi

PS: Tästä voi tulla eri hieno viikko, sunnuntaina olisi nääs huikeet tsäänssit päästä (liian) pitkän tauon jälkeen kiipeilemään!

Lajikokeilussa vesijuoksu

Tälle päivälle tai edes koko viikonlopulle ei ollut suunnitelmia, oikeastaan haluaisin vain lorvia ja ladata akkuja. Unirytmi alkaa hiljalleen palata (pienet sille!) ja aamulla oli ihanaa vitkutella sängyssä. Aamupala tuli nautittua oman keittiön sijaan keskustan kahvilassa, pientä luksusta perinteisen kaurapuuron sijaan. Aloitin herkullisella kotijuusto-ruispalalla, mutta sitten antauduin laskiaispullalle...mmm olipa ihanan herkullista!

Ainoa velvoitteeni tälle päivälle oli kynsihuolto ja nyt on upeat geelilakkaukset näpeissä. Pystynköhän mä enää elämään ilman? Ihanan huoliteltu olo, eikä kynsinauhojakaan tule revittyä (suuri paheeni stressitilanteissa) eli tämän jatkoa pitää totisesti pohtia. Ei huvittanut tippaakaan mennä kotiin siivoamaan, joten lähdin kyläilemään. Jotenkin siinä kuulumisia vaihdettaessa unohdin itseni ystäväni luokse, ei huono, mutta goodbye kodinhoito. Frendi toipuu polvileikkauksesta ja kuntouttaa itseään mm. vesijumpalla eli siitä se ajatus sitten lähti, päätettiin siis porukalla lähteä uimahallille.

Olin lähtöhässäköissä unohtanut uimalasit kotiin, melkein romahdin asian valjettua. Ei huvittanut uida pää kenossa huonolla tekniikalla, joten sen pidempään miettimättä tartuin vesijuoksuvyöhön. Moisesta vehkeestä ei ole aikaisempia kokemuksia enkä todellakaan kysellyt ohjeita vaan lähdin suurin toivein testailemaan. Vesijuoksuhan on tunnetusti mummojen laji (hienoa yleistämistä), joten ajattelin olevani mestari ensipolkaisusta lähtien. Olipahan järkytys, kun tajusin ettei vauhti huimannut päätä...rispektit kaikille mummojuoksijoille 0/

Yritin muistella lukemiani ohjeita, pitää kropan pystyssä ja polkea jaloilla niin maan vimmatusti, lisävauhtia hain kauhomailla käsiä. Alun haasteiden jälkeen sain hieman juonesta kiinni ja tuntui muuten aika nasevasti reisiosastolla. Aikani kuluksi tuli madeltua allasta edestakaisin, matkaakin tuli taitettua arviolta 400-500 metriä. Olisi voinut olla hyötyä jos joku olisi hieman neuvonut tekniikan suhteen. Seuraavalla kerralla lyöttäydyn vähän osaavampaan seuraan, Taina mää tarkoitan sua, toivoen pääseväni paremmin kärryille kuin tällä erää. Sanoisinkin, että to be continued...palaan siis tapahtumapaikalle aivan saletisti.

Loppuillan vietän alkuperäisen suunnitelman eli lorvinnan parissa, that's the way I like it! Pitää katsella sitä siivousta huomenna tai viikon päästä. Tiedossa on treffit telkkarin kanssa, meillä on varmaan herkkää mun läskipohjaisen Thomsonin kanssa. Sitten voisi vielä vähän lueskella Six Sigmaa (ajatus ei jätä rauhaan), kaivella hömppäromaanin esille ja haaveilla niistä tulevista reissuista, pistää melkein kiireeksi ennen untenmaille siirtymistä. On vain yksi asia mitä tältä viikonlopulta himoitsen, nimittäin blinit! Nythän on perinteinen blinikausi ja jostain syystä mun makuhermot havittelevat moisia herkkupaloja. Voisikohan tämäkin toive toteutua, joohan?

Ihanan rentoa viikonlopun jatkoa kaikille ja mukavia akkujen lataushetkiä!

