Joogahaaste suoritettu

Eilen se sitten päättyi eli 40 päivää kestänyt joogahaaste...I did it! Omalla kohdallani vielä yli odotusten, sillä asetin tavoitteeksi kerätä 20-30 merkintää, mutta lopputulos eli 35 on aikaa komea. Aika paljon piti junailla aikatauluja, että lopputulokseen päästiin, mutta olihan se sen arvoista. Työmatkat pidin vain päivän pituisiksi, että ehdin illaksi kotiin & joogaamaan, ei muuten lainkaan huono päätös. Päivän kohokohtana oli aina jooga ja odotin sitä innolla.

Elintapojani en voi nyt kehua, sillä mukaan mahtui pari bileiltaakin, viimeisin helatorstaita edeltävänä iltana. Siitä ne suurimmat poissaolotkin johtuivat, sillä puolikuntoisena en lähde treenaamaan. Tosin muuten olen kieltäytynyt jälkiruuista ja palauttanut ruokarytmin sekä pitänyt kiinni välipaloista eli ei tässä nyt aivan hunningolla ole oltu. Painotavoitettanen varsinaisesti asettanut, mutta vaaka kertoo 1,5 kilon kadonneen, iloitsen siis siitä. Ehkäpä eniten olen tyytyväinen siitä, että kropassa tuntuu erilaiselta, pahimmat selkäläskit on siloittuneet kuin itsestään.

Mitä tästä sitten jäi käteen? Ensinnäkin opin tuntemaan aika monen kanssajoogaajan, joiden kanssa oli mukavaa vaihtaa kuulumisia. Toiseksi sain jätettyä työkiireet kakkossijalle etsittyäni ajan joogatunnille lähtemiseksi, työ on sittenkin vain osa elämää eikä ykkösprioriteetti. Kolmanneksi opin tunnistamaan omia rajojani sekä löytämään joogan perimmäisen ajatuksen. Näin pitkän rupeaman myötä oli pakko kuunnella miltä kropassa tuntui. Yhtenä päivänä olin voittamaton, taivuin syvälle ja tasapaino säilyi järkkymättömänä, toisena päivänä väsymys piti otteessaan ja jäykkyys kiristi kehoa, päivissä on totisesti eroa.

Opin kuuntelemaan itseäni sekä tunteitani, ei muuten maailman mukavin asia. Usein olisi helpompi jättää tunteet käsittelemättä, mutta nyt ne iskeytyivät päin näköä...annoin niiden sitten tulla. Olen tämän rupeaman aikana itkenyt enemmän kuin vuosiin, samanaikaisesti on sattunut ja helpottanut...ainakin toivon pääseväni pahimmista lukiosta eroon. Viimeisen vuoden tapahtumat on pitänyt käydä läpi ja myöntää olevansa kaikkea muuta kuin kova. Jooga on antanut minulle ymmärrystä ja hoitanut sydäntäni, ei se nyt aivan ehjäksi parantunut, mutta oikealla tiellä ollaan. Stressinhoitokeinona se on lyömätön ja alan saada asioille oikeita mittasuhteita.

Tunteiden ja tuntemusten yhteydessä olen kiinnittänyt huomiota tekniikkaan. Varsin pian oivalsin, että juttu ei ole tehdä kovaa ja täysillä vaan kehoaan kunnioittaen sekä oikean liikeradan etsiminen. En yritä enää mennä syvälle ja repiä kaikkia voimia esiin vaan mietin missä asennossa selkäni on, pysyykö lantio oikeassa kohdassa sekä tuntuuko liikkeet hyviltä. Uskoisin, että tässä asiassa olen edistynyt parhaiten. Mitä enemmän joogaa sitä huonommaksi itsensä muuten tunee, sillä ymmärtää lajin syvimmän olemuksen. Vielä kun oppisin joskus keskittymään kunnolla ja pitämään ajatukseni kurissa, vaikka kuinka laitan huomioni hengitykseen niin jossain välissä se mieli liitelee taas ympäri kyliä.

Himojoogaamisella on ollut myös ikävämpi puolensa, vaikka toisaalta totuus on parempi kuin epätietoisuus. Olen huomannut satunnaisesti oikean polveni rahisevan, sehän ei oikein kuulosta normaalilta. Vaiva on ollut satunnainen ja olen lähinnä sulkenut sen pois mielestäni. Nyt polvi alkoi oireilla ja rahina lisääntyi, oli vaikea olla reagoimatta. Keskityin aluksi siihen, että tarkistin polvien oikeat liikeradat ja varmistin niiden pysyvän kaikissa liikkeissä pehmeinä, lukko-ojennuksiin ei pitäisi syyllistyä. Tuntemukset kuitenkin huolestuttivat, joten varasin ajan lääkärin pakeille.

Ellen olisi väittänyt lääkärille vastaan eläisin edelleen epätietoisuudessa, sitä on kuitenkin paras määrittelemään oman kroppansa tilan vaikkei lääketieteestä mitään ymmärräkään. Vaivani ohitettiin ensin olankohautuksella, koska liikeratani ovat kunnossa. Kai ne nyt ovat, sillä olen koko aikuisikäni liikkunut ahkerasti. Sitkeys kuiten kinpalkittiin ja sain lähetteen röntgeniin. Kiitos polvelleni yhteistyöstä, se vähän liioitteli ja rahinan sijaan paukkui kyykätessä, saimme siis elämäänsä sekä työhönsä kyllästyneen lääkärin vakuutettua.

Eilen eli haasteen viimeisenä päivänä totuus sitten selvisi, polvessani on alkava nivelrikko. Vaikka oikea puoli on ollut se aktiivisempi osapuoli niin tuntemusten perusteella vasen tulee perässä. Lääkäri vain pamautti diagnoosin ja kun kysyin miten toimitaan sain kuulla, ettei vaivaa voi parantaa. No senhän tiesin ennestään ja pienen etukäteisgoogletuksen ansiosta en ollut kovinkaan yllättynyt. Toiseksi suku on täynnä nivelvaivaisia, joten onhan tätä osannut odotella. Yritin tivata miten voin toimia jarrutellakseni vaivaa, sain vain vinkin käyttää särky-/tulehduslääkkeitä...siis mitä hittoa? Tässä kohtaa puhuin itselleni lähetteen fysioterapeutille, että tiedän mitä liikkeitä välttää ja mitä huomioida.

Länsimainen lääketiede otti tässä vaiheessa aivoon, samoin lääkärin tapa kommunikoida. Pitäisi varmaan pitää sille urvelolle joku viestintävalmennus, oikeastaan harkitsin jo palautteenkin rustaamista, sillä oma aktiivisuuteni todennäköisesti pelastaa minut vielä monelta. Eihän tässä iässä (tai ylipäätänsä missään iässä) kannata vain käpertyä surkeana kasaan, vaan miettiä mitä voi tehdä. Aika usein ravinnolla, ravintolisillä, liikunnalla ja ylläri pylläri asenteella voi tehdä ihmeitä, käynnistin siis tahtojen taistelun niveliäni vastaan...se en muuten ole minä joka aikoo taipua.

Hetkeäkään surkuttelematta kaivoin puhelimestani Timo Aro nimisen herrashenkilön tiedot ja soitin. Hän on kiinalaisen lääketieteen asiantuntija, joka on kertaalleen parantanut selkäni akupunktion avulla. Kokemus on jäänyt mieleen erittäin vahvasti, pari hoitokertaa katkaisi 8 viikon sairasloman, kauheat kivut ja vahvojen lääkkeiden syömisen. Hän tiesi heti miten vaivaa hoidetaan, joku minuutin kestävä tulineulahoito veisi kipuni pois, kuulostaa hieman pelottavalta. Eli ensi viikolla mut neulataan ja saan fyssarin vinkit oikeisiin liikkeisiin, sitten olen taas viisaampi. Eniten huolestuttaa voinko juosta tai ainakin millaisia lenkkipituuksia voin ajatella, ihan hevillä en rakkaasta lajista ole valmis luopumaan...ainakaan vielä.

Netin avustuksella löysin myös joitain suosituksia. Moni on saanut apuja superfoodeista, joten lähden ostamaan MSM-jauhetta (kuulemma pirun pahaa), chian siemeniä, hampun siemeniä ja spiruliinaa. Parin vuoden tauko superfoodinnostuksessani on siten ohi, joten ei kun luontaistuotekauppaan shoppailemaan. Joitain muitakin muutoksia voisi ruokailutottumuksiin miettiä, mutta ei nyt kaikkea kerralla ja katsotaan jos saisin isomman ruokaremontin tehtyä lomalle siirtyessäni...10 työpäivää jäljellä :)

Mutta palataanpa siihen joogaan eli alkuperäiseen aiheeseeni. Aion jatkaa valitsemallani tiellä, mutta hieman hillitymmin, koko elämä ei enää pyöri sen ympärillä. Mulla on pari tuntia kymppikortissa käyttämättä ja sitten investoin kuukausikorttiin, tänä kesänä jooga on osa elämääni. Aion myös säilyttää joogan elämässäni enkä hukata sitä, niinhän on pariin otteeseen käynyt. Tavoitteena on käydä hikoilemassa 3-4 kertaa viikossa, salitreeneihin on taas löydyttävä aikaa, golfista puhumattakaan. Pitää vaan tutkia kunnolla mitä jalkaliikkeitä voin salilla tehdä, perinteiset kyykyt taisivat mennä juuri pannaan, eivät ne kovin kivoilta tunnukaan. Syy jalkapäivän inhoonikin saattoi juuri löytyä, sellainen ikävä painehan siellä polvissa on tuntunut, mutten ole osannut pukea sitä sanoiksi.

Namaste,

Virpi

Nestehukkaa

Yksi kesän myötä ajankohtaiseksi asiaksi nouseva juttu on nestetankkaus. Sen merkitys kasvaa jos vaikkapa harrastat hot joogaa tai oleskelet pitkiä aikoja ulkona esim. golfkentällä, mistäköhän tulikin tällaiset esimerkit mieleen? Tänään kävin vetämässä pari valmennussettiä pääkonttorilla eli Helsingissä taasen. Jotenkin siinä kaiken kiireen keskellä ja ei omalla työpisteellä oleskellessa meinasi unohtua veden juonti kokonaan. Kotimatkalla nappasin ravintolavaunussa mehun, mutta eipä sitä voi nesteytykseksi kutsua.

