CrossFit saapuu kaupunkiin

Viime viikolla bongasin uutisen siitä, että Lahteen perustetaan CrossFit sali. Oli tietenkin pakko tutkia tarkemmin ja sen jälkeen päässä pyöri vain yksi ajatus...pakko päästä tonne ja heti. Jostain kumman syystä oli kauhea kynnys lähteä yksin, olenhan vasta 36-vuotias eli aika pieni ja nuori.

Pienimuotoisen väsytystaistelun jälkeen yksi Facebook/työkaveri innostui lähtemään mukaan. Eli kahden viikon kuluttua ollaan uuden äärellä, pienet sille! Sinänsä CrossFit on Gentain ajoilta tuttu, mutta välissä on ollut turhan pitkä tauko. Nyt tuntui muutenkin siltä, että aika on otollinen uuteen innostumiseen. Jotenkin sitä kaipaa aika-ajoin uusia tuulia.

Ainoa ongelma on se, että viikonloppukurssi on tyyris eli kokonaiset 165 €. Kolmeen päivään mahtuu kahdeksan treenituntia eli heviä settiä. Onneksi pakettiin kuuluu vieläpä kolmen viikon treenit eli pitää sovitella kalenteri siten, että työreissujen väliin mahtuu reilusti hikijumppaa. Mikäli sydän jää CrossFit-salille pitää maaliskuussa hommata kuukausikortti, mutta askel kerrallaan.

Tämän viikon treenit kuivuivat kasaan hyvän alun jälkeen. Olin ma-ke työmatkalla ja treenasin kaksi ekaa iltaa firman punttiksella. Olen snadisti kateellinen hesalaisille, sillä sali on todella hyvä ja työntekijöille ilmainen. Meidän pikkupunttis Lahdessa on taas jotain ihan muuta, no comments. Kotiin palattuani olin ihan katki ja putki, pari päivää esiintymistä ja "tuleen" heittäytymistä veivät voimat. Torstaina alkoi paleltaa, sitten jomotti päätä ja lopulta oli kuumemittarille käyttöä. Loppuviikko onkin mennyt villasukkahiippailua harrastaen pääsääntöisesti neljän seinän sisällä. Onneksi kotona voi sitten tehdä muita projekteja (joista tarinaa mun toisen blogin -> kupillinenonnea.blogspot.com puolella) ja ihan vaan ladata akkuja.

Nyt on hyvä syy olla parin viikon päästä kunnossa, olen niin liekeissä!

Aktiivista työmatkailua

Pitkästä aikaa kolmen päivän reissutournee ja vielä pidemmästä aikaa Sokos Hotel Presidentti. Vaikka olisi kiva valita Vallilan lounaspaikoista, pikkuisen parempi valikoima kuin Lahden officella, päätin raahata eväät mukana. Tavaraa on enemmän kuin laki sallii, olin aikamoinen kassialma raahautuessani junaan. Onneksi vaiva palkittiin lounasaikaan, säästän pitkän pennin ja lautanen oli niin värikäs, että silmä lepäsi...mahakin tykkäsi.

Viikonlopun liikuntahaaveet jäivät toiveiksi, joten lukuisien Tupperware kippojen lisäksi roudasin salikamat mukana. Kun päivän hommat oli paiskittu pistin koneen kiireellä kiinni ja kipaisin firman punttikselle. Olin sen verran ajoissa, ettei tarvinnut muita väistellä ja sain rauhassa reenailla. Otin alkuun kunnon lämmöt juoksumatolla ja sisäinen lenkkeilijäni alkoi kaivata taas lenkkipoluille. Polvikin tuntui olevan samassa veneessä, joten ehkä tästä päästään vielä vauhtiin...we'll see.

Tuntui aika hienolta painaa nasakka punttisetti päivän päälle. Kroppa kaipasi liikettä, olinhan kaltoinkohdellut sitä, istumalla pirullisen huonossa asennossa koko päivän. Miksei sitä lainapaikalla malta säätää ergonomiaa sopivaksi, vaan kärsii ennemmin viiveellä tulevat selkäkivut? En pahemmin aikaillut ja sain setit tehtyä vajaassa tunnissa, koska halusin ehtiä työkavereiden kanssa samaan taksiin. Olin niin tyytyväinen, että työmatkan ykköspäivä sujuin hyvällä moodilla. Taputin itseäni kuvitteellisesti olkapäälle :)

Tällä hetkellä motivaatiota piisaa, mutta ajan kanssa meinaa olla vähän tekemistä. Vaikka kuinka yritän hokea, ettei saa potea morkkista ja nyt mennään ilman paineita niin suorittaja nostaa päätään. Yritän kovasti kamppailla sitä vastaa, mutta minkäs siili piikeilleen mahtaa?