Virpi "tuleva vesijuoksuguru" Rantala

Eräs työmatka kuvina & reissussa rähjääntymistä

Kolme suhteellisen tiivistä työpäivää takana, ei mikään paras yhdistelmä jet lagiin yhdistettynä. Tuli sen verran tuhti paketti siitä miten erilaisia asiakaspalvelun ongelmia lähdetään tutkimaan, määritellään tutkimusongelma, tehdään tavoitteet, kerätään dataa ja analysoidaan sitä, että vieläkin pyörryttää. Nyt on ainakin selvinnyt, missä olen huono...voihan oppimisen vaikeus, elättelen silti toiveita, että tämäkin aukeaa vielä.

Siinä totaalisen oppimisen kaaoksen keskellä yritin tehdä kaikkeni arkirytmin palauttamiseksi. Kesken päivää olisi kyllä tehnyt mieli torkuttaa ja pari kertaa meinasin pudota penkiltä. Mitähän kouluttajat ajattelivat, kun silmäni painuivat väkisinkin kiinni...heh-heh! Voipi olla, että joutuu vähän pänttäämään kotona ja huomenna voisi tehdä tutkimusmatkan kirjastoon, lisäapu tulee tarpeeseen.

Tiistai-iltana jätin kollegat syömään (joku ahmi lautasen astetta tehokkaammin kuin muut), jotta ehdin nauttimaan laatuajasta. Pää oli jo ensimmäisen päivän jälkeen kuin Haminan kaupunki, joten kaipasin pientä nollausta. Ensitöikseni marssin kirjakauppaan, sillä tarvitsin pari konkreettista työkalua haaveiluun. Sehän on tullut selväksi, että uskon toiveisiin ja kun oikealla tavalla lähettää toiveen universumille se tulee todennäköisesti myös toteutumaan. Kannattaa kuitenkin varoa mitä toivoo, kaikki toiveet kun eivät ole jokaisen kannalta hyvä asia. Vaikka itselle tapahtuisi hyviä asioita voi sama juttu ollakin toiselle negatiivinen eli mieti mitä todella haluat. Kunhan nyt ei ihan kuuta taivaalta havittele omakseen niin haaveet muuttuvat pienen odottelun myötä todeksi. Kuvasta voi jokainen arvella mitä mulla on mielessä, ihan vielä en sentään ole lomapäiviä varaillut :)

Tyytyväisenä toiveisiini sain hieman lisäenergiaa ja vaihdoin toimistolookin lenkkivaatteisiin, sitten ylös ulos ja lenkille. Väsymys oli/on sen verran mittavaa, että jätin juoksuaskeleet muille ja tyydyin kävelemään. Raitis ilta tuuletti päätä ja keskityin miettimään jotain ihan muuta kuin kiperiä Six Sigma kurssin asioita, sillä asioillahan on tapana järjestyä. Mahdollisesti juuri liikunnan ansiosta nukuin kuin enkeli seuraavana yönä. Olisipa tarpeeksi voimia lähteä salille, kroppa kaipaisi jo vähän lihasrasitusta, mutta nyt malttia.

Seuraavana iltana jouduin passaamaan jopa kävelylenkit. Olin sopinut yläasteaikaisen ystäväni kanssa tapaamisen Ravintola Teatteriin. Oli ihana nähdä ja vaihtaa noin 17-vuoden kuulumiset, minnehän aika katoaa? Siinä sivussa tuli pistetltyä astetta paremmat sapuskatkin naamariin...mmm. Toivottavasti seuraavat treffit eivät venähdä ihan yhtä pitkän ajan päähän. Työmatkaillussa on siis paljon hyvää, kun hyödyntää illat eikä vain mieti työjuttuja.

Mukavista iltanumeroista huolimatta olin tänään takki tyhjänä aamusta lähtien. Istuin pitkiä pätkiä tajuamatta mitään, sujuvasti meni opetus toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, siinä välissä ei hirveästi tapahtunut (mitä sitä kaunistelemaan). Päässä humisee väsymys ja silmiä kirvelee, ei uskalla edes ääneen sanoa (kirjoittaa voi) miten flunssa tuntuu hiipivän sisuskaluihin. Kotisohvalle on majoittunut vällyihin kääriytynyt duunari, Miamin reissu tuntuu tuhat kertaa helpommalta kuin pikainen Helsinkipyrähdys. Onneksi huomenna on perjantai ja aion livistää töistä hyvissä ajoissa viikonlopun viettoon - kuulostaa ihan suunnitelmalta!

