Viikonloppu checked

Jälleen kerran vapaat sujahtivat ohitse turkaisen nopeasti. Paluu arkeen ja reissumoodiin käynnistyy heti huomenna. Päivä Tampereella, yksi vapaalla ja pari päivää Helsingissä eli monenlaista tilauksessa. Viikonloppu oli kuitenkin onnistunut, ehdin kuntoilla ja levätä sopivassa suhteessa sekä tavata minulle tärkeitä ystäviä.

Eilen hemmottelin itseäni hyvällä ruualla ja vähän jätskilläkin. Karkkilakon ansiosta olen löytänyt pakastealtaan aarteet, turhankin tehokkaasti. Testailen tällä hetkellä innokkaasti pienen jäätelötehtaan tarjontaan eli kolmen kaverin jäätelö on tehnyt vaikutuksen.

Heräsin kesäaikaan väsyneenä ja amupuuron syötyäni kömmin takaisin pehkuihin. Kun lyhyet kauneusunet oli nautittu pääsin liikenteeseen. Vetäisin lenkkivermeet niskaan ja lähdin ystäväni sekä tämän hurmaavien koirien kanssa lenkille. Aurinko paistoi, kevät teki tuloaan ja kuin huomaamatta tuli käveltyä parin tunnin edestä. Olipa ihanaa olla kunnolla ulkona...kaipaan koiranomistajan elämääni ja koiraani. Ehkä jonain päivänä olen taas jonkun karvakuonon onnellinen omistaja.

Sitten kiireisesti etsimään 2-vuotislahjaa kummitytölleni. Näytin taas naisautoilijan lahjani etsiessäni keskustasta parkkipaikkaa. Kertaalleen jo yritin taskuparkkeerausta, mutta luovutin heti alkuun...näky oli varmasti mahtava. Pitäisiköhän joskus ihan opetella moinenkin taito? Lopulta löysin parkkipaikan ja pienen ihmettelyn päätteeksi sopiva lahjakin tuli valittua. Sitten kiireesti kotiin, syömään ja synttäreille, eiku päikkäreille.

Väsyin ilmeisesti liiallisesta raittiin ilman annostuksesta, joten katsoin parhaaksi nukkua taas kerran. Kaikissa lähipiirini lapsiperheissä kadehditaan elämänrytmiäni lukuisine päiväunineen ja kyllä se on kovasti munkin mieleen. Jos akut on tyhjät niin jollain keinoillahan ne on täytettävä. Mulla paras keino tuntuu olevan uni yhdistettynä liikuntaan, kotoiluun ja hyvään ruokaan.

Lopulta pääsin synttärisankaria onnittelemaan. Kummius on mulle oikeasti kunniatehtävä, etenkin kun omia lapsia ei ole. Toiveena on rakentaa molempiin hyvä suhde ja ennenkaikkea olla läsnä molempien elämässä. En suostuisi siihen, että toimin vain lahja-automaattina jouluna ja synttäreillä, onneksi siitä ei ole pelkoakaan.

Näihin kuviin ja tunnelmiin on aika kiva päättää viikko. Toivottavasti ensi viikko tuo jotain yhtä mukavaa tullessaan eli ei muuta kuin innolla uutta kohti. Onneksi tulee ikuistettua yhtä sun toista puhelimen muistiin, luoja mää niin rakastan tätä vallitsevaa älypuhelinkulttuuria. Mutta ensin vähän nukun ja näen kauniita unia sekä oman kullan kuvia :)

Treeniä pukkaa

Blogissa on pientä hiljaisuutta, pahoittelut siitä. Juttua riittäisi, mutta kirjoittaja on vähän väsynyt, joten iPad on lojunut pölyä keräämässä ja kirjoitushommat on jäissä. Pienimuotoisesta väsymyksestä huolimatta viikko on ollut hyvä, kaikilta kanteilta katsottuna. Töissä suurin koulutusrumba on voiton puolella, ehdin suuntaamaan perjantaina energiaa mun Green Belt projektille ja mikä parasta treenikertoja on kertynyt vanhaan tahtiin.

Neljä päivää tuli luuhattua Helsingissä ja hyödynsin firman punttiksen pariin otteeseen. Keskiviikkona sain tehtyä hyvän treenin olkapäille, rintaan ja ojentajiin. Mietin siinä sivussa, että jos Lahdessa olisi yhtä mojova kuntosali officella niin käyttäisinkö sitä. Olisihan se silkkaa säästöä, mutta haluaisinko päivän päätteeksi törmätä samoihin naamoihin vielä treenatessakin? Toisaalta on ihan kiva vaihtaa maisemia ja hurauttaa sinne kuntosalille, jossa suurin osa treenikavereista on tuiki tuntemattomia ja joukkoon mahtuu vain muutamat tutummat kasvot. No eipä moista toki tarvitse pohtia, sillä meidän minipunttis tuskin laajenee nykyisestään (meillä on minisali alakerrassa, jota en siis käytä).

Perjantaina unohdin itseni jälleen kerran töihin, omituinen tapa sekin. Vaikka teki melkein mieli lähteä kotiin lorvimaan valitsin sittenkin kuntosalin. Edessä oli viikon kolmas punttitreeni ja ei niin kovin mukavaa jalkapäivää tehdessäni huomasin, että pahin lienee ohi. Pari liikettä alkoi jo sujua, hackikaan ei tuntunut silkalta kidutukselta ja voisin jopa lisätä painoja ensi viikolla. Vaikka painoin kunnolla enkä turhia lorvinut ei puntti tutissut samalla tavalla kuin edellisellä viikolla, alan siis tottua tiukempiin treeneihin. Tyytyväisenä palasin kotiin ja aloitin vihdoinkin viikonlopun vieton. Pitäisi muuten ottaa treenivihko käyttöön...pitkästä aikaa. Olisi hyvä merkkailla toistoja sekä painoja ylös, sillä yritän toden teolla päästä taas kuntoon, nykyinen olotila ei vielä miellytä. Vaatisi myös ryhtiliikkeen ruokailuissa, mutta ei tällä reissutahdilla, kaikkea ei jaksa.

Olen nukkunut koko viikon hyvin ja hellinyt itseäni yli kahdeksan tunnin yöunilla. Siitä huolimatta olen ollut aamuisin kuin nukkuneen rukous...lauantai ei tehnyt tähän muutosta. Pelkkä sängystä nouseminen vaati tahdonvoimaa, mutta oli pakko havahtua ja alkaa tankkaamaan. Jos tosta neljän viikon kahvakuulamaniasta jotain negatiivista saa sanoa, niin ajankohta eli klo 11:30-14:30. Kun herää hieman myöhempään on vaikea ehtiä tankkaamaan kolmen tunnin settiä varten tarpeeksi. Pakotin itseni silti syömään ensin puuroa raejuustolla, siis onko muka muita aamupalavaihtoehtoja? Pienen viiveen päästä ahmin vielä kolmen munan munakkaan raejuustolla, ei se treeni ilman energiaa kulje.

Olin tyystin unohtanut, että meillä oli kasariteema, joten pukeuduin tylsästi. Onneksi muutama muu oli sonnustautunut teemaan sopivasti. Tuleekohan se kasari takaisin muotiin? Mikä kiehtoo eniten, Jane Fondan jumppalook, krepatut hiukset, hikinauhat, vyölaukut vai neonvärit? No musiikki oli ainakin mun makuun ellei muuta, tuli ihan nostalginen olo Ritari Ässä -, Dynastia-, Dallas-, McGyver- ja Poliisiopisto-teemoista, joiden tahdissa hikoiltiin. Puhumattakaan mm. Sabrinan, Samanthan ja Michael Jacksonin biiseistä, ois melkein voinut laulaa mukana.

Kasarihenkeen tunnilla oli hieman aerobictyylinen meininki. Tehtiin erilaisia askelsarjoja kahvakuulilla ja 90 minuuttia treeniä putkeen. Alun lämmittelyn jälkeen alkoi puolentoista tunnin työosuus, jossa liikkeitä vaihdettiin minuutin välein, taukoja ei siis ollut. Pari kertaa hain vettä lisää, mutta muuten olin orjallisesti mukana. Treeni oli rankka ja sisälsi makuuni turhankin monimutkaista askelkuviota. Syy miksi en moisesta välitä on se, että tekniikka kärsii eli puhtaita liikesuorituksia ei juurikaan näkynyt. Mutta tehokasta se oli, kyykättiin niin pirusti, että lopussa teki mieli karjua. Saa muuten nähdä onko huomenna ahteri jumissa...ei ois ihme ei.

