Road trip ja muita matkakuulumisia

Muutama päivä on hurahtanut sitten edellisten reissukuulumisien. Paikoin on ollut kiirettä ja paikoin on reissuväsymys vallannut tyystin. Juuri, kun reissu vetelee viimeisiä alkaa unirytmikin noudattaa paikallista aikaa ja ymmärtää, että nythän ollaan lomalla eli saa nukkua pitkään. Ei uskalla edes ajatella, millainen urakka on palata takaisin Suomen aikaan ja työmoodiin, kyllä se alkaa lauantaina pikkuhiljaa avautumaan.

Maanantaina jätettiin Miami taakse ja suunnattiin auton nokka Key Westiä kohti. Tie eteni aika verkkaisesti ja auringon pistäessä kunnon poweria kehiin tuntui road trip paikoin puuduttavalta. Onneksi sentään maisemat hivelivät silmää, tietä ympyröi meri ja paikoin kurvailtiin pitkiä siltoja pitkin. Parasta oli kuitenkin määränpää, sillä perillä odotti ihana uima-allas. Ekaa kertaa koko reissun aikana sonnustauduin bikineihin, loikoilin hetkisen paahtavan auringon alla ja pulahdin uimaan. 

Illalla käytiin hieman ihmettelemässä paikkoja ja vihdoinkin pääsi räpsimään sydämensä kyllyydestä kuvia. Muutenkin Key West oli positiivinen yllätys, eläväinen pikkupaikka, jossa kaikilla tuntui olevan hauskaa. Jos olisi heittäytynyt iltaelämän vietäväksi olisi varmaan "vähän" venähtänyt ja seuraavana aamuna olisi kiristänyt päänahkaa. Toisin kävi, sillä herkullisen illallisen jälkeen simahdin ennen aikojani, on se nukkuminenkin kivaa.

Tiistaina lähdettiin takaisin Miamiin eli jälleen istumalihaksia koetteleva matka edessä. Välissä tuli kuitenkin pysähdyttyä ihastelemaan maisemia ja välistä pelikaaneja. Jotain kovin sympaattista noiden pelikaanien toiminnassa on, tuli myös todistettua omin silmin millaisia kalastajamestareita ne ovat. Ainoa asia mikä vähän jurppii, koen tulleeni huijatuksi, on se ettei täällä näy yhden yhtä flamingoa. Siis niinkin luotettavan tietolähteen kuin Miami Vicen perusteella luulisi niitä olevan lukuisia. Eipä silti pääsen tämän pettymyksen yli, jollei muuten niin vuosien terapian avulla.

Viimeiset kolme yötä vietetään Miami Beachilla. Eilen ehdin pikaisesti pyörähtämään rannalla, vaikkakin aurinko oli jo laskemassa eli kovin vahvaa tuntumaa ei vielä ole. Hotelli on noin 100 m päässä rannasta eli uusi yritys tänään. Valmistaudun juuri tutkimaan mestoja tarkemmin ja ellei muuta niin ainakin maisemat hivelevät lomalaisen silmää. Kyllä tällainen irtiotto aina Suomen talven voittaa kuus nolla. Kuinkahan sitä ensi viikolla mahtaa pärjätäkään lämpötilojen puolesta?

Alligaattorin metsästystä

Ei ollut tullut etukäteen pieleen mieleenkään, että näillä leveysasteilla asustelee luonnostaan alligaattoreita. Niiden rinnalla vihaamani kyykäärmeet tuntuvat aika pieneltä ongelmalta. Ilmeisesti Floridan käärmekantakin on monipuolisempi kuin kotipuolessa, toivottavasti en törmää yhteenkään. Kaikesta huolimatta alligaattorit kiinnostivat, joten päivittäisen shopping mall hengailun jälkeen lähdettiin metsälle...tai no ei nyt ihan.

Miamin ulkopuolella on suuri suoalue, jossa noihin veijareihin on mahdollista törmätä. Auton ikkunasta näin pari vilaukselta, mutta kurvattiin vielä erikseen paikkaan, jossa korkoja pääsi paremmin katselemaan. Vaikka yksi komea yksilö pötkötteli heti näkyvillä (epäilin sitä patsaaksi) päätettiin hommata liput alligaattorinäytökseen. Alkuun istuttiin katsomossa ja kuunneltiin tiukkaa faktaa huumorilla höystettynä sekä nähtiin miten leppoisilta otuksilta krokot voivat vaikuttaa. Todellisuudessa niiden aika kuluu yli 90 %:sti hengaillessa, mutta tarpeen tullen leuat loksahtaa aika häijysti kiinni.

Tämän jälkeen lähdettiin ajelemaan eräänlaisella potkuriveneellä suolle. Vetäjä kertoili pitkät pätkät suosta, sen koettelemuksista vuosien saatossa ja koko ekosysteemistä. Alligaattorit ovat siten pieni osa suoaluetta, erilaisilla kasveilla ja linnuilla on suuri merkitys kokonaisuuden kannalta. Tuli räpsittyä muutama kelpo otoskin noista veijareista, komeita kavereita eikö?