Koska olin vältellyt ruokakaupassa käyntiä jo kolme päivää oli tänään pakko taipua. Aikaa ei siten jäänyt pahemmin, kun oli ehdittävä joogaamaan. Yritin kyllä vähän hörppiä vettä, mutta eihän se riittänyt alkuunkaan. Maanantain kunniaksi sali olikin tupaten täynnä, joten lämpöä riitti aivan kaikille. En ainakaan usko, että kukaan olisi palellut. Seisontasarjan lopussa aloin potea detoxpäänsärystä eli nesteytys oli pahasti epäonnistunut. Lattiasarja piti painaa sisulla, sillä ohimoita paukutteli häijysti...siitä oli mukava fiilis kaukana.

Tunnin päätteeksi olisin voinut upottaa pääni vesisaaviin. Yritin helpottaa oloani huljuttelemalla päätä kylmässä vedessä ja aloitin vesitankkauksen välittömästi. Tuli todella huono olo ja lyhyen kotimatkan aikana teki pahaa. Kotona hyökkäsin sipsipussin kimppuun, oli pakko saada suolaa ja energiaa...se siitä joogan terveyshyödystä sitten. Suihkukin hieman viilensi oloa, mutta eipä se tilannetta täysin korjannut.

Itse olen aika herkkä tuollaisille nestehukan oireille, päänsärky ei ole jättänyt vieläkään rauhaan vaikka olen jo tunnin verran tasoitellut. Auringossa oleilu taas tekee poikkeuksetta huonon olon vaikka kuinka yritän pitää nesteytyksestä huolta. Sain eräänä kesänä kaksi rajua auringonpistosta lähekkäin ja sen jälkeen herkkyystaso on ollut alhainen. Mutta kärsin oireet, sillä himogolfari joutuu kummasti oleilemaan paahtavan kesäsään armoilla.

Mutta mikä lienee tarinan opetus? No tietenkin se, että nesteitä pitäisi juoda säännöllisesti, etenkin näin kesällä. Onneksi lämpömittari sukeltaa huomenna pohjalukemiin, joten helteestä ei tarvitse hetkeen huolehtia...kevyttoppiksenkin voi kaivaa hyvillä mielin esiin. Loppuun kaunis kuvani eiliseltä, kasvojen punoitus on jo laskenut, aamuisen hot joogan jälkeen päivän väri oli punainen. Joogan jälkeen on turha näyttää nätiltä, sillä muutaman litran hikoilu jättää kummasti jälkensä :)

Suojaa itsesi

Yksi asia josta jaksan vuodesta toiseen mouhota on se, että auringolta pitää myös suojautua. Moni perustelee aurinkorasvojen käyttämättä jättämisen sillä, ettei ikinä pala...mitä idiootteja sanon minä! Auringossa on kahdenlaista säteilyä eli UVA ja UVB tarkoittaen ultra violet aging, joka siis vanhentaa ja ultra violet burning, joka polttaa. Vaikka iho ei palaisi se kokee silti kovia polttavan auringon alla, etenkin meillä peräpohjolassa kasvaneilla.

Aurinkohan tekee meille hyvää, mutta se ei poista suojautumisen tarvetta. Eiliselle golfkierrokselle varustauduin huolellisesti. Kasvoille, kaulalle, dekoltee-alueelle, korviin ja tatuointiini levitin kasvoille tarkoitettua rasvaa, jossa suojakerroin on peräti 50. Muualle kroppaan sivelin ensin suojakerrointa 30, joka oli viime vuonna hankitusta purkista. Sen teho voi olla jo heikentynyt, joten kruunasivat koko komeuden suihkuttamalla päälle kerroksen Miamista ostamaani Clarinsin öljyä, joka levittyy ihanasti. Siinä kertoimet ovat vain 15, mutta tuote onkin hieman erilaiseen käyttöön tarkoitettu.

Golffarit ovat aika tunnetusti ihosyöpätilastojen kärjessä, joten suojautuminen on tärkeää. Eiliseenkin reissuun meni putti- ja rangetreeneineen yli viisi tuntia...varjoja ei ollut liikaa. Sitä paitsi aurinko polttaa myös varjoissa eli pidä varasi. Varustetasoni oli silti onnistunut, sillä iho tuntui koko ajan keveältä ja suihkun jälkeen en havainnut minkäänlaisia kuumotuksia. Lopuksi päälle viilentävää After sun voidetta varmuuden vuoksi. 

Viime kesänä pelasin kahden 75-vuotiaan rouvan kanssa. He olivat toistensa parhaita ystäviä ja pelivuosiakin oli kertynyt 25. Hyvistä jutuista ja pirteästä olemuksestaan huolimatta aurinko oli tehnyt molemmille tuhoja. Eräällä väylällä molemmat kertoivat kilpaa millaisia tuhoja liiallinen auringossa oleminen oli tehnyt. Oli kasvaimia kasvoissa, leikelty korvanpäitä jne. kuuntelin tarinoita paniikissa, aurinkorasvoille rouvat pyörisivät päänsä. Vaikka pelivuosia toivoisikin kertyvän enemmän kuin heillä niin vastaavilta sairauksilta haluaisin välttyä loppuun asti, siksipä jaksan puhua asian puolesta.

Olen käyttänyt aurinkosuihketta myös työpäivinä, sillä sen verran tulee liikuttua ulkona, että käsivarret on hyvä huomioida. Itse en halua näyttää rusinalta nelikymppisenä, enkä edes viisikymppisenäkin, naururypyt on sitten eri asia. Ihoaan kun ei voi vaihtaa (tai noh...jätetään se kuitenkin pois laskuista) ja epätoivoisiin, kiristetään rypyt ruiskeilla ja/tai leikkauksilla meininkiin en halua lähteä. Sileä iho ei ole mielestäni yhtä kuin kaunis ja heleä look...terveisiä vaan Hollywoodiin. Jossain vaiheessa luonnollinen ikääntyminen täytyy vain hyväksyä ja kantaa kaikki juonteet ylpeydellä, niissähän näkyy elämän jäljet. Pienillä keinoilla tilannetta voi kuitenkin ennaltaehkäistä ja niinpä suosittelen kunnollisia aurinkosuojia aivan kaikille. Joten kipin kapin kauppaan hankkimaan asialliset suojakertoimet, PS: niissä ei kannata säästellä. Alla mun kolmen koplani :) 

Kesähöpinöitä

Ihana lämpöaalto on pyyhkäissyt Suomen läpi, lämpöä on riittänyt kaikille. Oma työviikkoni oli antoisa, mutta henkisesti rankka ja tuntui pitkältä kuin nälkävuosi. Senpä takia voimia ei riittänyt kirjoittamiseenkaan, halusin vain olla ja podin iltaisin Dr Phil syndroomaa eli märehdin kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Viikon hienoin kohokohta lienee se, kun varattiin ystävän kanssa marraskuulle lennot New Yorkiin...yksi unelma on siis toteutumassa. Vielä se Berliini kutkuttaisi, mutta some day!

Toimistolla kesä on näkynyt ainakin naisten pukeutumisessa, eräänäkin päivänä kaikilla oli mekot päällä. Itsekin jätin housut kaappiin homehtumaan ja valitsin päälleni päivän mukaan fiilikseeni sekä ohjelmaani parhaiten sopivan leningin. Tuntuu kuin koko Suomi olisi herännyt eloon talvihorroksesta, ihmiset hymyilevät, nauttivat lämmöstä ja jokainen zoomailee mahdollisen kesäheilan perään...kelpais muuten mullekin. 

Joogahaasteeni on jatkunut suunnitelmien mukaan. Keleistä johtuen sali on kuumaakin kuumempi, joten hot jooga on todellinen asennelaji näillä lämpötiloilla. Mun liian lyhyet shortsit, joita en normaalioloissa kehtaisi käyttää, ovat kultaakin kalliimmat. Oikeastaan en jaksa sen suuremmin miettiä miltä näytän ja katsooko joku, että olen liian suuri moisiin vetimiin. Itse en ainakaan jaksa miettiä miltä muut joogit näyttävät, tärkeintä on se, että on saapunut paikalle ja haluaa harjoitella. Viikon päästä 40 päivää on ohitse ja voin ottaa aikatauluihini muitakin lajeja joogan lisäksi. Vähän haikailen salille ja etenkin golfkenttää kuluttamaan.

Upeiden säiden myötä olen alkanut totisesti kaipaamaan golfia. Siksipä tälle päivälle oli varattu tee-aika hyvissä ajoissa. Oli aivan mahtavaa päästä pelaamaan, golf lienee parasta mitä ihminen voi tehdä vaatteet päällä. Mitään tavoitteita ei ollut, halusin vaan pelata ja päästä kiertämään ekan kokonaisen kierroksen tälle kaudelle. No okei...hyvä pelitulos olisi aina plussaa ja PARia toivoin tuloskorttiini.

Koska Suomi on jääkiekkohullua kansaa saatiin aika rauhassa pelailla. Alussa draiverini vietti häijysti oikealle, mutta pienen hakuammunnan jälkeen aloin päästä jyvälle, en siis luovuttanut helpolla. Rentous löytyi lyönteihin pienen harjoittelun jälkeen ja kierrosta piristettiin ottamalla pienimuotoinen putiikisa, näissä piireissä nääs skabaillaan aina. Etuysin rämmittyäni aloin löytää pelivireen, tuli muuten tehtailtua kolme PARiakin eli ei huono ja tavoite saavutettu.

Ystävän kanssa pelaaminen on mukavaa, kaikin puolin. Vaihdettiin kuulumiset ja nautittiin elämästä täysin rinnoin. Tiukkapipoisuus ja snobbailu loistaa näissä piireissä poissaolollaan. Suhtauduimme kaikkiin vastaan tulleisiin haasteisiin iloisesti, mm. jokainen bunkkeri oli loistava harjoitusmahdollisuus. Muutama hyvä chippikin tuli tehtyä ja putteihinkin löytyi lopulta tatsia...arvatkaapas kuka voitti puttikisan? Saan joku kerta lunastaa palkinnoksi jäätelön eli arvokas merkkipaalu elämässäni.