Paluu arkeen käynnistetty

Tänään se sitten koittaa eli lopullinen paluu arkeen, ensimmäinen duunipäivä ja myöskin työreissu sitten loman. Pari päivää on mennyt ihmetellessä ja jet lagia tasoitellessa. Alunperin kuvittelin kirmailevani sunnuntaina jo täydellä pöhinällä ympäri kyliä...voi kuinka väärässä olinkaan. Viimeistään maanantaina uskoin painelevani salille tai ainakin joogatunnille, niin vissiin. Sen sijaan olen yrittänyt pysyä oikeaan aikaan hereillä molempina päivinä (nukkuminen onkin kokonaan toinen juttu) ja käydä vähän kävelemässä. Tässä kohtaa ymmärrän, että suuremmat liikuntasuositukset saavat vielä hetkisen odotella aikaansa, mahdollisesti viikonloppuna.

Vaikka lomailu oli ihanaa ja olen jo muutamaan otteeseen kaivellut kuvia esiin sekä palannut niiden avulla toisenlaisiin maisemiin, on arki sittenkin tervetullutta. Eilen otin työkoneen esiin ja kahlasin mailit läpi, vain 350 kpl eli ei paljoa. Kovin syvällisesti en jaksanut yhteenkään syventyä, mutta pääsin edes hieman kartalle tai nappasin ainakin koordinaatit ylös ellei muuta. Kotoilu on ollut ihanaa ja etenkin se, että saan kokata (sitä on tullut tehtyä yli omien tarpeiden) ja nukkua (tai ainakin yrittää nukkua) omassa sängyssä. Alla todisteet siitä, että kaikkea on testailtu, vasemmalla peruna-tonnikalapannari ja oikealla pizzaa rucolan kera.

Puhelin on käynyt kuumana, kun ystävät ovat kyselleet kuulumisia. Kovin pitkää pesäeroa en edes haluaisi ottaa tärkeimpiini, ei se maailma niin kovin vedä puoleensa. Eilen oli jo päästävä kyläilemäänkin ja vietin ihanan iltapäivän rakkaan ystäväni sekä tämän mopojengin kanssa. Kummipojan juttujakin oli ihan ikävä, pieni lainaus eilisestä piiristushetkestä. "Tää on tosi hyvä nää kolme tappelee tota yhtä vastaan. Tolla on sinko, tolla pistooli ja tolla nuija eli kaikilla on aseet. Nää on kerrostalossa (kumminkin asuu mystisessä kerrostalossa) ja kellarissa on hirveesti vettä." Jep jep ihanaa olla tutuissa ympyröissä, tänne mä kuulun.

Illalla kävin toisen ystäväni kanssa reipaalla viiden kilometrin kävelylenkillä. Vaikka teki mieli passata väsymykseen vedoten olin onnellinen, että lähdin liikkeelle. Kunnon lenkki teki hyvää, etenkin se raikas talvi-ilma, tämän lempeämpiä kelejä ei voisi toivoakaan. Mukavahan siinä oli vaihtaa päivän polttavimmat puolin ja toisin, kyllä liikkuminen ja ystävyys ovat hienoja asioita!

Matkalaukku on siis pakattu ja muutan vaihteeksi kakkoskotiini eli Sokos Hotel Presidenttiin. Tiedossa on mielenkiintoiset kolme päivää huikean hyvässä seurassa. Lähden siis Six Sigma -kurssille ja keväällä olisi tarkoitus suorittaa Green Belt pätevyys. Hyvällä tavalla jännittää...perhosia vatsassa. Ihan aikuisten oikeasti kiva palata arkeen ja työn touhuun. Mukaan lähtee hyvä ystäväni ja työkaverini Niina, joten pystytään hyvin yhdistämään huvi & hyöty. Illalla olisi tarkoitus käydä Töölönlahdella kävelemässä ja ehkäpä se unirytmikin on jo pikkuhiljaa palautumassa.