Kun kotiuduttiin hotellille oli päivä täynnä ja nälkähän siinä oli tullut sisuksiin. Käytiin hankkimassa hyvät satsit sapuskaa kaupasta, joten erillisiä ravintolareissuja ei tarvinnut tehdä. Voi kuinka onnellinen sitä voi ollakaan saadessaan grillatun kanan ja hedelmiä nenänsä alle ja mikä parasta mulla on kunnon satsit huomista odottamassa. Aion hyödyntää ruokavarastoani tuunaamalla hotelliaamupalasta astetta paremman, siitähän saa vielä ihan gourmeeta! 

NHL omin silmin - been there done that

Eilen tuli käytyä omin silmin katsomassa miten jääkiekkoa pelataan NHL:ssä. Aivan kuin korismatsissakin olivat puitteet huikeat, snadisti isompi mesta kuin Lahti areena...ei paljon. Ensin ajettiin pitkä matka hotellilta hallille, välimatkat ovat muutenkin valtavat ja ruuhka on aina läsnä. Loppumatka mateli, sillä pari muutakin oli menossa mestoille. Parkki olisi maksanut 20 $ eli suhteellisen tyyristä, mutta juuri ennen maksamista saimme kokea maan erikoisuuden eli amerikkalaisen ystävällisyyden. Takana olevasta autosta pomppasi kaveri, joka lahjoitti meille ylimääräisen valmiiksi maksetun parkkiluvan. Tapahtuisikohan tätä ikinä Suomessa?

Yksi asia joka on tehnyt vaikutuksen ovat ihmiset, totisesti mainitsemisen arvoinen asia. Jenkkiläinen small talk kulttuuri on sitä, että ventovieraat kyselevät kuulumisia ja auttavat parhaan kykynsä mukaan. Postaan jossain välissä erikseen palvelukulttuurista, joka on asia erikseen ja on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen asiakaspalvelun valmentajaan. Kaikkien suomalaisten palveluammatissa olevien pitäisi tehdä opintomatka näille huudeille.

Stadion oli mieletön, vaikea arvioida kuinka paljon mesta vetää sisäänsä, mutta varovainen arvio on 20 000. Pelkästään paikka teki vaikutuksen ja vaikka kärvistelin nälässä en halunnut missata ottelun alkua ruokajonossa vaan kiirehdittiin paikoille. Otteluvuorossa olivat Florida Panthers ja Colorado Avalance, Suomen oma poika Aleksander Barkov tosin oli loukkaantumisen vuoksi sivussa. Homma pyörähti käyntiin samalla kaavalla kuin Miami Heatinkin pelissä eli kansallishymni kehiin ja jotain sotilasläppää. Näissä geimeissä ei voi välttyä siltä, että jenkit kunnioittavat maansa riveissä sotivia, tosin ei se väärin ole. Patrioottinen meininki tuntuu vaan oudolta näin suomalaisin silmin katsottuna.

Vaikka kaikki tuntui olevan suurta, hienoa ja mahtavaa ei meininki sittenkään vakuuttanut. Peli oli löysää, etenkin kotijoukkue tuntui sähläävän jatkuvasti. Edellisiltaan verrattuna tunnelma oli lattea, hallikin oli kaukana täydestä. Oheistoiminnotkin hävisivät NBA:lle kuusnolla ja kylmähän siinä tuli tuijotellessa. Livistettiin pari minuuttia ennen erätaukoa syömään ja vihdoinkin sain ruokaa. Sitten toista erää odottelemaan ja parempaa fiilistä hakemaan. Sen verran on pakko vetää kotiinpäin, että Isku Areenalla Pelicansin matseissa on tuplasti parempi tunnelma kuin NHL:ssä, joten eihän siitä mitään tajunnan räjäyttävää tullut. Loppujen lopuksi päätettiin kotiutua hotellille tokan erän päätyttyä, matsin tasosta johtuen moni muu teki saman peliliikkeen. Tässä vaiheessa kotijoukkue oli pahasti alakynnessä 0-3, tosin netistä kaivettujen faktojen valossa ottelu oli kuitenkin päättynyt 2-3.

Ei siis jäänyt poltetta päästä uudestaan  NHLn matsiin, vastaavasti NBA vetäisi puoleensa mikäli siihen tarjoutuisi joskus uusi tsäänssi eli mahdollisuus. Sinänsä harmi, että jenkkifutiksen kausi on lopussa, käsittääkseni vain Superbowl on pelaamatta. Sen haluaisin myös lisätä sulkana hattuuni, mahdollisesti jonain kauniina päivänä...ainahan sitä saa haaveilla.

Kello alkaa olla kahdeksan ja aurinko tulvii hotellihuoneeseen verhojen välistä. Mun maha huutelee taas nälkäänsä, joten taidan hylätä iPadin nurkkaan ja valmistautua aamupalalle. Se mitä muuta tämä päivä tuo tullessaan on vielä täysin hämärän peitossa. Hotellin uima-allas tosin houkuttelee luokseen, pieni kuntoilu parin penkkiurheilupäivän perään tekisi kieltämättä hyvää. 

