Ilotulituksen kaksi puolta

"Vuosi alkaa vedellä viimeisiä ja uusi uljas aikakausi otetaan juhlavasti vastaan, vai onko se juhlinta kiitosta taakse jääneille ajalle? Itselleni tämä päivä on poikkeuksellinen, sillä viimeisten kahdeksan vuoden ajan uusi vuosi on ollut vuoden kamalin päivä. Syystä että, rakas koirani Onni pelkäsi ilotulitusta (ja ukkosta) henkensä kaupalla, joten omakin juhlamieli oli kateissa. Vaikka kuinka tein parhaani karvaisen kaverini rauhoittamiseksi ja lohduttamiseksi oli lopputulos järkyttävä paniikki. Yritin luoda tsemppihenkeä mm. laulamalla Ultra Bran "minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkään pelätä", ilmeisesti kauhu ei johtunut laulutaidoistani.

Onnin kaltaisten vuoksi toivon sydämeni pohjasta, että ilotulitussääntöä noudatetaan. On siis varsin perusteltua, että paukkeesta nautitaan vain sille määriteltynä aikana klo 18-02. Meinasin saada aikaisemmin sätkyn ja hallitsemattoman raivarin, kun paukkuja ammuttiin mielin määrin muinakin aikana. Voi olla, että karjuin kerran tai kaksi pikkupojille, jotka intoa puhkuen räjäyttelivät viimeisiä papattimattojaan. Meille niistä koitui paniikinomaisia hetkiä ja lenkkeilystä oli sillä sekunnilla nautinto kaukana.

Tänään voin pitkästä aikaa nauttia itsekin raketeista, sillä ovathan ne kauniita, asioilla on aina kaksi puolta. Taivaalle tuijottaminen on suorastaan maagista ja sitä haluaisi ikuistaa kaiken näkemänsä verkkokalvoilleen ikuisiksi ajoiksi. Sen suurempia bilemeininkejä en kaipaa, baarit täyttyvät varmasti ilman minuakin. Jostain syystä nämä "pakolliset juhlapyhät" eivät miellytä muutenkaan, samaan pannaan menevät vaput, juhannukset ja muut kinkerit...eiköhän niitä ole juhlittu munkin osalta tarpeeksi.

Muistelen illalla mennyttä vuotta ja esitän toiveeni tulevalle hyvässä seurassa. Työpäivän jälkeen kurvailen lapsuudenystäväni luokse, joka on sattumoisin kummityttöni äiti. Ohjelmassa on ainakin saunomista, syömistä, tinojen valamista ja ilotulituksen ihailua, kuulostaa täydelliseltä. Vielä olisi muutamia tunteja aikaa miettiä nasevia lupauksia uuden vuoden varalle, sillä sen verran on perinteitä kunnioitettava, että lupaan olla ensi vuonna taas astetta parempi ja asettaa tavoitteita sen toteutumiseksi.

Mitä sinä lupaat itsellesi? Ja olisiko jotain mitä minun pitäisi ehdottomasti päättää vuoden 2014 kunniaksi?

Uitettu koira & nestehukkaa

Jos jotain on päätetty niin sehän pitää, periaatteen ihminen ei helpolla murru. Päivän päätteeksi olin uupunut ja laskin epätoivoisena päiviä lomaani, melkeinpä tuntejakin. Paleli ja jurppi, sellainen pakenen maailmaa peiton alle fiilis. Siitä huolimatta riuhtaisin itseni liikenteeseen eli ei muuta kuin YogaRocksiin Mandukanin mahtia testailemaan. Pakkausselosteessahan oli, että matto paranee käytössä, siitä pitäisi saada jonkun sortin liukas pinnoite kulutettua. Säästötavoitteeseen ei siis pyritä joogan kustannuksella, reilu satku sinne tänne ;)

Jotenkin kuvittelin, että päivää ennen uuden vuoden juhlintaa, olisi vähän jengiä liikenteessä. Voi kuinka väärässä olinkaan, vastassa oli 37 innokasta joogaajaa. Olikohan uuden vuoden lupaukset jo etukäteen käytössä? Mahtuihan se munkin matto mestoille vaikka viimeisenä meninkin, sitten vaan päätä tyhjentämään ja kroppaa puhdistamaan. Tunnin alussa yritin luvata itselleni, että unohdan kaikki päivän tapahtumat ja käännän huomioni itseeni sekä hyvinvointiini, mutten oikein onnistunut. Miljoona asiaa pyöri päässä, rauhoittuminen on välillä tuskallisen vaikeata, silloin pitää vain hyväksyä levottomina pyörivät ajatukset.

Hot joogassa lämpötila on noin 38, mutta tunnelma oli sen verran tiivis, että lämpömittari kohosi varmasti yli neljänkymmenen. Hikoilen normaalisti vähän, joogassakin...ainoastaan aamutunneilla joutuu vähän pyyhkimään hikeä otsalta. Tänään oli toisin, tässäkin suhteessa. Jo alun hengitysharjoituksia tehdessä alkoi lämpö irrota, heti ensimmäisen  aurinkotervehdyksen aikana tipuin solkenaan vettä. Jalkojen ote meinasi jatkuvasti lipsua, kun matto oli nopeasti hikipisaroiden peitossa.

Alku meni hyvin, kroppahan toimii kuuman kosteassa ilmassa paremmin kuin hyvin. Melkein huvittaa miten eri tavalla vartalo liikkuu aamuisin, kun olen juuri pompannut sängystä ylös. Puolivälissä ilma alkoi tuntua turhan raskaalta, happirikkaus oli kaukana, kun hiilidioksiditasot nousivat turhan korkealle. Yleinsä juon tunnin aikana puoli litraa vettä, tänään piti käydä täyttämässä pullo kesken kaiken ja tankkasin kolminkertaisesti.

Seisontasarjan loppuvaiheilla alkoi hieman huimata. Piti käydä välillä hengittelemässä lapsiasennossa ja antaa muiden painaa munkin puolesta. Päätäkin vähän jomotti, lievää nestehukkaa ilmeisesti. Oli pakko ottaa rennosti ja tehdä loppuasanat rauhallisesti. Lattiasarja on normaalisti hieman kuin rentoa venyttelyä, mutta ei tänään. Pyyhin tuskaisesti hikeä ja hamuilin jatkuvasti juomapulloa, taisin tehdä henkilökohtaisen hikiennätykseni - ei huono.

Puolitoista tuntia myöhemmin ja varmaan kolme litraa hionneena päästiin maaliin. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin läpimärkä treenin jälkeen, olo oli kuin uitetuilla koiralla. Luojan kiitos olin autolla liikenteessä, pyöräily olisi ollut liikaa, seinä olisi tullut vastaan. Olipa muuten ihanaa päästä suihkuun ja saada kuivat vaatteet päälle. Vaikka olen korjannut nestetasapainoa jo reilun tunnin ei tilanne meinaa korjautua. Fyysisen rasituksen myötä luotan siihen, että nukun ensi yönä kuin lapsi. Joten ei muuta kuin sänkyä kohti.

Uni kateissa

Silmät ristissä tuijottelen pelastustani eli kofeiiniaamupalaa. Unirytmini on muutaman viikon aikana rapissut pikkuhiljaa ja nyt aletaan olla taas aikamoisen pätkäunen paikkeilla. Joululoma on pahentanut tilaa entisestään, on tullut valvottua normaalia pidempään, jostain syystä unikin meinaa karata aamuyöstä kahden-viiden maissa tyystin...raivostuttavaa.

Uni ja nukkuminen ovat aina olleet minulle tärkeitä, niistä kun ei pitäisi ikinä tinkiä. Aika usein uni korjaa meitä parhaiten ja sen järkkyminen on aina otettava vakavasti, sillä se on oire jostain ja sen puuttuminen vasta pahoille teille viekin. Lomailun ihanuudesta ja seuraavan suunnittelusta huolimatta huomaan stressaavani työasioita. Murehdin asioita joihin en voi vaikuttaa, mutta jotka tulevat näkymään arjessani vuonna 2014 radikaalisti. Tiedän ettei pitäisi, mutta kun...can't help myself.

Onneksi arki alkaa tänään, arki ja rytmi - rakastan molempia. Herätyskello soi tuskaisen aikaisin, etenkin kun yö meni lähinnä pyöriessä eikä höyhensaarilla. Töissä ruokarytmiä tulee automaattisesti noudatettua ja saa muutenkin vähän vaihtelua tähän kotona norkoiluun. Loma ja sitä edeltänyt viikko on ollut varsinainen työleiri, tosin koti näyttää niin siistiltä ja viihtyisältä, että silmä lepää. Ei tässä ole pelkästään makoiltu, mutta kunnon liikunta on poissa eli syitä tilanteen järkkymiseen on ilmassa, vähän pitää katsoa peiliin.

Aamujoogan aikana kypsyttelin ajatusta hot jooga tunnille menosta illalla. Tokihan kunnon punttitreeni tekisi hyvää, mutta joogan unenlaatua parantava vaikutus voisi olla kohdallaan. Salissa taas on se hyvä puoli, että sinne pääsee 24/7, eikä muiden aikatauluista tarvitse piitata. Yön pimeinä tunteina päätin ottaa tilanteen haltuun, on kuitenkin pitkä lista asioita, joihin voin vaikuttaa. Ensinnäkin yritän saada rytmistä kiinni, palaan normaaleihin ruokailutottumuksiin, luotan joogan ja salin kombinaatioon sekä listaan työhuoleni paperille. Asioita on parempi käsitellä, kun ne näkee konkreettisesti edessään, ne saa asetettua myös uusiin mittasuhteisiin.

Tokihan mun varastoista löytyisi pakkaus kemiallista unta, mutta haluan vältellä sitä viimeiseen saakka. Pelkkä ajatuskin unilääkkeistä pelottaa, olen liian nuori jäämään niiden ansaan kiinni. Tuleva jenkkilän reissu voi tosin olla se hetki, jolloin turvaudun niiden voimaan hetkellisesti. Mutta yritän olla murehtimatta sitä etukäteen, nautitaan nyt ensin tästä onnellisesta odotusta ja sitten reilun viikon verran auringosta. Kyllä se jet lag tulee murehtimattakin :)

Harmaalle arjelle ja orjalliselle rytmille,

Virpi

Pennin venytystä keittiössä

Matkasuunnitelmasta päättäessäni totesin, että joudun olemaan todella tiukalla budjetilla pari kuukautta, jotta saan reissurahat kasaan. Tilannetta aprikoidessani totesin, että ruuasta on helppo pihistää, sillä en juurikaan murehdi kauppalaskujani. Myös ulkona syöminen on toistaiseksi pannassa, niin kivaa ja huoletonta kuin se onkin. Tänään oli ryhdyttävä toimiin ja kyselin the penninvenyttäjältä eli sisareltani vinkkejä. Pikkusiskostani on kuoriutunut viime vuosina melkoinen kodinhengetär kokkauksen suhteen, joten kuuntelin tarkasti. Äitikin ideoi taustalla ja iskä suositteli hernekeittoa.

Olen syönyt viime kuukausina aika paljon salaatteja, lisännyt kylkeen lihaa ja riisiä tai pastaa. Sillä tavalla saa vaan aika komeita kauppalaskuja aikaiseksi, vaikkakin kokkaus on nopeasti hoidettu. Joulukuun aikana on myös tullut käytyä lukuisia kertoja ravintoloiden menuiden ääressä. Suurin huolenaiheeni oli miten teen halpaa ruokaa, mutten joudu tinkimään kasviksista. Ideoita ja hieman intoakin pursuen suuntasin shoppailemaan.

Kassalla ihan jännitti millaisen laskun sain aikaan, sillä olin hankkinut ainekset ainakin neljään ruokaan, joilla pärjäisin lähes kaksi viikkoa. Toki rahkaa, raejuustoa ja maitoa pitää käydä hamstraamassa, mutta lämpimiä ruokia varten oli ainekset koossa. Mainittakoon tosin, että pakkasesta löytyy jauhelihaa, joka on taloudellisesti pöllitty (luvan kanssa kylläkin) porukoitten pakastimesta. Nuukailijan vinkki numero 1) hyödynnä vanhempien varastoja. Mutta palataan siihen kauppalaskuun, joka oli 35 € eli ei yhtään mitään. Normiostokseni viikossa maksavat noin 80 €, aikamoinen ero siis.