Onneksi lopussa oli kunnon venyttelyt, jotta kroppa ei mene täysin jumiin. Loppurentoutukseen en juurikaan keskittynyt, sillä tankkauksesta huolimatta taisi mennä jo säästöliekille. Alkoi hieman palella ja oli vähän kehno olo, kiireesti kotiin syömään. Olin liian voimaton kokkailuihin, joten tyydyin leipään ja painuin suihkun kautta päiväunille. Pienet kauneusunet tekivät totisesti hyvää ja lepo edesauttaa palautumista muutenkin. Muutenkin musta päikkärit ovat arjen luksusta, joita kannattaa mahdollisuuksien mukaan harjoittaa, niihin on kaikilla varaa ;)

Ruoanlaittoa, pyykkäystä ja kynsien lakkausta lukuun ottamatta en ole tänään mitään tehnytkään. Toisaalta ei kai aina tarvitse pää kolmantena jalkana sännätäkään. Jonkinlainen kävelylenkki olisi toki tehnyt hyvää, mutta jätetään moiset ajatelmat huomiselle. Kokonaisuudessa treeniviikko on kivasti paketissa ja tällaisiin 5 treenin viikkoihin pitäisi muista kiireistä huolimatta pyrkiä. Kummasti se kropan kuritus vaan auttaa jaksamaan vaikka hetkellistä uupumusta aiheuttaisikin. Eli mars mars jos ei muuta niin ylös ulos ja lenkille!

Firman punttis

Reissuviikko työn alla taasen eli terkkuja Helsingistä! Eilisen työpäivän päätteeksi suuntasin lenkille. Jaloissa painoi edelliset treenit, sunnuntain totaalilevosta huolimatta, eikä kokovartaloväsymyskään helpottanut asiaa. Kaikki muut juoksivat kovempaa ja paremmin, sisulla lyllersin kolme kilometriä kunnes luovutin. Parjasin itseäni minkä ehdin vaikka olisi pitänyt hyväksyä faktat, eilinen ei vaan ollut mun loisteliain treenipäivä.

Tänään olin pakannut työkoneen lisäksi laukkuuni salikamat. Kun koulutus oli maalissa päätin skipata päivän viimeisen palaverin (joka ei ollut pakollinen), jätin tietokoneen toimistolle ja etsin kollegani avustuksella firman punttiksen...täydellistä vastapainoa työlle. Täytyy myöntää, että helsinkiläisiä kollegoitani hemmotellaan, sillä paikka on loistava. Se täyttää siis jopa allekirjoittaneen vaatimukset hyvästä kuntosalista. Ei mitään turhaa hienostelua vaan tarpeeksi peruslaitteita (ei haittaa vaikka ne on jo useamman vuoden takaa), vino pino käsipainoja ja komea kokoelma levytankoja penkkeineen.

Sain ihan toimivan setin selkä/hauis/vatsa-sektorille. Jatkoin ruoskalinjalla ja pyrin painamaan täysillä loppuun asti. Pieni haastehan siinä on, kun joutuu liiaksi vaihtelemaan treenipaikkoja. Jokainen laite on kuitenkin hieman omanlaisensa ja painojen valinta vaihtelee sen mukaan. Pienestä hakuammunnasta huolimatta sain lihakset kuormitettua ja kadotettua työasiat mielestä. Pitää varmaan pakata treenikassi olalle myös huomenna, voisi olla ihan kiva vääntää olkapäät tokkuraan päivän päätteeksi...I'll think about it.

Ilmassa on pienoista turnausväsymystä koulutusten suhteen. Takana on 7 settiä ja pari edessä, tosin lisää on tiedossa, mutta eletään nyt ensin maaliskuu. Aamulla makoilin kirjaimellisesti pitkin neukkarin pöytää, haukottelin ja manailin väsymystäni. Kummasti se tahti muuttui kuin taikaiskusta, kun mesta täyttyi uuden oppijoista. Sillä samalla sekunnilla suu kääntyi leveään hymyyn, juttu alkoi luistaa ja paistattelin huomissa...stagella olo on parasta. Kollegani tuli seuraamaan valmennustani ja oli kiva saada palautetta omasta tekemisestä. Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä niin duunien kuin kuntoilunkin suhteen. Katsotaanpa mitä huominen tuo tullessaan :)

Hotelli Presidentti hiljenee

Kahvakuulamaniaa Yogarocksissa

Muutama viikko sitten flunssaa potiessani sain omasta mielestäni kuningasajatuksen ja sen suuremmin miettimättä ilmoittauduin kahvakuulamaniaan. Tiedossa on siis kahvakuulailua neljänä perättäisenä lauantaina, kolme tuntia kerrallaan. Tänä aamuna idea tuntui kaikkea muuta kuin hyvältä, pelonsekaisin tuntein menin paikalle ja maksoin kaikki edessä olevat treenikerrat. Samalla mietin saisiko rahat takaisin jos minusta ei yksinkertaisesti olisikaan moiseen.

Salissa oli ollut hot jooga tunti, joten alkulämmöt oli valmiina. Tuntui ahdistavalta painaa treeniä kuumassa paikassa, ainakaan ei tarvinnut palella. Aluksi venytettiin kunnolla ja tehtiin lihaskuntoa omaa kehoa vastuksena hyödyntäen. Ehkäpä 40 minuutin jälkeen otettiin kahvakuulat käsiin. Treenit tehtiin kahdella kuulalla ja valitsin säälittävän pienet sellaiset. Perjantain punttitreenin johdosta jokainen kyykkäys sattui enkä päässyt lähellekään oikeaa liikesyvyyttä. Puolustuksena voin sanoa, että pitkissä sarjoissa painojen koko menettää hieman merkitystään, pienelläkin vastuksella saa lihakset liikkeelle.

Ensin kertailtiin tekniikoita ja totuteltiin kahden kuulan yhtäaikaiseen käyttöön. Alkoi saamaan jo käsitystä siitä mitä varsinainen treeni pitää sisällään. Kun ensivaikutelma oli hoidettu alta pois alettiin oikeasti töihin. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut jo puolitoista tuntia, joten hieman hirvitti mitä on edessä. Ympäröin itseni pienillä painoilla, en halunnut menettää peliä vaan pysyä pystyssä loppuun asti.

Seuraavaksi tehtiin kaksi kahdenkymmenen minuutin pituista sarjaa. Aluksi liikettä tehtiin 30 sekuntia ja levättiin toiset 30 ennen kuin vaihdettiin liikeestä toiseen. Seuraava 20 minuutin osuus tehtiin 40 sekunnin työosuudella ja lepoa oli enää 20 sekuntia. Vaikka mulla oli vain neljän, kolmen ja kahden kilon kuulat tein töitä hyvällä sykkeellä. Kyykkyjen lisäksi settiin kuului paljon olkapäärääkkiä eikä ojentajat ja hauiksetkaan turhia lepäilleet. Treenisetin pituus alkoi myös tuntua, kiittelin itseäni etten yrittänyt vääntää isommilla kuulilla hampaat irvessä.

Lopussa tehtiin vielä noin 10 minuutin pituinen vatsatreeni. Välistä hyödynnettiin kuulua ja välistä oma kroppa toimi vastuksena. Oli pakko todeta, että voisin olla totisesti paremmissakin kunnossa. Tuntui siltä, että muut olivat nopeampia, vahvempia ja parempia, vaikka mitäs väliä sillä oli? Loppuun hyvät venyttelyt ja rentoutukset puolen tunnin ajan. Etenkin reisille ja pakaroilla tehdyt liikkeet tekivät hyvää, joku on nääs "vähän" kipeä. Lyhyen rentoutuksen aikana taisin vaipua pariin otteeseen unten maille. Päikkärit olisi tulleet todella tarpeeseen, mutta moiseen ei ollut aikaa. Loppujen lopuksi kokemus osoittautui hyvältä ja menen ensi viikolla mielelläni takaisin.

