Tee se Joutsenossa!

Valmiina lähtöön Virpi

Aina välillä joutuu hieman katumaan omia päätöksiään ja kieltämättä siinä onkin tämän aamun fiilikset. Täysin aivoton päätös puolimaratonin juoksemisesta oli tehty huhtikuussa ja tänään oli totuuden hetki. Siis mitä ihmettä olinkaan mennyt lupaamaan? Etenkin, kun heinäkuun puolivälin jälkeen juoksu on ollut harvinaista ajankulua. Mutta kerran päätetty on päätetty ja lupauksia ei petetä, siksipä olin kurvannut Imatralle jo edellisenä päivänä. Aamulla oli perhosia vatsassa ja puuroa syödessä nousi kylmä hiki otsalohkolle.

Valmiina lähtöön Eva

Ihan yhtä järkyttyneessä mielentilassa taisi olla ystäväni ja juoksuseurani Eva. Viime metreillä päätettiin vetää 21,2 kilometriä asenteella ja raahautua maaliin vaikka mikä olisi. Tosin keskeytyksestäkään ei rokotettaisi, sen mahdollisuus leijui ilmassa. Lienee sanomattakin selvää, ettei kummallakaan ollut aikatavoitetta eikä sykkeitäkään aiottu seurata kisan aikana. Joutsenon Kullervo maraton juostiin tänään 31. kerran eli historiaa on reilusti. Tarkkaa osallistujamäärää en tiedä, mutta noin 350 innokasta oli saapunut paikalle. Hurjimmat eivät tyytyneet puolikkaaseen vaan pinkoivat koko maratonin, sinne mua ei saa (ainakaan ihan heti).

Lähtömeiningeissä

Ympärillä pyöri toistaan ammattaimaisemman näköistä juoksijaa, olimme kuin kalat kuivalla maalla. Lähdössä jäimme suosiolla häntäpäähän ja liikkeeseen lähdettiin maltillisesti, takana oli vain kaksi juoksijaa. Rauhallisen alun ansiosta meno oli rentoa, suorastaan helppoa. Suunnitelman mukaisesti juostiin Evan kanssa rinta rinnan ja juteltiin yhtä sun toista...pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta, niinhän sitä sanotaankin. Ensimmäiset kymmenen kilometriä menivät kivuttomasti ja vauhtia pystyi vähän lisäämään. Olen edelleen yllättynyt miten helpolta juoksu tuntui, mietin koko ajan milloin pitäisi ottaa loppukiri. Kummasti se kunnianhimo nousi sisälläni ja halusin sittenkin saavuttaa muutakin kuin pääsyn maaliin.

Ongelmavatsani takia valitsin tankkauspisteillä aina vettä ja suolatasapainoa ylläpidin suolakurkuilla. Huoltopisteitä oli tasaisesti ja neljä lyhyttä stoppia tuntui sopivalta. Kaikin puolin järjestelyt toimivat hyvin ja iso kiitos siitä kisaorganisaatiolle. Myös kilometrit oli merkitty hyvin, voimat oli helppo mitoittaa niiden mukaisesti. Lopulta otin spurtin 19 kilometrin kohdilla, sillä kropassa oli edelleen virtaa. Loput kolme kilometriä menin kovaa, vasta viimeiset 400 metriä alkoi hyydyttää.

Sports Tracker faktaa
muutama lisäminuutti alussa & lopussa

Vaikka lähdimme joukon hännillä pääsimme loppujen lopuksi ohittelemaan edellä menneitä. Moni liian kovaa aloittanut joutui himmailemaan 15 kilometrin kohdalla ja löytyi niitä kävelijöitäkin matkan varrelta. Me sen sijaan juostiin alusta loppuun asti ja vältettiin aikasyöpöt vessareissutkin. Ja maaliin saapui kaksi energistä ja itsensä voittanutta naista, me ollaan niin hyviä! Mun loppuaika oli 2:16:01 ja Evan 2:18:13 eli loistavat tulokset ensikertalaisille. Alkuvuonna aloitetaan juoksutreenit tositarkoituksella ja seuraava määräänpää on Helsinki City Runilla 3.5.2013. Silloin voisi tavoitella jotain aikaakin mikäli valmistautuminen menee nappiin.