Itseäni olalle taputtaen aloitin kokkausoperaation, sillä nuukuuskauteni edellyttää jonkin verran sorminäppäryyttä. Noin kaksi tuntia myöhemmin olin valmis ja keittiöni tuoksui mitä ihanimpia makuja. Aloitin tekemällä kanakeittoa, johon on lisätty perunaa, porkkanaa, parsakaalia, paprikaa ja tuoretta persiljaa - nam! Kattilallinen riittää arviolta neljäksi päiväksi eikä kasviksista tarvinnut tinkiä, jos oikein olisi nuukaillut olisin säästänyt jättämällä paprikan ja persiljan pois, mutta jotain rajaa sentään. Nuukailijan vinkki numero 2) keitot on edullisia, maukkaita ja riittoisia, makukin paranee vanhetessaan.

Juurekset ovat todellista kausiruokaa ja vitamiinipommeja, joten raastoin kasan porkkanoita sekä nakkasin joukkoon purkin ananasta. Jälleen hieman aikaa vievä prosessi, mutta lopputulos on herkullinen. Välissä pyöräytin pari pellillistä sämpylöitä, joihin upotin jauhojen lisäksi kaurahiutaleita, auringonkukan-, kurpitsan- ja seesaminsiemeniä eli ei mitään huttua. Voin myös kehua, että mun sämpylät on superhyviä. Osa pitää kylläkin nakata pakkaseen, josta niitä voi sulatella tarpeen mukaan. Lopuksi valmistin viiden päivän annoksen rahkaa, johon sekoitin mustikoita, mehukeittoa ja pari banaania. Näytti muuten kauniilta ja maistuukin herkulliselta. Nuukailijan vinkit 3), 4) ja 5) osta juureksia, leivo itse ja käytä marjoja, kaukaaviisas on nähnyt vaivaa jo kesähelteillä. Näinä hetkinä olen iloinen, että kiroilin viime kesänä yhden päivän mustikkametsässä.

Tuossa keittiössä hääräillessä keksin lisää hyviä reseptejä, ideat eivät ainakaan tule loppumaan kesken. Nuukailussa pätee oikeastaan samat säännöt kuin laihduttaminenkin, molemmat vaativat etukäteissuunnittelua, kannattaa tehdä useampi annos kerralla ja ruoka pitää tehdä raaka-aineista ihan itse. En edes yritä jättää jotain ruokaa tai välipalaa syömättä, ei se toimisi kuitenkaan. Olen tottunut syömään orjallisesti 5-6 kertaa päivässä ja kaksi lämmintä ruokaa, sillä moodilla jää turhat napostelutkin välistä. Tosin viikonloppuisin tästä tulee lipsuttua turhankin paljon.

Jos jotain todella haluaa, tässä tilanteessa Miamin matka ilman henkilökohtaista konkurssia, se on vain järjestelykysymys. Pitää vain miettiä mitä asioita pitää tehdä ja mitä jättää tekemättä, jotta pääsee maaliin, pätee muuten aika monessa asiassa. Allekirjoittaneen tapauksessa alku vaikuttaa lupaavalta ja katsokaapa kuinka ihanan värikästä ruokaa olen saanut aikaiseksi, maistuis varmaan sullekin. Hyvä ja terveellinen ruoka pitää myös näyttää kauniilta, en halua syödä väritöntä mössöä. On siis osittain totta, että pienellä budjetilla pitää tinkiä joistain terveellisistä vaihtoehdoista, mutta ratkaisu ei ole roskaruoka. Ainakin Suomessa on mahdollista syödä monipuolisesti, ravintorikasta ruokaa vaikka valintoja joutuukin hieman miettimään...ja minähän mietin.

Alehankintoja

Eilen mulla oli suuri missio, jonka toteuttaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Koomailtuani aikani kirmasin kaupungille metsästämään kirjaa Miamista, jotta voisin päättää mitä haluan lomani aikana kokea. Kirjakauppa tuotti vesiperän, mutta käsiin hakeutui joogakirja, joka tarttui ihan huomaamatta matkaan - en siis mahtanut mitään. Onneksi Sokoksen kirjaosastolta löytyi vastaus toiveisiini, tosin keskinkertainen sellainen, mutta kotiuduinpa kuitenkin pehmeäkantisen matkaoppaan kera. Toistaiseksi upeiden rantojen lisäksi Little Havana on herättänyt mielenkiintoni. Harmillista, että jenkkifutiksen kausi ehtii päättyä ennen lomaani, se olisi ollut ihan must. NBA-matsi on vielä vahvasti harkinnassa, lippujen hinta on varsin suolainen, mutta kerranhan sitä vaan eletään...

Syntymäpäiväjuhlani päättyivät pienoiseen järkytykseen, kun availin lahjat vieraiden kadottua. Kolme luottoystävääni olivat hankkineet minulle sadan euron lahjakortin Intersportiin. Lahjahan oli mieletön, mutta liian kallis, en odottanut lainkaan lahjoja. Meillä ei ole muutenkaan ollut tapana hankkia kallita lahjoja, ainoastaan muistaa toisiamme pienesti syntymäpäivinä ja tarjota aina olkapää (hyvistä neuvoista puhumattakaan) jos sille on tarvetta. Hetkisen änkytin itsekseni ja puhuisin kiukusta, tuohan oli ihan liikaa. Etenkin kun tiedän erään ystäväni rahatilanteen, kotiäitiys kun ei ole kovinkaan rahaisa pesti. Lähetin kyllä muutaman moitteen sanan viestillä, mutta sain vain naureskelua osakseni...on siinä mulla ystäviä.

Reilussa vuorokaudessa tokenin ja suuntasin päättäväisenä kauppaan, kyllähän shoppailu on mun sydäntä lähellä. Olisin halunnut kesävaatteita reissua varten, mutta eihän niitä ollut lainkaan tarjolla (jännää eikö?), pitänee siis kaivella vaatehuoneen uumenista. Hetken pyörittyäni päätin kuitenkin hyödyntää alennusmyynnit, urheilukamoissa kun miinukset ovat tuntuvia eli sinne kannattaa mennä näihin aikoihin. Mukaani tarttui Peakin huppari, joita ei vain voi olla liikaa. Totuuden nimissä mulla taitaa olla ennestään ainakin neljä vastaavaa, mutta kuten sanoin ne ovat parhaita ja aina on tilaa uudelle. Niissä on ensinnäkin ihania väriyhdistelmiä ja kangas on paksu sekä laadukas. Kokoelmani vanhin versio (ikää n 8 v) on vuosien varrella haalistunut, mutta muuten toimiva, enkä yksinkertaisesti raaski heittää sitä pois. Rakastan Peakin vaatteita muutenkin, mutta niitä raaskii investoida ainoastaan alelapuilla.

Hupparin kaveriksi löytyi vielä kaksi t-paitaa ja sitten rahat olikin tuhlattu. Sanoisin, että tein tehokkaasti töitä ja sitten pääsinkin ruokakaupan puolelle. Mulla ei ole mitään akuuttia urheiluvarustehankintaa, tosin Intersportista löytyy aina jotain. Suosin urheiluvaatteissa laatua, vanha sanonta köyhän ei kannata ostaa halpaa pitää paikkaansa etenkin tässä kategoriassa. Treenivermeitä tulee pestyä paljon ja ne on muutenkin kovassa käytössä, joten materiaaleihin kannattaa kiinnittää huomiota. Kummasti se laatukin kulkee merkkien mukana, mun garderoobista löytyy Nikeä, Röhnischiä, Haglöfsiä ja Better Bodiesia. Välistä jurppii katsella hintalappuja, esimerkiksi viime kesänä kahdet golfhousut kustansivat noin 150 €, mutta lasken niiden käyttöiäksi kolme neljä vuotta eli lopputuloksen kannalta investointi on järkevä. 

Muutenkin mua lahjottiin ihan liikaa, sain kaikkea pientä kivaa. Jännä juttu muuten miten lahjat menettää merkityksensä vuosien varrella. Tokihan se on kiva saada jotain, mutta se on niin kovin toisarvoista. Tärkeämpää on kerätä välillä jengi kasaan ja tietää millaisia tukipilareita lähipiiriin on pystytetty.

Aurinkopyllistys, kahvikatastrofi ja matkasuunnitelmia

Meinasin saada slaagin heti aamujoogan, toisinsanoen aurinkopyllistysten päätteeksi, nimittäin mun juhlavieraat olivat juoneet maidon loppuun. Purkin pohjalla oli jämät jäljellä, jotka riittivät juuri ja juuri kupilliseen. Sen verran oli silmät sirrillään, että tiesin yhtälön olevan huono, eihän kupillisella pärjää...ei ainakaan kahviaddikti. Musta kahvi taas on ihan tuhoon tuomittu ajatus.

Luojan kiitos alakerrassa asuu pelastava enkeli. Ei muuta kuin tekstarikyselyä naapuriin maito/paikallaolotilanteesta ja hetkisen päästä maitokannun kanssa liikenteeseen. Nyt mulla on aamukahvitarvikkeita riittämiin, voi tätä helpotuksen tunnetta! Katastrofin ainekset olivat ilmassa, mutta nokkeluuden ja YYA-sopimuksen avustuksella selvittiin täpärästi. Tää onkin saletisti maailman paras taloyhtiö, ei kannata haikailla muualle muuttamisesta.

Parin päivän kokkausoperaatiot ja eiliset juhlajoogat tuntuvat totisesti koko kropassa. Mun jalat on aivan romuna, pitäisi vissiin seisoa töissä enemmän. Vaikka tarjolla on sähköpöytä tulee noustua aika laiskasti tolpilleen. Monet työtehtävät ovat sellaisia, etten edes osaa tehdä niitä seisaalleen, lienee tottumuskysymys. Olisikohan tässä ainesta uuden vuoden lupaukseksi? 

En ole päässyt vieläkään yli hämmästyksen tunteesta, pitää melkein nipistää itseään ja vilkaista säännöllisin väliajoin sähköpostissa olevaa vahvistusta lentolipuista Miamiin...totta se on. Olen yhä niin fiiliksissä etten osaa tehdä sen suurempia matkasuunnitelmia. Vaikka olen useita kertoja yrittänyt tutustua Miamin tarjontaan netin avustuksella, en pääse puusta pidemmälle. Ajattelen vain aurinkoa ja lämpöä, tuntuu niin mystiseltä, etenkin kun katsoo ikkunasta avautuvaa ankeaa näkymää.

Koska olen kirjaihminen kiireestä kantapäähän meinasin ratkaista tämänkin perinteisin keinoin. Aamun kahvikoomailun jälkeen marssin kirjakauppaan ja toivon löytäväni jonkun sortin opuksen, jonka avustuksella saan must see -listan tehtyä. Kyllä listat on sitten ihania, mun to do listauskin on melkein valmis, enää puuttuu keittiön kaappien järjestely ja housujen lyhennys. Onneksi muutama juhlapyhä on vielä jäljellä niin saan kaikki mitä ilmeisemmin hoidettua alta pois. Täällä on muuten ihanan siistiä, vaatehuonetta lukuunottamatta, mutta kaikki aikanaan.

Kaverisynttärit

Syksyllä tuli sellainen ajatus, että haluaisin juhlia jotenkin synttäreitäni. Perinteinen känni ei kiinnostanut, tänä vuonna on rällätty tarpeeksi, joten mietin mitä voisi tehdä. Siis eihän suomalainen voi juhlia ilman viinaa, vai voiko? Jostain mielen syövereistä nousi ajatus tarjota ystäville joku ainutlaatuinen kokemus, ovathan ystävät pitäneet mut tiukoissakin tilanteissa pinnalla, oli siis aika kiittää. Muutamia vaihtoehtoja pohdittuani kilautin YogaRocksiin ja varasin yksityistunnin hot joogaa. Sitten suin päin kutsukortteja väsäämään...olenhan mä töissäkin tunnettu askartelutaidoistani. Mistähän tuo perhosidea on mahtanut tulla?