Mukavaa arkista aherrusta myös sinulle. Fiilistelen vielä hetkisen lomamuistoissa ja sitten tiukka ammattilaisen asenne päällä. Pitäkäähän peukkuja, että pysyn pystyssä 4 tunnin yöunilla enkä torkahda kesken kaiken :)

Miksi Amerikka on parempi kuin Suomi?

Asioilla on aina kaksi puolta, siispä tasavertaisuuden vuoksi pitää valoittaa Jenkkilän plussia, kun äsken tuli murjottaa koko mesta. Vaikka olen kiireestä kantapäähän isänmaan puolella taisin menettää palan sydämestäni rapakon taakse. Mun on siis pakko päästä uudestaan tuota ihmettä katselemaan, seuraava haaveeni on New York. Kunhan saan Visalaskuni kuitattua ja golfin pelioikeuden maksettua alan keräämään uutta matkabudjettia. Pakkomielteisesti olen jo tutkinut alustavia lentojen hintoja, hotelleihin asti en ole vielä päässyt...ehkä ensi viikolla.

Parasta mitä Amerikka voi tarjota ovat ihmiset. Kaikki hymyilevät ja ovat ystävällisiä, aidosti vielä. Ohikulkijat pysähtyvät juttelemaan ja heittävät läppää, äkkiseltään sitä ihan pelästyy, kun juuret on vahvasti Hämeessä. Täällä ei tarvitse edes naapureita tervehtiä, vaikka osaa on kohta kahdeksan vuotta yrittänytkin moikata...tosin siinäkin on puolensa.

NHL postauksessani kerroinkin miten saimme tuiki tuntemattomalta mieheltä parkkiluvan maksutta. Se oli vain yksi esimerkki monien joukossa. Salilla törmäsin uuteen ystävääni Soliin. Huomasin kuinka tämä iloinen kaveri katseli mun aherrusta juoksumatolla, näki kuinka hän mietti päänsä puhki mistä olen Miamin perukoille eksynyt. Treenit päätettyäni hän hyökkäsi kyselemään kuka olen, mistä tulen, mitä treenaan jne. Olin pahemmassa ryöpytyksessä kuin Eduskunnan kyselytunnilla ja kelasin mitä pirua tää kaveri tahtoo, tapaamisen pohjalta mulla on uusi Facebook kaveri ja kutsu niin Chicagoon kuin Lontooseenkin. Amerikan ystäväni aikoo viedä minut jonain päivänä tanssimaan, tällaista takapuolta pitää kuulemma sheikata...niin totta!

Ystävällisyys näkyy kaikessa ja kaikkialla. NBA:n pelissä kävin vessassa, jossa oli nainen, jonka työtehtävä oli katsoa ettei kukaan etuile. Tämä mimmi joraili iloisesti ja oli kuin Amerikan presidentti...siis haloo se tyyppi työskenteli vessassa! Eräällä toisella vessareissulla käsien kuivaaja ei toiminut ja kun siivooja näki ilmeeni hän kiikutti minulle paperia, tätä ei tapahtuisi ikinä siis ei koskaan eikä milloinkaan Suomessa.

Jokaisessa kaupassa ja ravintolassa palvelu oli viety äärimmäisyyksiin, hyvällä tavalla. Asiakaspalvelun coach mietti päänsä puhki miten vastaavan wow-elämyksen saisi kopioitua. Yksi parhaimmista palvelukokemuksista oli Victoria's Secretissä, yksi ehdoton plussa USA:lle. Miksei moinen ketju ole rantautunut tänne? Yksi hyvä syy tehdä uusi(a) reissu(ja). Suosittelen siis moiseen putiikkiin astumista mikäli sellainen kävelee vastaan.

Siis pyörin jo toistamiseen tuossa rintaliivien ihmemaassa ja mietin kokoja, jotka eivät sanoneet mitään. Kysyin lopulta neuvoa myyjältä, joka nappasi mut mittanauhansa ympärille. Sitten mut vietiin sovituskoppiin ja sain vielä testailla eri malleja, joista valitsin mieluisimmat. Sain oman kortin, johon kokoni on merkitty...okei nimi nyt on snadisti väärin, mutta mua voi kutsua Vierpaksikin :). Sitten sain esittelyn jokaisesta liikkeen mallista kaikenkirjavine väreineen, tylsä pohjolan kasvatti valitsi käytännöllisesti mustaa ja valkoista. Irroittelin sentään vähän alushousujen suhteen, niitä tuli "parit" hamstrattua. Sen verran voin sanoa, että putiikkiin upposi pieni omaisuus ja mun rintsikkaosasto on ainakin vuodeksi kunnossa. 