Kotona oli pakko ryhtyä siivoushommiin. Olinhan passannut viikkosiivouksen jo pariin otteeseen, joten hihat oli käärittävä. Toisaalta imurin varressa heiluminen tuntui melkein terapeuttiselta. Samalla pistin pyykkikoneen laulamaan, ennen seuraavaa työmatkaa olisi taas vaatehuolto hoidettava maaliin. Urakan valmistuttua teki mieli hieman hemmotella itseä. Kokkasin illaksi kunnon pöperöt eli pihviä, salaattia ja kinkkutäytteisiä ruissipsejä...jälkiruokaa unohtamatta. Nyt on pitkästä aikaa mahdollisuus makoilla sohvalla ja blogata, pienen blogihiljaisuuden syy on ollut se, etten ole vaan jaksanut rustata sanaakaan. Ihanan rentoa viikonloppua kaikille, päätän raporttini näihin kuviin ja tunnelmiin.

Salilla on väliä

Tälle viikolle mahtui kolme punttitreeniä, jokainen eri paikassa. Aloitin Oulussa, jatkoin Helsingissä ja lopulta palasin kotinurkille eli Lahteen. Vaikka reissatessa pystyy tekemään treenit ja pysymään kunnossa on salilla merkitystä. Mitä useampia paikkoja tässä tulee koluttua sen enemmän osaan arvostaa vakkaripaikkaani eli lahtelaista Kuntokeskus K&M:ää. Keskiviikkoiltana käytiin työporukalla syömässä ja iltaa istumassa Virgin Oilissa eli aivan Helsingin ydinkeskustassa olevassa ravintolassa. Päivä oli mennyt Green Belt kurssilla, joten pieni vapaalle vaihto teki hyvää. Puitiin työasioita rennolla otteella ja höpistiin niitä näitä, nää on näitä työmatkojen parhaita puolia.

Vaikka kello näytti jo puoli yhdeksää, kun palasin hotellille päätin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassani. Niinpä hankin vastaanotosta lipun läheiselle kuntosalille, pakkasin treenikassini ja lähdin eteenpäin. Paikan päällä sain loistavaa palvelua eli minulle esiteltiin kaikki paikat ennen kuin pääsin asiaan. Lämmittelin ensin juoksumatolla ja saatuani alkulämmöt päälle siirryin salin puolelle. Varsinainen kuntosali oli täytetty erilaisilla laitteilla, vapaat painot oli sijoitettu tyystin eri kerrokseen, joten jouduin ravaamaan pariinkin otteeseen ylä- ja alakerran välillä. 

Olihan se ihan kiva kokemus päästä jumppaamaan Helsingin kattojen päällä, pienestä laitteiden etsinnästä huolimatta treenistäkin sai paljon irti. Ihmettelin silti laitteiden paljoutta, sillä olen vapaiden painojen puolestapuhuja. Kiiltävä pinta ja hienot paikat ovat vain silmänlumetta, perinteisillä tangoilla, käsipainoilla ja levykiekoilla saa yksinkertaisesti parhaat setit vedettyä. Low row nimistä laitetta en löytänyt, joten selkäsarja jäi yhtä liikettä vajaaksi. Onneksi hauikset sai juntattua jumitukseen asti ja vatsojen kohdalla pistin itseni täysillä likoon eli suurta vahinkoa ei tspahtunut. Vaikkei tuo esport vienyt sydäntäni aion hyödyntää salia jatkossakin, tunnenpahan seuraavalla kerralla mestat ja tiedän mitä odottaa. Ja mikäpä minä olen kritisoimaan, joku toinen on varmasti onnensa kukkuloilla ko paikassa. Onneksi meille jokaiselle löytyy omanlainen paikka, jossa tykkää treeninsä tehdä.

Perjantaina pääsin asian ytimeen eli kotisalille ja (inhoamani) jalkapäivän ääreen. Yritin orjallisesti noudattaa painoja, jotka pt oli lappuuni raapustanut, mutta ei se ihan luonnistunut. Hack kyykyssä 2x10 kg tuntui ylitsepääsemättömältä. Ensimmäisen sarjan jälkeen ryhdyin luuseriksi ja pienensin painoja puolella, sittenkin tuntui rankalta eli sain tehdä töitä loppuun asti. Toisen luovutuksen otin askelkyykyissä, korvasin 6 kg kahvakuulat 4 kg versioilla, meno oli silti aika huteraa ja poltteli reisissä sekä ahterissa. Pienistä helpotuksista huolimatta sain tehtyä aika nasevan jalkapäivän. Reidet tutisten siirryin alakerrassa olevaan pukuhuoneeseen ja tiesin olevani oikealla tiellä.

Totuus valkeni tänä aamuna, pakaralihashan se siellä valitteli kurjaa oloaan. Treeni osui ja upposi ihan oikeaan osoitteeseen tai sitten olen vaan niin huonossa jamassa, että pienikin pinnistys kolahtaa. Odotan jännityksellä huomista sillä yleensä totuus valkenee päivän viiveellä, onneksi sunnuntai on mun lepopäivä eli otan rennosti.

Ookkona Oulusta

Viikko pyörähti mukavasti käyntiin Oulun leveysasteilla, officekin löytyi pienen etsinnän päätteeksi. Sitten vaan kone tulille ja koulutus voi alkaa. Oli myös mukava törmätä vanhaan kollegaan Lappeenrannan ajoilta, maailma on totisesti pieni! Vaihtelun vuoksi oli kivaa vetää settiä pienelle porukalla, viime viikolla ryhmät olivat turhankin suuria. Aikatauluakin on helpompi hallita ja havaita miten kukin omaksuu uusia asioita, tykkäsin. 

Kun päivä oli paketissa suuntasin takaisin hotellille, kaupunki jäi nyt melkein yhtä vieraaksi kuin ennen käyntiäni, mutta ei voi mitään. Ensin maha täyteen ja sitten huoneeseen lepäämään, kaikki kotona olevat arkiaskareet loistivat poissaolollaan. Kulutin aikaa puhelimessa...kerrankin, sillä puhelimessa notkuminen ei ole lempipuuhaani, sitä saa harrastaa työn puolesta liikaakin. Kokonaissaldo 2,5 tuntia raportointia, pakko myöntää pelkkiä työasioita tuli jauhettua...eri kanteista kylläkin ja kolmen erI session verran.

Kellon lähestyessä kahdeksaa tuli kiire, puheluihin tuli pakollinen breikki. Vaihdoin salivermeet päälle ja lähdin katsomaan millainen kuntosali hotellista oikein löytyy. Näin suhteellisen paljon reissaavana pienikin sali on tyhjää parempi, joten avoimin mielin liikenteeseen...

Vaikka Onni Oravan leikkihuone oli kovin kutsuva päädyin kuin päädyinkin kuntosalille. Pieneen huoneeseen oli ahdettu muutama laite, kuntopyörä, juoksumatto, crosstraineri ja käsipainoja. Hetken aikaa piti pohtia miten loihdin paikalla olevista tykötarpeista toimivan treenin. Selkäpäivän toteuttamiseen mielikuvitukseni ei riittänyt, mutta olkapää, rinta ja ojentajapäivän sai kasaan pienen hienosäädön avulla. Oikeasti käsipainoilla ja vinopenkillä pääsee jo pitkälle.

Sain kuin sainkin aika napakan setin vedettyä. Tein myös sarjat sisukkaasti loppuun asti vaikka pari kertaa teki mieli luovuttaa kesken kaiken. Koska luovuttajat eivät pääse tavoitteisiin oli vaan pakko jatkaa hampaat irvessä. Varsinaiset kuntosalilaitteet jätin rauhaan ja sooloilin käsipainojen lisäksi kahvakuulilla. Tunnin työskentelyn jälkeen olin tyytyväinen ja lihakset hellinä lähdin saunaosastolle. Saunattoman kannattaa ottaa kaikki hyöty irti työmatkoista. Lisätään vielä yksi totinen meitsie tekstin lomaan.