Kummallinen vatsapöpö/flunssa kaatoi muutaman kutsuvieraan ja lastenhoito-ongelmat toivat pari peruutusta, mutta loppujen lopuksi päästiin hyvällä jengillä joogailemaan. Pomppasin välillä kuvaajan rooliin, oli vaan pakko saada unohtumattomat hetket ikuistettua. Ja voi kuinka nautinkaan joogasalin lämmöstä parin viikon tauon jälkeen, pakko repiä jostain kivenkolosta rahat kymppikorttiin, minua ja joogaa ei saa enää erottaa - never ever!

Tunnin veti Markus ja sarja oli normaalia helpompi, koska sali oli täynnä aloittelijoita, se olikin hyvä ratkaisu. Muutama liike oli itsellenikin hieman uusi, jokainen vetäjä pitää hieman erilaiset tunnit eli hyvää vaihtelua, tykkäsin. Pitää muuten bongata Markuksen tunteja kalenterista, siinä on aika hyvä ohjaaja, suosittelen. Pyrin keskittymään omaan suoritukseeni, vaikka olisi ollut kiva seurata muiden ilmeitä ja miten kukin selvisi. Toivoin niin, että kaikki tykkäisivät, eihän hot joogaan voi olla rakastumatta. Eihän?

Tehdäänpä lyhyt pikakelaus tapahtumiin. Tunti alkoi hengitysharjoituksilla, jonka jälkeen siirryttiin aurinkotervehdyksiin. Kropan saa siten heräämään ja avattua kireyksiä lihaksissa. Seuraavaksi tehtiin puolikuu, jossa kädet nostetaan pään yläpuolelle ja ristitään kiinni, jonka jälkeen venytetään kylkeä sivulle. Vartalo taipuu puolikuun muotoon kaarelle, lämmön hivellessä on helppoa ylittää itsensä. Seisontasarjoihin mahtui vielä mm kotka ja puu, molemmat mun suosikkeja. Kotka-asanassa kädet ristitään vartalon eteen, aivan kuin kaksi käärmettä kietoutuisi toisiinsa. Sitten vajotaan hieman kyykkyyn ja ristitään jalatkin eli tarvitaan myös hieman tasapainoa. Puussa toinen jalka nostetaan ylös ja nostetaan ikään kuin risti-istunnassa reiden päälle. Kädet voi pitää sydämen päällä liittäen kämmenet yhteen tai nostaa pään yläpuolelle yyn muotoisesti. Tästä on toki vaikeampiakin muunnoksia, mutten ole tehnyt niitä hetkeen.

Lattiasarjassa tehtiin hyviä venytyksiä, enkä ollut ainoa jolle ne tulivat tarpeeseen. Huomasin, että aamujoogat ovat totisesti auttaneet takareisien jumituksiin eli pystyin tekemään liikkeitä paremmin kuin aiemmin. Mun omat kotijoogat ja uusi Mandukan (=the joogamatto) ovat lyömätön yhtälö. Kyllähän niitä kireyksiä yhä löytyy, mutta edistyksestä pitää olla aina iloinen ja minähän olen. Pienikin parannus on tyhjää parempi, tämän kuin muistaisi itsekin.

Harvemmin sitä tulee päätettyä joogatuntia ryhmäkuvaan, mutta tulihan siitä eri hieno. Sitä paitsi tuskinpa tässä tulee toistamiseen juhlittua 35 vee synttäreitä. Kerranhan täällä vain eletään, joten nautitaan matkasta mahdollisimman paljon. Itselleni jäi ainakin mahtava fiilis sekä polttava kaipuu joogasalille. Kommenttien perusteella moni muukin tykkäsi, harmi vain ettei salilla ollut samanlaista myyntiosaamista kuin meillä. Olisi ollut aika bueno tilaisuus kaupata joogakortteja tai kiipeilykokemuksia, kauppaa ois tullut. Pitää varmaan vinkata vastaisuuden varalle, tällaista se on tehdä töitä asiakaspalvelun ammattilaisten kanssa.

Sitten kotiin suihkuun, puhdasta päälle ja pöperöt pöytään. Tajusin vasta vieraiden lähdettyä, että apua miltä mä näytän, mutta ei siinä vaan ehtinyt miettiä mitä pukee ja miltä näyttää. Hyvinhän ne geimit meni siitäkin huolimatta, ystäväni 6 v tytär oli tosin pöyristynyt kuultuaan ettei mulla ollut mekkoa. Tosin näppäränä neitinä hän tilasi itselleen palan kakkua, ihana Emilia!

Kaikin puolin kiva ja onnistunut ilta, kannatti järjestää. Ihmisen pitäisi ylipäätänsä juhlia enemmän, maailma on ihan tarpeeksi tylsä ja vakava vastapainoksi. Tarjoilut onnistuivat hyvin ja kaikkea oli tarpeeksi, huh! Pidin mun cateringia nuukailevana, mutta lihapiirakka, tuoreet sämpylät, pasta-feta-vihersalaatti, tonnikalapiirakka ja suklaakakku toimivat. Kukaan ei myöskään moittinut serviisin puutteellisuutta, olisihan se ollut noloa. Eikä haitannut yhtään, vaikka tonnikalapiirakka juuttui pohjastaan kiinni, makuhan se ratkaisee. 

Kiitos kaikille ihanille - olette ehtymätön voimavarani ja kultaakin kalliimpia! Jos ihmisellä ei ole ystäviä hänellä ei ole mitään, kun hänellä on ystäviä, hänellä on kaikki. 

Lav juu olo!

-Virpi

Kakkusirkus

Eilen tuli vietettyä aikamoista kakkusirkusta, thank god it's over. Aloitin urakan heti aamusta tai no puolilta päivin ja lopetin 12 tuntia myöhemmin. Töissä olen tarpeen tullen varsinainen pilkun viilaaja, joka saa kollegat kiehumaan hioessaan yksityiskohtia kuntoon - anteeksi. Siinä säheltäessä jäi tällä erää pilkut huomaamatta ja tajusin virheeni vasta, kun ihmettelin kakkutaikinan koostumusta.

Mun taikinassa oli kymmenkertainen määrä jauhoja eli 15 desiä 1,5 desin sijaan. Voin kertoa, ei toiminut eli ei kannata kokeilla. Mitähän siitä olisi uunissa kehkeytynyt? Ei auttanut muu kuin aloittaa alusta pienen ärräpäiden laskemisen jälkeen. Hieman ruoskin itseäni ja mietin miten saatoinkin olla niin tyhmä. Ai että miten niin ei ole tullut muutamaan vuoteen pahemmin leivottua? Olen laiskuuttani ulkoistanut moiset viime vuosina siskolleni, tosin se on ollut toimiva ratkaisu.

Synttäreillä pitää olla kakkua, eihän se muuten toimisi. Muutenhan koko päivä olisi pilalla ja toisi huonoa karmaa koko tulevalle vuodelle. Haluan pelata varman päälle ja siksipä mahdutin kakkuuni 900 g suklaata. On valkoista, tummaa ja geishaa...jokaiselle jotakin. Reseptin voi muuten napata halutessaan tuolta -> http://kakkutaikuri83.blogspot.fi/2010/09/suklaan-ystavan-unelma.html?m=0. En kyllä suosittele jos haluaa päästä helpolla. Mutta jos tästä jotain positiivista hakee niin a) lopputulos on upea b) kakussa on kalorit kohdallaan ja c) siitä riittää koko kompanialle. Mitenköhän mä saan sen kadotettua? Pitää varmaan järkätä erilliset rääppiäiset viikonlopulle.

Mitä tästä tarinasta voi oppia? Kannattaa pakottaa pikkusisko leipomaan tai käyttää pitopalvelua, paljon parempi ja stressittömämpi ratkaisu. Niin ja tiskittömämpi, mun keittiössä on järkyttävä tiskikasa odottamassa ja mä vihaan tiskaamista. Noh ei auta muu kuin kääriä hihat, tässä olisi vielä paljon leivontahommia jäljellä.

Toteutuvia toiveita osa 2 ja juhlavalmisteluita

Tästä päivästä lähtien 40 on lähempänä kuin 30, täytin siis kaikessa hiljaisuudessa 35 vuotta. Ei, en ole hypännyt parvekkeelta enkä hautonut itsetuhoisia ajatuksia, oikeastaan olen varsin tyytyväinen kaikkeen. Kieltämättä välillä tuntuu siltä, että miten musta on tullut näin vanha, mutta sen suurempia ikäkriisejä ei ole (kop kop, koputtaa hän puuta). En nyt ehkä kuvitellut maailman kuljettavan näin, mutta ei haittaa. 

Mulla oli kaksi lahjaa odottamassa ja avasin ne maltillisesti H-hetkellä eli tarkalleen syntymäaikanani. Ja kappas taas tuli pari pientä toivetta todeksi, aikamoista prinsessaelämää eikö? Sain haaveilemani Mandukan joogamaton, joka on "the joogamatto". Toisesta kääreestä taas kuoriutui uusi jumppatoppi, urheiluvaatteita ei voi olla ikinä liikaa! Paras tapa hankkia treenimotivaatiota on muuten kävellä urheilukaupan kautta jumppaamaan. Toinen on sitten peili...raadollisen totuudenmukainen orjapiiskuri ellei ummista silmiään. Kolmas on vaaka, pidän yhä omalleni mykkäkoulua, pölyttyköön yksinään nurkassa.

Jos tästä nyt jotain negatiivista hakemalla hakee niin upea joogamattoni joutuu lojumaan alkumetrit toimettomana. Kiitos äkillisten matkasuunnitelmieni joogakorttiin ei taida olla varaa...pakko myöntää, harmittaa snadisti. Onneksi kotonakin voi joogailla ja tehdä oman version virallisista kuvioista, mun muuvssit on varmaan huikeita. No elämä on valintoja, kaikkea ei saa kerralla. Pitäisköhän toi Mandukan ottaa yöksi viereen? On se vaan niin u-pe-a! 

Juhlapäiväni on ollut muuten kaukana glamourista vai mitäpä sanotte vessan lavuaarin putsaamisesta? Kuka lie tukkinut sen pitkillä hiuksillaan ja vältellyt urakkaa kolme kuukautta? Kotia on myös puunattu juhlakuntoon ja käytetty muutama tunti synttärikakun leivontaan. Olen tunnetusti suuruudenhullu, joten mun kakkuun tulee 900 g suklaata, yhtään kaloria ei ole jätetty pois...promise. Vielä pitäisi yksi ja se viimeinen suklaakuorrute saada paikoilleen, ärsyttävän monivaiheinen urakka. Ketähän tästä voisi syyttää? 

Huomenna jatkan leivontamoodilla, sillä iltaan mennessä on saatava pöytä koreaksi. Mun kaverisynttärit pidetään siten päivän viiveellä. Partyt alkavat puolentoista tunnin hot jooga sessiolla, nää on sellaiset aikuisten Hop Lop synttärit. Miksei muuten aikuisille ole Hop Lop:eja? Eikös olisi kivaa päästää sisäinen lapsi irti, riehua sydämensä pohjasta ja pistää kunnolla tuulemaan? Vai kävisikö siinä niin, ettei meistä aikuisista olisikaan enää moiseen? En ole muuten ikinä käynyt HopLop:ssa, se olisi ihan must have kokemus kummilasten kanssa.

Kaiken hääräämisen välissä ehdin ystäväni kanssa raportointilenkille. Raportointilenkki on tavallinen lenkki, mutta sen aikana vaihdetaan kuulumiset...edellisestä olikin vierähtänyt tovi. Haluan korostaa, että me ei juoruilla, kerrotaan vain päivän polttavimmat puolin ja toisin. Se erityispiirre näihin tosin liittyy, että lenkeillä menee reilusti aikaa eli 2,5 tunnin päästä oltiin takaisin mun kotipihassa. Jutut eivät tosin loppuneet niin nopeasti, joten päälle vielä tunnin teehetki. Ihanan terapeuttista ja lempeä liikkeellelähtö kuntoilun suhteen.