Mitalit kourassa lähdettiin kotia kohti. Tällä euforian määrällä jaksaa hymyillä ainakin viikon. Ja anteeksi kaikille, mutta kerron tästä aivan joka välissä. Puolimaratonille kannattaa osallistua tämän fiiliksen takia, itsensä voittaminen on aina mahtavaa. Ei harmita tippaakaan, että huomenna matkani vie eteenpäin Joensuuhun ja viikko vierähtää taas reissussa. Joutuu varmaan tekemään muutaman lenkin Joensuun kauniissa maastoissa, palauttava lenkki voisi olla sunnuntai-illan action plan.

PS: Otsikon "Tee se Joutsenossa" on vanha Joutsenon myyntilause, joka oli kissan kokoisin kirjaimin valtatien varrella. Perusajatushan on hyvä, mutta kaksimielisimmät voivat keksiä sloganille muunlaisen tarkoituksen. Oli miten oli, olen tyytyväinen siitä, että puolimaratonneitsyyteni meni juurikin Joutsenossa. Toivottavasti nimeni koreilee lähtölistalla vielä monen monta kertaa yhdessä Evan kanssa.

Kolopalloa ja hiilaritankkausta

Hissiposeeraus

Nautin tänään lomapäivästä, koska iltapäivällä oli tiedossa firman golfkerhon syyskisa. Hidas aamu pitkän kahvihetken kanssa on luksusta ja sen jälkeen suunnattiin Onnin kanssa lenkille. Nautin siitä, että pipon voi vetää korville ja kesällä hankittu windstopper puku on ahkerassa käytössä. Vielä kun ehtisi jossain välissä metsään samoilemaan...sieniäkin olisi kiva metsästää.


Toiveikkaana suuntasin Messilä Golfia kohti ja aloitin kisavalmistelut lounaspöydästä sekä tutkimalla alennusrekit. Golfvaatteet kannattaisi aina hankkia näin syksyllä, selvää säästöä. Nappasin mukaani Dailyn pitkähihaisen paidan, joka sopii mun tyyliin kuin nakutettu. Ja kyllä tyyli on mulle tärkeä asia myös viheriöllä.

Minä, Raiski ja Seidi
Kristina puttaa taustalla

Välineurheilua - haittaakse?

Ehdittiin me hieman ladyjen kera poseeratakin ennen kierrosta, on meillä vaan mukava työporukka! Mun peliryhmässä oli kaksi miestä Pete ja Lasse, ihanaa peliseuraa molemmat. Kaikki kahdeksantoista väylää kierrettiin hyvällä fiiliksellä toisiamme tsempaten. Mun avaukset ja väylälyönnit kulkivat kuin unelma, mutta mitä ihmettä oli tapahtunut lähipelille? Chipit ja putit olivat kateissa, menetin mahdollisuudet pärjätä töppäillessäni. Onneksi golf on silti mukavaa, pelaanhan intohimosta golfiin en tuloksen takia.

Sää suosi kisailijoita

Kaunista kaunista

Sentään pari PARia tuli tehtailtua ja sain nimiini lähimmäs lippua kilpailun. Väylällä 12 avaukseni rauta ysillä päätyi 3,93 m lipusta. Sillä sai mainetta ja kunniaa...tai no ainakin palloja palkinnoksi. Pistesaaliini oli 28, jäinkin kauas kärkikamppailusta. Todella toivon, että lokakuussa ehtii vielä kiertämään ja kokemaan onnistumisia. Pelkkä ajatuskin pitkästä talvesta ja pelitauosta tekee pahaa.

Kotiin tultuani jatkoin hiilaritankkausta. Eilisestä lähtien olen syönyt tummaa leipää, puuroa, pastaa ja banaaneja. Olo on aika tukala, mutta energiaa pitäisi ainakin olla kropassa. Voi olla, että hiilaritankkaus menee pieleen, mutta olenpahan ainakin yrittänyt. Huomenna jatkan runsasta juomista, vichyä on kitattu ja vessassa ravattu, mutta ruoka menee jo kevyeen moodiin. Pidän ruokailuvälit lyhyinä ja annoskoot maltillisina, sen kummempaa suunnitelmaa mulla ei olekaan. Lauantaina nähdään miten kroppa ja kantti kestää, teen parhaani ja sehän riittää. Onneksi lähden urakkaan ystäväni Evan kanssa, joten tsemppiseuraa löytyy omasta takaa. Meille saa pitää peukkuja!

