Voittajafiilistä ja katumusharjoittelua

Mulla on takana yksi parhaimmista työviikoista ikinä. Vedämme koko tiimin voimin isoja järjestelmäkoulutuksia kukin tahoillamme. Näiden eteen on tehty töitä kuukausitolkulla ja paineet ovat olleet valtavat. Alkusyksystä määrittelin itselleni tavoitteen, halusin olla paras...kuinkas muutenkaan. Minäkö muka kilpailuhenkinen?

Ensimmäiset kaksi koulutusta ovat onnellisesti takana, olimme kollegani kanssa varsin toimiva voimakaksikko. Aamuisin heräsin ajoissa, jotta ehdin rauhassa heräämään, kaivaa päälle mieleiset vaatteet, meikata huolella ja mikä tärkeintä psyykata itseni taistoon. Eye of the tiger viritti minut kuin Rockyn konsanaan ja energia pursusi ympärilleni.

Vielä on toki turha paukutella henkseleitä, sillä koulutuksia on enemmän edessä kuin takana. Alku oli kuitenkin lupaava ja keräsimme toistaiseksi parhaat arvosanat. Ja koska olen keksinyt kilpailla muita vastaan voinen todeta, että nimeni paistattelee ykkössijoilla myös kouluttajapalautteissa. Etenkin avoimiin kommentteihin rustatut kehut lämmittivät mieltä. Tällaisten hetkien takia teen juuri tätä työtä vaikka se onkin välillä varsin kuluttavaa.

Väsyneenä mutta onnellisena suuntasin työviikon päätteeksi ruokakauppaan. Jotenkin eksyin pariinkin kenkäkauppaan ja älä osta mitään päivä sai kovan kolauksen kohdallani. Ruokakassien lisäksi kotiin päätyi kolme paria kenkiä. Taisin palkita itseni turhan avokätisesti, vaikkakin kaikki olivat reilussa alennuksessa, joten laskin säästäneeni 185 €. Täysin heräteostoksia nuo eivät myöskään olleet, sillä olin käynyt kuolaamassa kaikkia aiemminkin. Keskimmäinen pari on ollut haaveissani vuoden, kannatti odottaa, sillä hinnasta oli tippunut 110 € pois. Ihan kuin olisi pistänyt rahaa pankkiin.

 

No okei, kyllä mua nyt vähän hävetti moinen tuhlaus, mutta kaikki tulevat käyttöön. Kotona pyörähtämisen ja parin lörpöttelypuhelun jälkeen suuntasin salille tekemään katumusharjoittelua. Latasin kunnon painot olkapää-rinta-ojentaja-treeniin. Kummasti sitä saa lisäpuustia ominkin treeneihin, kun on päässyt personal trainerin avustuksella kunnon treenin makuun. Ja olihan se kivaa, kun käsivarret olivat vihdoin palautuneet maanantaisesta pt-tapaamisesta. Tosin kyllä se hauis tuntui ottavan tässäkin setissä osumaa ja muistutti, että on vielä vähän väsynyt.

Tyytyväisenä lähdin kurvailemaan kotia kohti. Jälleen kerran voin hehkuttaa mun viime vuonna hankittua gore tex pukua, sillä tarkenee aika kivasti näillä leveysasteilla, olinhan pyörällä liikenteessä. Matkani tyssähti hetki alkuun, sillä joku setä oli kaatunut perjantaijuhlintansa lomassa eikä päässyt ylös. Kuuliaisina kansalaisena pysähdyin kyselemään voinko auttaa. Yritin epätoivoisesti auttaa kuningas alkoholin uuvuttamaa kulkijaa, mutta turhaan. Parin yrityksen jälkeen soitin hätäkeskukseen ja pyysin poliisin paikalle. Miten noi kaikki deekut eksyykin mun eteen, olen soitellut eräänkin kerran 112:een ja kaipaillut virkavaltaa apuun, vuosien varrella olen seonnut jo laskuista. 

Koska ulkona oli pakkasta ja uusi tuttavuuteni ei ollut maailman vahvimmassa hapessa jäin seuraksis odottelemaan. Kylmähän siinä tuli vaikka steppailin ja yritin vähän jutustella mukavia, ettei setä nyt täysin nukahtaisi. Kumman tyytyväisenä tuo makoili jäisessä maassa ja kehui mua enkeliksi. Varttitunnin kuluttua maija kurvasi mestoille, poliisit ryhtyivät hommiin (ei mikään maailman helpoin duuni siinäkään) ja minä pystyin jatkamaan matkaani.

Vähän manailin kylmettynyttä olemustani, mutta tulipahan tehtyä päivän hyvä työ. Punttis sijaitsee teollisuusalueella, joten siellä ei ole turhan paljon ohikulkijoita iltakymmeneltä. Saatoin siis tehdä aika ison palveluksen ja olla todellakin pelastava enkeli. Kiitoksena tästä heräilin tähän aamuun ihan dukossa, toivottavasti saan flunssan estettyä...nyt kaikki tropit kehiin.