Taidanpa palata kakkuoperaationi pariin :)

Toteutuvia toiveita

Eräs kollegani sanoo aina, "Varo mitä toivot, sillä ne voivat jopa toteutua". Niinpä niin ja nyt näyttää siltä, että monta toivettani on juuri toteutunut tai lähiaikoina toteutumassa. Osasyy lienee siinä, ettei lähde tavoittelemaan kuuta taivaalta ja arvostaa pieniäkin asioita. Uskon myös siihen, että elämänasenne ohjaa meitä eteenpäin ja tuo sen mukaisesti tiellemme karikoita tai poutapilviä. Lienee turha mainita kumpaa matkani varrella on enimmäkseen ollut.

Haaveilu lienee yksi vahvuuksistani, olen varmaan viettänyt elämäni aikana muutaman vuoden pilvilinnoja rakentaen. Esimerkiksi jos en saa unta keksin jonkun kivan ajatuksen ja viihdytän sillä itseäni. Muutenhan takaraivo puskisi etulohkoon työasioita ja ne nyt ovat vihoviimeisiä yömietteitä. Tosin jokaisen ruusunpunaisen unelman jälkeen muistutan itseäni siitä kaikesta mitä minulla on, etten unohtaisi kiitollisuutta.

Äitini sanoi minulle (tai no kommentoi blogiani) "Älä unelmoi elämääsi vaan elä unelmasi". Varsin voimaannuttavia sanoja, eikö? Vaikka haaveilu on kaikin puolin ihanaa, joskus on toimittava välittämättä liikaa järkitekijöistä ja nyt oli sen aika...totisesti. Muutaman päivän harkitsemisen ja budjettilaskelmien päätteeksi oli otettava pala unelmaa työlistalle. Olen kaivannut aurinkoa, irtiottoa arjesta, uusia kokemuksia ja erään ystäväni huoletonta seuraa, joten nyt tuli napattua monta kärpästä yhdellä iskulla. Eli mitä tässä nyt on tapahtumassa? Varasin lennot Miamin aurinkoon ja maltan tuskin odottaa, että pääsen matkalle. 

Jos nyt oltaisiin ihan järkeviä niin viettäisin tammikuun lomaani alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti eli kotona, ravaamalla kuntosalilla ja joogaamalla ahkerasti. Ehtisin lepuuttaa kroppaa sekä päätä työasioilta ja palaisin uutta intoa puhkuen työmaalle, ei se huonolta kuulosta. Mutta joskus on vain levitettävä siivet ja annettava elämän kantaa. Kuten tykkään joka välissä todeta, asioilla on tapana järjestyä, niin nytkin. Mulla on sitä paitsi projektipäällikön pätevyys, joten järjestän tämänkin yhtälön toimivaksi...meitsi on pro.

Miksi sitten mietin? Noh näin lyhyellä aikavälillä matkabudjettia ei yksinkertaisesti saa kasaan. On aika tyhmää lähteä Visan voimin liikenteeseen, mutta luotan kykyihini mestaripihistelijänä. Tammikuussa lasken jokaisen kuluttamani sentin pilkulleen, siitä se lähtee. Tässä vaiheessa on turha puuttua jokaiseen pikkuseikkaan, etenkin kun tiedän, että tasan kuukauden päästä saan elää unelmaani. Pelkkä ajatus siitä, ettei aurinko ja lämpö lopu kesken saa suupieleni kääntymään ylöspäin...eihän tähän onnen tunteeseen meinaa tottua.

Toinen toteutunut toiveeni, eikä yhtään Miamia vähäisempi sellainen, on uusi puurokattila. Kyllä joulupukki tietää salaisimmatkin haaveet, lapsen uskoa kannattaa vaalia edelleen. Tässä kohtaa korostan sitä, että puurokattila on päivittäin käytössä ja kahvinkeittimen jälkeen toiseksi tärkein varuste keittiössäni. Tämä selventäköön iloni määrää näinkin arkista kapinetta kohtaan. Pessimisti varmaankin synkistelisi, koska ei saanut paistinpannua (toinen haaveeni) mutta jatkamme vanhan Hackmanin kanssa hyvin toiminutta yhteistyötämme.

Kolmanneksi sain viettää ihanan joulun. Ehdin mm. kuluttaa aikaani vanhempieni luona sekä käydä pitkiä keskusteluita kissamme Tanelin kanssa. Toimituksen huomautus, kissahaaveni ovat matkani takia jäädytetty, mutta tulee kyllä toteutusvaiheeseen joskus ensi vuonna...must have oma kehrääjä! Sen lisäksi meillä oli ystäväni kanssa ihana aattoilta, hyvää ruokaa (& paljon kaikkea), hömppäelokuvamaraton (ei tosikoille) ja loputtomia pohdintoja elämästä. Maltan tuskin odottaa viikon etenemistä, sillä monta hyvää juttua on vielä edessä, kenties nurkan takana on lisää toiveita toteutumassa. Niitä odotellessani jatkan hömppäelokuviin uppoutumista, Notting Hill viihdyttää iltaani...tää toimii muuten aina.

Jouluterveiset

Vihdoinkin se on täällä, nimittäin joulu! Viimeinen kuukausi on ollut aikamoista hässäkkää, mutta laskeuduttuani eilen maalle olen päässyt joulun ytimeen, nimittäin rauhoittumiseen. Täällä aika menettää merkityksensä ja sitä vain on, ei huono. Tosin samanaikaisesti alkaa takaraivossa kolkutella syyllisyys, salille kun pitäisi päästä ja lenkkivarvastakin kolottaisi. Näin se aina menee, kuntoilutauko alkaa jossain vaiheessa kiristää päätä.

Eilen parkkeerasin ahterini tiiviisti sohvalle ja tuijotin lumoutuneena Arman Alizadin Viimeinen ristiretki -maratonia Jimiltä. Se oli aikamoista shokkihoitoa ja veti sanattomaksi, kaikenlaista sitä maailmaan mahtuukin (niin hyvässä kuin pahassakin). Mua ei saisi mihinkään niistä paikoista, pitäydyn pakettimatkoissa. Tällaisina hetkinä sitä myös ymmärtää kuinka onnellisessa asemassa onkaan. Pieniä asioita pitäisikin aina muistaa arvostaa, eikä pitää kaikkea itsestäänselvyytenä. Valitettavasti ihminen vain osaa useimmiten arvostaa asioita vasta, kun menettää jotain. 

Jouluaattooni kuuluu joulupukin kuumalinja -ohjelmaa katsellessa, ei ole varmaan yhtään joulua jota en olisi sen parissa viettänyt. Tosin toistamiseen ruudussa on feikkipukki, uskoni oikeaa joulupukkia alkaa viimeinkin horjumaan. Onneksi sentään Lumiukko on entisellään...walking in the air.

Tänä vuonna rikon muilta osin jouluperinteitä, sillä ensimmäistä kertaa ikinä olen aattoiltana muualla kuin kotona. Kunhan saan lastenohjelmat katsottua, saunottua ja tankattuja vatsan täyteen äidin herkkuja suuntaan kaupunkiin. Vietän joulua ystäväni kanssa, tiedossa siis sinkkunaisten illanvietto. Kotona odottaa kassillinen joulukarkkeja ja ystäväni jääkaappi on jo lastattu herkkuruuilla, tästä tulee hauska ilta. Lisukkeeksi hömppäelokuvia ja maailman parannusta, kuinkapa muutenkaan ;)

Rauhallista ja ihanaa joulua kaikille! 

Villasukkajoogaa ja jouluvalmisteluita

Päivä on käynnistetty joogalla, kuinkas muutenkaan? Vaikka mun ultimate yoga challenge on kestänyt vasta viikon, siitä on tullut luonnollinen osa aamurutiinejani. Liikesarjoissakin on tapahtunut uskomaton muutos (vaikea uskoa todeksi), tämä lienee ratkaisu takareisieni jumitukseen. Maailma peiton ulkopuolella tuntui jotenkin niin kalsealta, että päätin pitää villasukat jalassa. Kumman hyvin se toimi ja parin aurinkotervehdyksen jälkeen tuli mukavan lämmin. Vaikka vuoden pisin päivä on selätetty ja mennään hitaasti kohti pitenevät päiviä pysyttelee aurinko piilossa. Ulkona sataa kaatamalla ja tuuli ulvoo nurkissa, annan kyllä vastalauseen näille vähälumisille talvisäille. Ellei jouluna ole lunta, kuinka joulupukki tulla voi?

Kunhan saan aamutoimet hoidettua suuntaan viimehetken joululahjaostoksille. Jostain syystä olen venyttänyt asiaa päivästä toiseen, vaikka tiedän kristallinkirkkaasti mitä siskon pakettiin tulee käärittyä. Muut lahjat onkin hankittu, tosin eihän niitä montaa ollutkaan. Loppujen lopuksi joulumieli tulee muista asioista kuin tavaroista. Vaikkakin jos voisin, ostaisin kaikille ystävilleni lukuisia lahjoja, sillä antaminen on aina mukavaa.

Nyt ei auta lorvia pidempään, puurot tulille ja ostoslistan kimppuun. Vietän aattoiltana ystäväni luona ja tänään pitäisi käydä hankkimassa ruokaostokset valmiiksi. Sitten olenkin valmis suuntaamaan yhdeksi yöksi kotikotiin kinkkua paistamaan (lukuohje: iskä paistaa minä maistan), joulusaunaan ja lorvimaan. Meidän porukoitten sohvaa parempaa löhöilypaikkaa ei ole keksittykään :)

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Tasapainoilua

Elämä on yhtä tasapainon hakemista ja juuri kun seisoo tukevasti molemmilla jaloilla tulee kummasti horjutetuksi, aina ja joka kerta. Mutta sellaistahan se elämä tuppaa olemaan ja tärkeintä onkin nousta uudestaan pystyyn, entistä ylväämmin. Tasapaino on asia, jota olen pohtinut koko aikuiselämäni, ilmeisesti siksi jooga on tehnyt minuun erityisen vaikutuksen. Siihen kun kuuluu paljon elämänviisautta ja balanssin hakemista niin konkreettisissa asanoissakin kuin joogafilosofian puolellakin.

Tatuoinnista haaveillessani pyörittelijöitä pitkään ajatusta siitä, että ihooni ikuistettaisiin juurikin jin jang merkki, joka kuvastaa mm. tasapainoa. Se on yhtälailla kaunis ja kätkee sisäänsä paljon elämänviisautta. Emmin kuitenkin miltä pyöreä kuva näyttäisi selässäni ja olisiko se jotenkin hassun näköinen, joten valitsin toisin. Tatuointi kun on ikuinen, joten halusin olla 110 % varma sen suhteen. Kuvan piti kuitenkin merkitä minulle jotain, en halunnut että se oli vain kaunis eikä sisältäisi tarinaa.

Pitkällisen puntaroinnin jälkeen päädyin perhoseen, löysin lopulta sopivan mallin ja sitten pääsinkin aikaa varaamaan. Todellisuudessa prosessi vei pikkikammoni takia noin kahdeksan vuotta, varmaan pitkällisin päätösprosessi elämässäni. Onnekseni taitava tatuoija teki kuvasta vielä paremman ja olen joka päivä kiitollinen päätöksestäni. Olkapäälläni istuu nykyisin perhonen, joka näyttää siltä, että se lentää ihan kohta pois, niin eläväisen kauniisti se on ihooni ikuistettu.

Perhonen kuvastaa minulle kauneutta, jota vaalin muutenkin ympärilläni. Se on pieni ja kaunis, hento ulkokuori kuitenkin hämää, vahvuus ei ole koosta kiinni. Upeaan loistoonsa se on puhjennut vasta käytyään läpi muodonmuutoksen, pienestä toukasta maagiseksi kaunottareksi. Se on kuin matkani tässä elämässä, aina ei ole ollut niin helppoa kuin nyt, mutta positiivisella päättäväisyydellä olen kasannut itseni paloista uudestaan ehjäksi ja pystyn seisomaan tukevasti molemmilla jaloillani. Vuosien varrella elämä on koulinut tuomalla mutkia sekä alamäkiä reitilleni, hyvä niin ja kiitos jokaisesta juonenkäänteestä. Kuten sanotaan, tärkeintä on matka eikä määränpää.