Vaikka itse Oulu pysyy mysteerinä voin suositella hotellia. Sokos Hotel Arinasta tuli heti yksi suosikeistani. Aamupala oli loistava, palvelu moitteetonta, huone mukava ja hotellin varustelutaso miellytti muutenkin...tänne voisi tulla toistekin. Huomenna paluulento ja kohti kakkoskotiani eli Sokos Hotel Presindentti kutsuu, kun makuun pääsee niin reissaaminen on sittenkin aika jees!

Eräs sunnuntai kuvina

Terveisiä lentokentältä, mahdollisuuksien ja toiveiden tyyssijasta. Odottelen parhaillaan pääsyä Ouluun lähtevään koneeseen eli ei en ole matkalla kumpaakaan haavekohteeseeni Berliiniin tai New Yorkiin. Viikonlopunvietto katkesi turhan aikaisin ja päivä kului kelloa vilkuillessa, mutta onneksi ehdin hengailemaan kaikessa rauhassa ja lataamaan akkuja alkavaa työrupeamaa varten.

Aamusta otin hankkimani kynsilakat testiin ja pistin varpaankynnet uuteen uskoon. Mun pienessä maailmassa pienillä asioilla on iso merkitys, joten pirteä punainen säälittävissä varpaissani näytti oikein pirteältä...värillä on totisesti väliä. Siinä samalla rentouduin tyhjentämällä digiboksini sisältöä, uutuussarja Mustat lesket vaikutti lupaavalta eli kannattaa tsekata.

Kun kynnet oli kuosissa ja tukka hyvin lähdin kaverin kanssa pienelle metsäretkelle. Suoraan sanottuna en oikein tiedä missä oltiin, mutta tavoite eli nuotio ja vuoden ensimmäiset makkarat tuli maaliin. Makkarahan on mun yksi suosikeista ja etenkin itse tehdyllä (seurasin tosin vierestä) nuotiolla maistuu niin hyvältä. Tunnelmaa latisti vain tuuli, joka meni luihin ja ytimiin, aurinkokaan ei jaksanut paistaa vaan pilkisti vaisusti pilvien takaa. Seuraavalle metsäreissulle tilaan aurinkoa ja pari lämpöastetta!

Vaikkei tuota reissua voi rankaksi kuvaillakaan olin kotiin palatessani ihan puhki. Viskasin nuotiolle haisevat ulkovaatteet parvekkeelle tuulettumaan ja sukelsin muumilakanoiden väliin päiväunille. Tää on niitä viikonloppuja, jolloin unta on pitänyt tankata oikein olan takaa...eikä mikään tunnu riittävän. Tunnin tirsojen jälkeen jaksoi taas ajatella ja pakkasin loputkin tavarat laukkuun.

Kulutin aika haaveilemaan, sillä se toimii aina! Kaikissa asioissa ei tarvitse pitää jalkoja maassa vaan pilvilinnojen rakentelu on askel unelmien toteutumiselle. Haluan ainakin uskoa niin ja keino on testattu toimivaksi monen monta kertaa. Niinpä selailin Berliinin matkaopasta...pystyin melkein kuvittelemaan itseni kuluttamaan kaupungin katuja, olisi se vaan niin ihanaa.

Loppujen lopuksi aika kului siivillä ja oli aika hyvästellä koti sekä pistää business moodi päälle. Pakko myöntää etten hyppinyt riemusta, mutta show must go on...tämä on niitä työni huonoja puolia, onneksi hyviä on niin paljon enemmän. Vaikka itse lento on ohi tunnissa niin kyllä siinä menee hetki jos toinenkin, kun menee taksilla, kurvailee linkussa, sompailee kentällä jne. Onnistuin vielä unohtamaan rajoitukset nestemäisten tuotteiden suhteen ja jouduin lopulta iskemään käsimatkatavaranikin ruumaan. Mulle meinasi tulla itku siinä turvatarkastuksessa, vissiin vähän väsymystä ilmassa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Katse kynsiin ja muita launatain ajatelmia

Parin viikon kärvistely epäonnistuneiden kynsien kera päättyi tänään, onneksi. Oli niin ryytynyt olo, joten kaikki lisäenergia on vaan haalittava magneetin lailla itselleen ja keinolla millä hyvänsä. Siksipä mulla on nyt upeat diskohilekynnet, täydellistä! Samalla päätin, että tämä geelilakkaus tulee tiensä päähän. Kynteni kasvavat yksinkertaisesti liian nopeasti joten kolmen viikon väli lyhennyksessä on vaan liian pitkä. Sen useammin taas en raaski moista operaatiota hankkimaan, joten kaikki luksus päättynee aikanaan. Investoin siten muutaman lakkapurkin, jotta pääsen muutaman viikon kuluttua testaamaan taitoni lakkauksen ja vilauksen saralla. 

Koska viikonlopun tärkein tehtävä on ladata akkuja, mulla alkoikin olla takki tyhjä, oli ohjelmassa lisää luksusta. Nopean kotona pyörähtämisen jälkeen palasin keskustaan ja kiiruhdin Rossoon. Tapasin hyvän ystäväni sekä tämän ihanan poikakolmikon. Oli suorastaan terapeuttista vaihtaa kuulumiset ja saada siinä sivussa nälkäkin taltutettua. Päivän paras hetki taisi olla se, kun kummipoikani halusi ehdottomasti istua vieressäni ja hääti veljensä pois...kerrankin mulla oli vientiä miesmarkkinoilla, kun kaikki kolme taistelivat huomiostani :)

Sovittujen ohjelmanumeroiden jälkeen en ole tehnyt mitään tai ainakaan mitään mainitsemisen arvoista. Tai no päikkärit ovat aina mainitsemisen arvoinen asia. Ohjelmaan mahtuisi vaikkapa virkistävä lenkki, mutten meinaa pystyä kävelemäänkään kunnolla eli en oikeastaan edes harkitse moista. Liikkumiseni on ollut pitkin päivää aika tuskallista, sillä eilinen treeni tuntuu aika napakasti siellä missä pitääkin. Ravintolassa vessareissun teko oli työläs operaatio sillä pelkkä pöydästä nouseminen piti tehdä varovaisesti, portaissa kulkemisesta puhumattakaan. Vessanpöntöllekin pitää laskeutua varovaisesti, harmillisen usein se luonto kutsuukin. 

Loppuun vielä pari ruokakuvaa tältä päivältä, toinen on ammattilaisen tekemä ja toinen kotoista pikaruokaa. Saa vapaasti arvata kumpi on kumpi. Vinkkinä kerrottakoon, että kotikokki veti pidemmän korren, se toinen saisi pakata veitsensä ja palata kotiinsa häpeämään.

Kolmas kerta toden sanoo

Eilen oli se kolmas treenipäivä, toisin sanoen vihaamani jalkapäivä. Meinasi kiirettä pukata, kun työpäivä jäi normaalia lyhyemmäksi, mutta ehdinpäs kuitenkin yhdeksi salille...joustavan työajan etuja. Vihahan siinä nousi pintaan heti alkumetreillä, kun "lämmiteltiin" etureidet reisojennuksessa. Lihakset krampaten siirryin seuraavaksi hack-kyykkyjen pariin. Siinä se riemu sitten repesi, päästelin tahtomattani hieman itkua muistuttavaa ulinaa pakertaessani tuskaisena. Mutta se oli ainoa keino selvitä, lihaksiin sattui niin häijysti. 

Yhtään helpommalla en päässyt suorin jaloin maastavedossa enkä askelkävelyissäkään. Askelkävelyissä raahasin mukanani 6 kilon kahvakuulia ja polven osuminen lattiaan oli tuskallista. Lihakset olivat tässä vaiheessa aika lopussa, joten horjuin puolelta toiselle kuin tuulessa heiluva puu. Tässä kohtaa en sentään ulissut vaan taistelin mykkänä eteenpäin, magnesium tekisi terää tohon kramppaukseen...pitäisi vissiin alkaa popsimaan.

Ennen kun pääsin pälkähästä tehtiin lantion nostot smithissä, jokseenkin kamala liike etten sanoisi. Taas huomasin ulisevani omituisesti, vähän hävettää moinen käytös näin jälkikäteen, mutten pystynyt estelemään itseäni. Loppuun vielä vähän poltetta pohkeille, joka lienee lempparini jalkapäivässä. Kun olin totaalisesti puhki tehtiin pisteenä iin päälle napakka vatsatreeni voimapyörää ja hooveria supersarjana. 