Ongelma nimeltä ruoka

Jos tästä reissusta jotain negatiivista pitää keksiä niin se on ruoka...tai siis lähinnä erilainen ruokakulttuuri sekä ruokarytmi. Mun kroppa on ohjelmoitu syömään usein, säännöllisesti 3 tunnin välein eli 5-6 kertaa päivässä, muuten tulee nälkä enkä vastaa seurauksista. Suhteellisen tottuneena työmatkaajana olen rutinoitunut hotelliaamupalan suhteen, sehän on jokseenkin sääntö eikä poikkeus Suomessa. Täällä jenkkilässä kaikki on toisin, on siis peräti harvinaista, että aamupala kuuluu hintaan. Why o why ei pysty ymmärtämään, koska aamupalahan on pyhä!

Ekana yönä heräilin lukuisia kertoja ja podin nälkää aamuneljästä lähtien. Siinä reissatessa ei ihan hirveitä tullut syötyä, etenkin loppumatkan aikana oli turha toivoa ruokaa ja juotavaa about kuuteen tuntiin. Mun kroppa veteli jo säästöliekillä ja poti syvää järkytystä. Loppujen lopuksi kello lähenteli puolta päivää ennen kuin sain mitään. Aamupala ehti siis muuttua lounaaksi, aloin olla jo suhteellisen kärsimätön ja melkein tärisin nälästä. Siinä pisteessä musta on turha saada juttua irti tai oikeastaan minkään sortin älyllistä toimintaa. Valitsin listalta Ceasarsalaatin ja olihan se aika bueno ratkaisu, kehräsin tyytyväisenä auringon möllöttäessä taivaalla. 

Seuraavaa ruokailua sai taas odotella, mutta kumman hyvin se nälkäkin pysyi loitolla. Tässä kohtaa ei voi siis valittaa. Ennen Miami Heatin peliä söin tortilla-annoksen, joka oli varsin loistava ja edullinenkin vielä...kaukana pelkäämistäni rasvapommeista. Todellisuudessa rakastan kaikkea rasvaista ja uppopaistettua, mun linjat ei vaan kestä moisia, joten siinä syy välttelytaktiikkaani. Mutta miettikää söin vain kaksi kertaa päivän aikana, tästähän ei tule tapaa.

Tänään toisena aamuna päästiin aamupalalle, paikalliseen ruokapaikkaan. Listalla oli periamerikkalaisia vaihtoehtoja ja valitsin niistä mieleiseni, oikeastaan sieltä olisi löytynyt paljonkin kaikkea. Sain eteeni pannun, jossa oli paistettuja kasviksia, perunaa, jotain makkaraa ja pari kananmunaa. Taas lopputuloksena happy happy joy joy fiilis, kyllä mää muuten tykkään syödä.

Kyllähän tolla pitkälle pötkikin, mutta nyt mä kärvistelen täällä taas kiukkuisena. Jos joku tulisi nyt ärsyttämään, kannattaisi lopettaa ennen kuin aloittaa. Shoppailun lomassa tuli testattua paikallinen frozenyogurt herkku eli jäätelönomaista jugurttia, mutta siinä ne päivän sapuskat sitten onkin. Se oli muuten toinen tammikuun aikana nautittu herkku, maistui varmaan siksikin eri hyvältä. Jälleen kerran voin myös suositella jos moinen makuelämys kävelee vastaan!

Päikkäreitten päätteeksi kiemurtelin nälästä, kuinkas muutenkaan. Kämppis lähti lenkille ja minä suuntasin suurin toivein respaan kyselemään ruuan perään. Multa meinasi loksahtaa suu auki, sillä ruokana mulle esiteltiin herkkuhylly. Siis mitä vit*** minä puhuin ruuasta en sipseistä ja karkeista? Hotellissa ei siis ole ravintolaa, joten palasin tyhjin mahoin huoneeseen. Lähin mesta olisi kuulemma 8-10 minuutin ajomatkan päässä, muahan ei täällä kannata rattiin päästää joten no thanks. Hyvähän se on ettei tule mässättyä tai ahmittua, mutta...olen mykistynyt. Huomenna tää homma on pakko organisoida paremmin, en suostu viettämään kolmatta päivää näin. Onneksi noissa matseissa syödään kaikkea syötävää, joten päivällä on vielä onnellinen loppu <3 ainakin uskon niin.

Reissukuulumisia vol 1

Terveisiä Miamista, muutaman päivän hiljaiselon jälkeen. Ensinnäkin reissu meni hyvin, vaikkakin laskin matka-ajaksi kaiken kaikkiaan noin 20 tuntia (taksi, linja-auto, odottelua kentällä, lento, kenttämuodollisuudet, lentokoneessa odottelua, lento). Lentokentälle pääsi kätevästi bussilla ja lippumuodollisuudet yms sujuivat hyvin...ihan kuin Strömsössä. Lento New Yorkiin sujui yllättävän mukavasti, kevyt 8,5 tunnin etappi. Aika sujui kuin siivillä (kirjaimellisesti), vuoroin luin, möllötin ja katselin telkkaria. Matkustajien iloksi jokaisella oli käytössä oma tv-ruutu ja katseltavaa sai valita mielensä mukaan. Katsoin ensin elokuvan Kaamea kankkunen, sopivan rentoa ja aivotonta settiä eli suosittelen. Pienen tuumailun jälkeen vielä 6 jaksoa Rillit huurussa sarjaa, toimii muuten aina. Lopuksi zoomailin Itse ilkimys 2:n, laadukkaat lasten leffat on eri viihdyttäviä. 