Arvatenkin mun tasapainoa on taas horjutettu, tosin se on verrattain helppoa eli ei siihen ihmeitä tarvita. Silloin kun niin käy, mietin asioita tarkasti, vähän liikaakin. Yritän tarkastella asiaa monelta kantilta ja kilautan tarvittaessa kaverille. Annas olla jos asiaan liittyy raha, niinkin huoleton tapas kuin minä pohtii budjettia päättäväisesti. Mielestäni jaettu pohdinta on nimittäin aina parempi kuin yksinään pähkäily. Tosin vaikka kuinka miettisin asioita ääneen teen sen lopullisen päätöksen oman pääni mukaan. Pelkkiin faktoihin perustuva päätöksenteko olisi turhan helppoa ja ongelmatonta, joten minun maailmassa ratkaisut syntyvät enemmän tai vähemmän tunteen perusteella. Luojan kiitos naisen logiikka on keksitty, sillä selittää mitä tahansa ja ratkoo kaikkein visaisempiakin pähkinöitä.

Tasapainoista sunnuntaita <3

Frozen - jäinen seikkailu

Tänään oli totisesti jännä päivä! Aamun siivousurakan jälkeen suuntasin hakemaan pieniä alibejani, joiden kanssa oli luonnollista sujahtaa animaatioelokuvan näytökseen. Menomatkalla varustauduin hankkimalla karkkipusseja ja trippejä, parkkirahaakin piti varata mukaan. Sitten koukkasin malttamattomina odottavat pikkumiehet (8 & 5 vee) kyytiin. Tämä oli muuten eka kerta, kun olin ilman apujoukkoja kummipoikani ja tämän veljensä kanssa liikenteessä...toivottavasti ei viimeinen.

Seuraavaksi yhden pysähdyksen kautta kohteeseen. Kummityttöni on vielä pieni, mutta tämän kuusivuotiaan isosiskon saa houkuteltua seuraksi ihan mihin vain. Tässä seurassa ollaankin ehditty tekemään yhtä sun toista, mun ja Emilian tiimi toimii eri hyvin. Vähänkö oli muuten pikkuneiti hienona, totesinkin olevani porukan alipukeutunein. Takapenkki oli täynnä tunnelmaa, leffailta oli varsin odotettu tapahtuma, joten ei muuta kuin kaupunkiin päin!

Koko rytmiryhmä käyttäytyi mallikkaasti, turhaan jännitin etukäteen. Napattiin vielä popcorneja koko porukalle ennen näytöstä. Elokuva oli aivan ihana, todellinen rakkaustarina, josta ei puuttunut vauhdikkaita juonenkäänteitä. Mulla oli ollut ajatus hieman sekaisin koko päivän, joten onnellinen loppu sai silmäkulmani kostumaan. Normaalisti en herkisty moisista, mutta taisin olla prinsessasadun tarpeessa ;) Kieltämättä 3D elokuvakin oli kiva kokemus ja mikä parasta, oli ihanaa tarjota pikkuihmisille mukava reissu sekä näiden vanhemmille lyhyt hengähdystauko.

Istuskelin vielä reissun päätteeksi kummityttöni luona kaikessa rauhassa, ehdittiin vaihtaa kuulumiset tämän äidin kanssa pitkästä aikaa. Tuli jopa hörpättyä joulun ensimmäiset glögitkin...mmm olipa hyvää. Huomenna jatketaan ystävyysteemalla, kun näen kolmea opiskelukaveriani. Jotain tässä elämässä on mitä ilmeisemmin tullut tehtyä oikein, kun on näin hyvät tukijoukot ympärillä. 

Idolini osa 2 - äiti

Äiti on varmasti elämäni tärkein ihminen, jos näitä nyt paremmuusjärjestykseen halutaan laittaa. Muistan, että pienenä kisasisimme siitä, kumpi tykkää toisesta enemmän. Yritin näyttää sormilla ja vilkuttelin niitä lukuisia kertoja, pienen ihmisen mielessä oli vaan tuska siitä, että tykkäsinhän enemmän ja kai tykkäsin isästä sekä äidistä yhtä paljon. Niin ne murheet muuttuvat vuosien varrella. En tiedä onko muisto totta, mutta tällainen hämyinen kuva tuli pari viikkoa sitten mieleeni. Lienee merkki vanhenemisesta/aikuisuudesta, kun lapsuusmuistoja tulee jostain mielen perukoista ajatuksiin.

Meidän äiti on leijonaemo, joka on pitänyt pennuistaan huolta...pitää edelleen. Äidin huoli ei taida ikinä loppua, milloin saan viestejä siitä, että pukeudu lämpimästi, milloin kehoituksia ajaa varovasti tai huolestuneita kyselyitä kuinka jaksan. Todellisuudessa olen 34 vee (vielä muutaman päivän), mutta äidille olen viisivuotias, yhtä paljon suojelua vaativa kuin lapsenakin. Ei liene yllätys, että meidän perheessä on kasvettu pumpulissa, siellä köllötellään edelleen.

Olemme sisareni kanssa saaneet kaiken tarvittavan ja enemmänkin. Äidillä on itsellään ollut vaatimaton ja jopa kurjakin lapsuus, joten tilanne on korjattu meidän tyttöjen suhteen (aika pirun monta kertaa). Taidamme hyötyä siitä edelleen, sillä jos kukaan muu ei muista niin äiti muistaa. Eikä se meidän iskäkään huonoksi kakkoseksi jää, ollaankohan me kaiken tuon vaivan arvoisia? Ystäväni ovat huokaillleet kateudesta, miten paljon vanhempamme antavat edelleen omastaan, ehkä olisi pikkuhiljaa aika panostaa jo itseensäkin.

Kun olin pieni äiti luki minulle aina, siis oikeasti aina ja paljon. Olin jo aika iso, kun perinne jatkui ja paras ystäväni sai siitä osansa. Hän muistelee edelleen kaihoisasti, miten ihanaa meillä oli käpertyä sänkyyn ja kuunnella satuja. Ilmeisesti siitä johtuen olen perinyt rakkauteni kirjoihin, lukemisesta tulee edelleen hyvä ja turvallinen olo. Ostan myös mielelläni kirjoja lahjaksi, sillä lukeminen kannattaa aina ja kirjojen maailmassa on jotain maagista. Vastaavasti iskä ei ole lukumiehiä, pieni tarina todisteeksi. Sisareni oli pyytänyt pienenä iltasatua, kun äiti ei ollut syystä tai toisesta kotona. Isi oli todennut, ettei osaa lukea ja systeri oli tyyynyt pettyneenä vastaukseen. Hän muistaa yhä sen harmituksen isän lukutaidon puuttumisesta, täydellinen valkoinen valhe ja todiste siitä, että osaa se meidänkin iskä valehdella...ei tosin kovin uskottavasti.

Mitä vanhemmaksi tulen näen itsessäni äitini, paikoin jopa pelottavaa :) mutta totta. Olemme molemmat tunneihmisiä, jotka innostuvat sekunnin sadasosassa, saavat kaikki muutkin hullutuksiinsa mukaan ja halutessaan kunnon actionin aikaan. Pienenä äiti oli saanut muutkin näkemään pikku-ukkoja ja minä vastaavasti sain koko koulun uskomaan siihen, että Elvistä elää (se oli muuten mahtava päivä). Saattaa siis olla, että mielikuvitusta löytyy molemmilta ja innostamisen taito on sisäänrakennettua. Jos joku asia vaivaa se puhutaan ja pureksitaan auki, tunteita kun ei näissä piireissä padota. Voimme molemmat itkeä ja nauraa samassa lauseessa, aika usein niin käykin. Joissain asioissa olemme vähän liiankin samanlaisia ja tarvittaessa napit vastakkain, onneksi kumpikaan ei jaksa vihoitella pitkään, joten sotakirveet tulee haudattua nopeasti. Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Perhana tää sananlaskujen viljelykin on peritty, teininä vihasin noita letkautuksia.

Summa summarum meidän äiti on silmissäni maailman paras äiti. Hän on varmaan syntynyt tullakseen juuri minun ja siskoni äidiksi (lucky me) eikä tuo rooli taida ikinä päästää otteestaan...niin hyvässä kuin pahassakin. Omia ajatuksia on totisesti vaikea purkaa sanoiksi ja tunteiksi, kun puhutaan näin läheisestä ihmisestä. Toivoisin, että kaikilla olisi samanlainen side omiin vanhempiinsa kuin minulla. Ehkä koittaa vielä se aika kun voin maksaa saamani takaisin, kunhan se ei vain olisi vielä pitkiin aikoihin.

Hyvä palvelu on puoliruokaa, vai miten se menikään?

Käytiinpä sitten äitin ja siskon kanssa hyvin syömässä, pöytäkin oli varattu ajoissa...astetta paremmasta ravintolasta tai niinhän mä luulin. Tuli pistettyä vähän fiinimpää päälle ja ajattelin hieman juhlistaa juuri alkanutta joululomaani, onhan tätä odotettu. Otin siis lasin limpparia pihvin kylkeen eli pistin elämän risaiseksi, toiset meistä osaa totisesti irrotella. Eipä siinä, ruoka oli hyvää, palvelu toimi nopeasti ja sitä rataa, ei pitäisi valittaa...mutta asiakaspalvelun kouluttaja (eli mä) nyrpisti naamaansa. Liian valjua sanon minä :( ja valju on huono, minä haluan wow-efektin, aina ja joka kerta.

Vaikka olisin kuinka lomalla tai oikeastaan missä vaan, syynään saamani palvelun päästä varpaisiin. Olenhan kasvanut aikuiseksi asiakaspalvelutyötä tehden, aina on kehitetty ja haluttu parantaa, sitä siis odottaa muiltakin. Viimeiset vuodet olen vieläpä ollut se, joka neuvoo parempaan suoritukseen, vaatii ja opastaa. Niinpä pisti pahasti silmään, kun tarjoilija vaikutti puolikuoliaaksi pelästytetyltä, liikkui hiljaa ja huomaamatta, puhui piipittäen sekä pelkäsi varjoaan. 

Annos oli hyvä, jälkiruoka vieläkin parempi, mutta välttävän arvosanan saava palvelu latisti tunnelmat. Tuntui kuin suola puuttuisi, se viimeinen ripaus, joka tekee pisteen iin päälle ja saa palaamaan uudestaan. On aika valitettavaa miten huonosti Suomessa ymmärretään palvelun merkitys, itse ainakin äänestän jaloillani aika nopeasti. Ja mitä tulee suositteluun, niin tämän perusteella en ohjaa ketään kyseiseen paikkaan.

Jäin pohtimaan millaisissa tilanteissa palvelu on minulle tärkeä. Olen vaihtanut ruokakauppaa, koska halusin palvelua ja maksan mielelläni vähän extraa siistin hevi-osaston sekä laadukkaan lihatiskin antimista. Kuntosali meni myöskin vaihtoon, kun kyllästyin huonoon palveluun, pölypalloihin (niitä on kotona ihan tarpeeksi) ja vastaanoton suppeisiin aukioloihin. Harvoinhan siinä punttiksen tiskillä tarvitsee asioida, mutta tykkään siitä, että tunnen oloni tervetulleeksi ja ainahan se on kiva vaihtaa pari sanaa jonkun kanssa. Vaatekaupatkin valitsen pitkälti palvelun johdosta, Lahessa ei ole muuten montaa paikkaa, joihin tarvitsee tämän perusteella koluta. Eli olisihan näitä esimerkkejä...

Mikä mahtaa olla tämän joulutarinan opetus? No tietenkin se, että asiakaspalvelun kouluttajat ovat ärsyttäviä nipottajia eikä niitä saa ikinä tyytyväisiksi :D

Tänään on hyvä päivä

Samae Koskisen biisi hyvä päivä sopii tähän kuin nenä päähän. Se on muuten yksi mun voimabiiseistä, jota kuunnellessa ei voi olla hymyilemättä. Ja oikeasti tänään on hyvä päivä, siitä ei ole epäilystäkään. Kuukauden kestänyt koulutusurakka saadaan vihdoinkin maaliin, pienet sille, voidaan vieläpä olla mun kollegan kanssa yhdessä eli saadaan toisistamme voimaa. Mä olin eilen vetovastuussa ja vetäydyn tänään avustajan rooliin, ei muuten sovi mun luonteelle (yritän olla kiltisti hiljaa). Takana on mieletön rupeama, joka vedettiin kunnialla maaliin...alkaa jo hymyilyttää.