Olin onneni kukkuloilla päästessäni pukuhuoneen kautta kotimatkalle. Snadisti tuntuu etureisissä tuo portaissa kulkeminen, joten suosin parin päivän ajan hissejä ja liukuportaita. Kaikesta inhostani huolimatta se euforinen olo tuli välittömästi treenin jälkeen, kannattaa se sittenkin...no pain no gain vai miten se nyt menikään. Ensi viikolla yritän olla itselleni tiukka ja toistaa saman setin yhtä häijyllä tahdilla. On vaan mentävä rohkeasti epämukavuusalueelle ja totuttava kunnon treeniin myös ahteriosastolla. 

Viikko oli vienyt energiat eikä treeni paljoa helpottanut, joten kotona painuin pehkuihin. Lyhyet päiväunet tulivat tarpeeseen, sillä illalla oli vielä ohjelmaa. Hetken levättyäni olin taas tolpillani ja pikaisen muodonmuutoksen jälkeen valmiina eteenpäin. Arkinen aherrus tuli clousattua pienen työporukan kanssa, käytiin syömässä ja herkuttelun lomassa vaihdettiin kuulumiset. Sitten maha täynnä kotiin ja viikonlopun viettoon, pieni pysähtyminen ja lepo tulee todellakin tarpeeseen...I rest my case.

PT eli pirullinen tyyppi

Työviikko alkaa olla voiton puolella ja aikamoinen se on ollutkin, niin hyvässä kuin pahassakin. Päivät ovat olleet antoisia, olen tutustunut uusiin ihmisiin ja törmännyt muutamaan vanhaankin tuttuun sekä painanut hommia urakalla. Tänään alkoi olla turnanusväsymystä ilmassa, sain kommentteja ei niin kovin virkeästä lookistani ja iltapäivästä meinasi sanat seota täysin. Eilen oli myös suuri merkkipäivä nimittäin huikeat 13 vuotta Soneran riveissä! Vaikka välillä onkin rankkaa niin vanha klisee päivääkään en vaihtaisi pois, pitää paikkaansa. Edelleenkin tykkään tästä hommasta ja toivon kerryttäväni kasaan vielä monen monta palvelusvuotta lisää.

Mutta sitten asiaan eli pirulliseen ammattikuntaan nimeltä personal trainerit. En ehtinyt painaa ihan 12 tunnin päivää, kun piti nakata kone kiinni ja lähteä töistä...traagista eikö? Oli treffit pt:n kanssa ja käytiin mun uuden saliohjelman kakkospäivä läpi. On aina hyvä varmistaa tekniikat ja saada ideoita miten treenejä voi muutella, siksi suosittelen panostamaan moiseen. Kaikesta huolimatta piti välillä purra hammasta, sillä treeni oli kaukana miellyttävästä. Toisaalta eipä sen hyvän treenin tarvitse niin miellyttävää ollakaan, mutta jurppi se silti aina välistä.

Ensin tehtiin töitä mun olkapäiden kanssa. Mä myös satun rakastamaan olkapäätreeniä, joten tämä on  kolmijakoisen ohjelmani lempipäivä...I love it! Aina kun mietin, että tämähän sujuu sain seuraavaan settiin isommat painot...kuinkas muutenkaan. Pitäisi varmaan näyttää ahdistuneelta heti ensihetkestä lähtien niin välttyisi moiselta. Silti teen aina kaiken mitä käsketään enkä mukise turhia. Vasta kun saan lopettaa sarjan saatan sanoa, että nyt oli vähän liikaa.

Neljän pirullisen olkapääliikkeen päätteeksi tehtiin pari settiä rintalihaksille. Treenitauosta huolimatta se meni hyvin, yllätyin itsekin. Paperiin on nyt merkitty aika isot painot, joilla pitäisi sitten yksinkin jaksaa painaa...kunhan en vaan lipsuisi ilman orjapiiskuria. Loppuun vielä pirullinen triplasarja ojentajille eli ilman taukoja ojentajapunnerrus taljassa, takana settina ojentajapunnerrus vastaotteella ja kick back perään...toimii ja polttaa. Tunnin päätteeksi oli snadisti tuskainen, mutta sittenkin mahtava fiilis...mikä parasta työasiat unohtui tyystin.

Huomenna jatketaan taas eli vastapainoksi pitkille päiville livahdan puolen päivän maissa taas punttikselle...enkä mene takaisin. Ohjelmassa on kolmas treenipäivä eli syvästi vihaamani jalkapäivä. En liioittele yhtään, kun sanon odottavani hetkeä pelonsekaisin tuntein...taas mun pistetään ylittämään itseni enkä taaskaan kitise vastalauseita. Kunhan ei ihan kauheaan jumiin päätyisi. Pitää buukata samalla kerralla muutama lisätreeni, sillä kyllähän noista vaan saa kummasti virtaa. 

Haba koetuksella

Aamulla tuntui siltä, että olen kaikkea muuta kuin kunnossa. Vatsa väänteli omia menojaan, joten teki mieli perua illan treffit, kauan odotettu pt-aika oli käsillä. Allekirjoittaneessa on sen verran masokistin vikaa, että lopulta viis veisasin moisista. Todellisuudessa poden myös jonkin sortin inhotusta itseäni kohtaan, vihaan lorvimista ja viikonlopun kyläreissut herkkuineen pullistelevat vyötäröllä...oli siis pakko päästä puntille.

Kerroin heti alkuun, että takana on pitkä treenitauko ja flunssakin teki viime viikolla takapakkia. Personal trainer lupasi, että lähdetään varovaisesti liikenteeseen. Ensimmäisen liikkeen aikana hän kuitenkin totesi, että lihas muistaa mitä haluaa ja alkoi lisätä painoja. En viitsinyt väittää vastaan, joten tein työtä käskettyä. Välillä mulkoilin painomääriä kauhuissani, mutta tein silti...pitäähän sitä saada rahoille vastinetta. Kummasti mä sitten jaksoinkin, tosin pt tuo aina lisäpotkua treeneihin. Ei sitä viitsi ammattilaisen seurassa turhasta napista, etenkin kun fakta on se, että olen matkalla sohvaperunaksi.

Ensin pistettiin mun selkä koville mm ylätaljaa, alataljaa, kulmasoutua, low rowta, kyllä se vaan osui ja upposi. Niin ja olihan se mahtavaa, oikeasti kannattaa tehdä kunnolla eikä vain jotain sinne päin, pätee muuten yhteen jos toiseenkin. Kun veri alkoi kulkea siirryttiin hauiksiin, habaa ei voi olla muuten koskaan liikaa. Aloiteltiin scott penkissä, jossa liike eristetään vain hauikseen, eri raskas liike jos multa kysytään. Sitten perään jäätävä sarja käsipainoilla hammerotteella, jolla otettiin luulot pois. Vikoissa sarjoissa lihakset huuteli armoa ja kramppasivat enemmän kuin laki sallii. Onneksi kaksi liikettä riitti ja sitten ryhdyttiin mun pömppömahan kimppuun.

Testattiin ensin sellaista, että köytin itseni punnerrustankoon kiinni ja yritin nostaa jalat tankoon. Liike oli uskomattoman raskas ja sai vain lannistumaan, ei sitten voimat riittäneet alkuunkaan. Pt ei siitä lannistunut vaan laittoi mut vinopenkille tekemään lantionnostoja yhdistettynä jalkojen laskuun hitaasti lattiatasoon. En nyt ehkä osaa maalata kunnollista kuvaa tapahtumista, mutta pirullinen yhdistelmä. Siinä sitä ehti 1,5 tuntia kulumaan vauhdilla, kunnes kaveri jätti mut rauhaan ja sain tehdä vikan liikkeen itsekseni. Aika on virallisesti 60 minuuttia, mutta tuo kostonhimoinen tyyppi kyykyttää mua aina reilusti pidempään. Pitäisiköhän mun joskus vähän valittaa ja olla tekemättä kaikki mitä se käskee?