Toinen mainitsemisen arvoinen asia ovat valikoimat, sillä kaikkea on. Pelkästään ostoskeskuksia on miljoona ja kotimaisista versioista ei voi puhua edes samana päivänä, samasta lauseesta puhumattakaan. Shopping mallit pursuavat tarjontaa ja siihen yhdistettynä mahtava palvelu on vastustamaton yhdistelmä, kyllä siinä kuulkaa kukkaron nyörit aukeaa. Eräänkin kerran eksyin jättihalleihin ja olisin halunnut ostaa kaikkea. Mukaan tuli kaikkea pientä, joista muistan ihanan lomareissuni vielä pitkään. Tosin jossain välissä jo vähän kyllästyin shoppailuun...en olisi uskonut, että moista voi tapahtua, elämä on ihmeellistä.

Kolmas asia on se, että kaikki on niin suurta. Paras esimerkki tästä oli korismatsi jota käytiin katsomassa, toisena tuo spektaakkelimainen Super Bowl joka munkin telkkarissa näkyy juuri nyt. Tähän ei riitä sanat, sanotaan vain niin, että se on koettava omin silmin. Vaikka pieni on kaunista (ihan niin kuin mä) niin kyllä isot mittasuhteet tekevät vaikutuksen. Se ei varmaan olisi edes Amerikka jos asiat tehtäisiin toisin ja pienesti. Erikoismainintana voi sanoa, että hotellihuoneiden sängytkin olivat jättimäisiä...semmoisen voisi huolia omaankin kotiin.

Neljäs plussa oli Miamin vai pitäisikö sanoa Floridan ilmasto. En niinkään kaivannut itseni grillaamista auringossa vaan lämpöä ja sitä auringon näkemistä. Tuollainen viikon valohoito keskellä talvea oli ihan parasta, tulisipa tämä tavaksi. Jotenkin palmujen näkeminen saa mut aina fiiliksiin, eri svääreihin pääseminen tekee niin hyvää. Onneksi ehdin sentään muutaman kerran pulahtamaan Key Westissä uimaan ja otin jopa reilun tunnin aurinkoa, ei siis kovin mittavia rusketusrajoja tuliaisina. Olen ihan yhtä kalpea kalkkilaivan kapteeni kuin ennenkin...tyylikästä golfrajausta odotellessa.

Yksi asia, jota ihmettelin pitkin viikkoa oli siisteys. Kaikkialla oli siistiä, siivoojien määräänkin oli panostettu. Katujen varsilla oli tiheästi roskiksia, eipä tullut kenellekään mieleen roskata. Koiranomistajiakin oli ajateltu, esimerkiksi Miami Beachin puistoissa oli kakkapusseja tiheästi tarjolla, kumman vähän niitä nelijalkaisia tuli kuitenkin vastaan. Paikallisen sanomalehden näppispalstalla ei tarvitse käydä iänikuista koirankakkakeskustelua. Tosin jenkkityyliin palsta olisi varmaan täynnä hehkutusta suomalaisen valituskulttuurin sijaan. Osaakohan ne ihmiset lainkaan purnata? Sanomattakin lienee selvää, että myös yleiset vessat saivat allekirjoittaneelta lähes poikkeuksetta kiitettäviä arvosanoja.

Uutta Amerikan valloitusta odotellessa...onneksi on kivoja muistoja mielessä ja vino pino kuvia fiilistelyä varten tallessa. Eli menkää kaikki sinne ja pistäkää matka asap varaukseen, loppukaneettina suosittelen ellei se tunnut vielä selväksi :D

Miksi Suomi on parempi kuin Amerikka?