Toinen syy hymyyni on nurkan takana lymyilevä joululoma. Tai loma ja loma, kalenteri on täynnä menoja eli liikekannalla ollaan. Tiedossa on ystäviä, herkuttelua, lepoa, hömppäilyä, juhlan tunnetta jne. Ehkäpä jäännin juttu on huominen leffailta, toivottavasti mun seuralaiset ymmärtää, että olen vielä ihan noviisi näissä lapsiasioissa. Note to myself: osta paljon karkkia, lahjonta toimii aina. Parasta on se, että näen näiden päivien aikana paljon ystäviäni, eikös jouluna pidäkin omistaa aikaa juuri läheisilleen? Se on sittenkin plussaa, että on syntynyt jouluna, niin ne asiat muuttuu vuosien varrella.

Yksi asia mitä jenkkilästä kadehdin on kiitospäivä, aasinsilta ystävyydestä ja sen hienoudesta. Mahtava ajatus kerääntyä hyvässä seurassa juhlapöydän ääreen ja olla kiitollinen sekä sanoa se ääneen. Tosin itse pyrin listaamaan kiitollisuuden aiheita näin vuoden viimeisimpien päivien aikana sekä jouluna että tekemällä lopullisen yhteenvedon uutena vuotena. Vuosi 2013 tuleekin jäämään ikimuistoisena taakse. Se on kyllä koetellutkin, mutte erityisesti se on antanut uusia kokemuksia. Kiitän etenkin uusista ihmisistä, joita elämääni on tullut. 

Töiden ja loman lisäksi päivä tarjoaa muutakin. Illaksi on nimittäin pöytävaraus tehty ja meidän perheen naiset pääsevät herkuttelemaan. Varasin pöydän jo viikkoja sitten, yhdestä kaupungin parhaimmasta ravintolasta, joten tänään myös syödään hyvin. Päivän päätteeksi voikin kellahtaa mahan viereen nukkumaan ja mulla on laadukas hömppäkirja sängyn vieressä odottamassa.

Toivottavasti myös sinulla on tänään hyvä päivä,

Virpi

Murut mielessä

Muru on mielestäni ihana sana, siksi käytänkin sitä paljon. Minun maailmassa onkin paljon muruja mm. auto, puhelin, iPad...you name it. Myös ystäviäni nimittelen muruiksi, kuinkas muutenkaan, kummilapsista puhumattakaan. Jälkimmäiset lienevät niitä tärkeimpiä, joille haluaisin antaa niin paljon. Eniten toivoisin kuitenkin rakentavani näihin pikkuihmisiin elinikäisen siteen, se on muuten vahvasti työn alla.

Tänään muistelin murujani eli missio oli kirkkaana mielessä duunipäivän päätteeksi. Postissa odotteli paketti ja paketissa pehmeitä lahoja. Hankin siis juuri niitä inhokkilahjoja, joita yksikään lapsi ei haluaisi saada. Yksivuotias kummityttöni tosin taitaa ihastua vielä enemmän lahjanaruihin ja -papereihin kuin itse sisältöön, mutta viisivuotiaan pikkumiehen alahuuli voi väpättää pettymyksestä, kun esiin tulee kaivuripaita. Äidit sentään arvostavat laadukkaita & pirteitä paitoja, vai mitäpä luulette?

Kuten olen aiemmin myöntänyt tai siis ylpeänä kertonut, rakastan lastenohjelmia sekä animaatioelokuvia. Nähtyäni Frozen - huurteinen seikkailu -elokuvan trailerin tiesin, että se olisi pakko nähdä. Piti siis hankkia joku alaikäinen alibi, jotta kehtaisin lähteä paikan päälle katsomaan. Pakko myöntää, en ole ikinä käynyt leffassa yksin, joten en aikonut käydä nytkään. Onneksi noita ipanoita on lähipiiristä, joten pyysin seurakseni kummipoikani ja hänen isoveljensä. Jottei tyttöenergia hupenisi kilautin myös kummityttöni isosiskolle, meillä on siis melkoinen rytmiryhmä koossa! Ikäjakaumakin on kerrassaan mahtava 34, 8, 6 & 5, mistähän löytyy se aikuinen, jonka seurassa alle 7-vuotiaat pääsevät sisään?

Ystäväni hieman epäilivät miten pärjään, mutta päättäväisenä kieltäydyin apujoukoista. Kai me jotenkin selvitään takaisin? Osaanhan mä töissäkin hyödyntää uhkailua, kiristystä & lahjontaa. Suhtaudun tähän kuin urheilusuoritukseen, pitää varmaan psyykata taas Eye of the Tigerilla. Liput on nyt hankittu, ei muuten maailman halvinta hommaa, mässyeväät puuttuu vielä. Kauhunsekaisin tuntein odotan lauantaita, tää on muuten mun eka 3D elokuva eli moneltakin kantilta eka kerta :)

PS: Tää on maailman paras treeniblogi, ei sanaakaan kuntoilusta! Mutta kirjoittajan päätös, eikä se maailma pelkän urheilun ympärillä kulje, ainakaan mun elämässä.

Kehitystä ja kissahaaveilua

Tämän päivän aamujooga alkoi jo melkein rutiinilla, lähes yhtä sujuvasti kuin kahvinkeittokin. Heh tykkään liiotella, ei se nyt ihan niin kivuttomasti mene...toiveajattelua. Joka tapauksessa tuntui siltä, että aurinkotervehdykset menevät jo huomattavasti paremmin kuin maanantaina. Ehkä tässä on pienoista kehitystä havaittavissa, ajatella miten tilanne muuttuu tammikuun loppuun mennessä?!? Ja jos tuosta säälittävästä joogamatosta jotain positiivista hakee niin sen saa napattua helposti matkalaukkuunkin mukaan. Muuten se on eri surkea, ote ei meinaa pysyä ja pelkään sen hajoavan heti alkuvaiheilla. Jos joku on erehtynyt maksamaan tuosta normihinnan eli 49,90 € niin aikamoisen huijauksen kohteeksi on päätynyt. Aika näyttäköön miten pitkäikäinen ystävä siitä vielä tulee.

Sitten mukavempiin asioihin eli kissoihin tai yksikin kissa riittää näin alkuun. Syksyn edetessä talveksi kotini on tuntunut niin tyhjältä. Täältä puuttuu tassutteleva sydämenmurskaaja ja toisaalta Onnin poismenosta alkaa olla tarpeeksi aikaa. Koiran hankintaa en kuvittelekaan (salaa haaveilen vain, että ehkä jonain päivänä) mutta kissaa tässä on eräskin viikko metsästetty. Tulokset ovat tosin olleet laihat, mutta nyt alkaa näyttää lupaavalta, jei!

Olin jo melkein kyllästynyt urakkaan, kunnes törmäsin illalla uuteen ilmoitukseen. Muutenhan tässä ei olisi probleemia, mutten halua/pysty laittamaan kissan hankintaan 700-1000 €. Siksipä olen kysellyt sijoituskissan perään, jossa hinta on siten pienempi. Intoa puhkuen rustasin mailia ja hetkeä myöhemmin puhelimeni soi. Siinä sitten rupateltiin tovi kasvattajan kanssa ja joulun jälkeen olisi tarkoitus lähteä käymään paikan päällä. Sitten selviää kelpuutetaanko minut ja varmistun olisiko tämä minulle sopiva rotu.

Siivousurakan aikana olen haeskellut sopivaa paikkaa kissan wc:tä varten. Hygieniasyistä haluaisin sen vessaan ja pienillä järjestelyillä se onnistuu kyllä. Pariin otteeseen olen jo pyörinyt lemmikkieläinliikkeissäkin raapimispuita tutkien, nyt on muuten palattava tapahtumapaikoille. Täysin hurahtanut kun en vielä ole, niin nuo kissan tarvikkeet pitäisi saada mahdutettua sisustukseen eli kiipeämispuun pitää mätsätä sohvan kanssa, kuinkas muutenkaan?

Onneksi tässä ei tapahdu mitään heti huomenna, tosin kärsivällisyys ja minä emme mahdu samaan lauseeseen. Luovutus olisi helmikuun puolivälissä eli ehdin hankkimaan/järjestelemään kaiken mieleni mukaisesti. Rodun suhteen en ole ollut kovin tarkka, tärkein kriteeri on lyhytkarvainen. Jos mä jotain inhoan niin karvoja, mahtava lähtökohta muuten lemmikin hankintaan. No kaikkea ei voi saada ja kestän pienet miinukset aivan varmasti. Olen siis haaveillut siiamilaisesta, itämaisesta, bengalista, occicatista, burmalaisesta jne. Nyt kiikarissa olisi pieni cornish rex uros, nimi on muuten työn alla.

Tuo pieni rääpäle tuijotti mun sydämeen heti ensikatsellaan kuvan välityksellä. Saa nähdä miten kehnosti käy ensitapaamisella. Tavoitteena olisi käydä kyläilemässä ennen vuoden vaihdetta. Cornish Rex on vähän hassunnäköinen rotu, jolla on kihara karva. Siltä puuttuu aluskarva, joten se ei ole mikään ulkokissa. Toivon, että se vaikuttaa myös lähtevän karvan määrään. Luonteeltaan se on seurallinen ja vilkas eli haluaa olla osa kaikkea mitä omistaja tekee. Tiedossa ei siis ole mikään epäluuloinen luimistelija, jollaisia kissat aika usein ovat, tosin se on vain kiehtovaa. Mutta eiköhän se selviä varsin nopeasti tuleeko musta hullu kissanainen, yhtälön kolmesta elementistä kaksi toteutuu jo varsin mallikkaasti. Tosin pitää myös harkita tarkasti onko tuo satavarmasti minulle sopiva rotu eli yritän sittenkin vähän himmailla. Tässä puhutaan kuitenkin vuosia kestävästä sielunkumppanuudesta, joten ei pidä hullaantua täysin vaan miettiä asiaa perinpohjaisesti. Lähdenpä töihin pähkäilemään näitä elämän tärkeitä elementtejä...kissa, kissa kissa <3 

Kinnarin tila - lähiseutu tutuksi

Olen asustellut pian kahdeksan vuotta Lahdessa, mutta lähiseudulla on vielä paljon tuntemattomia paikkoja. Tänään päätin ottaa yhden haltuun ja suuntasin kohti Hollolaan, Kinnarin tilalle. Sain pari viikkoa sitten ko. paikan kaurahiutaleita lahjaksi ja halusin käydä katsomassa omin silmin, millainen paikka se onkaan. Varastotkin piti täyttää hyvissä ajoissa, ajatella jos puuro loppuisi joulun pyhien aikaan.

Paikkahan oli aivan ihana ja täynnä kaikkea ihanaa joulutavaraa. Voin siis suositella lämpimästi, joutuu varmaan käymään toistekin eli mut saa tarvittaessa matkaoppaaksi. Pyörin siellä täällä ja ahmin silmilläni toinen toistaan hurmaavampia esineitä. Siihen paikkaan saisi kyllä hurjasti euroja hukutettua. Mitäpä mä hommasin? No tietenkin kaurahiutaleita ja vielä yhden jouluvalon, ehkäpä maailman kauneimman paperitähden. Sitten tulikin kiire kotiin uutta hankintaa virittelemään.

Kyllä siinä piti hetki pähkäillä, että olin lopputulokseen tyytyväinen. Valmiina odottanut johto kun oli turhan lyhyt keittiön ikkunaan. Mitenköhän mä olen sen aiemmin virittänyt? Vanha joulutähti tuli käytettyä loppuun ja joutui hapristuneena mappi ööhön. Aikani ihmeteltyä sain yhtälön toimimaan, mutta ilo ei ollut pitkäikäinen, taisi palaa lamppu...huomenna siis kauppaan.