Koneessa oli muutenkin hyvä palvelu, joten täydet pointsit Finnairille. Tarjoilu toimi kaikin puolin ja lentämisestä ei niin paljon pitävä tunsi olevansa turvassa. Jokaisella oli myös viltti ja tyyny käytössä, joten mikäpä siinä oli odotellessa. Sopivan väliajoin kun kävi vessassa niin ei paikatkaan puutuneet. Tästä pienestä koostakin oli hyötyä, jalkatila riitti oikein mainiosti.

Etukäteen jännitin välilaskua tai siis lähinnä sitä miten aika riittäisi. Onneksi mua odotti New Yorkin päässä pikapassi, jolla jatkolennolle kiirehtivä pääsi jonojen ohi. Ensin passitarkastukseen, jossa kyseltiin "mitä jäbä duunaa Jenkeissä" ja syynättiin sormenjäljet. Sitten piti hakea matkalaukku ja käydä näyttämässä maahantuloilmoitus, jonka jälkeen matkalaukku piti saada uuden koneen kyytiin. Viimeiseksi vielä turvatarkastukseen ennen juoksulaukkaa oikealle portille, ei jäänyt pahemmin nykin kentästä muistikuvia. Jokatoinen totesi, että sulla on hyvin aikaa ja jokatoinen käski kiirehtimään, mentiin siis pienoisella paniikilla. Asiaa ei helpottanut se, että lippuun oli merkitty väärän portin numero.

Toisaalta oli hyvä päästä vähän jaloittelemaan, en edes harkinnut istumista missään vaiheessa. Sitten American Airlinesin koneeseen, jossa koitti reissun puuduttavin hetki. Jengi pakattiin sisään puoli tuntia ennen lähtöä, mutta viivästysten takia odottelu kesti 1,5 tuntia enne kolmen tunnin lentoa. Koneessa oli vieläpä yhtä rento tunnelma kuin villissä lännessä, joten hermoja ja istumalihaksia koeteltiin. Teki mieli loppupelissä jo karjua, sillä muut matkustajat möykkäsivät ja viis välittivät säännöistä, pienoinen kulttuurishokki maalaiselle.

Lopulta pääsin kohteeseen, sain matkalaukun ehjänä perille ja kenttä vaihtui hotelliin. Tässä vaiheessa oli melko taivaallista päästä suihkuun ja jättisänkyyn nukkumaan. Ekat pari yötä oltiin ihan mielettömässä huoneessa, miten voikin olla niin upeita paikkoja olemassa? Ei voi muuta kuin ihmetellä mihin sitä tässä elämässä välillä päätyykään. Vaikka kuinka uskottelin itselleni, että nukun kuin tukki pitkän matkan päätteeksi kärsin sittenkin jet lagista...kroppa on yhä Suomen ajassa.

Ekana päivänä käytiin ajelemassa ympäriinsä ja katsomassa sitä kuuluisaa Miami beachia. Parasta oli päästä aurinkoon ja onhan se 20 astetta lämmintä hiukan parempi vaihtoehto kuin sama miinuksina. Auringonottoa varten lämpötila on vähän alhainen, mutta onneksi se ei ole mun lempipuuhaa, joten ei haittaa. Kyllähän se rantanäkymä silti miellytti silmää, turkoosi meri on niin kovin maagisen kaunista katseltavaa, eikö?

Tuli myös tutustuttua shoppailumahdollisuuksiin, mutta väsymyksen takia en jaksanut yhtään keskittyä. Poistuin mestoilta tyhjin käsin, päikkärit kutsuivat enemmän puoleensa. Iltaa varten olikin saatava energiaa, sillä taskussa poltteli liput Miami Heatin kotiotteluun eli bye bye koripalloneitsyys. Totuuden nimissä en tiedä NBAsta juuri mitään (vieläkään), mutta halusin kokea sen...once in a lifetime juttu nääs. Eikä sitä voi pelkäksi koripalloksi kutsua vaan todelliseksi spektaakkeliksi, kyllä ameriikan poijaat osaa pistää shown pystyyn.

Meidän paikat oli katonrajassa, vaikea arvioida kuinka paljon areena veti sisäänsä ihmisiä (ihan pirusti). Tunnelma oli käsin kosketeltavissa ja olihan siinä ihmeteltävää...siis muutenkin kuin koripallon sääntöjen suhteen. Peli itsessään oli hieno, olihan siellä kovat kundit pelaamassa, ei muuten näkynyt kovin montaa valkoihoista kentältä. Sen verran tajusin, että jätkät kyllä tiesivät mitä olivat tekemässä. Hiukan eri meininki kuin Iitin lukion liikuntatunneilla vuonna yksi ja kaksi :)

Pelin lisäksi ilta koostui erilaisista ohjelmanumeroista. Homma käynnistyi kansallishymnillä, sitten oli upea valoshow ennen kunnon actionia. DJ piti tunnelmaa yllä pitkin iltaa ja pyöritti listahittejä standillään. Cheerleaderit olivat vähän eri tasolla kuin Pelicansin peleissä, niitä muuvsseja katseli mielellään. Mimmit sheikkasi oikein kunnolla muutamaan otteeseen, ammattilaiset asialla. En jaksa edes luetella mitä kaikkea ilta piti sisällään eli olihan se sen arvoista, vaikka ensin emmin 100 € arvoisten lippujen hankintaa.