Salilta poistuessa oli ihan voimaton olo. Protskujuoma oli tietenkin kotona, joten nappasin pari palautusjuomaa mukaan. Kurvasin kuitenkin kiireisesti kauppaan ja meinasi silmissä pimetä, autossa oli pakko korkata lisäenergiaa. Hauis valitteli kurjuuttaan jonkin aikaa, pelkkä tekstiviestin kirjoitus tuntui häijyltä. Saas nähdä missä jamassa mä olen huomenna, saatikka ylihuomenna.

Mutta arvatkaapa mikä oli parasta? Mulla oli sellainen kaaosfiilis aamusta lähtien, ajattelin musertuvani työpaineiden alle ja huomenna käynnistyvä koulutustournee jännitti ihan pirusti. Mähän tykkään jännittää ennen H-hetkeä ihan satasella, kyseenalaistan kaiken ammattitaitoni ja rämmin hetken syvissä vesissä - tänään oli se päivä. Siinä treeniin keskittyessä taisin jopa unohtaa missä olen töissä. Nyt on jotenkin levollisen raukea fiilis. Huomenna mä olen taas rokkistara, joka astuu framille itsevarmana ja energiaa pursuavana. Siinä piilee tarinan opetus, liikunta pitäisi pitää aina mukana vaikka elämä tuntuisikin hektiseltä. Älä siis tingi vääristä asioista vaan muista, olet ansainnut kunnollisen vastapainon ja henkireijän. Työ on sittenkin vain työtä, punttis on sentään elämää suurempi keksintö!

Tyttöjen juttuja

Väsymys pitää mua tiukasti otteessaan, joten viikonloppu on mennyt erittäin kevyissä merkeissä. Tälle päivälle eiliseltä siirretty viikkosiivous on siirretty hamaan tulevaisuuteen, ei ne villakoirat minnekään katoa. Sentään lakanat ja pyyhkeet jaksoin vaihtaa, pyykkikone ahkeroi tälläkin hetkellä. Joskus on vain oltava armollinen, alan olla siinä todella hyvä.

Tälle päivälle ei ollut mitään ohjelmaa, aika luksusta. Aamuhidasteluiden jälkeen lähdin lapsuudenystäväni luokse kahvittelemaan, sain myös vatsani solmuun kahvin avustuksella...ei pitäisi enää langeta kofeiiniin. Heti perään lähdin toisen ystäväni kanssa Sokokselle meikkiostoksille, viimeinen päivä aikaa hyödyntää kauneusviikon alekupongit, oltiin siis eri taloudellisia. Nyt on taas hajuvettä tarpeeksi ja voin pysytellä hetkisen kaukana kempparihyllyistä. 

Pyörittiin vielä muutamassa paikassa aikaa tappamassa, saattoihan sitä mukaan tarttua vähän muutakin, mutta vain perusteltuja järkiostoksia. Olipa ihanaa vaihtaa kuulumiset ja höpötellä niitä näitä, ystävyys on kyllä mahtavuutta! Tietyt hankinnat on myös mukava tehdä makutuomarin avustuksella.

Huomiselle olisi vino pino töitä odottamassa ja illaksi on buukattu tapaaminen pt:n kanssa. Työkiireistä ja -paineista huolimatta olisi korkea aika saada treenit rokkaamaan. Vähän vaan jännittää pääsenkö paikalle, sillä ilmassa on epäilys orastavasta vatsataudista...auts!

Winter Run - nyt se on jo historiaa

Eilen se sitten koitti, nimittäin Winter Run. Keräämäni14 hengen porukka kutistui matkan varrella neljän naisen asennetiimiksi. Pari ihan perusteltua peruutusta tuli, mutta muut tekivät vain oharit ja mä vihaan ohareita! Pakko myöntää, että pettymykseni oli suuri, kun yksi toisensa perään oli unohtanut lupauksensa. Suurin osa ei edes selitellyt asiaa vaan pysytteli hiljaa, raukkamaista. Palaan jokin aika sitten heittämääni kysymykseen eli kumpi on pahempi se, että petät itsesi vai jonkun ystäväsi? Mielestäni se on tuo jälkimmäinen, koin sen tällä erää karvaasti nahoissani. Toivottavasti tuntevat piston sydämessään ja potevat hirvittävän suurta häpeää...nii!

Se oharinaisista ja katse asennenaisiin eli meihin! Ilmoittautumisen oli maksanut kuusi, mutta elämän tuomien mutkien takia juoksemaan pääsi vain neljä. Viides sentään hankki tilalleen stuntin ja tuli hurraamaan kannustusjoukkoihin. Totuuden nimissä olin juuri päässyt eroon flunssasta, joten omakin osallistuminen oli kaikkea muuta kuin fiksua. En vaan voinut jättää menemättä ja lupasin juosta ihan hiljaa, uskoo ken tahtoo. Puolustelin myös matkan pituudella, sillä 5 kilometriä on ihan lasten leikkiä.

I

Keli oli oikeastaan aika ihanteellinen, lämpömittari oli kohonnut plusasteiden puolelle. Plus kaksi...on tämä ollut outo talvi jos talvi lainkaan. Tuuli tosin ulisi paikoin inhottavasti, mutta tositoimiin pääsemisen jälkeen se ei haitannut. Maasto oli pienoinen yllätys eikä kovin mukava sellainen. 2,5 kilometrin reitti mutkitteli peltomaisella alueella ja oli tehty hiihtoladun päälle. Alusta oli paikoin sohjoinen, paikoin liukas ja välistä jopa märkä. Joutui katsomaan tarkkaan mihin astuu ja taival tuntui normaalia lenkkiä raskaammalta.

Vaikka kuinka lupasin ottaa rennosti en sittenkään pystynyt. En oikeasti tiennyt vauhdista tarkemmin, sillä jätin sykemittarinkin kotiin, mutta puoliväli tuli saavutettua noin 15 minuutin jälkeen. Toisella kierroksella alkoi hieman painaa, flunssa tuntui sittenkin. Jättäydyin hieman kollegani Raijan perään, mutta maaliviiva tuli ylitettyä ajassa 33:35 eli ei voi valittaa. Ja arvatkaapas mitä, hikihän siinä tuli! Päälle vähän urheilujuomaa ja pala pullaa niin voimat alkoivat palautumaan.

Sen verran sentään pidin puoliani flunssan suhteen, että palkintojen jaon aikana kipaisin autolle. Hain auton lähemmäksi tapahtumapaikkaa ja nappasin meidän jengille lämpimät vaatteet mukaan. Olisin tullut takuuvarmasti uudestaan kipeäksi jos en olisi tehnyt moista peliliikettä. Lopuksi oli kiva päästä lämpimään autoon ja kotia kohti huristelemaan. Palkintona oli hyvä mieli ja tulipa siinä sitten lyötyä lukkoon osallistuminen pullukkapuolimaratonillekin, asennenaiset ei tee ohareita! Seuraava etappi lienee Extreme Run eli sama paikka, täysin erilainen tapahtuma ja hyvää fiilistä tiedossa 17.5...pitääpäs hoitaa pakolliset ilmoittautumiskuviot kuntoon.

Loppuun vielä hyvät ja huonot uutiset. Hyvät ensin eli vaikuttaa siltä etten tullut uudestaan kipeäksi typerästä peliliikkeestäni huolimatta. Älkää siis tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon. Sitten ne huonot uutiset eli vireystaso on nolla. Heräilin ensimmäisen kerran kahdeksalta, mutta väsymys oli liian murskaava. En jaksanut nousta sängystä ja ajatuskin siitä, että pitäisi tehdä jotain oli ylitsepääsemätön. Huitaisin kolme tuntia lisää unta ja tässä sitä nyt ollaan "aamu"puurolla hieman ennen kello kahtatoista. Sen verran on reipastuttava, että saan itseni edustuskuntoon, sillä kummipojan syntymäpäiviä juhlitaan tänään ja lahjakin on vielä hommaamatta. Aion kyllä herkutella kakulla ja muilla herkuilla sydämeni kyllyydestä.

PS: Juoksutapahtumat on kivoja eli kannattaa osallistua ilman suurempia paineita menestymisestä. Eilisellä tempauksella kerättiin rahaa lasten sairaalalle 5000 € eli aika hyvin.