Kahvakuula leukaperissä, pari PARia ja uusia tuulia

Syysloistoa

Bloggaaja on horroksessa, tekstiä syntyy turhan harvoin. Työkiireiden takia kaivan koneen turhan laiskasti esille, mutta eiköhän tämä taas vilkastu lokakuuhun mentäessä, jolloin treeneissäkin tapahtuu muutoksia. Syyskuun loppu menee vielä reissuhommissa ennen kuin voin taas hetken huokaista.

Viikko onkin ollut tapahtumarikas ja kuntoilukärpäsen puraisemaa on koeteltu niin hyvässä kuin pahassakin. Viime perjantaina oli jännä päivä ja loppua kohden se meni vielä jännemmäksi. Aamupuuron jälkeen kurvasin kohti Forever Lahti kuntosalia ja Trainer4You:n kahvakuulakoulua. Suomen yksi tunnetuimmista kahvakuulan puolestapuhujista, kahvakuulamies Tuomo Kilpeläinen koulutti meitä kahvakuulan syövereihin.

Paikalla oli minun lisäksi kirjava joukko kuulailusta kiinnostuneita. Oli liikunnan ohjaajia, ohjaajiksi haaveilevia ja omaksi ilokseen heiluttelijoita...minä taidan kuulua noihin kahteen viimeiseen. Olisi hienoa päästä kokeilemaan kahvakuulatuntien vetoa ja treenivälineenä kahvakuula on mitä mainioin. Kävimme läpi perustekniikoita ja opettelimme käyttämään koko kroppaa, liian useinhan käytetään käsilihaksia vaikka voima on haettava kaikkia lihaksia hyödyntäen.

Aluksi kaikki meni hyvin, mutta iltapäivällä kolahti. Teimme ulkona etuheilautuksia eri versioilla ja samalla heiteltiin kuulaa. Tämä ei ollut varsinaisesti uutta, sillä vastaavia liikkeitä on tehty Gentain treeneissä. Vikaa liikepatteria tehtäessä kahdeksan kilon kuula napsahti leukaani ja kuului kunnon rusahdus. Lyyhistyin maahan tapahtuneesta järkyttyneenä ja seurasin kuin ulkopuolisena, kun veri alkoi pulppuamaan alahuulestani.

Ohjaajan ja kanssatreenaajien ansiosta sain nopeasti apua, suurempia ruhjeita ei näkynyt ja pystyin kävelemään sisätiloihin omin avuin. Kylmäpakkauksen ja särkylääkkeiden ansiosta kipu oli kohtuullinen, oikeastaan aika pientä ja verenvuotokin alkoi loppumaan. Sain kyydin Päijät-Hämeen Keskussairaalaan päivystykseen, jossa odottelin tunnin jos toisenkin päivystävän hammaslääkärin pakeille pääsyä.

Kovia kokenut huuli ;)

Lopputuloksena voidaan sanoa, että olen aikamoinen Hannu Hanhi. Etuhampaasta lähti pieni pala, huuleen tuli tikki ja kotimatkalla nappasin antibiootit apteekista. Muistan varmasti ikuisesti kaikissa liikuntaharrastuksissa turvallisuusnäkökulman. Ja muutaman päivän jälkeen huuli on parantunut lähes kokonaan. Hammaslääkärin tarkistuksen jälkeen voin huokaista helpotuksesta ja samalla todettiin, ettei reikiäkään ole tullut. Se kahvakuulakurssihan jäi vajaaksi, mutta saan käydä kurssin uudestaan, joten minulle kävi paremmin kuin hyvin tämän haaverin suhteen. Mainittakoon vielä, etten syytä tapahtumasta ketään tai no korkeintaan itseäni, mutta hei tekevälle sattuu =)

Seuraavana päivänä ei ollut aikaa jäädä sängyn pohjalle murehtimaan tapahtunutta. Toisaalta kosmeettisia haittoja lukuun ottamatta olin elämäni kunnossa. Suuntasin Facebookin Golffaamaan? ryhmän naamakirja open 3 tapahtumaan Porvoo Golfiin. Täytyy sanoa, että vaikka Facebook on turha ja aikuisten hiekkalaatikko niin on siitä hyötyäkin. Veikkaan, että tuosta golfryhmästä on vielä monen monta kertaa iloa ja toivon saavani sieltä ensi kesänä peliseuraa.