Tämä päivä sujui shoppailun lomassa, tällä erää olin iskussa. Päädyttiin aamupalan jälkeen valtavaan ostoskeskukseen, jossa oli ihan kaikkea, erilaisia outlet liikkeitä. Edes mun kestävyydellä sitä ei jaksaisi kävellä päästä päähän, liikaa kaikkea. Sain mun etukäteen suunnitellut hankinnat tehtyä eli päämäärä saavutettu. Ensiksi hommasin kahdet Levikset ja vyön, koko helahoito 58 $ eli ihan ilmaista. Dollari on noin 0,7 € eli repikää siitä...ois pitänyt haalia ainakin kymmenet. Seuraavaksi lähdin Victoria's Secretin maailmaan ja siinä sitä olikin. Mua kohdeltiin kuin prinsessaa ja sain kädestä pitäen hyvää palvelua, jotta oikea koko löytyi. Lopputulos kahdet uudet rintsikat ja vino pino alushousuja, miksei Suomessa ole vastaavaa? Lopuksi tuli hommattua ne ainoat tuliaiset, jotka menevät Conversen tennareihin mieltyneelle siskolleni. Suomessa moiset maksavat lähemmäs sata euroa parilta, tänään irtosi kahdet 60 dollarilla...ihan käsittämätöntä!

Shoppailijen jälkeen vaihdettiin maisemia ja hotellia, jossa olisi tarkoitus punkata kolme yötä. Paikka vaikuttaa lupaavalta ja mikä parasta hintaan kuuluu aamupala, mullahan on aina herätessä huutava nälkä. Syöminen on toistaiseksi ainoa hankaluuksia aiheuttanut asia nääs, mutta kerron siitä toisella kerralla lisää. Illalle on lisää penkkiurheilua tiedossa eli tällä erää NHLn matsi, harmi vaan ettei Barkov pelaa. Todellisuudessa en tiedä näistä(kään) mitään, mutta duunikaverit ovat hehkuttaneet mun puolesta. Kaippa nääkin systeemit vielä illan mittaan aukeaa...nyt lähden metsästämään sitä ruokapuolta. 

Perusteellista valmistautumista

Ensimmäinen lomapäivä on takana ja huomenna sitten reissun päälle. Valmistautumiseen on tullut pistettyä niin paljon aikaa (ja rahaa), että sitä ei moni usko. Sen kerran, kun lähtee toiselle mantereelle niin eihän sitä voi lähteä soitellen sotaan. Matkalaukut ovat valmiina, koko matkagarderobi on huolella mietitty, kuinkas muutenkaan? Sen lisäksi muodonmuutos on tehty hiuksiin, kulmakarvoihin, ripsiin ja jopa kynsiin. Matkaeväätkin on valmiina, jääkaapissa odottaa paahtopaistisubi ja käsimatkatavaroissa pari protskupatukkaa. Ei taida olla mitään mitä en olisi ajatellut valmiiksi?

Naapuri on lahjottu katsomaan mun rakkaan kodin perään ja vanhemmat hakevat pienen prinsessamicran maalle talteen. Voin siis huoletta pistää kotioven huomenna kiinni, työasiat ovat jo taakse jäänyttä elämää, palataan niihin sitten parin viikon päästä uudella innolla. Oikeastaan odotan sormet syyhyten, että pääsen himoitsemalleni Green Belt Six Sigma kurssille, aihekin tuli valittua viime metreillä eli check! Mutta lomaillaan nyt ensin, vaikka kuinka polttelisi uudet työkalut mielessä.

Vaikka rakastan yli kaiken vaatteita, kenkiä, laukkuja sekä laittautumista niin yksi asia on ollut enemmän tai vähemmän hunningolla. En ole oikeastaan ikinä panostanut kosmetologipalveluihin, pitäisi vähän petrata sillä saralla, että pysyisi iho nuorekkaana. Kiitos ihanien ystävieni pääsin kokeilemaan, miltä tuntuu laittaa kynnet kuntoon. Rakennekynnet ei vaikuta mun jutulta, mutta huoliteltu geelilakkaus on poltellut sitäkin enemmän. Siitä se ajatus sitten lähti, saisipa tuollaisia lahjakortteja jatkuvasti!

Kauneushoitola oli täynnä ihania purkkeja, olisin voinut ottaa mukaani vaikka ja mitä. Pysyin silti lujana, enkä kysellyt yhdenkään ihanuuden perään. Sillai harmi, että lahjakortista jäi osa käyttämättä niin varasin jo uuden ajan. Saan siten nauttia huolitellusta lakkauksesta hieman pidempään, ihan perfect! Ystäväni 6-vuotias tytär ihaili kynsiäni kateellisena ja ilmaisi pettymyksensä siitä, ettei pääse itse reissuun. Pelinaisena tämä sai minut lupaamaan, että postikortti on lähetettävä...pakkohan se oli ottaa osoite talteen. Ehdin poistua ennen kuin keskustelu eteni tuliaisiin asti :)

Kaikki on siis valmiina, vähän unta palloon ja sitten menoksi...I'll be back!