Päivä on siis ollut kaikin puolin hyvä ja rentouttava. Rankka työviikko alkaa olla taakse jäänyttä elämää ja tiedossa on vielä ihana sunnuntai. Eniten lasken päivä lomaan...enää kolme säälittävää viikkoa ja sitten olen vapaa! Vähän vipattaisi reissujalka, mutta eniten haaveilen siitä, että voin paikoin olla, joogata, juosta, eksyä salille ja pelata ihan sikana golfia! Eikös siinä ole suunnitelmaa kerrakseen?

Häviäminen kuuluu urheiluun

Olen viimepäivinä seurannut huvittuneena kommentointia Suomen jääkiekkojoukkueesta. Yksi jos toinenkin on tilittänyt tuntojaan (niin media kuin tavalliset tallaajat Facebookissa), jätkät on haukuttu niin maan perinpohjaisesti, että huh. Tänään äänessä on taas eri kello, kun Leijonat saivat kuin saivatkin pääsyn jatkoon Sveitsin avustuksella. Häviön hetkellä äijät on surkeita ja voittaessa koko Suomi sai kultaa. Todellisuudessa häviäminen kuuluu urheiluun ja elämään muutenkin, niin valitettavaa kuin se onkin niin aina ei voi voittaa. 

Mielestäni urheiluhenkeen kuuluu ennenkaikkea se, että voi rehellisesti myöntää vastustajan olleen parempi. Pelicansin ja FC Lahden matseja katsomassa käydessä ihmettelen aina "tosifanien" tapaa haukkua vastustajaa. Minne katosi se urheiluhenki, jota meille on lapsena teroitettu, tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen? No okei eihän se nyt niin mene kilpaurheilussa, mutta kuitenkin onhan siinä pointtinsa. Haukkumalla ja solvaamalla ei saa omaa joukkuetta nostettua, eikä häviön hetkellä pidä kääntää veistä haavassa vaan katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti.

Leijonat eivät ole olleet parhaassa terässä vai ovatko vastustajat olleet vaan huomattavasti parempia? Joukkueurheilussa tiimin voima on suuri, hyvät yksilötkään eivät pääse loistamaan täysillä elleivät ketjut toimi saumattomasti yhteen. Kummasti samat säännöt pätevät myös työelämässä. Meidän tiimissä on 12 valmennuksen ammattilaista, jotka painavat töitä pää kolmantena jalkana ja ravaavat ympäri Suomea. Työ tehdään usein yksin, mutta on elintärkeää tietää, että takana on täydellinen tuki muilta. Maanantaina vedin pari valmennusta ja kollegani oli mukana seuraamassa. Oli ihanaa kysyä hänen mielipidettään, kun kehiin heitettiin vaikeita kysymyksiä ja saada jälkikäteen palautetta omasta tekemisestä. Näinkin pienellä jaksaa taas kummasti eteenpäin.

Joukkueen menestys on valmentajan näpeissä, mutta kukaan ei voi kaataa toisen päälle motivaatiota, se on myös haluttava ottaa vastaan. Tilanne kärjistyy erityisesti, jos puikoissa on väärä kippari, jolloin pienetkin risahdukset saavat valtavat mittasuhteet ja repivät rivejä. Menestys on myös riippuvainen huoltajista, pelaajien omista tukijoukoissa ja monesta muustakin asiasta. Mielestäni tässä tilanteessa pitää muistaa, että Suomen jääkiekkojoukkue on täynnä ammattilaisia. Jokainen heistä on tehnyt hartiavoimin töitä päästäkseen eteenpäin, siihen on muuten palanut tunti jos toinenkin. Yhtään surkeaa kiekkoilijaa ei ole palkkalistoilla, mutta aina se ei vaan kulje. Mitä tahansa peleissä tulee tapahtumaan jaksan luottaa Leijoniin, kyllä se vielä näyttää mahtinsa.

Vaikka tänä vuonna ei saataisi MM-mitaleita niin niitä tulee kyllä. Nythän joukkueessa on (ymmärtääkseni ainakin) paljon ensikertalaisia eli porukka hitsautuu toisiinsa. Häviö ei ole vain pahasta tai hävettävä asia vaan se ruokkii nälkää, etenkin ammattiurheilijoilla. Se voi olla kipinä, joka laittaa tekemään töitä entistä enemmän ja tuottaa tulosta tulevina vuosina. Ei siten käännetä selkää sankareillemme heikkoina hetkinäkään ja ollaan tarvittaessa porukalla hyviä häviäjiä, jotka voivat iloita vastustajan puolesta, joohan?

Totuus on se, että häviö satuttaa aina. Se tekee kolhun itsetuntoon ja pettymyksen nieleminen voi olla rankkaakin rankempaa. Se ei ole kuitenkaan syy luovuttaa eikä hylätä kaveria. Se ei ole myöskään hetki, jolloin vastustajaa haukutaan saatikka omiamme. Itsekään en ollut eilen hyvä häviäjä, kun kadotin balanssini täysin...niinkin naurettavasta asiassa kuin kotiavaimien katoamisessa, josta saan muuten syyttää itseäni. Niinpä niin ylilyöntejä tulee välillä, mutta sekin on elämää. Tärkeintä on kuitenkin nousta kehään uudestaan ja uudestaan, sekä oppia virheistää. Tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen sekä kansallishengen nostaminen ja koko joukkueen palava halu mennä eteenpäin. Mieti itse halusinko puhua nyt jääkiekosta, elämästä, työstä vai ihmissuhteista, mutta kaveria ei jätetä...eihän?

Positiivisuudellakin on rajansa

Sain kerran palautetta, että blogini on välillä ärsyttävä, koska se on aina niin positiivinen. Pyrin ajattelemaan elämästä aina positiivisesti (siksi myös kirjoitan niin), jopa niinä kurjistakin hetkinä, joihin välillä törmää...siis minäkin. Silloinkin palautan mieleeni mistä asioista voin olla kiitollinen ja päätän jatkaa hymyillen vaikka kuinka elämä yrittäisi murjoa. Uskon siihen, että positiivisuus tuo positiivisuutta ympärilleen ja negatiivisuus vastaavasti kerää vain huonoa karmaa. Tänään tuli kuitenkin mitta täyteen positiivisuudessa ja läikkyi kunnolla yli.

Työpäivä vierähti pääkonttorilla, jossa vedin pari valmennussettiä ilmoille. Tuli tavattua uusia ihmisiä ja kaikki sujui kuin rasvattu, onnistunutta settiä siis. Junassa alkoi väsymys vallata mieltä, mutta päätin kurvata kauppaan ennen joogaan suuntaamista. Kädet täynnä kasseja, tuskanhiessä kylpien se sitten tapahtui...kotiavain tippui näpeistä ja katosi hissikuilun uumeniin - siellä lepää (eikä ollut eka kerta). Samalla heitin hyvästit hot joogalle, olisi mahdoton tehtävä ehtiä minnekään...eniten v*tutti kaikki!

Sillä hetkellä mun maailma yksinkertaisesti repesi! Vara-avain oli vanhempien luona, kukaan ei pystynyt tulemaan puoliväliin ja huoltomieskin oli palaverissa. Väsymystä uhmaten ja kyyneleitä vastaan taistellen lähdin vara-avaimen metsästykseen. Juuri sillä hetkellä kaikki vastoinkäymiset tulivat tiensä päähän, soitin itkupotkuraivaripuhelun siskolle, kyyneleet sotkivat meikin ja koko maailma oli mua vastaan (tai siltä se tuntui). Myönnettäköön, ettei elämä ole kohdellut viime aikoina silkkihansikkain ja nyt pettymys purkautui, vieläpä oikein kunnolla.

Kaikki työväsymys ja -kiireet nousivat pintaan eikä tilannetta helpottanut se, että ihmissuhderintamallakin on tullut turpiin...pakkohan se on myöntää, että ovathan ne kuluttaneet. Siskon jälkeen tavoitin parhaan ystäväni ja jatkoin paatostani, paha olo piti purkaa pois. Olinhan ehtinyt jo kiukutella isällenikin, kun hän ei töiltään ehtinyt lähteä ritarin elkein pelastamaan pikkutyttöänsä pulasta. Todella fiksua ja aikuismaista toimintaa, hyvä Virpi pointsit kotiin. Terapiapuhelun ansiosta kyyneleet kuluivat pian loppuun ja paha olo jätti rauhaan.

Kotimatkalla alkoi hymyilyttää, positiivisuus löysi luokseni takaisin...onneksi. Ei harmittanut yhtään vaikka viilenemään kiikutettu maitopurkki jatkoi kylmenemistä vanhempieni jääkaapissa ja omassani odotti päiväyksen ylittänyt yksikkö. Radiosta tuli hyvää musaa, lauloin "taiturimaisesti" mukana, ihailin maisemia ja listasin taas asioita, joista voin olla kiitollinen. Aloin myös haikailla golfkentälle ja mietin kenet saisi houkuteltua peliseuraksi, kesä on niin ihanaa. Ei harmittanut silloinkaan, kun huomasin salamatkustajan eli ampiaisen. Tyynen rauhallisesti avasin ikkunan ja pyysin sitä siirtymään vapaammille laitumille, poissa oli kirkuminen ja harmitus...eipä ne olisi kuitenkaan auttaneet.

Kotiin päästyäni olin täysin kunnossa, jääkaapista löytyi kylmä olut (tuo Ginger Joe on muuten taivaallisen hyvä kesäjuoma), joka oli todellakin paikallaan. Kauppakassista taas bongasin kimaltelevan kynsilakan, joten pisteenä iin päälle taioin kynsiin uuden lookin. Saattaa olla, että tuli aiemmin hieman ylireagoitua, mutta välillä pieni sekopäisyys maustaa soppaa juuri sopivasti. Valtakunnassani on taas kaikki hyvin ja prinsessa sekä puoli valtakuntaa odottavat unelmiensa prinssiä saapuvaksi, sillä eihän sitä koskaan tiedä :)

ExtremeRun

Olen jo muutaman vuoden haikaillut ExtremeRun-tapahtumaan osallistumisesta. Viime vuonna oli jo lähellä, mutta päätin passata HCR-osallistumisen sekä erittäin hektisen työtilanteen takia. Tänä vuonna tavoitteellinen juoksuharjoittelu ei ole innostanut, on menty fiilispohjalta ja jaksamisen rajoja kunnioittaen. Niinpä HCR sai olla ja mennä, mutta Vantaan Hakunilaan oli päästävä. Oltiin siis samoissa maisemissa kuin Winter Run:ssa maaliskuussa.