Kaunis Porvoo Golf

Porvoon kenttä on ehkäpä fyysiesti vaativin kenttä, jonka tiedän. Rangetreeneissä huomasin taas kuinka vaikeaa oikean svingin tekeminen on ja jouduin peilaamaan backsvingin kasaan. Onneksi peilistä huomaa virheet ja sain lyönnin toimimaan. Etuysi menikin loistavasti ja saalistin peräti 20 bogeypistettä...siitä voi olla jo ylpeä. Mäkinen maasto kuitenkin teki tehtävänsä ja tämä golffari oli väsähtänyt takaysin koittaessa. Kymppiväylällä huidoin kaksi palloa vesiesteeseen ja pelasin viivaväylän eli ei tulosta.


Vaikka kenttä ja golf nöyryyttivät oli lopputulos 29 bogeypistettä. Ei se nyt huipputulos ole, muttei ihan huonokaan. Mukaan mahtui vieläpä kaksi PARia ja niistä voi olle tyytyväinen. Ja sillä irtosi kisan viides sija, joten kotimatka käynnistyi hyvissä mielissä. Ajatuksissa siinsi vielä muutama kierros "kesälle" 2012, pidetään siis peukkuja kenttien aukioloajoille.

Sunnuntaille ei ollut kuntoilun puolesta pakollisia menoja. Kalenterissa oli kuitenkin merkintä eli Kuntokeskus K&M:n syntymäpäivät. Olen käynyt KM:llä Samuli Koutajien treenattavana viime syksynä ja siitä lähtien olen haaveillut salin vaihdosta. Nyt kun määräaikainen sopimukseni on päättymässä pystyin toimimaan. KM on tunnettu siitä, että siellä treenaavat ammatti bodarit ja fitnessuheilijat. Tavoitteeni eivät ole noin korkealla, mutta haluan saada treeneihini ripauksen ammattiotetta ja kunnolla tehoja.

Ihana syysilta
lenkkipolun varrelta

Menin välittömästi Samulin juttusille ja kyselin millaisen paketin voisin hankkia. Lyhyen keskustelun jälkeen tein diilin 1.10 alkavasta Active-paketista. Maksan kuukausittain 49,90 € ja saan tietenkin rajattomat salikäynnit sekä pakettiin kuuluvat 4 personal trainer ohjausta, treeniohjelman + 3 ohjelman päivistystä ja ravintoohjelman + 3 ravinto-ohjelman päivitystä. Minun korvaan kuulostaa mahtipaketilla ja arvatkaa vaan kuinka paljon odotan lokakuun alkua?

Ensimmäiset ohjaukset onkin sovittu heti 1.10 ja 3.10 eli pääsen treenaamaan täysillä. Aion ostaa lisää personal trainer tapaamisia, sillä tuloksia on saatava. Monipuolisen harrastustaustani takia pyysin kolmijakoisen ohjelman, aikaa riittää siis muuhunkin. Jos viikossa on kaksi lepopäivää ehdin salitreenien lisäksi tekemään pari muutakin harjoitusta, en siis luovu Gentain rääkeistä.

Syyslook ala Virpi

Vietän loppuviikon lomalla keräten voimia ensi viikon työmatkalle. Tänään on tiedossa firman syyskisat eli auton nokka kääntyy puolilta päiviltä Messilä Golfia kohti. Huomenna fiilistelen aamupäivän kotona, mutta illaksi matkaan Imatralle. Lauantaina on tarkoitus juosta puolimaraton, teen parhaani ja toivon ylittäväni maaliviivan. Tämän takia eilen alkoi hiilaritankkaus ja vielä tänään ahmin hiilareita urakalla. Huomenna palaan normaaliin ruokavalioon ja vettä pitää tankata reilusti. Sunnuntaina jatkan matkaani Imatralta Joensuuhun ja syyskuun viimeinen viikko vierähtää Pohjois-Karjalassa. Hotellielämän rinnalla pyrin lenkkeilemään ja voisihan sitä pyörähtää jollain salillakin.

Lepopäivä & lihapullia

Työmatkaaja suuntaa kohta kotiin eli edessä on pitkä junamatka. Lienee sanomattakin selvää, että se on lepopäivä. Toisaalta huomenna menen kahvakuulamiehen oppiin, joten hengähdyshetki on juuri paikallaan.

Rankan, mutta opettavaisen reissun päätteeksi hemmottelin itseäni taivaallisella lihapulla-annoksella. Suosittelen makumatkaa Torreroon, niitä on muuallakin kuin Joensuussa.