Duunit paketissa

Aamulla oli pitkä työlista valmiina ja eihän siinä auttanut muu kuin lähteä suorittamaan, että voisin jäädä huolettomasti lomalle. Töihin ajaessani toistelin mielessäni mantraa siitä, että kaikki sujuu hyvin ja saan asiat kuntoon. Siten oli kiva ryhtyä toimiin, mutrusuussa olisi varmaan sujunut hommat huonommin. Pitkä päivähän siitä tuli, mutta tässä vaiheessa voin vain todeta, että paketissa on!

Heti aamusta mun työpöydälle ilmestyi tuollainen kuvassa näkyvä ihana lahja. Työkaverini kiirehti pikapikaa luokseni ja samalla vauhdilla jatkoi juna-asemalle & työmatkalle. Enhän mä ehtinyt edes kiitosta sanoa, kun häkellyin totaalisesti. Kiitos ihana Irma! Mistä näitä ihania ihmisiä riittääkään mun elämässä? Mielialat vain koheni, kun lomalahjasta löytyi söpöt kissakorvikset. Perusteluina kuului, kun sä olet sellainen sähäkkä kissanainen ja haaveilet siitä kissastakin...niinhän se taitaa olla :). Mikä parasta korvikset sopi mun tämän päiväiseen outlookkiin ihan kympillä.

Lopputulos on väsynyt, mutta onnellinen duunari...työhuolet ovat (hetkellisesti) mennyttä elämää. Huomenna sitten uuden listan kimppuun, olisinpa kerrankin hyvä pakkaamaan...edes tämän kerran. Kiittelin kyllä itseäni siitä, että olin varannut matkavalmisteluihin kokonaisen päivän. Tänään ei olisi työpäivän jälkeen irronnut yhtään ajatusta urakan toteuttamiseksi. 

Happy happy joy joy...melkein jo matkalla! Arvatenkin aion päivittää mun matkakuulumiset kuvineen heti loppuviikosta, mutta sitä ennen ehtii vielä rustaamaan muutaman pätkän kotimaan kamaralta. Liikuntablogi on hetkellisesti enemmän reissublogi, mutta tiedossa on ainakin kokemuksia NBA- ja NHL-matseista eli näillä mennään.

Pakkasen parempi puoli

Myönnettäköön, että pakkasten alkaessa vähän keljutti ja paleli niin vietävästi, mutta onhan tässä puolensa. Kumman nopeasti sitä tottuu, sillä aamulla tuli ihan lämmin, kun kävelin joogatunnille. Mikäpä siinä oli auringon paistaessa kulkea, pakkanen on sittenkin ihanaa. Kylmyysongelman voi peitota asenteella ja pukeutumalla oikein, pitkät kalsarit rules! Sunnuntaini pyörähti siis käyntiin hot joogassa, imin itseni täyteen positiivista energiaa. Tunnin alussa harjoituksen voi omistaa jollekin tai asettaa itselleen tavoitteen, mä keräsin onnistuneesti aurinkovoimaa lentoani varten.

Itse jooga meni jotenkin tahmeasti, mutten jaksanut välittää siitä lainkaan. Sali oli hieman viileä, joku lämmitysongelma ilmeisesti. En juurikaan hikoillut eikä lihakset toimineet, joten en yrittänyt turhaan revitellä. Keskityin vain siihen, miltä kropassa tuntui ja toimin sen mukaisesti. Loppurentoutuksen aikana torkahdin hetkeksi, tuli herättyä aamulla turhan aikaisin. Sitten olin ihan tokkurassa kotimatkaa tallustaessa, teki mieli tilata taksi puolivälissä, selvisin kuitenkin omin jaloin kohteeseen.

Hyydyin lopullisesti tunnilta saavuttuani, joten päätin nauttia pakkaspäivästä ruhtinaallisilla päiväunilla. Pyykkikone sentään ahkeroi, joten ihan kuin olisin itsekin rehkinyt kotitöiden parissa. Olin ajatellut pyhittää pyhäpäiväni töiden parissa, mutta ajatus tuntui sittenkin niin kuolleena syntyneenä, joten luovuin siitä tyystin. Kyllä ne työt hoituu tavalla tai toisella ilman suurempia kimpoiluita, ainahan ne ovat järjestyneet. No okei pientä muistilistaa tehtävistä tekemättömistä töistä, lähetettävistä maileista, soitettavista puheluista ym. olen tehnyt muiden askareitten ohessa. Huomenna sitten suoritukseen ja päivän päätteeksi 110 %:sti lomamoodiin.

Kesken sunnuntaifiilistelyn tajusin, että pakkanen on niissä lukemissa, että peitot kannattaa raahata ulos. Oi miten ihanat ja puhtaat petivaatteet mulla nyt onkaan, pakkanen rules! Jos ois oikein hurjaksi heittäytynyt olisi voinut järkätä pakastimenkin, mutta ei pysty liikaa revittelemään. Tuleehan niitä talvia ja pakkasia...tehkää te reippaammat. Lopulta sain kodinhengetär moodin päälle, joten löysäilystä huolimatta nurkat on siistitty ja ruokapuolikin on hoidettu. Miten on maistuisiko moinen Henri Alenin reseptillä tehty pastakastike sullekin? Tuli uskomattoman hyvää, somekokki rules, hiilaritkin maistui niin herkullisilta viikon tauon jälkeen...mutta vain kohtuudella.

