Matkasuunnitelmasta päättäessäni totesin, että joudun olemaan todella tiukalla budjetilla pari kuukautta, jotta saan reissurahat kasaan. Tilannetta aprikoidessani totesin, että ruuasta on helppo pihistää, sillä en juurikaan murehdi kauppalaskujani. Myös ulkona syöminen on toistaiseksi pannassa, niin kivaa ja huoletonta kuin se onkin. Tänään oli ryhdyttävä toimiin ja kyselin the penninvenyttäjältä eli sisareltani vinkkejä. Pikkusiskostani on kuoriutunut viime vuosina melkoinen kodinhengetär kokkauksen suhteen, joten kuuntelin tarkasti. Äitikin ideoi taustalla ja iskä suositteli hernekeittoa.
Olen syönyt viime kuukausina aika paljon salaatteja, lisännyt kylkeen lihaa ja riisiä tai pastaa. Sillä tavalla saa vaan aika komeita kauppalaskuja aikaiseksi, vaikkakin kokkaus on nopeasti hoidettu. Joulukuun aikana on myös tullut käytyä lukuisia kertoja ravintoloiden menuiden ääressä. Suurin huolenaiheeni oli miten teen halpaa ruokaa, mutten joudu tinkimään kasviksista. Ideoita ja hieman intoakin pursuen suuntasin shoppailemaan.
Kassalla ihan jännitti millaisen laskun sain aikaan, sillä olin hankkinut ainekset ainakin neljään ruokaan, joilla pärjäisin lähes kaksi viikkoa. Toki rahkaa, raejuustoa ja maitoa pitää käydä hamstraamassa, mutta lämpimiä ruokia varten oli ainekset koossa. Mainittakoon tosin, että pakkasesta löytyy jauhelihaa, joka on taloudellisesti pöllitty (luvan kanssa kylläkin) porukoitten pakastimesta. Nuukailijan vinkki numero 1) hyödynnä vanhempien varastoja. Mutta palataan siihen kauppalaskuun, joka oli 35 € eli ei yhtään mitään. Normiostokseni viikossa maksavat noin 80 €, aikamoinen ero siis.
Itseäni olalle taputtaen aloitin kokkausoperaation, sillä nuukuuskauteni edellyttää jonkin verran sorminäppäryyttä. Noin kaksi tuntia myöhemmin olin valmis ja keittiöni tuoksui mitä ihanimpia makuja. Aloitin tekemällä kanakeittoa, johon on lisätty perunaa, porkkanaa, parsakaalia, paprikaa ja tuoretta persiljaa - nam! Kattilallinen riittää arviolta neljäksi päiväksi eikä kasviksista tarvinnut tinkiä, jos oikein olisi nuukaillut olisin säästänyt jättämällä paprikan ja persiljan pois, mutta jotain rajaa sentään. Nuukailijan vinkki numero 2) keitot on edullisia, maukkaita ja riittoisia, makukin paranee vanhetessaan.
Juurekset ovat todellista kausiruokaa ja vitamiinipommeja, joten raastoin kasan porkkanoita sekä nakkasin joukkoon purkin ananasta. Jälleen hieman aikaa vievä prosessi, mutta lopputulos on herkullinen. Välissä pyöräytin pari pellillistä sämpylöitä, joihin upotin jauhojen lisäksi kaurahiutaleita, auringonkukan-, kurpitsan- ja seesaminsiemeniä eli ei mitään huttua. Voin myös kehua, että mun sämpylät on superhyviä. Osa pitää kylläkin nakata pakkaseen, josta niitä voi sulatella tarpeen mukaan. Lopuksi valmistin viiden päivän annoksen rahkaa, johon sekoitin mustikoita, mehukeittoa ja pari banaania. Näytti muuten kauniilta ja maistuukin herkulliselta. Nuukailijan vinkit 3), 4) ja 5) osta juureksia, leivo itse ja käytä marjoja, kaukaaviisas on nähnyt vaivaa jo kesähelteillä. Näinä hetkinä olen iloinen, että kiroilin viime kesänä yhden päivän mustikkametsässä.
Tuossa keittiössä hääräillessä keksin lisää hyviä reseptejä, ideat eivät ainakaan tule loppumaan kesken. Nuukailussa pätee oikeastaan samat säännöt kuin laihduttaminenkin, molemmat vaativat etukäteissuunnittelua, kannattaa tehdä useampi annos kerralla ja ruoka pitää tehdä raaka-aineista ihan itse. En edes yritä jättää jotain ruokaa tai välipalaa syömättä, ei se toimisi kuitenkaan. Olen tottunut syömään orjallisesti 5-6 kertaa päivässä ja kaksi lämmintä ruokaa, sillä moodilla jää turhat napostelutkin välistä. Tosin viikonloppuisin tästä tulee lipsuttua turhankin paljon.
Jos jotain todella haluaa, tässä tilanteessa Miamin matka ilman henkilökohtaista konkurssia, se on vain järjestelykysymys. Pitää vain miettiä mitä asioita pitää tehdä ja mitä jättää tekemättä, jotta pääsee maaliin, pätee muuten aika monessa asiassa. Allekirjoittaneen tapauksessa alku vaikuttaa lupaavalta ja katsokaapa kuinka ihanan värikästä ruokaa olen saanut aikaiseksi, maistuis varmaan sullekin. Hyvä ja terveellinen ruoka pitää myös näyttää kauniilta, en halua syödä väritöntä mössöä. On siis osittain totta, että pienellä budjetilla pitää tinkiä joistain terveellisistä vaihtoehdoista, mutta ratkaisu ei ole roskaruoka. Ainakin Suomessa on mahdollista syödä monipuolisesti, ravintorikasta ruokaa vaikka valintoja joutuukin hieman miettimään...ja minähän mietin.