Mun joukkue kutistui lopulta yhden naisen tiimiksi, mutta laadulla ja asenteella korjattiin määrä. Hyvä ystäväni lähti huoltojoukoiksi ja toimi hovikuvaajana, joten han ypönä ei tarvinnut olla. Aamusta tuli tankattuja kunnon mättöaamupalalla mm. pekonia, munia, leipää ja pirtelöä, energia ei saanut loppua kesken. Matkaan lähdettiin heti aamusta ja tavoistani poiketen olin reilusti ajoissa junaa odottelemassa. Tikkurilasta oli kätevät kuljetukset kisapaikalle ja sitten numerolapua rintaan, sääkin suosi ja fiilis vain kasvoi matkan edetessä.

Lähtöviivalla odotellessani kilpailufiilis alkoi vallata. En tiennyt mitä matkan varrella olisi tulossa, mutta päätin mennä kaikki esteet tai ainakin tavoitteena oli yrittää. Ainoa asia, jota osasin odottaa oli Vantaajoen ylistys ja kieltämättä hieman jännitinkin sitä. Näin aikuisena vaatteet päällä uiminen ei kuulu elämän tähtihetkiin ja veden lämpötila arvelutti myöskin. Sen suurempia aikahaaveita ei ollut, kunhan pääsisin maaliin kunniallisesti, mutta juoksuaskeliin olin varautunut.

Matkalla oli kaikenlaisia esteitä, yrin aluksi laskea niiden määrää, mutta ei se fokus pysynyt maallisissa murheissa lainkaan. Renggasröykkiöitä oli useaan otteeseen, katsoin tarkasti jalkoihin, sillä loukkaantumisiin ei ollut varaa. Oli pakko pitää itsesuojeluvaisto korkealla, sillä olisi ollut noloa soitella pomolle ja kollegalle, että jalka tuli telottuaan ennen koukutusrundia. Välistä kiivettiin ja laskettiin kalliota, ylitettiin heinäpaaliesteitä (ei ihan helppo nakki näillä senttimetreillä), kontattiin mutaliejussa verkon alla yms. 

Vaikka pituuteni puolesta osa esteistä oli pakko ottaa varovaisesti, tiputukset olivat korkeita ja nilkka olisi voinut mennä riskeeratessa, saatoin silti hyötyä enemmän. Lyhyenä mutaliejussa ei tarvinnut kontata, koska mahduin kyykkykävelemään verkon alla, putkessa pystyi konttaamaan eikä tarvinnut ryömiä kuten muut ja tasapainokin taisi pitää paremmin kuin valtaosalla. Kyllä pienenäkin siis pärjää, pitää vain luovia!

Vantaajoen ylitys oli sittenkin aika helppo nakki. Vesi oli kauheaa kuraliejua, mutta talviturkin menetys sujui muuten ongelmitta. Toisella kerralla vesi tuntui vaan astetta kylmemmältä, hauhkoin hetken rannalle päästyäni henkeäni kylmyydestä kauhistuneena, mutta onneksi maaliviiva oli jo lähellä. Suosikkejani taisivat olla vaahtokylpy, putkessa konttaus ja mudassa rämpiminen. Kaiken kaikkiaan parisenkymmentä estettä tuli onnistuneesti läpäistyä eli tavoite saavutettu!

Maalissa sain kaulaani mitalin, joka muistuttaa hauskasta reissusta vielä pitkään. Matkaa kiitoksella oli 8 kilometriä, matkalla kuulin huhuja, että rinksan olisi saanut kiertää kahdesti...ehkä ensi kerralla. Kilpasarjassa matka on 16 kilometriä, kaikki esteet on suoritettava (hupi-sarjassa ne ovat vapaaehtoisia) ja paras aika ratkaisee. Omaa aikaani en tiedä, mutta veikkaan pikkuista päälle puolentoistatunnin. Joutuu ehkä kaivamaan faktat nettisivujen uumenista, kunhan jaksan.

Sitten tavarat narikasta, joka muuten oli hyvin järjestetty ja suihkuun. Pihalla oli pressuilla suojatut suihkualueet naisille ja miehille. Märät ja rapaiset vaatteet oli aika ihanaa saada pois, lämmin suihku tuntui niin luksukselta. Jos omasta varustetasosta jotain negatiivista pitää muistaa, niin puhtaiden vaatteiden lisäksi puhtaat alushousut olisivat olleet kivat. Tulipa sitten testattua Hollywood julkkisten muotivillitys eli ei alushousuja. Ei kovin paha kokeilu, mutta pitäydyn tavisten tyylissä ja junttimaisesti käytän alusvaatteita jatkossakin :) vaikka olipahan ilmava fiilis!

Aurinko helli kisakansaa ja paikalle oli kiva jäädä fiilistelemään. ExtremeRun:ssa yhdistyi hauska liikuntatapahtuma ja festarimeininki. DJ soitti musaa, Suomipopin Jaajo (=idean isä) heitti läppää ja jengi viihtyi. Käytiin ensin syömässä ja sitten oli pakko pistäytyä olutteltan puolella, urheilija tarvitsi palautumisjuomansa. Lopulta heitettiin hyvästit kisa-alueelle ja bussilla Tikkurilaan. Käytiin vielä yksillä, jonka aikana nälkä alkoi poltella sisuksissa, päivälle oli kertynyt reilusti pituutta.

Vantaan hotelli oli ääriään myöten täynnä ja sen ravintolassa oli pitkä jono, liian pitkä. Käveltiin keskustaan väljemmille vesille ja löytyihän sieltä sopiva murkinointipaikka. Loppujen lopuksi saatiin syötyä ja lampsittiin junaa odottelemaan sekä takaisin Lahti Cityyn. Mulla jäi auto firman parkkiin, sillä kolme palautumisjuomaa tuli nautittua, joten katsoin paremmaksi passata autoilun. Vanha kunnon, jos otat et aja pitää niin paikkaansa ja sitä pitää kunnioittaa.

Summa summarum ExtremeRun oli huikean kiva tapahtuma, jota voi suositella kaikille. Tuntuu kuin olisin ollut lomalla vaikka todellisuudessa reissuni kesti vain 12 tuntia. Kisäjärjestelyistä pisteet järjestelijöille, hyvää musaa, hyvä fiilis, juomahuolto toimi reitillä moitteetta, narikkapalvelu oli loistava, suihkutilat vallan mainiot ja bajamajoja riittävästi. Erityisesti non-stop bussikuljetukset kisapaikalta helpotti ulkopaikkakuntalaisen elämää kummasti. Eli luulen, että ensi vuonna olen mukana ja sitten pitää haalia kunnon edustusjoukkue ympärille. Näihin kuviin ja tunnelmiin sekä kiitos hyvälle ystävälleni Sarille mukana olemisesta!

Hyvä päivä tänään

Tänään oli harvinaisen mukava päivä, tällaisia voisi tulla lisää ja paljon. Aamulla heräsin pirteänä, johtuisiko siitä, että näin unta jossa mulla oli sutinaa Teemu Selänteen kanssa. Harmi vaan, kun sen Sirpa-vaimo tuli paikalle ja mä liukenin vaivihkaa pois. Hmm mistähän noi unet oikeasti tulee? Onhan se Teemu aika liikkis ja hottis, muttei kuulu lainkaan mun daydreaming kohteisiin.

No anyway olin kerrankin ajoissa rautatieasemalla odottelemassa junaa, aurinko paistoi ja fiilis oli korkealla. Samalla bongasin Facebookista päivityksen vanhalta lukiokaveriltani (siis me ei kuitenkaan olla vanhoja), joka ilmoitti olevansa Lappeenrannan junassa. Hetkeä myöhemmin istuttiin ravintolavaunussa kahvittelemassa, edellisestä tapaamisesta oli about 17-vuotta eli ei kauan :)

Matka meni ihan huomaamatta ja kappas olin Lappeenrannassa. Sitten vain taksilla toimistolle ja töihin, olipa vaan mukavaa nähdä tuttuja naamoja pitkästä aikaa. Lounastreffit sovin entisen työkaverini ja hyvän ystäväni kanssa tämän työpaikalleen eli Lappeenrannan yliopistolle. Itse ruoka taisi olla päivän kehnoin osuus, mutta seura oli sitäkin parempaa. Pystyisipä joka päivä sopimaan samanlaisia ex tempore tapaamisia ystävien kanssa, ois aika kliffaa.

Sitten tuli vedettyä pari lyhyttä valmennusta, parasta näissä duuneissa. Jengi otti mun paasaukset hyvin vastaan, olisihan siellä viihtynyt pidempäänkin, mutta yritän vältellä yön yli reissuja. Melkein unohduin suustani kiinni ja sitten tulikin jo kiire tilata taksia. Tuijottelin huolestuneena kelloa, sillä juna tuskin odottelisi meikäläistä...niin tärkeä tapaus en taida olla. Onneksi taksikuski huomasi pienoisen hermostukseni ja ehdotti oikoreitin käyttöä, joten eikun menoksi. Suhattiin ison tien kautta, neljän ruuhka oli juuri pahimmillaan ja oikaistiin vielä ovelasti yhden huoltsikan pihan kautta. Varmistaakseen ehtimiseni kuski pysäytti trippimittarin hieman etuajassa, joten saatiin maksukuviotkin jouhevasti hoidettua. Oli muuten naiskuski puikoissa, hää pelasti miun päivän, kuten lappeenrantalaisittain sanottaisiin.

Kotimatka meni huomaamatta, kun lörpöttelin esimieheni kanssa puhelimessa. Käytiin puolin ja toisin kuulumiset & kerrattiin työkuviot, mulla on niin saletisti maailman paras pomo...enkä huijaa tippaakaan. Välissä nopea kotona käynti ja suuntana YogaRocks sekä hot fusion -tunti, ei siis päivää ilman joogaa. Tunti oli uusi tuttavuus, joten en tiennyt mitä tuleman piti. Luojan kiitos olin valinnut päälleni uudet minishortsit ja vaatekaappini niukimman jumppatopin, oli nääs todella hottia kamaa.