Pssst...minulla on salaisuus

Jutta puhui eilen vetovoiman laista ja antoi niin tähän kohteeseen kolahtavan esimerkin lentämiseen liittyen, että kaivoin Secret-kirjan esiin. Päätin suhtautua tästä päivästä lähtien edessä olevaan lentooni innolla. Matka menee varmasti hyvin, lentokenttäkuviot hoituvat rutiinilla ja tapaan paljon mukavia ihmisiä. Unohdan huoleni pitkästä lentoajasta ja lakkaan murehtimasta miten koneen vaihto sujuu. Asenteestahan se on tämäkin juttu kiinni, kuten kaikki muukin.

Päätin tankata itseeni positiivista energiaa ennen H-hetkeä ja sitten nautitaan siitä mitä elämällä on annettavana. Suosittelen lämpimästi Rhonda Byrnen kirjoja, mutta jos ei usko positiivisen ajattelun voimaan niin sitten kannattaa unohtaa koko juttu. Jos mottosi on "pessimisti ei pety" tulet vihaamaan tätä ja pidät sitä höyrypäisenä idiotismina. Minä taas sytyn moisesta (ylläri) ja saan itseni viritettyä parhaimmilleni.

Uskon myös siihen, että se miten ajattelemme ohjaa meitä eteenpäin. Tämä on se syy miksi yritän etsiä joka asiasta jotain hyvää. Viimeistään parin päivän synkistelyn jälkeen riuhtaisin itseni pystyyn ja uskon parempaan huomiseen. Näillä keinoin elämä on kohdellutkin hyvin ja kurjistakin jutuista on aina pärjätty. Kannattaa miettiä mitä toivoo, sillä toiveilla on tapana toteutua. Mun toiveista on tällä viikolla toteutunut jo muutamat, pieniä ja suuria sellaisia. Vaikka jotain on toivonut voi toteutuminen olla pienoinen shokki eli mieti mitä haluat.

Kirjasta intoutuneena ja uuden matka-asenteen omaksuneena selvitin muutaman mieltä painaneen asian soittamalla Finnairille, oli muuten loistava asiakaspalvelu! Sitten pistin tuulemaan eli lähdin tekemään viimeisiä hankintoja kaupungille. Koska pakkanen paukkui kahdenkymmenen paikkeilla sonnustauduin gore-tex-housuihin, vedin pipon syvälle päähän ja nakkasin toppatakin päälle. Tällaisina päivinä laadukkaat pitkät kalsarit ovat kultaakin kalliimmat, viis siitä onko ne muuten hot or not. Auto sai jäädä kotiin, kun mä dallailin keskustaan, aurinkokin paistoi ihan kunnolla. Ihan selkeesti ollaan tämän pimeyden suhteen voiton puolella!

Sain hankittua lähes kaiken tarvitsemani, ainoastaan minikokoiset muoto- ja lakkapullot unohtui. Paras hankinta oli laukku, johon saan käsimatkatavarani. Suhteellisen arvokas hankinta, mutta laadukas, mutta maksaa itsensä takaisin käyttöikänsä puolesta. Parasta tässä tarinassa oli se, että juuri kun mittailin laukkua myyjän kanssa ilmestyi paikalle nainen, joka oli käynyt katsomassa samaa laukkua. Mitäs oli harkinnut, sillä mä nappasin sen anteeksipyytelemättä. Mahtaa sitä nyt jurppia, mua jurppis ainakin. Eikös ookin hieno? Vetovoima varmaan toi sen mun luokse, sillä tuollaisen mä olen aina halunnut :)

Ihana Jutta ja vielä ihanampi Reetta

Jutta Gustafsbergin kiertue saapui tänään mun kotikulmille, joten sinnehän oli pakko päästä. Ennen luentoa treffasin ihanan ystäväni Reetan ja käytiin syömässä. Aloitettiin terveellisesti salaatilla, mutta kuinkas ollakaan lipsahdin harhateille...saattoihan siinä mennä yksi pannacottakin suklaakastikkeella. Tää ei nyt taida mätsätä mun ananasdieettiin, vai meniskö?

Mähän olen diggaillut Juttaa, Fitfarmia ja sitä Jutan tv-ohjelmaa jo pitkään. Suosittelen Fitfarmin nettidieettejä, niissä on hyvät ohjeet ja ammattimainen tiimi takana. Tiukat ruokavaliot ja treeniohjelmat, mutta tuloksiahan niillä tavoitellaan. Käyppäs siis tsekkaileen tuolta -> www.fitfarm.fi mikäli kaipailet lisäinffoo :)

Luennolla puhuttiin tuttuja juttuja, mutta hyvällä ja innostavalla tatsilla. Arvostan Jutassa etenkin sitä miten energinen, ammattitaitoinen ja sympaattinen hän on, sanokoot muut mitä sanoo. Aluksi puhuttiin minäkuvasta, mistä se koostuu ja kuinka se kantaa meitä eteenpäin. Etenkin meillä naisilla se liittyy varsin usein myös ulkonäköön ja tavoitteellisesta treenaamisesta sekä ruokavaliosta puhuttaessa se edellyttää myös tekoja. Millaisia ajatuksia seuraavat lauseet sinussa herättävät?