Energistä viikkoa ;)

-Virpi

PS: Pakko myöntää rehellisyyden nimissä, että illalla vetäsin sitten pizzan eli sinne ne fiksut valinnat menivät kertaheitolla plörinäksi.

Painojen hakuammuntaa

Olisi ollut aika suuri kiusaus jäädä kotiin, syitä lähtemättömyyteen olisi kyllä löytynyt. Ensinnäkin makasin reporankana työmatkapäivästä uupuneena, olin nukahtanut tv:n ääreen ja silmiä särki. Aina välillä poden silmissäni kipuja, sitten laserleikkauksen, jos päivä on vienyt mehuja ja läppäriä on tullut tuijoteltua tiiviisti. Sen lisäksi viltin alla oli niin mukavan lämmintä ja lämmin on aina hyvästä.

Kaikista syistä huolimatta tiesin, että nyt on mentävä. Kuntosalin suhteen tatsi on vielä vähän kateissa, mutta yritän saada jutun juonesta kovasti kiinni. Silti olen päässyt loppuvuoden hiljaiselon jälkeen liikenteeseen. Olen ottanut sen asenteen, että kaikki mitä teen on plussaa enkä turhaan soimaa itseäni, jos jonain päivänä en teekään mitään. Välillä on tullut jopa käveltyä töihin ja vinkkinä voin sanoa, että matkasta tulee tehokkaampi jos unohtaa eväät kotiin ja siten kävelee menomatkan kolmesti ;)

Joka tapauksessa tänään pääsin kokeilemaan miltä painot tuntuvat olkapää-rinta-ojentajat -osastolla. Vastaus: ei huonolta, ei sitten lainkaan. Koska mun reilun viikon takainen kyykkytreeni meni hieman yli ja podin sen seurauksia viikon (pikkasen otti osumaa alaselän puolelle), otin tänään astetta iisimmin. Nappasin siis kevyemmät painot kuin aiemmin, enkä vienyt sarjoja loppuun, kyllä se silti tuntui jossain. Pientä hakuammuntaahan se on, mutta eiköhän se pian ala taas muistumaan mieleen ja kroppakin alkaa tottua vanhaan meininkiin. Arvatkaapa oliko vähän voittajafiilis, kun setti oli heitetty?

Oli pakko napata muutama kuvakin todisteeksi, tää blogikin on on ollut niin kauhean väritön viime aikoina. 

PS: Olkapäätreeni on edelleen mun ehdoton suosikki!

Koo niin kuin korsetti ja pee niin kuin pilates

Kävipä sitten niin, että vietin pari tuskaista päivää ja yötä. Kun kylki-kankku-alaselkä-kipuni jätti rauhaan iski jumitus alaselkään kesken aamulenkin. Jos tästä jotain positiivista hakee niin ensinnäkin kävin aamulenkillä ja toiseksi tiedänpähän miltä kivut tuntuvat alaselässä. Tuossa marraskuun lopulla eksyin johonkin blogiin, jossa hehkutettiin korsetin hyötyjä. Tuntui siltä, että jokaisella itseään arvostavalla naisella on oltava korsetti. Arvaatkaa kenellä on korsetti ;)

Noh eihän se kovin mukavalta tuntunut ja vaikka joulukuussa koitin totutella siihen ei yhteistä säveltä oikein löytynyt. Ratkaisevin syy taisi olla se, että joku oli hieman pöyristynyt eli kiristi ja puristi. Mutta onneksi moinen kapistus tuli hankittua, sillä parina viime päivänä se on ollut tarpeen. Yksi korsetin eduista on siis se, että se tukee keskivartaloa ja hieman helpotti tuskaista oloani.

Korsetista ja kipulääkkeistä huolimatta olo oli jokseenkin tukala. Kipu tuntui ja esti ajatuksenuoksun, yritäppä siinä sitten tehdä töitä, etenkin kun oma duuni on enemmän ja vähemmän ajatustyötä. Yhden palaverin takia sinnittelin, että saatiin tärkeä työ nytkähtämään liikkeelle. Sitten jäin suustani kiinni ennen kuin luovutin ja lähdin kotiin. Yllättäen olo ei ollut sen parempi kotisohvalla kuin toimistollakaan, joten mietin kuumeisesti mitä tekisin.