Tunnin verran tehtiin joogaa ja puoli tuntia pilatesliikkeitä. Tunnille eksyi pari nuorta jamppaa ja ohjaaja (noin 50 vee eri timmi lady) pisti parastaan. Alussa tehtiin hengitysharjoituksia ja luulin pääseväni helpolla, mutta sitten se lähti. Pelkästään joogasarja oli rankka ja jouduin pari kertaa jopa vähän lusmuilemaan, kropassa ei vaan riittänyt tehot. Pilatesosuudessa otettiin loputkin luulot pois, voisin veikata, että huomenna voi olla vatsalihakset hellinä. Loppurentoutukseen päästyäni hikoilin kuin pieni sika (tunsin kyllä itseni aika isoksi) ja voin pahoin, yhteenvetona todettakoon, että olipas mahtavaa. Tämä tunti tulee mun vakiokalustoon mikäli tehojoogaus jatkuu syksyllä, sillä hot fusion jää ensi viikon jälkeen kesätauolle.

Sit vaan unta kaaliin ja peukut pystyyn, että huomennakin olisi hyvä päivä! Vai voisiko aina olla hyvä päivä, kun vain päättää asenteensa heti aamusta?

Epämukavuusalueella

Töissä valmensin kollegaani siitä, kuinka tärkeää on mennä epämukavuusalueelle ja päästä sitä kautta ammatillisessa kehityksessä eteenpäin. Selitin suu vaahdossa kuinka tärkeää se on ja miten siitä voi oppia sekä pikkuhiljaa tehdä epämukavuusalueesta mukaavuusaluetta. Kyllä mä osaan sanoa välillä niin viisaita, toteutus on vaan toinen juttu.

Illalla törmäsin itse omaan epämukavuusalueeseeni eli hot jooga flow tuntiin. Jostain syystä kammoksun tuntia vaikka se tekee niin hyvää, niin nytkin. Pakottauduin silti liikenteeseen, ensimmäinen askel uutta ja tuntematonta kohti otettu, jei! Hot jooga -tunnithan ovat siitä helppoja, että ne ovat aina samanlaisia. Kun sarja on tuttu voi kiinnittää eri asioihin huomiota tai tarvittaessa mennä virran mukana ajattelematta sen enempää.

Flow tunti on taas aina erilainen, ikinä ei voi siis tietää mitä seuraavaksi tehdään. Joudun kyttäämään ohjaajan liikkeitä niin tarkasti, että hyvä jos muistan hengittää. Tunti kuitenkin soljuu eteenpäin, oikeastaan mukavalla tavalla. Tänään on täysikuu, joten otimme kevyesti, tähän aikaan pitäisi kuulemma luopua kaikesta ylimääräisestä ja olla itselle armollinen. Yritin antaa itselleni luvan olla huono, harvaa asiaa taitaa mestarillisesti ensikerroilla. Miten se onkin niin vaikeaa muistaa?

Paikoin tehtiin liikkeitä, jotka avasivat lihaskireyksiä häijyihin tunteisiin asti eli se siitä joogan lempeydestä. Piti ihan irvistellä, kun jumitukset kiukuttelivat vastaan. Suurin osa liikkeistä kuitenkin helli kehoa ja jälkikäteen oli ihanan raukea olo. Sitä, mistä negatiiviset tunteeni johtuvat, en yksinkertaisesti osaa pukea sanoiksi. Saa nähdä maltanko raahautua epämukavuusalueelle vapaaehtoisesti niin usein, että voitan kammoni. Todellisuudessa tiedän, että mikäli haluan kehittyä joogan suhteen on mentävä rohkeasti eri paikkoihin ja pelkkä hot joogasarjan tekeminen ei vie pitkälle. 

Tässäkin asiassa pätee ikuinen järki ja tunteet keskustelu, taitaa muuten toimia joka saralla. Yritän silti, päätääväisesti ja pienin askelin mennä eteenpäin...jos oikein siristelee niin tunnelin päässä siintää sittenkin valoa. Tai sitten se on vain optinen harha :)

Älä tee mitä osaat, vaan tee mitä haluat tehdä!

Joogagarderoobin päivitys

Kuten eilen kertoilin on allekirjoittaneen joogavarusteet osittain puhki kulutettu. Toiseksi joogahaasteen aikana vaatehuoltoni ei meinaa perässä ja kerran märiksi hikoiltuja vaatteita ei yksinkertaisesti pysty käyttämään toista kertaa. Näiden seikkojen takia olin tehnyt kunnon tilauksen uusista treenivermeistä ja tänään ne lopultakin tulivat, oh happy day!

Muutama vaate ei ollut ihan makuuni, joten ne lähtevät takaisin henkkamaukalle, onneksi sentään parit topit ja shortsit läpäisivät seulan. Vähänkö on kiva mennä uusissa vermeissä huomenna joogailemaan. Moni on tekstiiliurheilua vastaan, mutta itse liputan sen puolesta, lajissa kuin lajissa. Kun vaatteet on kivat tulee kummasti lisämotivaatiota, toimii ainakin näillä huudeilla. Mielestäni treenatessakin saa näyttää hyvältä...tai no tiedä nyt sitten miten karmaisevalta näytän noissa shortseissa.

Tuollaisia minishortseja en voisi kuvitellakaan pitäväni muualla kuin joogassa, mutta sinne ne ovat oivalliset. Kun salin lämpötila on usein lähempänä neljääkymmentä kuin kolmekymmentä tekee kummasti mieli karsia varustetasoa. Topit taas pysyvät visusti paitojen alle, näiden vatsamakkaroiden kanssa näky olisi muuten karmaiseva. Parasta tässä uudessa lookissa ovat värit, pieni värienergiahan tulee aina tarpeeseen. Eiköhän näillä taas pärjää ;)

Joogahaasteen puoliväli selätetty

Tajusin juuri, että 40 päivää kestävä joogahaasteeni on puolivälissä, pienet sille. Tänään oli päivä numero 22 ja takana on 20 joogatuntia sekä ainoastaan neljä joogatonta päivää. Turnausväsymystä on hieman ilmoilla, olin niin väsynyt, että ajatus treeneistä melkein ärsytti...lähdin silti. Paikalla odotti iloinen yllätys, sillä tunnin veti Fredrika, ohjaaja jota en ollut nähnyt pitkiin aikoihin.

Tiedättekö sellaisia henkilöitä, jotka ovat luonnonlapsia ja heidän koko olemus hehkuu aurinkoa sekä kauniita ajatuksia? Fredrika on juuri sellainen ja hento kuin oljenkorsi, mutta pystyy mitä vaikeimpiin asanoihin leikiten. Muutenkin oli kiva päästä eri opettajan tunnille, vaikkakin kaikki YogaRocksin opettajat ovat kukin omalla tavallaan loistavia.

Päätin heti tunnin alussa keskittyä, sillä ikuisuusongelmani on se, että ajatukseni harhailevat milloin missäkin. Lauantain workshopista viisastuneena päätin pistää tarmoni hengitykseen. Sitä vain hengittää sisään ja vuoroin ulos sekä pyrkii tekemään liikkeet oikeassa rytmissä. Ajatuksia tuli silti, mutten pysähtynyt yhteenkään (yhdessä välissä tosin huomasin, että vieruskaverillani oli karmeat kainalokarvat, mutta jokainen tyylillään)...jatkoin hengittämistä, vuoroin sisään ja vuoroin ulos. Lieneekö keskittymisen ansiota vai mitä, kroppani toimi hyvin pienoisesta turnausväsymyksestä huolimatta. Tasapainokin pysyi järkkymättömänä ja pystyin tavoittelemaan syvempiä asentoja kuin normaalisti. Sain myös pari hyvää vinkkiä Frediltä, vielä kun muistaisin ne jatkossakin, sillä lihasmuisti tykkää mennä vanhaan ja totuttuun.

Päivällä suunnittelin viikkoni joogan mukaan, tärkeä toimenpide kesken töiden. Työnantaja voisi olla minusta ylpeä, sillä panostan hyvinvointiini ja jaksamiseeni eli papukaijanmerkin arvoinen suoritus. Vaikka tiedossa on kaksi työreissua ei harjoitustahtini kärsi niistä, kunhan vain jaksan intoutua torstaina Lappeenrannan reissun jälkeen iltatunnille, joka alkaa vasta kahdeksalta...no tämähän on haaste. Saattaa myös olla, että jooga on syy, miksi aion liueta huomisesta osastopäivästä aiemmin, joogassa ja rakkaudessa on kaikki keinot sallittuja vai miten se nyt menikään? Joogaton päivä tulee lauantaille Extreme Runin takia, mutta sunnuntaina pitää pyrkiä palaamaan ruotuun eli ei mitään voitonjuhlia :)

Seuraavalla viikolla aikataulutus tuottaakin haasteita, koska lähden Mikkeliin kouluttamaan. Jostain syystä joukkoliikenne ei noudata mun aikatauluja, joten kun ei ehdi niin ei vaan ehdi...harmittaa valmiiksi. Tavoitteenihan oli joogata 30 kertaa, joten olen jo lähellä tavoitetta, se on melkein hyppysissä. Mutta kuten arvata saattaa nälkä kasvaa syödessä, tavoittelen parempaa tulosta. Olen melkein kiitollinen huonoista säistä, sillä muuten tulisi tuskaa asettaa jooga golfin edelle. Nyt kun ilmat ovat viileän epävakaiset ei haittaa yhtään vaikka bägi nojailee surkeanamakuuhuoneen nurkassa. Vähän veikkaisin, että se pääsee tositoimiin heti kun joogakiireet hellittävät.

Loppuun on ihan pakko kertoa yksi nolo tarina, itsestäni tietenkin. Lauantain workshopissa asetin mattoni paikkaan, jossa on peilit edessä, sivulla ja takana. Siinä alaspäinkatsovassa koirassa pyllistellessäni, heti kolmituntisen alussa kiinnitin katseeni ahteriini, onkohan mulla joku pakkomielle tuijottaa takapuoltani? No anyways huomasin, että jee housuista näkyy läpi 80 prosenttisesti, tulipa itsevarma voittajafiilis heti alkuun, ei tarvinnut arvailla kalsareitten väriä. Oli vain pakko sulkea nolo näkymä pois mielestä ettei harjoitukseni mennyt aivan reisille. Päälläni oli lempibyysat, joiden käyttöikäkin on aikamoinen, lienee jotain kulumista tapahtunut matkan varrella, vai oisko mun berberi levinnyt? Tuo viimeinen vaihtoehto ei voi siis pitää paikkaansa, housuthan voi myös kutistua pesussa. Tänään piti kaivaa kaapista vähän vahvempaa tekoa olevat caprit, uusintapyllistely samaisen peilin edessä vahvisti sen, että näistä ei vilku. Mikä lienee tarinan opetus? No tietenkin se, että urheillessa joutuu välillä nolojen tilanteiden eteen, mutta ei haittaa sillä tekevälle sattuu ja tapahtuu. Se olisi paljon kamalampaa jos ikinä ei sattuisi ja osaapahan nauraa itselleen.