Täällä sitä ollaan eli jalat tukevasti kotimaan pinnalla...tai no ahteri mukavasti sohvalla. Reilun viikon Amerikan tournee on ohi ja yritän epätoivoisesti palata Suomen rytmiin, kroppa sotii vastaan minkä ehtii. Ehkäpä se unirytmikin palautuu, mitäpä tuota turhia stressaamaan. Onneksi telkkarista tulee pala amerikkalaista unelmaa eli Super Bowl, joten onpahan jotain mihin aikansa kuluttaa. 

Kotimatkaa tuli tehtyä kaiken kaikkiaan 22 tuntia, joten senkin puolesta kotiin oli ihanaa päästä. Perillä odotti hyvin siivottu koti (hyvä mä) ja tyhjä jääkaappi, onneksi nappasin evästä kentältä niin ei tarvinnut heti lähikauppaan juosta. Maitovajekin tuli täytettyä naapurin avustuksella, joten kylmä ja talvinen ilma sai vielä odottaa minua. Jos aikaero tuntui huimalta niin vastaavanlainen shokki oli lämpötilamuutoskin, maailma tuntui niin kovin kylmältä nahkatakkiin verhoutuneelle.

Mutta mutta asiaan eli miksi Suomi on parempi kuin Amerikka. Ensinnäkin suomalainen wc pidee-suihkuineen on aivan mahtava. Toiseksi ymmärrän vasta nyt miten hyvät suihkut täällä pohjolan perukoilla muutenkin on. Nämä voi kuulostaa naurettavilta, mutta pienistä puroista se valtamerikin syntyy. Sitä paitsi mun takapuoli oli auttamatta liian pieni moniin jenkkitoiletteihin ja se automaattinen huuhtelu sai mut pois tolaltaan eräänkin kerran. Olinkohan mä liian pieni siihenkin? Puhumattakaan siitä, etten meinannut osata käyttää paikallisia suihkuja, siis mä haluan itse hallita suihkuani enkä kastella hiuksiani joka kerta...siis jännä haluan hallita myös suihkua, eläköön kontrolli.

Kolmas maininnan arvoinen asia on pistorasiat! Meinasin itkua vääntää, kun minulle valkesi miten outoon muotoon noinkin arkinen asia oli väännetty. Miksi Amerikassa pitää olla kaikki toisin kuin Euroopassa, why o why? Onneksi ystävälläni oli adapteri, joten sain virtaa vuoroin iPhoneen ja vuoroin iPadiin. Kihartimesta tuntui katoavan puolet powereista, kun tukkaa yritti vääntää uuteen uskoon. Arvatenkin kärsin ja sain pysyviä arpia sieluuni...vähemmästäkin. 

Neljänneksi mainittakoon liikenne, kaikissa eri variaatioissaan. Finnair itsessään teki minuun vaikutuksen amerikkalaiseen kanssasiskoon eli American Airlinesiin verrattuna. Tykkään suomalaisesta kurinalaisuudesta, siisteydestä ja täsmällisyydestä, jotka näkyvät myös lentoyhtiön toiminnassa. Sanokaa kaavoihin kangistuneeksi, mutta that's the way I like it. Meinaan jatkossakin valita kotimaiset siivet mikäli hintaero ei tule kohtuuttoman suureksi. Helsinki-Vantaalle päästessäni löytyi bussi kotipaikalle kivuttomasti, kiitos erittäin selkeiden opasteiden ja kiitos sille, että joukkoliikenne on ylipäätänsä keksitty. Miamissahan ei ole joukkoliikennettä juuri lainkaan, kaikki ajavat omilla autoillaan ja ruuhkat ovat sen mukaiset. Tyytyväisenä mä köröttelin lämpimässä bussissa torkkuen melkein kotiovelle asti, taksi kyyditsi sitten loppumetrit.