YogaRocksin kymppikortissa oli yksi kohta ruksaamatta ja viimeinen voimassaolopäivä läheni uhkaavasti. Vaikka selkään sattui ja komeuden kruunasi maanantain "jumpasta" jumittuneet takareidet päätin ottaa riskin. Vanha toteamus sillä se lähtee millä tulikin pitää kummasti paikkansa. Tuntivalintani oli hot pilates, joka on tullut mun all time lempparin eli hot fusionin tilalle. Pääsinpäs muut ulkoiluttamaan uudenkarheaa Bahiniwear jookamattokassia, joka on ihan perfect!

Oli pakko sanoa ohjaajallekin ennen liikkeelle lähtöä, että nyt ei ehkä ihan kulje. Ei ollut oikein ymmärrystä mitä seuraavat kuusikymmentä minuuttia toisivat tullessaan, joten pelkäsin pahinta. Sali oli lämmin ja aloittelimme ensin hengitysharjoituksilla. Pikkuhiljaa liikeradat kasvoivat ja tunsin lihasten vetreytyän. Jossain vaiheessa tajusin kivun kadonneen ja pystyin keskittymään treeniin täysillä. Loppua kohti tahti vaan yltyi ja vatsalihakset saivat tuntea tekevänsä. Nyt tässä vaan jännitetään siirtyykö kipujumitus selästä vatsoihin. No onneksi se korsetti tukee keskivartaloa ja tuntuu siltä, että pahin kiristys ja puristuskin on poissa. Paluu liikunnan, järkevän ruokavalion ja normaalin vyötärönympärykseni pariin on käynnistynyt ihan mukavasti.

Damn it's good to be back!

Crostrainingia ja vesijumppaa Pajulahdessa

Nyt, kun liikunta tuntuu taas omalta, mut on helppo houkutella oikeastaan minne vain. Niinpä lomapäiväni kohokohta oli iltareissu Nastolaan ja tarkemmin Pajulahteen. Olin valmiiksi hieman vaivainen, sillä toissapäivän kyykkytreeni on ilmeisesti vetänyt vasemman puolen lihaksiston jumiin. Pelkäsin hieman miten pärjäisin, etenkin kun kuntotasoni on kokenut kolauksen tauon takia. Pieni liike tuntuu onneksi hyvältä, mutta mitä pidempää punttailtiin niin sitä häijymmältä alkoi tuntua. Onkohan mun kropan parasta ennen päivä mennyt umpeen?

Crostraining on vanha tuttu, mutta tunti toki saa oman lisävärinsä ohjaajan mukaan. Vetäjä olikin todella ammattimainen, hauska ja innostava, joten olihan se pitkästä aikaa niin siistiä. Tehtiin pareittain sarjaa, jossa tehtiin aina kahden liikkeen patteria kymmeneen kertaan. Erilaisia pattereita oli neljä ja tunti vierähti kivasti hikoilleen. Tuntui omalta heilutella levytankoa, rauta on niin mun juttu! Puolivälissä rasitusvammani tai mikä lie kylki-alaselkä-ahteri-kipuni sitten onkaan, alkoi vaivata. Muuten olisi kunto kestänyt kovempaakin menoa, mutta oli pakko hieman himmailla. Loppuverryttely eli 400 m juoksu ei sitten enää sujunutkaan, oli pakko nöyrtyä kävelemään.

Kun crossit oli vedetty siirryttiin uimahallin puolelle. En ole ikinä kokeillut vesijumpaa, joten vähän jännitti mitä tuleman piti. Olen pitänyt vesijumppaa mummolajina, vaikka arvasin olevani täysin väärässä...niin muuten olinkin. Vesi oli siitä armollinen elementti, että pystyin aika hyvin liikkumaan, vaikka kroppa hieman harotteli vastaan. Toisaalta kaikki tuntui uudelta ja oudolta, piti keskittyä jokaiseen liikkeeseen. En ollut kuin kala vedessä, mutta tein parhaani alusta loppuun asti.

Osa liikkeistä tuntui vaikeilta, tekniikka ei ollut hallussa. Veikkaan, että jyvälle pääseminen veisi muutaman kerran. Rehellisyyden nimissä en nyt heti hurahtanut tällaiseen vesiurheiluun, mutten aio luovuttaa näin helpolla. Polvieni narina muistuttaa siitä, että jotain on tehtävä, että suorituskykyni säilyy hyvänä mahdollisimman pitkään. Vesi on nivelvaivaisille paras vaihtoehto, joten yritän kaivaa kalenteristani aikaa uuteen kohtaamiseen.

Kaikin puolin hieno päivä muutenkin, tunnen olevani taas elossa! Ulkona oli kirpeä pakkaspäivä ja kävin vähän talsimassa päivällä. Muut nurisevat kylmästä ja lumesta, mutta musta ne vaan kuuluvat talveen. On jotenkin ihanaa, kun ilma on kirkas ja aurinkokin muistuttaa läsnäolollaan. Onhan siellä snadisti kylmä, mutta hei se on vain asenne- ja pukeutumiskysymys!