Espanjalainen munakas

Reissuhommissa ruokavalio menee ihan uusiksi, hyvin alkanut dieettini on siten kokenut kovia viime aikoina. Vaikka syön aamupalan hotellissa, päivällä työpaikkaravintolassa ja illalla kaupungilla, mietin kokonaisuutta tarkasti. Rahkaa näillä reissuilla ei vedetä, mutta kohtuus kaikessa.

Klo 6:30
Puuroa, leipää ja kahvia...korjaan paljon kahvia.

Klo 10:00
Banaani, pöllitty hotellista :)

Klo 12:00
Salaattia & kanakastiketta

Klo 17:00
Espanjalainen munakas + lasi viiniä (olin ansainnut tämän)

Jos nälkä vielä kurnii syön lenkin jälkeen proteiinipatukan, matkalaukkuun kannattaa pakata aina protskupatukoita.

Mutta nyt lenkille, sitten hotellille uimaan ja kruunaan päivän kunnon löylyillä! Huomaa, että hotellielämä ei tarkoita samaa kuin luopumista kuntoilusta.

Syysterveiset Joensuusta

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, pahoittelen. En ole luopunut bloggauksesta, mutta syksyn kiireet ovat pitäneet minut pois kuntoilun parista. Parin viikon takaisen Härmä-Vaasa reissuni jälkeen toivuin viikon verran minua riivanneesta flunssasta. Kärsin siten nahkoissani, kun en malttanut jäädä kotiin sairastamaan vaan valitsin hyvinvoinnin sijaan työmatkan. Elämä on valintoja ja välillä valitsee väärin, tosin ammatillisesti reissu oli erittäin antoisa sekä onnistunut.

Viime viikolla reissasin parina päivänä Helsingissä, projektijohtamisen koulutuksessa. Kieltämättä työasiatkin vetävät välillä puoleensa, ei munkaan elämä pelkkää vapaa-ajan sinkoilua ole. Illat oli pakko pyhittää kotisohvalle, sillä flunssa vei veronsa. Tämänkään takia minulla ei ollut juurikaan jutun juurta blogia varten. Pidetään nämä jutut kuitenkin liikkumisessa eikä muuteta blogia työjorinoihin.

Lauantai oli ensimmäinen päivä, kun pääsin hieman rasittamaan kroppaani sienireissun muodossa. Metsässä samoilu on kyllä ihanaa,  raikasta ilmaa, reipasta menoa ja vielä löytämisen iloa sienisaaliin muodossa. Päivällä vierailin fitness expossa ja täytyy sanoa, että bodaus/fitnessmaailma teki minuun jälleen vaikutuksen. Pitäisikö treeneissä lähteä sittenkin tiukkaan kuntosalimoodiin ja miten sen yhdistäisi sulavasti toiminnalliseen harjoitteluun? Tässäpä pulmaa kerrakseen...palaan tähän kunhan ajatukset hieman asettuvat uomiinsa.

Sunnuntaina suuntasin taas työmatkalle Joensuuhun. Tuntien autossa istuminen ei ole mun juttu, joten perille päästyäni suuntasin lenkille. Pitkästä aikaa lähdin juoksemaan ja 40 minuutin kevyt hölkkä teki hyvää, sitten maistui unikin hyvältä. Varsinaiset työpäivät reissun päällä ovat aina rankkoja ja kahdeksan tuntia tuntuu puolta pidemmältä. Niiden päälle onkin hyvä saada vastapainoa, etenkin kun syömiset ovat mitä ovat.

Maanantaina tsekkasin pikaisesti Joensuun keskustan kaupat, jääköön salaisuudeksi mitä tarttui mukaan. Pikaisen shoppailuhemmottelin päälle marssin Amarilloon katkarapusalaattia nauttimaan, yritän pitää ruokavalion edes jotenkin järkevissä mittasuhteissa, kunnolliset välipalathan näinä päivinä unohtuvat tyystin. Hotellille päästyäni vaihdoin toimistolookin windstopperiin ja lähdin juoksemaan Pielisjoen rantoja pitkin, on muuten komeita maisemia. Joensuu on kaunis kaupunki, voisin viihtyä täällä pidempäänkin ja se on hyvä, sillä tiedossa voi olla muutama työmatka lisää. Tunnin napakka juoksu teki hyvää ja antoi hieman itseluottamusta lähitulevaisuudessa siintävälle puolimaratonille, ehkä se menee sittenkin.