Reklamaation voima

Ilmeisesti työhistoriani johdosta olen hyvin kriittinen kuluttaja...ammattisairaus. Mitä tahansa hankinkin arvostan palvelua, äänestän myös kärkkäästi jaloillani jos tyyli ei miellytä. Sen lisäksi maksan mielelläni vähän enemmän jos laatu ja palvelu ovat kohdallaan. Mikäli palvelu ei miellytä olen myös tottunut sanomaan sen ääneen, mutta pyrin olemaan asiallinen ja esittämään vastavaatimukseni tilanteen korjaamiseksi. Totuushan on se, että huutava ja asiattomasti käyttäytyvä asiakas ei saa ikinä niin hyvää korvausta kuin korrektisti toimiva.

Jostain syystä olen nyt kahminut eteeni tilanteita, joissa reklamaatio on astunut kuvioihin. Todellisuudessa palvelun taso punnitaankin vasta, kun asiakas osoittaa tyytymättömyytensä. Kerroinkin jo ravintolareissusta, jossa äärimmäinen pettymys käännettiin wow-elämykseksi. Aion siis asioida jatkossakin Lahden Trattoria-ravintolassa. Ihan kuin kokki ja tarjoilija olisivat nähneet, että tuo on niin kriittinen ettei sitä ihan pienellä saada tyytyväiseksi. Näkyykö sisäinen "vaadin hyvää palvelua" -vaatimukseni kenties ulos asti? Paistaako se samalla tavalla kuin aura? Muiden sisällä asuu pieni lehmä, mun lehmän tilalla (vai oisko se kiivennyt selkään?) on kriitikko. 

Lauantaina kävin laitattamassa kynsiini pirteän pinkin lookin. Miespuolinen ystäväni ihmetteli kynsien juuressa näkyvää valkoista aluetta, joten ryhdyin tutkimaan jälkeä kriittisin silmin. Päivän pohdinnan jälkeen totesin etten ole lainkaan tyytyväinen jälkeen, harmitti vietävästi. Geelilakkaus tekee allekirjoittaneen budjetiin sen verran suuren loven, että päätin hieman reklamoida...kuinkas muutenkaan. Ennen maanantain työpalaverin alkua kollegani kuvasi lopputulokseen ja tauolla lähdin selvittämään saisinko jotain hyvitystä.

Pyrin esittämään tyytymättömyyteni nätisti, sillä lakkauksen tehnyt tyttö oli juuri aloittanut paikassa ja selvästikin hermoili hieman. Hän oli mukava ja viihdyin hänen kanssa jutellessa, etten todellakaan halunnut aiheuttaa hankaluuksia. Ehdotin, että tulisin uuteen lakkaukseen jo kahden viikon kuluttua (jälki näytti jo nyt ylikasvaneelta) ja saisin pienen hinnanalennuksen seuraavasta työstä. Valitukseni otettiin hyvin vastaan, kiiteltiin, että soitin enkä manaillut hiljaa mielessäni. Sain uuden ajan ja työstäkin tulee -50 %:n alennus eli tässähän kävi paremmin kuin hyvin. Saisin myös hakea maksutta saman lakan, jotta voisin paikata jälkeä (pahimmissa kynsissä rako lakkauksen ja kynsinauhan välissä on millin verran), mutten taida jaksaa vaivautua...sattuuhan niitä pikkuvikoja. Jälleen olin tyytyväinen kompromissiin, enkä aio vaihtaa paikkaa.

Tänään kiemurtelen tylsyyden pauloissa, sairastaminen on niin kurjaa. Voimat ei riitä mihinkään, turhaan mietin eilen pohtivani tänään työn alla olevaa kehitysprojektia. Siinä rakasta iPadiani räplätessäni muistin tammikuussa tekemäni reklamaation Postiin, johon ei ollut kuulunut vastausta. Menestyksellisestä reklamaatioputkestani sisuuntuneena tartuin puhelimeen. Lähetin siis ystävälleni loppuvuonna joululahjan Amerikkaan, maksoin postimaksuja järisyttävät 67 € eikä lahja ja saaja ikinä kohdanneet.

Lienee onneni, että reklamaation käsittelykin oli jäänyt puolitiehen. Olinhan turhaan odottanut vastausta lähes kaksi kuukautta. Todellisuudessa en ollut vaan ehtinyt kysellä sen perään. Lyhyen keskustelun jälkeen (taitavasti vetosin kuluttajasuojalakiin ja saamiini puutteellisiin tietoihin ostohetkellä) sain kuin sainkin haluamani vastauksen. Olin pyytänyt korvausta sekä lähetyskulujen että paketin sisällön verran, joka meni kirkkaasti läpi eli nyt vaan odotellaan rahojen palautumista tilille. Uskoni Suomen Postia kohtaan on taas palautunut uomiinsa tai sitten olen vain pirun taitava tässä. 

Päivän pohdintojen ja tylsistymisen lomassa olen niistänyt, niistänyt ja niistänyt sekä tankannut vitamiineilla. Alkoi niin jurppia tuo räkä, että piti ihan googlettaa mistä se aiheutuu. Selitys oli vaan ihan tylsä ja mielestäni hieman ympäripyöreäkin, että jatkan ihmettelyä siitä miksei räkä ikinä lopu. Nyt kun ei ole tekemistä ehtii huomaamaan miten harmaata tähän aikaan vuodesta onkaan. Mä laitan tilaukseen muutaman aurinkoisen päivän, aion muuten reklamoida ellei tilanteeseen tule toivomaani muutosta eli äiti luonto alahan pistää parastasi...nii!

Voihan räkä

Aikamoista kiitolaukkaahan tämä elämä on ollut, ilmeisesti en ole levännyt tarpeeksi vaikka olen kyllä yrittänyt. Kaikesta hässäköinnistä huolimatta olen pysynyt yllättävän tyynenä ja sisällä on ollut hallinnan tunne. Perjantai-illasta lähtien olen havainnut pieniä flunssaoireita, mutta ne eivät ole haitanneet menoa, vasta sunnuntaina aloin suhtautua niihin vakavasti ja aloitin C-vitamiinitankkauksen...ilmeisesti liian myöhään. Eilen illalla alkoi tulla oikeasti kipeä olo, takana oli pitkä reissupäivä eikä agendaa voinut kevyeksi kehua. Kaukaa viisaana varoittelin jo pomoa ja päätin pitää yhden sairaslomapäivän. Aamulla karu totuus alkoi valjeta, sillä flunssa oli iskenyt päin näköä...todellakin voihan räkä!

Elättelin silti toiveita siitä, että suuntaan illalla Loimaalle seuraavan päivän työkeikkaa varten. Vasta kun olo muuttui entistä kurjemmaksi lyhyen palaverin aikana ja kuumemittari palautti minut maan tasalle päätin taipua. Terveys ja toipuminen on sittenkin kaikkein tärkein asia. Se suurin työrumba alkaa osaltani täydellä teholla ensi viikolla, joten siihen mennessä pitää toipua. Ei auttanut muu kuin perua hotellivaraus ja ilmoittaa uutiset pomolle sekä kollegalle. Suunnitelmia pitää vähän muuttaa, mutta kyllä me nämä hoidetaan silti...aina ollaan hoidettu!

Vaikka tarkoituksena oli hoitaa vain pari pakollista palaveria meinasi töistä eroon pääseminen tuottaa ongelmia. Aina tuli uusi juttu kun yhden sai tehtyä...niin tyypillistä. Ei mun työni normaalisti ole näin hektistä, mutta nyt eletään poikkeustilannetta. Voisin sanoa, että flunssa iski pahimpaan saumaan ikinä. Lopulta olin jo aivan puhki ja piti vain tehdä päätös sulkea työkone. Painuin välittömästi nukkumaan ja muutaman tunnin päästä olo tuntui jo hieman paremmalta. Niinhän se vain on, että uni on paras lääke kaikkeen ja aina unen heikennyttyä pitää olla varpaillaan. Jos ihminen ei nuku kunnolla tulee helposti haavoittuvaiseksi. Mulla ei ole siten huolen häivää, unta tuntuu nyt piisaavan.