Narisevat polvet

Tästähän tulee melkein tapa, nimittäin salitreeneistä. Mutta joo motivaatiopyrähdys jonka viikolla sain ei ollut kertakäyttöinen...huokaisee helpoituksesta hän. Koko päivä tuli jotenkin puuhailua yhtä jos toistakin ja aika tavallaan luisui näpeistä. Olin valmiina punttikselle vasta seiskalta, mutta lähteminen ei tuntunut lainkaan vastenmieliseltä tai vaikealta, siispä eteenpäin!

Mietin matkalla voisinko tänä vuonna tykätä jalkatreeneistä, sehän on se mun ultimate inhokki. Olen tässä tauon pidentyessä huomannut, että polveni narina on alkanut lisääntyä, ei hyvä. Vähän siten jännitti lähteä ahteria ulkoiluttamaan, mutta pelko pois ja rohkeasti eteenpäin.

Aloitin aika varovaisesti ja lisäilin painoja tuntemusten mukaan. Polven asennot piti syynätä supertarkasti, mutta hyvin se pysyi mukana. Tais muuten tykätä pienestä lihastreenistä, ihan niin kuin minäkin. Oli melkein nautinnollista, kun etu- ja takareisissä tuntui poltetta eikä se berberikään ilman osumia kyykännyt. Huomenna on taas jännät paikat heräillessä.

Oikeastaan mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa mun jalkatreeneistä, niin no ellei huonoa kuntoa lasketa. Saatan siis muuttaa asenteeni jalkapäiviä kohtaan, ei haittaisi. Huvittuneena katselin peilistä, että yhdessä paikassa näkyy positiivinen kehitys...tissit ovat kasvaneet. Tosin kuppikoko ja sen kasvu ei ole ikinä ollut suuri haaveeni, joten itse en tästä niin pitkäaikainen ilo tullut.

Sen sijaan yritin hymyillä mun jenkakahvoille, siinä ne taas ovat, sitkeästi molemmilla puolilla. Olen nimittäin päättänyt olla stressaamatta aiheesta paino ja pitäydyn toistaiseksi laihdutuskuureista. En aio lukea yhtään lehtien laihdutusjuttuaja ja jätän kaikki "laihdu näin" -lööpit klikkaamatta. Paino on asia josta ei pitäisi turhia stressata, kilotkin lähtee paremmin, kun koko hommaan suhtautuu maalaisjärjellä. Aikuisen ihmisen itsetunto ja onni eivät ole myöskään kiloista kiinni, joten tyydyin vaan toteamaan, että sattuuhan sitä paremmissakin piireissä.

Pienistä narinoista ja kasvuilmiöistä huolimatta mulla on hyvä fiilis tän kaiken suhteen. Ihanaa olla taas energinen, palata juurilleen ja tehdä sitä mistä tykkää. Ei kai tämä vuosi olisi voinut juuri paremmin käynnistyä, eihän?

Uusi vuosi, uudet kujeet ja uusi blogi

Eilen vihjailemani blogikuulumiset ovat sitten nytkähtäneet toden teolla liikkeelle. Olen päättänyt opetella ajattelemaan asioista entistä positiivisemmin ja siitä syystä aiheen tiimoille on perustettu uusi blogi kupillinenonnea.blogspot.com. Saattaa siis olla, että liikuntatunnilla puhutaan jatkossa enemmän kuntoilusta kuin elämää syleilevistä aiheista. Jos joku on tätä sivustoa seuraillut niin aiheethan ovat vaihdelleet taivaan ja maan välillä.

Nyt aion avata kaikkia pieniä onnentunteita ja elämänviisauksiani tuolla uudessa paikassa. En aio keksiä pyörää uudestaan, mutta aion oppia nauttimaan elämästä entistä enemmän ja lopetan kaikenmaailman turhan jäkätyksen. Olen kasvanut jo niin isoksi, viime viikolla tuli vuosi lisää nääs, että känkkäränkkäpäivistä pitää päästää irti.

Mutta no hätä...jos siis joku diggailee käydä täällä...liikuntatuntini jatkuvat. Edellyttää tietenkin sitä, että saan itseni liikenteeseen. Tosin en olisi siitä lainkaan huolissani. Kroppaa vihloo lihasjumitus eilisen treenin jäljiltä. Tämä on se tunne jota rakastan, hyvä kipu on parasta. Jäin tässä myös minilomalle eli palaan kustannuspaikalle vasta keskiviikkona, muutama hikoilun liittyvä ajatus odottaa toteutumistaan eli I'll be back!