Ja kyllä tänään on kodinhoidon lepopäivä, ei kyllä riittäisi poverit salillekaan, vaikka varmaan pitäisi. Onneksi se punttis ei ole katoamassa minnekään, onneksi. Katsellaan sitten, kun nämä siivouskiireet hiukan helpottaa.

Early morning ja sitä rataa

Enää kaksi herätystä...nythän olen todistettavasti hereillä, joten tätä aamua ei enää lasketa. Lauantaina vitkuttelen aamutoimissa ainakin puoleen päivään asti mestarin elkein ja näytän kieltä joulustressaajille. Toistaiseksi stressitasoni joulun suhteen on nolla, aika hyvin eikö? Viikonloppuna ehtii tekemään ostoslistan ja niin ruoka- kuin lahjaostoksetkin taitavat jäädä täpärästi maanantaille. Tosin päivä päivältä pudotan hankintamäärää pienemmälle, kun kummilapsen on jo hoidettu (paketti pitäisi vaan hakea postista) niin enää sisko saa jotain kuusen alle. Kovin helppoa siis pienentää urakan määrää, saa kopioida. Muut saavat nauttia siitä, että satun nyt vain olemaan heidän elämässään :D mahtaa ne olla riemuissaan.

Täytyy sanoa, että kolmannen jooga-aamun jälkeen olen entistä vakuuttuneempi asian suhteen. Lisäsin aurinkotervehdysten jatkoksi soturi 3n, wind removingin (hihii pierusarja) ja lapsiasennon. Wind removing tehdään siten, että maataan lattialla ja otetaan vuorotellen polvi ikäänkuin syleilyyn. Tämä on liike, jota tehdessä hiljaisessa joogasalissa välillä törähtää. Tekisi mieli nauraa joka kerta, pieruhuumori nyt vaan toimii aina ja tietenkin etsiä punasteleva syyllinen. Mistä se muuten johtuu, että pierut hävettää? Sehän on jokseenkin luonnollinen asia, jolle ei välistä voi mitään. Anyway kun sarjan on tehnyt tuntuu siltä, että saisi lisää pituutta ja tottahan se on, että ihmisen keho menee hieman kasaan yön aikana. Varmaan siksi sitä tunteekin itsensä niin jäykäksi näin aamuisin, mutta kokemukseni perusteella siitä ei kannata välittää. Venytin lopussa vielä takareisiäkin nostamalla jalan kattoa kohti ja auttamalla joogasetissä mukana tulleen venytysnauhan kanssa. 

Lapsiasento on yksi helpoimmista asanoista. Ollaan melkein kontallaan, pidän itse jalat nilkoista kiinni ja avaan polvista. Sitten kyyristyn yläkropan jalkojen päälle ja pidän käsiä pään jatkona, satunnaisesti vartalon sivulla. Kasvot ovat mattoon päin suunnattuina ja siinä sitten hengitellään syvään. Jos tietäisin niin kertoisin asennon merkityksen, mutten tiedä (ylläri pylläri) joten en edes arvaile. Mutta jotain kovin rauhoittavaa siinä on, mieli ja keho lepäävät molemmat.

Aikaisen aamun väsymys on poissa, kiitos noin 10 minuutin joogan. Mieli on kirkas ja pienestä turnausväsymyksestä huolimatta tunnen itseni energiseksi. Vähän tässä hakee pää sanoja, kun töissä vedetään kuudetta kertaa samaa settiä. Onneksi jengi tajuaa, että ei tuo tahallaan pätki ja lähinnä naureskelee mun ajatuskatkoille. Alkaa tuntua siltä, että olen joululomani ansainnut.

Aina valmis partiolainen & sisäinen martta

Kumman kiireisenä sitä saa itsensä pidettyä vaikkei tekisi mitään kuntoiluun liittyvää. Töistä hurautin prinsessa-Micralla Prismaan etsimään lisää jouluvaloja, mä haluan valoa ja joulun taikaa ympärilleni! Siinä samalla tein ystäväni puolesta ruokaostokset (hassua muuten miten erilainen toisen henkilön ostoslista on) ja roudasin ne sitten hänelle. Ystäväni toipuu jalkaleikkauksesta eikä voi liikkua kotoaan kuukauteen, ajatuskin puistattaa, ehdin sentään välillä vähän jeesailemaankin. Kuten olen aina sanonut ystävyydelle pitäisi järjestää aina aikaa, sillä tärkeät ihmiset kulkee rinnallasi läpi elämän. Tiedän myös, että vastaavassa tilanteessa saisin itsekin apua.

Sitten kiireen vilkkaan kotiin virittelemään uusia jouluvaloja, jee! Olkkarin lipaston päälle ilmestyi sydänvalot, joita voisi melkeinpä pitää kesään asti. Hankkimani tähtivalo sen sijaan oli ihan vääränlainen, mutta se löysi hyvän paikan eteisestä. Vielä tekisi mieli jotain pientä...valoilla saa niin ihanasti tunnelmaa, ihan kuin kotia olisi uudistettu enemmänkin. Prismassa oli yksi ihana valokranssi, mutta hinnan takia se jäi vielä takaraivoon hautumaan. Jos käyn ostamassa sen muutaman päivän kuluttua, hankinta alkaa vaikuttaa melkein perustellulta & tarkkaan harkitulta. Naisen logiikka on sitten mahtava keksintö ja siitä löytyy vastaus kaikkeen.

Kun valoasiat oli tältä erää check kaivoin sisältäni pahasti pölyttyneen ja kateissa olleen martan esiin. Toistamiseen tällä viikolla to do lista työn alle, kerrassaan ärsyttävä keksintö ja ketäs tästä saikaan syyttää? Tiistain kunniaksi hyökkäsin vessan kimppuun. Ensin pikainen peilikaapin tyhjennys/järjestysoperaatio. Miten sieltä saakin aina säännöllisesti pussillisen roskiskamaa irrotettua? Sitten jynssäsin seinät, tappelin suihkukaapin kanssa (puhdistus on ihan mission impossible) ja pesin peilit. Voisi melkein luulla, että pesukoneen alle oli kuollut joku otus, sen verran sieltä sai pölyä kaavittua. Koko ilta siinä taas vierähti, mutta ei voi muuta kuin paukutella henkseleitä...ollaan toiminnan keskipisteessä. Voisikohan huomenna olla lepopäivä ihan kuin treeneissäkin? Vai pitäisikö mun käyttää keskiviikkoilta keittiön kaappien jynssäykseen ja järjestelyyn? On se muuten eri rankkaa olla mä :) kaikki ei kestäis tässä sykkeessä.

Levottomat jalat

Pitkästä aikaa on tullut nukuttua olemattoman vähän...ZZZ. Viime viikolla hotellissa nukkuminen tuotti hieman ongelmia, mutta se ei ollut mitään verrattuna selätettyyn yöhön. Kärsin satunnaisesti levottomista jaloista joka valvottaa ikävästi ja on muutenkin varsin viheliäinen vaiva. Torkahdin eilen reiluksi tunniksi, mutta sitten alkoi loputtomalta tuntunut pyöriminen. Pohkeita pakotti ja taisi ne työasiatkin puskea takaraivosta ilmoille. Yritin ensin miettiä mukavia, sitten tyhjentää ajatuksia mielikuvaharjoituksen avulla, tehdä rentoutusharjotiuksia...you name it. 

Epätoivoisesti nostelin jalkoja seinää vasten ja yritin vain nukkua, tähän päivään tarvitsisi energiaa. Lopulta tajusin hakea särkylääkkeen, jolla pakotus helpotti ja pääsin jatkamaan uniani. Nyt on taas käänteispsykologialle tarvetta, olen pirteä ja elinvoimainen koko päivän. Ehkä en ruoski itseäni (ainakaan paljon) jos työpäivän päätteeksi to do listalta ei katoa mitään. Eniten tässä jurppii se, että levottomat jalat ovat ikääntyvien naisihmisten vaiva eli tästä se alamäki alkaa, kroppani pitää minua vanhana. Uskon, että syyllinen löytyy illallisesta vaaterumbasta (jaloissa tuntui jo sillon ) ja sunnuntain pyöräaccidentista, jalkoihin ilmestyy koko ajan lisää mustelmia. Mitä tästä opimme, älä siivoa vaatekaappia. Joku pikkusieluinen voisi toki viisastella, että järjestyksen ylläpito on fiksumpaa, mutta minä en moisiin hömpötyksiin usko.

Kaikesta huolimatta olin yllättävän skarppina herätyskellon rikkoessa hiljaisuuden. Tänään on taas koulutuspäivä edessä, joten se on ladattava energiat tiskiin vaikka mikä olisi. Ei oikein riitä syyksi, että kouluttaja ois nyt vähän väsynyt, joten vedetään puoliteholla. Sitä mä vaan ihmettelen miten pikkulasten vanhemmat jaksavat? Mulla palaisi käpy jos joka yö pitäisi hyppiä ylhäällä hyssyttelemässä. Ton takia luonto on tarkoittanut, että lapset tehdään nuorena.

Napsautettuani kahvinkeittimen päälle marssin takaisin makuuhuoneeseen. No nyt joku luulee, että kömmin takaisin peiton alle...noup. Oli tietenkin aamujoogan vuoro, toinen päivä mun ultimate morning yoga challengessa, olen tosin ainoa haasteen osallistuja (tietääkseni ainakin, saa muuten liittyä). Eilistä mukaillen kroppa tuntui superjäykältä, ei uskoisi kuinka joustava olen normaalisti. Viiden asanan aikana yläkroppa ehtii hyvin lämmetä ja tuntua melkeinpä elinvoimaiselta. Takareisien kireyttä ei saa noin lyhyellä setillä avattua, enkä ole pakottanut liikeratoja loppuun asti. Muutenkin mulla on ollut aina haasteena juurikin takareidet, pitäisi aloittaa kunnon projekti, jotta niiden lukkotilaan saisi muutosta. 

Mun sarjassa on myös lonkkia avaava aurinkotervehdys, tai mikä lie sen oikea nimitys onkaan, joka tuntuu kaikkea muuta kuin miellyttävältä. Toihan on istumatyöläisille normaalia ja lonkan alueen kireydet ovat lisääntyneet viimevuosina. Kuuleman mukaan noilla seuduilla on ns. tunnelukkoja, joiden avaaminen voi aiheuttaa rajujakin tunteenpurkauksia, niin hyvässä kuin pahassakin. Pariin otteeseen mulla on kyynelhanat auenneet, kun on tehnyt pidempiä sarjoja, joilla avataan lonkkien jumituksia, mutta muuten olen suuremmilta kuohuilta välttynyt.

Vaikka ulkona on pimeää ja myrsky ulvoo nurkissa olen aurinkoani tervehtinyt, kyllä se jossain lymyilee. Siellä oottelee jonkun pilven takana, että pääsispä jo helottamaan pohjoisella pallon puoliskolla ja herättelemään niitä kaamoksen runnomia ihmisiä. Uskallan muuten väittää jo tämän kahden aamun perusteella, että päivä kannattaa aloittaa aurinkotervehdyksillä. Puolentoista kuukauden kokeilu voi muuttua hyvinkin pinttyneeksi tavaksi.

Namaste :)

Sanoista tekoihin

Aamuisen tarmonpuuskani ansiosta taklattiin yksi hieman haasteellinen päivä. Töissä oli pari pähkinää purtavana ja hetken tuskailtuani käärin hihat sekä ryhdyin toimiin, ei ollut muitakaan vaihtoehtoja. Päivä vaikutti sen verran haasteelliselta heti aamusta, että kilautin salille ja peruin pt-treenit, tällä kertaa prioriteettilistan kärkeen kurvasi työ. Lopulta sain duunit hoidettua, mutta kotiuduttuani vastassa odotti to do listaus...ei auttanut lorvia. Salitreenien sijasta tilalle astui arkiaktiivisuus, kyllä siinäkin saa kalorin jos toisenkin poltettua.