Päätin pysytellä pari päivää neljän seinän sisällä, joten tein ystävälle tilauksen. Pyysin tuomaan töistä tusseja ja fläppipaperia sekä listasin muutaman mahdollisimman epäterveellisen ruokatarvikkeen. Huomenna voin siis piirrellä visioita fläpille (kaikista työajatuksista ei vaan pääse eroon) ja syödä pakastepizzaa. Jos mulla ei olisi karkkilakkoa päällä yrittäisin parantaa itseäni suklaalla, se on muuten varsin toimiva keinokin vielä. Mielestäni suklaa toimii etenkin kuukautiskipuihin sekä sydänsuruihin. Turha muuten moralisoida roskaruuasta tai työjuttujen miettimisestä...nii!

Kipeänä ollessa on muuten ihan hirveästi aikaa. Sitä kun ei voi mennä minnekään, toisaalta ei hirveämmin jaksakaan ja ainakin allekirjoittaneella seinät kaatuu heti kohta päälle. Päätin siis surffata netin ympäri, kaikissa sosiaalisissa medioissa on muuten kiva notkua, onneksi olen melkein kaikissa mukana. Pitäisiköhän huomenna valloittaa vielä Instagram? Mulla on jo Facebook, Twitter, LinkedIn ja tietty tämä bloggaus ihan verissä. Siinä Facebookia tutkiessa törmäsin mainokseen joka kolahti ja heti piti toimia. Mä en tykkää sellaisesta turhanpäiväisestä pohtimisessa ja liiallisesta harkinnasta muutenkaan.

Bongasin Yogarocksin kettlebelt manian eli 22.3 alkaa neljän viikon kahvakuulakurssi hintaan 90 €. Tiedossa on kolme tuntia kahvakuulan varressa neljänä perättäisenä lauantaina, viikonloputkin on siten suunniteltu...no worries! Tämä myös sopii hyvin mun pirtaan, pakko ryhdistäytyä kuntoilun saralla. Siinä flunssahöyryissäni ilmoittauduin myös power vinyasa workshoppiin 45 €, joka on lauantaina 12.4 klo 16-19. Siinä on sitten yhdelle lauantaille puuhaa, ensin kolme tuntia kahvakuulaa, välissä puolitoista tuntia aikaa tankata ja heti perään kolme tuntia joogaa. Missäköhän mun järki kultani oli tuona kyseisenä hetkenä? Se oli varmaan sairaslomalla ja kroppa sai ylivallan suuruudenhullujen ideoidensa kanssa. Että näin rauhallisissa merkeissä täällä niistellään...minkä sitä luonteelleen mahtaa?

Prinsessaelämää ja supertyttösunnuntai

Niin se on taas tämäkin viikonloppu lusittu, pitäisi nukkumaan mennä, mutten malta olla rustaamatta paria riviä. Voisin sanoa, että takana on ihanat pari päivää, viikonloput on vaan niin mahtavia. Lauantaina hemmottelin itseäni koko rahan edestä ja pitkän kaavan mukaan. Päivä käynnistyi kampaajakäynnillä, edellisestä olikin vierähtänyt noin puoli vuotta. Kaksihaaraiset jäivät kampaamon lattialle ja himmeän ruskea look vaihtui punaiseen - keväällä tarvitaan väriä!

Olen vältellyt kaikenlaisia punaisen sävyjä pitkään, mutta nyt olen lopen kyllästynyt ruskeaan. Seuraavalla kerralla voisin ottaa pari sähäkkää raitaa joukkoon. Toivottavasti tauko ei tule olemaan yhtä pitkä kuin tällä kertaa. Kun tukka oli kunnossa jatkoin prinsessapäivääni kynsihuollon merkeissä. Hillitty ranskalainen manikyyri vaihtui pinkkiin karkkiväriin, energiaa on kaivettava jostain, kun aurinko pysyttelee pilvien takana. Olen myös päättänyt opetella käyttämään huulipunaa, harjoitukset on käynnissä!

Pisteenä iin päälle oli treffit ystävän kanssa. Meillä oli varattu pöytä suhteellisen uudesta ravintolasta ja takataskussa oli lukuisia kuulumisia vaihdettavana. Tilasimme pastaa, mutta molempien annokset olivat totaalista pettymyksiä. Siinä harmitellessamne sattui keittiömestari kävelemään ohi ja kyselemään ruuan maistuvuudesta. Kohteliaasti kerroimme miten mauttoman kamalat ruuat olimme saaneet, jonka johdosta saimme valita listalta uudet ruuat...sitten alkoi toimimaan.

Tämä on loistava tarina siitä miten reklamaatio voidaan hoitaa voitokkaasti. Kaiken lisäksi meidän ei tarvinnut maksaa annoksista mitään, joten jäimme vielä herkuttelemaan jälkiruoilla. Nyt ihan harmittaa ettei tullut otettua kuvia, mun creme brule oli täydellinen. Illalla tuli vielä pyörähdettyä leffassa, viikko sitten se jäi vain ajatustasolle. Lauantaini oli siten täydellinen hemmottelupäivä ja akut tuli totisesti ladattua.

Havahduin sunnuntaiaamuun tukkoisena, joten viivyttelin tarkoituksella peittojen alla. Jos jotain rakastan niin laiskoja aamuja, jolloin voi vain olla eikä tarvitse käyttää päätä mihinkään. Lopulta kampesin itseni pystyyn, loihdin meikit kasvoille ja kurvasin ruokaostoksille, joku on laiskotellut kokkauksen suhteen. Nappasin mukaani maittavan kanasalaatin ja apteekista arsenaalin flunssan nujertamiseksi, jonka jälkeen suuntasin töihin. Olen tankannut koko päivän C-vitamiinilla, joka on takuuvarma täsmälääkke. Se on vesiliukoinen, joten siitä voi vetää huoletta kunnon överit...taisin napata 5 mg eli paljon. Työtilanne on nyt vaan sellainen, että on pakko painaa ja selän vihoitellessa katsoin parhaaksi huolehtia kerrankin työergonomiasta eli officelle pyhistä piittaamatta.

Viisi tuntia rehkittyäni päätin palata viikonloppurutiinien pariin. Olin myös uskomattoman tehokas ja lopputuloksena oli noin parin päivän työpanos...mieletön flow! Pienestä tukkoisuudesta huolimatta olin täynnä virtaa, joten käynnistin kotona viikkosiivouksen. Kummasti se kohentaa mielialoja, kun pöly on poissa, lakanat ja pyyhkeet vaihdettu, lattiat pyyhitty sekä pyykkivuori valloitettu. Vaikkei musta mitään siivousintoilijaa taida saada niin nurkkien puunaus kyllä tuottaa mielihyvää, työn tuloskin on heti ihailtavissa.

Koska kaiken tämän hässäkän ohessa pitää päästä treenimoodiin päätin lähteä vielä punttikselle. Uusi olkapää, rinta ja ojentajapäivä tuntui varsin mukiinmenevältä. Vaikka olin päättänyt ottaa ekat treenit rennosti alkoi puolivälissä jurppimaan. En ole tippaakaan tyytyväinen siitä mitä tauko punttien ääreltä on minulle tehnyt. Voimat on kateissa ja kroppa on jotenkin niin velton näköinen. Tilannetta ei ole auttanut lainkaan se, että loman jälkeen järkevä ruokarytmi on ollut enemmän kateissa kuin kohdillaan. Reissuhommien huono puoli on juurikin se, että tinkii välipaloista ja annoskoot kasvavat salakavalasti. Mä tarviin niin piiskaa päästäkseni ruotuun! Huomiselle työmatkalle pakkasin eväät valmiiksi, jos vaikka yrittäisi vähän rajoittaa hiilareiden määrästä niin eiköhän se siitä suttaannu.

Että tällaista menoa ja meininkiä tällä erää. Nyt on pakko painua nukkumattia huhuilemaan, sillä mulla olisi junalippu odottamassa junaan, joka lähtee ennen seiskaa. Ennen varsinaista workshoppia on tunnin palaveri eli se ois oltava skarppina työmoodissa Helsingin päässä jo kasilta. Tästä se uusi työviikko taas lähtee rullaamaan!