Kiitos pienien suomalaisten kaupunkien täällä voi myös kätevästi ja turvallisesti liikkua kävellen tai pyörällä. Pitääkin käydä silittelemässä mun Helkamaa pyöräkellarissa, se toimii todistetusti myös lumihangessa. Miamissa ei juurikaan jalankulkijoita saatikka fillareita näkynyt, siis oikeesti hyötyliikunta haloo! Tyytyväisenä myhäillen kävelin tänään kauppaan, maassa jossa suojatien molemmissa päissä on pyörätie, oikeasti ei se ole suuressa maailmassa itsestäänselvyys. Vieläkin ihmetyttää miksi tehdä suojatie jos sen kummassakaan päässä ei ole tilaa jalankulkijoille, kertokaa tietämättömälle jos tiedätte. Kyllä pientä ihmistä hirvitti steppailla pientareella, kun isot autot huristeli tuhatta ja sataa ohitse. Eikä niiden mittayksiköistäkään tajunnut päätä eikä häntää, mikä vika kiloissa, litroissa ja metrisysteemissa mahtaa olla. Pienenä myönnytyksenä rapakon taakse on todettava, että siellä on halpaa bensaa ja autot on kadehdittavan paljon halvempia kuin näillä huudeilla. Niillä hinnoilla mullakin olisi Mustang eikä prinsessamicra, joka tosin on ihan loistava sekin.

Viidenneksi Suomalainen hotelliaamupala (ja kotona nautittu sellainen) on ihan huikea! Olen parjannut Sokos Hotels ketjun aamupalapöytää aivan suotta, vain koska pekoni on vetelää, munakokkeli vetistä ja puuro kalpenee kotikokkaukselle. Jaksan ihmetellä miksei amerikkailaisessa aamupalapöydässä ole salaattia, kurkkua, tomaattia ja paprikaa, kasviksethan ovat mitä parasta lisuketta leivän päälle. Noh olihan se vohveli/pannukakkulinjakin maukas, mutta jotenkin ähky olo siitä tuppasi tulemaan. Voitte vain kuvitella sitä riemun määrää, kun pääsin kauppaan valitsemaan elintarvikkeita mieleni mukaan. Oli muuten taivaallista päästä myös kokkailemaan. Virpin keittiössä tarjoiltiin sunnuntain kunniaksi jauhelihakastiketta (erittäin onnistunutta sellaista), pastaa, salaattia of course ja peruna-tonnikala-pannukakkua (uusimman Yhteishyvän reseptillä).

Kuudenneksi on mahtavaa, että hinnat on juuri kuin ne on. Hinnoissa on verot mukana eikä tarvitse arpoa mikä loppusummaksi muodostuu. Ravintoloissa ei tarvitse pähkäillä kuinka ison osan tarjoilupalkkiot tekevät, palvelukin on niin keskinkertaista ettei siitä haluaisi muutenkaan maksaa (onkohan tää jälkimmäinen kommentti nyt lainkaan plussaa?). En ehtinyt omaksumaan logiikkaa, jolla tippimaksut muodostuivat ja veron puuttumisen unohdin lähes aina ennen kassoja.

Tässäpä nämä tärkeimmät, jotka näin aikaeron sekoittaneelle tulee mieleen. Mutta oikeasti Amerikassa kaikki on toisin. Kaikki vaate- ja kenkäko'ot ovat erilaisia, autojen vilkut väärän värisiä, tykätään ihan oudoista urheilulajeista, kaikesta pitää tehdä suurta ja mahtavaa yms. Ei sitä kaikkea jaksa kertaheitolla ymmärtää, on se vaan lottovoitto (ei kovin vaurastuttavaa, mutta kuitenkin) syntyä Suomeen. Jopa tuo pitkä, kylmä ja lumirikas talvikin on ihana, ainoa miinus on se pimeys, mutta eiköhän se pahin ole selätetty.

Matkailu kuitenkin avartaa ja tekee kaikin puolin hyvää. Vaikka rakas isänmaa voittaa amerikkalaisen unelman silmissäni kirkkaasti, suosittelen vahvasti moisen reissun tekemistä. Totuuden nimissä haaveilen uudesta matkasta jo nyt, mun ESTA:kin on vielä 1,5 vuotta voimassa eli sitä ei tarvitse hankkia uudestaan. Säästän siis huikeat 14 $ mikäli matkustan samalla luvalla uudestaan, kuin laittaisi rahaa pankkiin ei paljoa mutta kuitenkin (penni on miljoonan alku vai miten se nyt meni?). Niin eikä Suomeen matkustamiseenkaan tarvitse hankkia mitään erikoislupiakaan...nii!