Tänään jatkoin töiden jälkeen totuttua moodia. Ensin pyörimistä keskustassa ja ruokailua Amarillossa, vaihdoin vain kanasalaattiin. Sen verran oli nälkä ja ajatukset työmaalla, että unohdin ihan kokonaan kuvata upean annoksen. Kauniisti aseteltu ruoka maistuukin paremmalle. Koska olin hankkinut mojovat rakot jalkapohjiin ja kantapäihin jätin lenkkeilyn suosiolla väliin.

Suuntasin hotellin saunaosastolle ottamaan hien pintaan. Ensin kymmenen minuuttia crosstrainerilla ja toiset kymmenen kuntopyörällä, tunsi tehneensäkin jotain. Päälle parikymmentä minuuttia uintia hotellin uima-altaassa ja päivän liikuntakattaus oli täynnä. Olihan noista työmatkoistakin tullut muutaman kilometrin verran hyötyliikuntaa, kaupunkikin alkaa tuntumaan tutulta. Päälle kunnon löylyt ja sain suurimmat stressireagtiot kadotettua.

Mulla olisi upeita kuvia, mutta jostain syystä en pysty lisäämään niitä. Täydennän tekstiä kotiin päästyäni, menee varmaan viikonloppuun, kotiudun torstai-iltana. Haluan ehdottomasti esitellä kappaleen kaunista Joensuuta ja kaiken maailman kuvia mitä puhelimeni kätkee sisälleen. Tässä on vielä pari päivää aikaa räpsiä lisää ja trust me sen mä myös teen :)

Kappale kaunista golfia

Pallo teki kodin bunkkeriin
ja kaivautui omaan koloon

Sunnuntaina satoi ja sääennuste näytti varsin kurjalta...mutta asioilla on tapana järjestyä. Loppujen lopuksi illaksi tuli mitä kaunein ilma. Kenttä oli pukeutunut syksyyn ja taisin keskittyä kuvaamiseen enemmän kuin pelaamiseen. Viikon sairastelun jälkeen golf teki hyvää, mutta totta puhuen en olisi jaksanut kiertää koko lenkkiä. Onneksi pelikaverini oli meistä se viisaampi ja päätti kurvata etuysin jälkeen parkkipaikalle. Harmi vaan, että samainen tapaus kurvasi kentältä sen verran vauhdikkaasti kotiin, että poliisi palkitsi hänet pikavoitolla. Psst...tästä ei sitten saa puhua!



Silmä lepää

Takaisin golfiin ja kauniisiin maisemiin. Jos ei ole koskaan eksynyt golfkentälle ei voi edes kuvitella miten kaunis laji on kyseessä. Muistan vieläkin ensimmäisen kierrokseni, olin caddien roolissa ja ihastuin lopullisesti. Kenttä on kuin jättimäinen puisto, kuvittele kauniisti ajetut nurmikot joita reunustaa toinen toistaan upeammat puut sekä pensaat. Ja entäs ne vesiesteet, jonne muuten katoaa lukemattomia palloja vuosittain, ne viimeistään salpaavat hengen. Yhtlöön kuuluu vielä kentän tuntumassa asuvat eläimet, etenkin sorsaperheiden kasvua on helppo seurata. Sanat eivät riitä, kannattaa siis lyöttäytyä himogolffareiden matkaan edes kerran elämässä.

Valoja ja varjoja

Mun kalenterista löytyy pari tärkeää merkintää. Lauantaina 15.9 pelataan naamakirja open Porvoossa eli Facebookin ryhmän Golffaamaan? perinteinen kisa. Lähden uteliaisuuttani mukaan ja toivon, että saan mukavia pelikavereita seuraavalle kesälle. Samana päivänä olisi työpaikan perinteiset sikabileet, mutta golf painoi vaakakupissa enemmän. Toinen tärkeä päivämäärä on torstai 20.9 eli Soneran golfkerhon syyskisa skabaillaan Messilässä. Otin varmuuden vuoksi koko päivän vapaaksi, ehdin nukkumaan pitkään ja käyttämään Onninkin lenkillä ennen kuin kisafiilis valtaa mieleni. Eikä haittaa vaikka vastaavia kalenterimerkintöjä kertyisi enemmänkin. Haaveilen siitä, että ehtisin palaamaan golfkenttien syysmaisemiin vielä yhden käden sormien verran.