Aurinkoista viikonloppua täältä aamukahvittelun lomasta, 

Virpi

 

I am back...taas

Hmm sitä on tullut laiskoteltua bloggauksen suhteen. No myönnetään vähän rennompi ote on ollut kuntoiluissa ja syömisissäkin...vaan eipä ole enää! Olen back vahvempana, motivoituneempana ja nälkäisempänä kuin aiemmin. Aion myös tuottaa tekstejä muutaman kerran viikossa niin treeneistä kuin elämää syleilevistä ajatuksistani, niitähän riittää.

Olen jo vuosia pyrkinyt noudattaa elämässäni omia mielihalujani. Jos jokin asia ei huvita en pakota itseäni. Elämä on liian lyhyt siihen, että tekee asioita tahtomattaan ja ryppyotsaisesti. Ehkäpä juuri siksi otin löysemmän asenteen kaikkeen. Arvatkaas mitä tapahtui? Kivaa on ollut, mutta vyötärölle on kertynyt jotain ylimääräistä. Yhtenä iltana se sitten tuli, nimittäin motivaatio...luojan kiitos, olinkin jo vähän kaivannut ryhtiä elämään.

En ole suinkaan vain levännyt laakereillani. Treeneissä otin rennosti ja ruokailuissa myös, mutta liikkeellä on oltu. Kesä meni vahvasti golfkentällä, onko edes muita vaihtoehtoja? Sen lisäksi tuli kirmattua ympäri kyliä, kaiken maailman kissanristiäisiin sitä eksyykin ;) Tiukka työputki vei veronsa, joten jollain osa-alueella piti ottaa rennommin...ja minähän otin.

Valehtelisin jos väittäisin, että töissä on nyt helpompaa. Ei ole, mutta toisaalta tykkään painaa täysillä. Nytkin on niin mahtava projekti käsillä, että kihisen innosta.Vedämme isoja koulutuksia koko tiimin voimin ja kilpailuhenkisenä haluan olla paras, vähempi ei riitä. Pakko vaan saada parhaat koulutusarvosanat, pettymys tulee olemaan suuri jos joku menee ohi.

Tässä itseni etsimisen keskellä myönsin itselleni lopulta, että olen ON/OFF-ihminen. On vaan pakko saada kaikki tai ei mitään, painaa täysillä tai pysyä paikoillaan. Tunteella eteenpäin hyvässä ja pahassa, that's my way. Se nyt vaan kuuluu pakettiin, että itken ja nauran sujuvasti samassa lauseessa. Vaikea edes kuvailla sitä kieroutunutta onnen tunnetta, kun kaivoin ruokavalion taas esille. Töihin lähtee mukanani taas lukuisia kipporware astiaa, kun vaa'an kautta purkitetut eväät on pakattu. 

Salillakin on taas normimeininki, kuinkas muutenkaan? Mulla on alkusyksystä tehty uusi saliohjelma ja nostan koko ajan sykettä. Vauhtia on haettu personal trainerin avustuksella. Viime viikolla sipsuttelin pari päivää varpaillani, pohkeet olivat "vähän" arat. Tällä hetkellä parantelen kolmatta päivää käsivarsiani. Maanantain selkä-hauis-vatsatreenin jäljiltä käteni eivät suoristu, hauis on yhä turvonnut ja kosketusarka. Treenikipu on parasta kipua...jep jep! Sitä todellakin tietää tehneensä ja kieltämättä jo muutaman viikon tehokuuri näkyy jo kropassakin, paino tosin ei suostu liikahtavan minnekään. 

Punttitreenien lisäksi olen juossut, se tunne kun voi vaan painaa ja tavoitella flowta on mahtava. Juostessa pääni tulvii ajatuksia, mutten pysähdy miettimään niitä lainkaan. Kesällä juoksu vähän kärsi, mutta haaveissa on puolimaraton keväällä...here I come again! Tosin mitään tavoitteita ei ole lyöty lukkoon, mutta onhan se reilu 21 km aika realistinen pyrähdys. Ei kahta ilman kolmatta vai miten se nyt meni?

Pimeydestä ahdistuneena tein myös paluun hot joogaan. Tauko on tainnut kestää 1,5 vuotta ellei pidempäänkin, joten olipahan aikakin. Aluksi tunsin itseni kömpelöksi, kuin norsu posliinikaupassa, mutta muutaman kerran jälkeen lihasmuisti alkoi palata. Nautin lämmöstä ja siitä, että voin keskittyä itseeni sekä kehooni 1,5 tunnin ajan. Lihakset kiittää erilaisesta liikuttamisesta ja uskon, että jooga tekee myös sydämelleni hyvää. Ainakin poistun tunneilta leveä hymy kasvoilla ja hymyhän on paras keino näyttää upealta.

Mutta hei näillä eväillä teen paluuni, toivottavasti joku vielä löytää blogini! Pyrin rustailemaan  tällä viikolla lisää, noista personal trainerin kanssa vietetyistä tunneista olisi ainakin paljon tarinaa tiedossa.

-Virpi