Äitienpäivä

Äitienpäivä on mielestäni sellainen merkkipäivä, jota pitää juhlia koko perheen voimin. Meillä juhlallisuuksiin ei kuulu juurikaan lahoja eikä isompia juhlallisuuksia, mutta juhlimme meidän perheelle sopivalla tavalla. Juhlamenoja hieman haittasi se, että juhlakalu oli koko viikonlopun töissä, mutta minkäs sille mahtoi.

Meidän äiti sai lahjaksi lauantai-iltana herkullisen tortilla-aterian. Sunnuntaiaamuna jääkaapissa odotti raikas pirtelö ja päivällä töistä tulijaa odotti pekoni-perunalaatikko sekä dajmjälkiruoka. Mun versiosta tosin jätettiin dajmkoristeet karkkilakon takia pois, ois muuten tullut rikottua lupaus ennen aikojaan. Vaihtelimme sisareni kanssa kokkivuoroja ja sanoisin, että hyvin me vedettiin! Komeuden kruunasi se, että äiti sai pienen korulahjan ja sisko askarteli lehteen äitienpäiväonnittelut (Etlarin onnittelusivuille lisätty post-it-lappu oli huikea).

Äiti on mun elämäni suurin sponsori niin rahallisesti kuin henkisestikin, pääpaino on tuolla jälkimmäisellä. Vaikka olen ikäni puolesta aikuinen pitää äiti pienistään huolta aina...edelleen. Toisaalta on aika tärkeää tietää, että maailmassa on yksi turvallinen paikka jonne voi tarvittaessa paeta pahaa maailmaa. Meillä kaikilla pitäisi olla sellainen paikka ja sellaisia ihmisiä, eihän tätä muuten meinaisi jaksaa. Kiitos äiti, kun teit minut (& systerin) ja olet olemassa <3

Muilta osin sunnuntaistani tuli laiskaakin laiskempi. Hirvittävä päänsärky pilasi joogasuunnitelmat ja päädyin yin joogan sijaan tunnin päiväunille. Koska olossa ei ollut muutenkaan kehumista päätin passata liikunta- ja siivoussuunnitelmat. Ilmassa on flunssan tuntua ja sillehän ei olisi aikaa, ei töiden eikä etenkään vapaa-ajan puolesta. Suunnitelmissahan olisi lähteä viikon päästä lauantaina Vantaalle Extreme Run:lle. Hieman hirvittää, sillä juoksua ei ole tullut kuukauteen harrastettua ja reitillähän on vielä toinen toistaan hurjempia esteitä. Onneksi olen ilmoittautunut hupisarjaan, joten voin halutessani kiertää vaikeimmat. Mutta siitä lisää viikon päästä, tiedossa lienee muikean mukava reissu!

Salute the Sun

Eilen tuli nautittua kolmituntinen annos joogaa, pureutuen aurinkotervehdykseen. Hot joogassa aurinkotervehdykset aloittavat harjoituksen ja se on ikivanha tapa toivottaa aurinko tervetulleeksi, monet noudattavat sitä nykyisinkin orjallisesti. Workshop oli aloittelijoille oiva paikka, mutta me hieman kokeneemmatkin saimme hyviä ahaa-elämyksiä. Välillä on hyvä palata perusasioiden pariin, että voisi kehittyä harjoituksessaan. Itsellänihän on palava halu oppia joogasta enemmän ja enemmän, joten olin juuri oikeassa paikassa.

Jooga on siitä mielenkiintoinen laji, että harjoituksen teho muuttuu radikaalisti suoritustapamme mukaan. Pelkästään vuoriasennon eli seisomisen voi tehdä monella eri tavalla. Sitä voi vain laiskasti pönöttää pystyssä tai juurruttaa varpaat sekä jalkapohjat maahan, pitää vatsan jännitettynä, pidentää häntäluuta ja olla ryhdikkäästi valmiina siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Kun tuota perusasentoa harjoiteltiin alkoi pelkkä pystyssä pysyminen tuntumaan rankalta.

Aikaa käytettiin myös vinyasan läpikäyntiin, joka on eräänlainen punnerrussarja. Ymmärsin vasta nyt miksi liikettä ei saa viedä loppuun asti vaan pysähdytään kohtaan, jossa käsivarret ovat 90 asteen kulmassa. Liikkeet tehdään kehoa arvostaen ja tässä pidempi liikerata voisi tehdä hallaa olkapäille. Myös lankkuasennon detaljien läpikäynti toi uudenlaista lisäväriä omaan tekemiseen.

Suurimmat oivallukset koin kuitenkin alaspäin katsovassa koirassa, jossa jalat ja kädet pidetään lattiassa, vartalon muodostaessa kolmiomaisen muodon. Olen ollut hieman epävarma asennon pituudesta ja työntänyt yliliikkuvuuteni takia päätäni sekä käsiä väärällä tavalla. Nyt osaan kannatella itseäni oikein sekä kiinnittää huomiota koko kropan hallintaan. Ei uskoisi miten vaikeita ja monimutkaisia nämä perusasennot ovat. Moni tekee niitä väärin ja suorittaa sarjan robottimaisesti miettimättä sen merkitystä lainkaan, mutta eipä perustaneilla pysty tekniikkaan sen syvemmin pureutumaankaan.

Kolmen tunnin jälkeen olin lopenuupunut ja nälkäinen. Vatsaa tuli jännitettyä ohjeiden mukaisesti ja aiemmin niin helpoilta tuntuneet asanat kävivät työstä. Koin myös uudenlaista ymmärrystä joogaharrastukseeni, tällaisien kokemusten myötä kehittymistä voi tapahtua eikä niinkään siitä, että taipuisi pidemmälle ja entistä enemmän. Joogan tulisi olla enemmän tunnetila kuin urheilusuoritus, se ei olekaan itsestäänselvyys länsimaisessa maailmassa, tuottaa muuten töitä itsellenikin.

Summa summarum Salute the Sun -workshop oli hieno kokemus ja uskon oppineeni paljon. Odotan innolla miten osaan hyödyntää oppimani normitunnilla. Koitan muistaa etenkin hengityksen, johon tuli myös hyviä vinkkejä sekä kuinka kehoa kannatellaan ja miten siitä saadaan voimia. Näin seuraavana päivänä voi myös todeta, että jotain on tullut totisesti tehtyä, sillä vatsalihakseni ovat aivan romuna :). Pitäisiköhän asentaa joogamatto taas makuuhuoneeseen ja aloittaa aamut tällä ihanalla tavalla? Vaikken pystyisi vaikuttamaan siihen nouseeko aurinko niin voin vaikuttaa siihen nouseeko sisäinen aurinkoni ja se paistaa lähipiiriäni valaisevasti.

Lidl - edullisemman kauppalaskun puolesta

Viime aikoina on puhuttu paljon ruoan kallistumisesta ja kauppojen vertailusta. Yksi on noussut ylitse muiden ja saksalainen Lidl porskuttaa mukavasti. Päätin viikko sitten kokeilla itsekin onko huhuissa perää ja toistin kokeiluni eilen. Itse käytän paljon kasviksia ja hedelmiä, pirtelöbuumini on nostanut entisestään niiden kulutusta...samalla kauppalaskuni ovat ryöstäytyneet käsistä. Yhden ihmisen ostoksiin menee leikiten 80-100 € viikossa, se on muuten aika paljon. Eikä aina jaksa miettiä ostoslistaa tehdessä mikä tulisi halvaksi.

Lidlin on lähdettävä hieman eri mentaliteetilla kuin "tavalliseen" kauppaan, sillä valikoimista ei ikinä tiedä varmaksi. Tavoistani poiketen suuntasin matkaan ilman kauppalappua. Ajatuksena oli lähinnä hankkia salaattiaineksia ja pirtelöraaka-aineita, lauantai-illalla suunniteltu tortillaharkuttelukin oli mielessä. Täytyy myöntää, että valikoimat ovat parantuneet sitten viimenäkemän. Etenkin paistopiste houkuttelisi, mutta tahdonvoimaa puhkuen marssin ihanien piirakoiden, sämpylöiden, croissanttien ja pullien ohitse...murrun toiste.

Sain aika nopeasti täytettyä korini ja marssin kassalle. Epäilin vahvasti ostosten edullisuutta ja vähän pelkäsin millaisen rahareiän sain taas taottua. Vaan meinasipa loksahtaa leuat auki, kun kassaneiti kertoi loppusummaksi 34,19 €. Joitain tuotteita jäi toki hankkimatta, mutta pärjään noilla aika tarkkaan viikon verran. Piti ihan ikuistaa mitä kaikkea tuli hankittua, kuva ei tosin paljasta koko komeutta kunnolla. Postaus Facebookissa paljasti sen, että suurin osa lähipiiristäni on siirtynyt saksalaisen ruokakaupan pariin. Ja aivan kuten mainoksissakin viestitään, sieltä saa myös paljon suomalaisia tuotteita. Saattaa olla, että joudun muuttamaan ostoskäyttäytymistäni totutusta taloudellisista syistä. 

Ihana kamala sokeri

Ihmisellä on luontainen taipumus haluta makeaa, joillain meistä se on suurempi kuin toisilla. Luin joskus kokkilegenda Jaakko Kolmosen kirjasta, että suomalaisten makeanhimo lisääntyy jatkuvasti. Esimerkinomaisesti kerrottiin, että 60-luvulla suomalaisten suosikkimarja oli puolukka, 70-luvulla mustikka ja nykyisin mansikka...todennäköisesti sokerikuorrutuksella.

Itse aloitin joulukuun viimeisinä päivinä karkkilakon, joka päättyy juhannuksena. Alkumetrit olivat kammottavia ja haaveilin karkkihyllyistä, melkeinpä listasin suosikkejani joita voisin keskikesällä nautiskella. Pahimpaan tuskaan ahmin jäätelöä, sillä jotain oli saatava tilalle. Näin naisena hankalinta lienee kuukautiset ilman suklaata, mutta olen pärjännyt mieliteoista huolimatta. Totuuden nimissä on myönnettävä, että etenkin viime keväänä/kesänä ahmin makeisia aivan tolkuttomia määriä, joten pieni tauko tekee hyvää. Homma alkoi lähteä lapasesta...yes I'm an candy-addict!