Takkkula väylän 5 ja 6
välistä ikuistettuna

Tämä on siinä mielessä ihana viikko, että ehdimme Onnin kanssa lenkkeilemään. Eilen meidät pystyi bongaamaan pitkästä aikaa tutun lenkkipolun varrella. Hymyiltiin molemmat leveästi (kyllä sen huomaa kun koira hymyilee) ja nautittiin siitä, että olemme jälleen yhdessä. Me kuulutaan yhteen, ollaan hyvä tiimi ja mitä parhaimmat kämppikset. Onni voisi tosin siivota ja maksaa puolet asumiskuluista :)


Maanantain kunniaksi palasin ruotuun, hyvä minä. Eväät kulkivat taas orjallisesti vaa'an kautta. Oikeastaan vähän hävettää, kun muistelen edellisen viikon ruokia. No oli se silti kivaa herkutella ja arvatkaapa mitä rahka maistuu herkulliselta! Eli ehkä se oli sen arvoista.

Ei mennyt kuin Strömsössä

Maailman herkullisin
katkarapuleipä

Pitkästä aikaa täällä taas! Viikko on hurahtanut vauhdilla työn ehdoilla ja pakko myöntää lipsuin urakalla. Paljastankin heikkouteni ja inhimmillisyyteni, painin siis samojen ongelmien kanssa kuin muutkin. Viikko on sujunut flunssan kourissa, olen niistänyt kyllästymiseen asti. Onneksi olen voiton puolella ja uskon pääseväni ensi viikolla treenaamaan kunnolla...sekä tietenkin takaisin ruotuun.

Sulkaakakkua sen olla pitää

Maanantaina suuntasin kahden työkaverini kanssa Härmään esimievalmennukseen. Matkalla muistin vielä superdieetin ohjeistukset, mutta tuntien istumisen jälkeen unohdin kaiken. Hotellin menu ei antanut juurikaan terveellisiä vaihtoehtoja, iltapalarahkaa ei löytynyt valikoimista. Maanantain iltapalani oli siten katkarapuleipä, lasi Fresitaa, kuppi teetä ja jättimäinen pala syntisen ihanaa suklaakakkua. Kaloreita paloi paljon ja vähän päälle, mutten potenut tippaakaan huonoa omatuntoa. Jos lipsuntaan niin lipsutaan antaumuksella. Kontrolli ei kadonnut kokonaan, kroppa kaipasi liikettä ja kirmasin sadetta (ja flunssaa) uhmaten lenkille ennen nukkumaan menoa.

Tiistai käynnistyi hotellin aamupalalla ja koska edessä oli hektinen päivä hellin vatsaani kaurapuurolla, kasviksilla sekä karjalanpiirakoilla. Söin siis reilusti, mutta pidin valinnat järkevinä. Päiväohjelmassa pureskeltiin firman strategiaa ja pohdittiin sen näkymistä arjessa - mielenkiintoista, mutta rankkaa. Aivot kävivät kierroksilla, mutta nautin keskusteluista muiden kollegoiden kanssa. Väliin mahtui kiireinen lounas, jossa nautin antaumuksella salaattipöydän toinen toistaan maukkaampia salaatteja.

Valmennustauko

Koulutukset ovat antoisia, mutta päivät venyvät turhan pitkiksi. Tiistaina päivä saatiin päätökseen iltakymmeneltä, jonka jälkeen oli taas pakko tehdä happihyppely. Maha reagoi herkutteluun ja sain todella tuntea vatsani kiukuttelun. Ekana yönä heräsin vatsakramppeihin ja melkein pyörryin kivun ansiosta, kropan valtasi kylmähiki kieriessäni vessan lattialla. Muina päivinä pääsin helpommalla, mutta turvous ja muut lieveilmiöt olivat kaikkea muuta kuin mukavia. Hyviä muistutuksia siitä, miksi elän normaalisti kurinalaisesti.

Keskiviikkona jätimme Powerparkin taaksemme ja kurvattiin Vaasaan. Flunssa oli kietonut sormensa ympärilleni ja tunsin itseni sairaaksi, olisinpa päässyt kotiin. Ruokailu Amarillossa ihanien työkavereitteni Katin ja Mian kanssa kuitenkin piristi. Vai oliko se sittenkin se lohtushoppailu Rewell centerissä? Olin mielestäni ansainnut pientä hemmottelua.