Eka tuli häärättyä sellaista turhanpäiväistä kuten vaihdettua puhtaat pyyhkeet ja lakanat ym. pyykkivuori alkaa taas kasvaa vaikka valloitin sen huipun juuri viikonloppuna. Sitten aloitin tietenkin listan tärkeimmästä asiasta eli taio joukuvalot esiin. Asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen on ollut aina mun vahvuus. Ei mikään helppo homma, etenkin jos tietää millainen kaaos mun vaatehuoneessa on. Luojan kiitos en keksinyt listata vaatehuoneen siivousta, nyt sinne voi roudata huoletta lisää kamaa ja kasvattaa tammikuussa koittavan urakan laajuutta. Sitä paitsi olen parhaimmillani juuri kaaostilanteissa, joissa tarvitaan raakaa voimaa ja vauhdikkaita liikkeitä.

Kun jouluvalot oli ikkunassa päätin aloittaa suuritöisimmästä puhteesta eli ei muuta kuin vaatekaapin kimppuun. Kyllä siinä hetki piti ihmetellä, että kaaos alkoi talttua. Kesävaatteita löytyi aikamoinen läjä, joten kärräsin ne pois silmistä ja tilaa viemästä. Sitten muutama rytky roskiskasaan ja parhaimmat "en mä näitä ikinä pidä" kirppiskamoihin. Sitten viikkari töihin ja siistejä vaatekasoja tekemään, on ne niin nättejä. Vierähtihän tuossa hetki jos toinenkin, mutta nyt se on tehty. Aika voittajafiilis näin jälkikäteen, melkein kuin olisi isommankin urheilusuorituksen saanut alta pois. Alla todisteiksi ennen ja jälkeen kuvat :) Todellisuudessa ilo ei ole pitkäikäinen, olen nimittäin onneton kaappien siisteyden suhteen, mutta hetkellinen helpotus lienee tyhjää parempi.

Sitten vielä nopeasti suurimmat lehtikasat roskista kohti ja pikainen tsekkaus tehtävälistaan. Tulihan sinne muutama lisäys, mutta peräti kolme yliviivaustakin. Ja mun on niin pakko saada lisää jouluvaloja, sellainen tähtiverho sopisi olkkariin ja keittiöön haluan paperisen joulutähden. Pitänee hoitaa tää mahdollisimman pikaisesti pois päiväjärjestyksestä.

-Virpi

PS: Uskon, että siitä aamujoogailusta oli apua, oli nimittäin aika virkeä olo aamusta iltaan asti

PS osa 2: Alla uusittu to do listaus

No more excuses

Nyt kun energia virtaa mun suonissa ja olen ladannut mieleni päättäväisyydellä on toimittava. Laadin hätäpäissäni to do listauksen eli asioita, jotka on nyt vaan saatava tehdyksi...loppuu se lorviminen ja tekosyiden keksiminen. Kuten ystäväni jokin aika sitten sanoi juttujani kuunnellessaan, maailma on tekosyitä täynnä.

Ei liene suuri yllätys, mutta rakastan listauksia, post it -lappuja ja töissä Exceliin tehtyjä suunnitelmia. Siispä on aika luonnollista, että listaan myös tekemättömät kotityöt. Siitä niitä on sitten kiva vedellä yli, töiden valmistuttua, sekä kirjoitella lisää, kun pompsahtavat mieleen. Konkreettisen ihanaa!

Jätän suosiolla suurimman urakan eli vaatehuoneen siivouksen tammikuulle. Sitten on 1,5 viikkoa aikaa ottaa itseään niskasta kiinni, seuraavan kerran. Jos olen oikein hurja voisin tehdä tutkimusmatkan myös kellarikomerooni, joka koki muodonmuutoksen putkiremontin aikoihin (4 v sitten) eikä ole kokemuksestaan toipunut. Mitähän sinnekin on jemmattu?

Mulla ei ole yhtään järjestyksessä olevaa kaappia, ei siis yhtään. Sisälläni asuu myös pienimuotoinen hamstraaja, etenkin vaatteiden suhteen. Siisteyteyden ja järjestyksen suhteen olen noin ihminen, joka ei jaksa keskittyä pikkutarkkaan näpertelyyn...välillä siihen olisi huutava tarve. No joo, mutta nyt listaus on tehty, paha oloni on purettu paperille eli helpotti hieman. Seuraavaksi ei auta muu kuin siirtyä toteutusvaiheeseen...to be continued.

PS: Keksin jo lisäyksen, avaa vessan lavuaari...vastahan se on pitänyt pari kuukautta tehdä :)

Tänään olen pirteä ja energinen

Alkoi tossa illalla jo itseäkin jurppimaan tämä väsymys mantra ja jumitila, jossa olen pari viikkoa pyörinyt. Faktoillehan ei voi mitään, asutaan Suomessa, on talvi ja kylmää & pimeää, ei sille mitään mahda. Jatkuva marina tuskin auttaa asiaan, ehkäpä se vain ruokkii väsymystäni. Päätin jo nukkumaan mennessä, että huomenna on eri ääni kellossa. Nyt on kuulkaa järeät keinot käytössä ja käänteispsykologia testissä.

Aamu alkoi siten, että heräsin juuri ennen herätyskelloa, jee! Totuuden nimissä se myös soi hieman normaalia inhimmilisempään aikaan, sillä tänään ei ole kiire palaveriin eikä kouluttamaan. Orjallisesti kävely kahvinkeittimelle ja sitten tositoimiin. Hetken pähkäiltyäni löysin joogamatolle toimivan paikan makuuhuoneesta ja pääsin aloittamaan kokeiluni. Tästä päivästä lähtien aloitan aamuni, tammikuun loppuun asti, tekemällä viisi aamutervehdystä ennen kahvin juontia...promise! Koska olen astetta kovempi luu aloitan tämän uuden vuoden lupaustenkin antamisen joulukuussa, nollatoleranssi alkoholin suhteenkin on jo kestänyt kuukauden. Multa muuten puuttuu toimiva uuden vuoden lupaus, saa vinkata.

Hmm mitäköhän tästä kokemuksesta sanoisi? Kroppa oli todella kankea eli tein juuri kömpelöimmät aurinkotervehdykseni ikinä. Vaikka kuinka hengittelin syvään, otin aikaa venytyksille ja etenin omassa tahdissa, oli sujuvuus kaukana. Poissa oli myös joogasalin lämpö, pitäisiköhän asentaa makkariin lämpölamppu ja investoida ilmankostuttaja? 

Uskon silti tähän, sillä ehkäpä ensimmäistä kertaa juon aamukahviani melkeinpä pirteänä. Kroppa ei tainnut ehtiä vetreytyä, mutta ehkäpä tunnen eron jo viikon tai kahden kuluttua, kannattaa siis jatkaa. Ja ennenkaikkea haluan uskoa tähän eli ehkäpä tämä toimii plasebon tavoin ja sehän toimii oikeita lääkkeitä paremmin. Täältä tullaan pimeys, enää et saa mua murtumaan ja minä vannon auringon nimiin! Tervehdin aurinkoa vaikkei siitä olisi edes näköhavaintoja :)

Netistähän löytyy kaikkea, ylläri. Sisareni kaivoi mulle viiden aamujooga-asennon ohjeet: http://yoganonymous.com/5-morning-yoga-poses-to-help-you-start-your-day-off-right/. Musta noi vaikuttaa kovin hankalilta alaskatsovaa koiraa ja lapsiasentoa lukuunottamatta. No ehkä mä kokeilen tuotakin joskus, mutta pitäydytään nyt hetki tässä "hyvin" alkaneessa uudessa traditiossani. Kukapa tietää, ehkä tästä tulee vielä pitkä tie ja vannon aamujoogan nimeen eläkkeelläkin ollessani. No ei kannata kuitenkaan pidätellä hengitystä, katsotaan nyt päivä kerrallaan ja pyrin pitämään päätökseni tammikuun lopulle. Katsotaan sitten millä eväin jatkan helmikuulle.

Aurinkoisen ihanaa maanantaita!

Namaste,

Virpi

Hömppäelokuvia romantiikan nälkään

Rakastan hömppäelokuvia, sellaisia joissa on onnellinen loppu, kaikilla on kivaa, boy meets a girl ja sitä rataa. Jostain syystä joulu on juuri sitä aikaa, kun tv:n tarjonta vastaa romantiikankaipuuseen, en valita. Myös kaikilla turhanpäiväisillä jouluelokuvilla on erityinen paikka mun sydämessä, kukapa voisi vastuuttaa Mutta mitä tapahtui joulupukille trilogiaa? Mulla toki on omissa varaistoissanikin laadukas kokoelma tähän kategoriaan sopivia plättyjä mm. Bridget Jones, Notting Hill ja The Holiday. Turha tulla sanomaan, että juoni on tylsä ja realismi on kaukana...I don't care, sillä se ei olekaan se juttu.

Tänään kaivelin boxin uumenista Jane Austeinin klassikon Järki ja tunteet. Tää on niin nähty miljoona kertaa, mutta hei mitäs sitten? Parasta tässä elokuvassa on onnellinen loppu ja mun all time lemppari Hugh Grant. Jännästi noissa mun hömppäleffasuosikeissa on muuten aika usein samainen brittinäyttelijä hääräämässä, on se vaan ihana ja toimii aina.

Vietän jouluaattoillan hyvän ystäväni luona. Pohdittiin jo, että mässäilyn lomassa katsotaan muutama "laadukas" elokuva. Eiköhän Netflixin uumenista löydy useampikin varteenotettava vaihtoehto, tule jo joulu moon niin oottanut! Jokainen nainen haluaa välillä rakennella pilvilinnoja ja rakennella vaaleanpunaisia haavekuvia. Nää klassikot auttavat asiaa, ennen kuin on taas aika asettaa molemmat jalat tukevasti maahan ja palata realismiin.

Näin tunnelmallisen hämärää täällä on, kynttilöitähän ei voi olla ikinä liikaa. Mikä on sinun ehdoton hömppäelokuvasuosikki? Ja mikä minun pitäisi ehdottomasti nähdä? Millä saa romantiikan nälän tyydytettyä parhaiten?

PS: Mun leffailta sai kaoottisen lopun, nauhoitus loppui juuri ennen kuin ne sanoi tahdon ja kaikki alkoi elämäänsä onnellisena loppuun asti. Onneksi loppu on jokseenkin tuttu niin pääsen tämän pettymyksen yli <3 näillä eväin kohti maanantaita 0/ 

Kyläilyä ja joulutorttuja

Kotona olisi tuhannesti tekemistä ja treenejäkin pitäisi kiristää, mutta kaipasin pysähtymistä...taas. Eihän viikonloppukaan saisi olla pelkkää suorittamista ja ystävillekin on varattava aikaa, sillä he ovat  (ainakin mun) elämän yksi suurimmista voimavaroista. Niinpä viis veisasin imuroimisesta, vaatehuollosta ym. tehtävälistalla olevista asioista ja kiiruhdin kyläilemään.

Olipa mukava unohtaa itsensä ystävän sohvan uumeniin. Turistiin rauhassa muutaman viikon kuulumiset ja parannettiin maailmaa, aika menetti hetkeksi merkityksensä. Mun hartiat on taas astetta kevyemmät, kun taakkaa purettiin yhteistuumin. Raportoinnin lomassa pyöräytin pellillisen joulutorttuja, sillä olen himoinnut niitä parin viikon verran. Kylläpä muuten maistui hyviltä! Mut kannattaa siis kutsua kylään sillä olen varsin omatoiminen.

Luojan kiitos talven pimein kohta tulee ensi viikolla taitteeseensa. Voin vain kuvitella miten pimeää Lapissa on, onneksi mä bunkkaan tiiviisti Etelä-Suomessa. Hämmästyttää miten paljon kroppa kaipaa lepoa, se suorastaan huutaa täyttä häkää ja pakottaa jatkuvasti hiljentämään. Pitäisi varmaan kokeilla jonkunlaista vitamiinien hevoskuuria jos vähän piristyisi. Jospahan näillä lorvinnoilla jaksaisi seuraavan viikon, enää 5 aamua ja joululoma on ovella. Taidanpa siirtyä suosiolla sohvalla makuuasentoon ja siirtää huomiselle kaikki ne asiat jotka vain voi :D