Nyt, kun takana on useampi kuukausi pärjään mainiosti, olen melkein unohtanut koko asian. Totaalikieltäytyjäksi en ajatellut ryhtyä, mutta joku rajoitusmetodi saattaisi toimia jatkossakin. Olen miettinyt voisiko kerran kuukaudessa pidettävä karkkipäivä toimia, mutten ole tehnyt linjavetoja. Kuinka sitä toimisi fiksusti ettei menetä pikkurillin annettuaan koko kättä, kas siinä pulma. Törmäsin viime viikolla Facebookissa kuvaan, josta tulee aika hyvin ilmi kuinka paljon sokeria on kaikkialla. Sitä ei tule aina mietittyä ja välillä totuus pysäyttää hetkeksi. Mehun kohdalla sokeria on vain lasillisen verran, sillä kuvan jakajalla oli loppunut sokerit kesken.

Sokeria joutuu siis varomaan muuallakin kuin karkissa, aika karua eikös? Vaikken noita fitnessmuroja harrastakaan niin näky on aika karmiva. Itse seuraan sokereiden määrää lähes automaattisesti, tuoteselosteita tutkiessani. Yksi sokeripala on 2 g eli mikäli sokereita ilmoitetaan olevan 20 g, tarkoittaa se kymmentä palaa...sehän on muuten aika hiton paljon! Kannattaa siis katsoa mitä syö ja juo mikäli haluaa kytätä linjojaan, erityisesti jos tavoitteena on karistaa kiloja. Helpoin keino on tehdä ruuat mahdollisimman pitkälle raaka-aineista ja vältellä valmisruokia. 

Yksi sokerin kääntöpuoli (etenkin) meillä naisilla on selluliitti, kyllä sokeri on yksi merkittävä syyllinen. Siitäpä saan oivan aasinsillan siihen, että havahduin eilen tuijottamaan takapuoltani. Ja kyllä katson omaa ahteriani, enkä edes häpeile myöntää moista. Iloinen yllätys oli se, että silmämääräisesti selluliitin määrä oli vähentynyt sitten viimenäkemän. Tajusin, että karkiton elämäni saattoi olla yksi syy moiseen muutokseen. Pirtelöbuumini myötä olen hylännyt valmisjugurtit ja -rahkat, joten turhien sokereiden määrä on vähentynyt radikaalisti ruokavaliostani. Kolmantena hyviksenä taitaa olla joogahaasteeni, pääsinpäs puhumaan tutusta aiheesta vaikka valitsinkin päivän aiheen vaihtelun vuoksi muualta. Arvatenkin ei haittaisi vaikka tämä linja jatkuisi entisestään...but we'll see.

Kannattaa siis miettiä millaisen roolin sokerille antaa omassa elämässään ja millaisia tuhoja se saattaa tehdä.

Miss märkä t-paita

Eilinen joogatunti oli siinä mielessä pettymys, että hiki ei tippunut valtoimenaan. Ohjaaja oli jättänyt lämmöt tarkoituksella normaalia pienemmälle, siis mitä hot joogaa se sellainen oikein on? Teki mieli reklamoida, mutten jaksanut avata sanaista arkkuani. Onneksi tänään oli toisin, olin tunnin päätteeksi kirjaimellisesti miss märkä t-paita, aivan kuten muutkin. Kuva ei ehkä aivan kerro totuutta, ainoastaan urheilurintsikoiden kohdalta näkyi kuiviakin kohtia, mutta melkein valuin kuiviin. Koska hikoilemaan normaalisti vähän olen innoissani aina, kun kuona-aineet saa liikenteeseen. Tämä lienee hieman outoa, mutta mikäpä sitä kierolle mielelleen mahtaa?

Tiedän olevani tällä hetkellä yksitoikkoinen, siis muutenkin kuin näiden kirjoitusten suhteen. Tälle viikolle olisi vielä kolme tavallista joogatuntia sekä yksi joogaworkshop, sen laajempaa lajikattausta täällä ei siis taida näkyä. Sen lisäksi en voi olla hehkuttamatta joogan ihanuutta kaikille ja joka ikisessä välissä. Tänään kerroin kollegalleni kuinka työstressi alkaa taittumaan (ainoa selitys on tietenkin jooga) ja ympärillä olevasta kiireestä huolimatta pystyn olemaan rauhallinen, ainakin melkein koko ajan. Hän kuunteli minua ja totesi, että kyllä sä vaan kuulostatkin aika seesteiseltä. Elän siinä toivossa, että saan hänet kokeilemaan uutta lajia...väsytystaktiikka on ainakin aloitettu :)

Ainoa asia mikä tässä päivässä nyt hieman jurppii on se, että mulla on ollut jättinälkä viimeiset pari päivää. Treeneistä kotiuduttuani ei näläntunne meinannut lainkaan kadota, olin kuin pohjaton kaivo. Tulipa sitten vetästyä jättiannokset sapuskaa eikä mielihaluiltakaan vältytty. Juuri sillä heikkouden hetkellä löytyi kaapin uumenista vajaa pussi tortillasipsejä...ei vaan voinut vastustaa. Paras keino välttyä napostelulta on se, että kotoa ei löydy mitään haitallista. Nyt on lähinnä ällöttävä olo eli hetihän se kostautuu, yritä näillä keinoin sitten kadottaa muutama vyötärölle ilmestynyt liikakilo. Voihan huokaus!

Ihanat naiset officella ja kokkivinkki

Töihin marssi tänään iso jengi kesätyöntekijöitä ja valmentajan roolissa tuli vedettyä aloituspäivä, jolla kesurit toivotettiin tervetulleiksi taloon. Tää on aina yhtä mukavaa ja ihanaa aikaa, lomaankin on enää kuusi viikkoa aikaa (olen jo melkein fiiliksissä). Samalla sain uuden mekon testiin ja olihan se niin chick! Kokonaisuuden kruunasivat punaiset kengät ja kynnet, laittautuminen on niin mun juttu. Rinnallani poseeraa ihastuttava kollegani Irma, aina yhtä symppis tyyppi! Mulla on muutenkin parhaat työkaverit, olen niin löytänyt paikkani.

Jostain syystä olen superhyvällä tuulella, tänään kaikki on ihanaa. Todellisuudessa mitään ei ole tapahtunut, mutta varmaan se fiilis tarttui, kun luennoin asenteen ja motivaation merkityksestä. Samat asiat kantavat töissä ja vapaalla, sekä määrittelevät keitä me olemme. Ei kai kukaan haluaisi olla yleisesti tunnettu negatiivisuudestaan tai mutrusuustaan, sitä paitsi liiallinen kulmien kurtistelu tekee ryppyjä. Hymy lienee edullisin keino näyttää hyvältä ja aikaansaada ilmainen kasvojenkohotus, kannattaa siis kokeilla :)

Tämän ihanuushehkutuksen ja omituisen onnen tunteen kunniaksi jaan yhden onnistuneen kokkivinkin. Tykkään kokeilla erilaisia reseptejä ja eilen tuli testattua viimeisimmässä Yhteishyvässä ollut pasta-lohisalaatti. Tämä osoittautui herkulliseksi ja 12 annoksen versio vaikuttaa riittoisalta sinkkunaisen taloudessa, aika jännää. Vähän kyllä himmailin pastan määrässä, mutta onhan tuota parille päivälle.

500 g penne-pastaa

Kastike

1 1/2 dl rypsiöljyä

1 1/2 dl oliiviöljyä

1 dl valkoista balsamicoa

1 sitruunan mehu

1 ruukku basilikaa

2 valkosipulin kynttä

2 tl suolaa

1 tl mustapippuria

Salaattiin

300 g kylmäsavulohta

2 nippua retiisejä

1 nippu tilliä

1 kurkku

4 rkl kapriksia

Soosi sekoitetaan pastan joukkoon ja koko komeuden pitäisi maistua 2 h. Sitten muut aineet perään. Vähän sooloilin määrissä ja sekoittelin kaikki kerralla. Salaatti muhi yön jääkaapissa ja maistui aika herkulliselta ruokatunnilla. Tällainen kokkailu on helppoa ja palkitsevaa, itse tykkään tuollaisesta kauniista sekä värikkäästä ruuasta erityisesti. Kuva ei tosin anna oikein oikeutta, mutta suosittelen testaamaan. Seuraavalla kerralla taidan laittaa kalaa reilummin joukkoon ja kasviksiakin voisi lisätä, paprika voisi olla aika rock!

Mutta nyt on kiidettävä, joogavermeet on laitettava kasaan ja hilpastava hot joogan pariin. Päivän tauko tuntuu melkein viikolta, mutta hyvää se teki hengähtää hetkeksi. Joogahaastettakin on 4 viikkoa edessä  eli lukuisia joogapäivityksiä tiedossa.

Ihastuttavaa alkanutta viikkoa kaikille!

-Virpi

Leipää ja sirkushuveja

Sirkus saapui kaupunkiin ja mun oli ihan pakko päästä paikalle. Edellisestä kerrasta onkin arviolta 25-27 vuotta, joten ihan alvariinsa ei tule käytyä. Hankin alibikseni kummityttöni isosikon, jonka kanssa ollaan aiemminkin touhuiltu porukassa. En tiedä kumpi meistä oli enemmän innoissaan, varmaan minä :)

Edellisestä sirkusreissusta on niin paljon aikaa etten oikein muista siitä enempää. Sen kuitenkin muistan, että se oli taianomainen kokemus ja juurikin siksi halusin kokea saman uudestaan. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta odottavin fiiliksin mentiin paikalle. Teltta vaikutti melkeinpä pieneltä, mutta palvelu oli hyvää, meidät ohjattiin omille paikoille...aika cool. Olin pihisti hommannut sellaiset b-luokan paikat, sillä sirkustelu on tyyristä puuhaa, mutta ihan hyvin pystyttiin ihailemaan showta.