Hotellielämän luksusta

Hotellille päästyäni halusin ulos. Respasta saamieni ohjeiden turvin jatkoin matkaani päättäväisesti meren rantaa kohti. Vaasa on kaunis kaupunki ja mieli lepäsi rantaan päästyäni. Mut on selvästi tehty liikkumaan, sillä ajatus kulki lenkin ansiosta paremmin ja väsyneenäkin jaksoin hymyillä. Tunnin rauhallisen kävelyn jälkeen jatkoin iltaohjelmaani saunomisen merkeissä. Hotellin saunatilat sijaitsivat kymmenennessä kerroksessa ja saunoin kirjaimellisesti kattojen päällä. Ilahduin löytäessäni lainauimapukuja, joten pääsin pulahtamaan uima-altaaseen. Ei työmatkalla tarvitse täysin sohvaperunaksi ryhtyä.

Tortai käynnistyi kaikkea muuta kuin vahvasti, flunssan kanssa ei pitäisi pelleillä. Peilistä katsoi hirviö, onneksi pystyin meikkaamaan pahimmat virheet piiloon. Iho kyllä paljastaa jos ei voi hyvin ja se näkyi kauas, en pystynyt huijaamaan enää itseänikään. Onnekseni pääsin upeaan aamupalapöytään, jonka antimista keräsin tukevan aamupalan. Ajattelin, että kunnon energiatankkaus toimisi parhaiten kurjaa oloa vastaan. Puuroa, raejuustoa, pekonia, munakokkelia, nakkeja ja iso läjä värikkäitä kasviksia.

Työpaikalle päästyäni sain jostain virtaa ja sillä mentiin iltaan asti. Kolme päivää antoivat ajatuksia loppuvuodeksi asti ja pureskelen niitä vielä pitkään. Tahdon kehittyä ammatillisesti ja olla tänään astetta parempi kuin eilen. Samanlaista muutosta tavoittelen vapaallakin liikunnan muodossa. Kotimatkalla oli pakko myöntää elämän realiteetit ja todeta, että nyt oli aika levätä. Lauantain ohjelmassa siintänyt Midnight run oli osaltani unohdettava, terveyden kanssa ei pidä ottaa riskejä.

Väliaika - kuohuvaa & murua rinnan alle

En tiedä oliko se oma koti ja oma sänky vai mikä, mutta perjantaina heräsin energisenä. Omalle officelle oli ihanaa palata ja nähdä tutut naamat työn touhussa. Olin haaveillut laiskottelevani perjantai-illan kotisohvalla, mutta päädyinkin tuuraamaan kollegaani Merviä ja ilta vierähti balettiesitystä seuratessa Sibeliustalolla. Baletista tuskin tulee intohimoni, mutta kokemus oli upea. Väliajalla nautittiin lasit kuohuvaa ja lohileipä, mun jääkaappi ammotti tyhjyyttään, joten vatsa kiitti.

Lauantaina jatkoin huonoa elämää, ohjelmassa ravintolassa syömistä ja leffailta. Olisi varmasti fiksumpaa käydä kaupassa, mutta valitsin Santa Fe:n. Sen verran tautinen (sanavalinnan viisaudesta voi olla montaa mieltä) olo jylläsi, joten mitään terveysruokaa ei tehnyt mieli. Leffaeväitä en sentään kaivannut vaan Loirin tähdittämä Tie Pohjoiseen maistui kuivin suin. Suosittelen elokuvaa ja löysin rantein ottamista kaikille, tuota jälkimmäistä tosin sopivassa suhteessa.

Illalla seurasin Facebookista työkavereitteni matkaa Midnight runissa. Kotiin jääminen oli oikea ratkaisu, mutta olisin halunnut kokea sen omin silmin ja lenkkarein. Ensi viikolle varasin muutaman tunnin gentain tuntivalikoimasta, yritän silti aloittaa kevyesti. Edessä on tiukka syksy ja uusia flunssaputkia ei kuulu suunnitelmiin.

Vihdoinkin kotona!

Tänään on laiska sunnuntai...parasta! Koirakin on saapunut kotiin ja torkkuu väsyneenä vieressäni. Kaipaamme molemmat lepoa, rapsutusta ja hemmottelua. Nappaan myöhäiseksi aamupalaksi rahkaa, sitä on ollutkin jo ihan ikävä ja sitten pakotan itseni kauppaan. Syksyinen sää ei hirvitä vaan aion päättää vauhdikkaan viikon minulle niin rakkaan lajin eli golfin parissa. Sitä ennen hemmottelen Onnia lenkillä eli nyt onkin jo kiire toimia.