Esitys kesti pari tuntia ja sen aikana nähtiin kaikenlaista. Pellet olivat mun suosikkeja, mutta myöskin hevoset, akrobaatit, lauluesitykset ja elävä tykinkuulakin olivat kivaa katsottavaa. Tosin aloin säälimään sirkushevosia, sillä niiden elämään ei taida kuulua ihania laidunpäiviä vaan arki on tiukkaa työtä, showbusiness lienee rankkaa puuhaa. Parituntinen hurahti mukavasti ja väliajalla käytiin ostamassa vähän popcorneja, seuralaiseni käyttäytyi suorastaan esimerkillisesti. Ilmeisesti minäkin sain puhtaat paperit, sillä päätettiin viettää toistekin aikaa porukassa :)

Joogavapaa

Pari viikkoa 40 päivän joogahaasteesta on takana ja toisinsanoen 13 joogatuntia hikoiltuna. Olen innoissani kuin lapsi karkkikaupassa, sillä uskon joogan olevan tie parempaan monessakin asiassa. Koen oppineeni lyhyessä ajassa paljon liikkeistä, itsestäni sekä joogan syvimmästä olemuksesta. Tänään on silti rocklaulajan vapaapäivä...pakko pitää taukoa.

Perjantaina iski pienimuotoinen joogaväsymys. Kroppa ei halunnut venyä ja asetti jatkuvasti rajoja, otinkin aika rennosti. Liike teki hyvää, mutta joku ääni sanoi sisälläni, että hillitse nyt hieman tahtia, tottelin mukisematta. Pari vaativinta liikesarjaa ohitin lapsiasentoon käpertyneenä. Silti lopputuloksena oli kokonaisvaltaisen hyvä olo, aina ei tarvitse revitellä. Oikeastaan suorittaminen ei saisi kulkea ikinä joogasalille vaan sen pitää odotella kiltisti pukuhuoneen puolelle omistajansa palaamista.

Eilen oli tavoitteena kiinnittää huomiota ohjaajaan ja oppia matkimisperiaatteella lisää. Asetin joogamaton paraatipaikalle, josta stalkkerointi onnistuisi leikiten. Ohjelmassa oli sacred music -tunti, jolla opettaja ei varsinaisesti opeta vaan tekee liikkeet koko ajan itse. Salin nurkissa palaa kynttilälyhdyt ja ohjaustakin on minimaalisesti. Niinpä mulle kävi ohrasesti tai ei nyt ihan mutta kuitenkin. Uppouduin harjoitukseeni täysin ja unohdin seurata mitä ympärilläni tapahtuu.

Tein liikesarjan melkeinpä robottimaisesti ja nautin läsnäolosta. Turnausväsymys painoi lihaksia, joten eilen ei menty alemmas, ei pinnistelty parempaa kohti, tein vain parhaani ja annoin lämmön hemmotella kroppaani. Jooga on loistava keino oppia tuntea kroppaansa ja pysähtyä oikeasti kuuntelemaan mitä sisällä tapahtuu. Juuri nyt haluan levätä yhden päivän, ainoa jooga-ajatukseni päivälle on varusteiden peseminen, pyykkikorissa lojuu haisevia treenivaatteita ja hiestä kastuneita pyyhkeitä. Tämä lienee se joogan ällöttävin puoli, mutta asioilla on aina kaksi puolta.

Aurinkoisen ihanaa sunnuntaita kaikille <3

Miniloma Helsingissä

Oih miten ihanan miniloman sainkaan viettää rakkaan ystäväni kanssa. Eilen suunnattiin kahden maissa junalla isolle kirkolle, saatiin vielä yhteinen ystävä matkaseuraksi ja lyötiin lukkoon yhdet kesäjuhlatkin, niin se kalenteri täyttyy. Ensin check in Sokos Hotel Helsinkiin (huomaa nahkaiset päiväpeitot) ja sitten menoksi. Ehdittiin tehdä pikainen kierros Stockmannilla ja koluta muutama matkan varrelle tullut pikkuputiikki, kunnes pääsimme varsinaiseen kohteeseen.

Olin varannut meille pöydän julkkiskokki Henri Alenin ravintolasta Murusta. Aloitimme kuohuviinillä ja sitten päästiin päivän menun kimppuun. Oli ihanaa syödä pitkän kaavan mukaan, nauttia erilaisista viineistä ja jutella ajan kanssa, elämän pieniä iloja. Ruoka oli erittäin herkullista, tarjoilu viimeisen päälle ja tunnelma loistava. Onneksi mulla on samaiseen paikkaan pöytävaraus heti kesäkuun alussa, uusi minilomakin on siten tiedossa <3

Päivän menu 2.5:

- itse tehtyä patonkia oliivitahnan kera (kuva puuttuu)

- alkuruoka sitruunamarinoitua parsaa kampasimpukalla ja basilikavaahdolla

- vasikanlihaa kaalipedillä, kateenkorvalla ja punaviinikastikkeessa (liha suli suussa)

- välijuustot, goudaa ja brietä kirsikkahillokkeen kera

- jonkin sortin nougat/pähkinä jäädyke, maalainen unohtaa hienot termit :)

Sitten tehtiin pieni baarikierros sekä hommattiin tarvikkeet pyjamabileisiin. Alkosta tarttui pullo punaista ja kaupasta sipsejä, karjalanpiirakoita sekä viinirypäleitä - oltiinpa kaukaa viisaita. Sen verran kannatettiin keskustan kuppiloita, että nautittiin pari kesäjuomat eli mansikkamagariitat ja mojitot. Varsinainen yökerhokierros sai meidän osalta jäädä, vaihdettiin yökkärit päälle ja nautitittiin meidän eväksiä...täydellinen päätös.

Aamulla oli ihanaa päästä hotelliaamupalalle, täysin eri fiilis kuin työmatkoilla. Tuli istuttua pidemmän kaavan mukaan ja nautittua herkullisia vaihtoehtoja, turistifiiliksillä mentiin. Ennen kotimatkaa tehtiin kaupunkikierros, mulla oli missiona hankkia jotain sähäkkää tuleviin koulutuksiin. Yritän aina valita vaatteeni siten, että ne käyvät niin töissä kuin vapaallakin, mutta jotain astetta siistimpää oli hakusessa. Varsin nopeasti löysin etsimäni ja päästiin suuntaamaan kotimatkalle. 

Pieni irtiotto teki hyvää, ihan kuin olisi ollut ulkomailla. Helsinki on todella kiva kaupunki kesällä, tosin meitä ei ilmat juuri hellineet. Pikkuhiljaa pitäisi viritellä taas joogavermeitä esiin, sillä haastetta ei parane unohtaa lomafiiliksistäkään huolimatta. Illaksi vielä ystävän luokse kyläilemään ennen kuin voi todeta, että päivä on pulkassa.

Vappuhärdelliä

Eihän tää Vappu mikään lempijuhla ole, mutta tästä tuli mahtava päivä. Kello herätti kesken unien 5:45, aamupalapirtelöt huiviin ja joogaamaan. Yllättävän moni oli tikkana klo 7:00 joogasalilla ja tuntia myöhemmin viimeisimmätkin unihiekat oli pyyhitty silmistä pois. Sali oli haalean lämmin eikä kropasta löytynyt poweria ylisuorituksiin, otin siten kevyesti enkä yrittänyt venyä. Kotiin päästyäni nautin aamupalan osa kaksi, että saisin energiaa pyhäpäivän rientoihin. Sydänlook tuli taiottua esiin ihan vahingossa, aika söpöä eiks joo?

Pienen lepohetken jälkeen menojalkaa vipatti taas, joten ylös ulos ja lenkille. Kurvasin ensin systeri  pihaan ja siitä lähdettiin yksissä tuumin etiäpäin. Ensin kiivettiin Radiomäelle, josta jatkettiin pikku Veskulle ja edelleen satamaan. Duunarijuhlan kunniaksi nautin korvapuustikahvit ihanassa kahvila Karirannassa ja taas jatkettiin. Mukaan tarttui myös ihana kevätlahja itselle, koska olen sen arvoinen <3

Parin tunnin reissu hurahti vauhdilla, raitis ilma teki hyvää. Aktiivisesta aamupäivästä uupuneena sujahdin vällyjen väliin lukemaan. Tosin kirja sai väistyä varsin nopeasti ja latasin akkuja pikkupäikkäreitten muodossa, aika luksusta. Peiton alla oli muutenkin niin mukavaa, että meinasin unohtaa itseni sängyn pohjalle.

Sitten oli aika kiirehtiä taas eteenpäin. Olin tyylilleni uskollisena kutsunut itseni ystäväni luokse kyläilemään. Samalla kun vaihdettiin kuulumisia ehdin lakata kynnet ja mulle pyöräytettiin läjä lettuja. Vaikka pitäisi olla tarkkana noitten ruokien suhteen niin eihän siinä voinut kieltäytyä. En edes muista milloin viimeksi olisin päässyt moisien herkkujen pariin, joten pistelin samaan konkurssiin neljä lättyä kiduksiini...nam! Kyllä herkuttelu on välillä niin ihanaa & paikallaan.

Maha pulleana ja pää täynnä kivoja ajatuksia siirryin taas paikasta toiseen. Surprise surprise löysin itseni toistamiseen samana päivänä joogasalilta. Tällä erää ohjelmassa oli yin yang jooga, jossa keskityttiin avaamaan kroppaa eli mentiin aika perinteisellä venyttelymeiningillä. Tunti meni hujauksessa ja jälleen kerran löytyi kaiken maailman kolotuksia sieltä sun täältä. Vaikka jooga on nyt aika pinnalla mun arjessa (ja pyhäpäivissä) ei ilmassa ole turnausväsymystä, päinvastoin olen intoa täynnä. Suorittaja sisälläni yrittää tosin nostaa päätään ja haluaisi ottaa isoja steppejä kehityksen suhteen. Yritän pitää sitä aisoissa, mutta saas nähdä kuinka äijän vielä käy. Haastetta on jäljellä vielä 29 päivää eli ollaan vasta alkumetreillä.

Huomenna vietän ansaittua lomapäivää, pitkä viikonloppu tulee kyllä tarpeeseen. Tiedossa on paljon ihania asioita eli joogaa, ystäviä, miniloma, herkkuruokaa yms. mutta tarinoin siitä lisää toisella kerralla. Näihin jorinoihinkin taitaa tulla pieni tauko, mutta palaan rakkaan iPadini pariin viimeistään sunnuntaina, jolloin tekstiä pukkaa taas. Ihanaa viikonloppua kaikille!