Tein asioita, joita minun ei olisi pitänyt tehdä.

En tehnyt asioita, joita minun piti tehdä.

Olen tehnyt valintoja.

Jutta kehoitti kaikkia unelmoimaan, mutta teki selväksi miten tavoitteet ja unelmat eroavat toisistaan. Haaveiletko sinä olevasi paremmassa kunnossa, mutta et ole tehnyt asioita, jotka veisivät sinua toivekuvaasi lähemmäksi? Tuli selväksi, että mitä selvempi määränpää, sitä helpompi sitä kohti on pyrkiä. Miten mulla tulikin ihan työjutut mieleen? Samat säännöt ne vaan pätee monessa eri asiayhteydessä.

Aika moni kamppailee aloittamisen vaikeuden kanssa, lienee monelle tuttua...jep mullekin. On paljon helpompaa keksiä tekosyitä kuin tehdä valintoja, jotka vievät meidät epämukavuusalueelle. Taas mulle tulee työjutut mieleen, valmentamisen valmentamista jep jep. Mun on muuten pakko saada tehdä tollaisia duuniprokkiksia lisää, pitää sanoa bossille ääneen heti maanantaina. Kannattaa siis ryhtyä heti toimiin jos jotain haluaa ja unohtaa turhat tekosyyt, usko pois kaikille se alku on vaikeaa, mutta kyllä se sitten helpottaa.

Eniten tykkäsin jutusta itsehillintälihaksesta. Jutta painotti, että elämänmuutosta pitää tehdä pikkuhiljaa, jotta itsehillintä kasvaa ja oikeiden valintojen teko on siten helpompaa. Eli älä muuta koko elämää kerralla vaan ota pari askelta kerrallaan, muuten romahdus on valitettavan todennäköinen. Äläkä ole turhan julma itsellesi ja muista, että joskus on parempi lopettaa ennen kuin aloittaa. Vai pystytkö sinä syömään vain yhden sipsin ja kieltäytyä loppusatsista? Mä en muuten pysty, rakastan sipsejä, mutta juurikin siitä syystä jätän ne suosiolla kauppaan.

Tauon jälkeen estradille tuli mun toinen suosikki eli Samuli Koutajoki. Samuli on "mun" salin vetäjä ja hänen kanssa on suunniteltu mulle treenejä, ravinto-ohjelmia ja treenattu oikeasti kovaa. Yhdessä he kävivät läpi erilaisia laihtumis- ja kuntoilumyyttejä, tietoa huumorilla höystettynä...arvatenkin tykkäsin. Pitäisi saada varattua möötte Samulin pakeille heti mun reissun päätteeksi, damn kun ei ole ehtinyt ees soitella.

Lopussa Jutta puhui vielä ajatuksen voimasta ja antoi hyviä esimerkkejä. Kotimatkalle jäi hyvä fiilis eli kyllähän se vaan kannatti. Vaikka Jutta on mun idoli ja kaikin puolin ihana, niin mun seurassa oli vielä ihanampi nainen, nimittäin ystäväni Reetta. Reetan kanssa tulee aika paljon viestiteltyä treeneistä, syömisistä ja oikeastaan ihan kaikesta. Tää on muuten se tyyppi jonka kanssa ollaan juhannukseen asti karkkilakossa, aika vahvasti on alkanut...no okei pari tiukkaakin tilannetta on ollut. Meidän itsehillintalihakset ovat jo aika hyvässä rantakunnossa, mitä nyt välillä vähän jälkkäreillä herkuteltiinkin.

Reetta on ihana juurikin siksi, että on hauska, suhtautuu asioihin postitiivisesti ja sanoo aina mielipiteensä rehellisesti. Jos tarvitsen kriittisen kommentin tiedän kyllä kenen puoleen käännyn ja mikä parasta hän tekee sen vain koska välittää minusta. Tuollaisia ystäviä pitäisi olla kaikilla, mulla on muuten useampi. Viikko sitten joogasalilla Reetta katsoi peilikuvaansa ja totesi "kylläpä mä näytän hyvältä", siinä on juuri oikeaa asennetta. En voinut muuta kuin nyökytellä ja ihailla ystävääni, enkä mäkään peilikuvalleni irvistellyt. Kun kantaa itsensä hyvin, hyvä olokin näkyy ympärille. Tämä kahden lapsen äiti pitää itsestää huolta liikkumalla monipuolisesti, syömällä hyvin ja nauttimalla elämästään. Näissä piireissä ei pohdita asioita ryppyotsaisesti vaan nauretaan paljon ja sanotaan asiat niin kuin ne on. 

Vietin siis ihanan perjantain mitä parhaimmassa seurassa, ei huono. Viikon työmurheet ja -kiireet unohtuivat tyystin, olinko mä aiemmin märehtinyt jotain? Tästä on erihyvä lähteä viikonlopun viettoon, nää on kyllä elämän parasta antia. Viikon päästä mä olen ihan eri sfääreissä, jee! Matkatavaroissa polttelee pari lippua NBA-matsiin, menetän koripalloneitsyyteni suhteellisen kovassa seurassa. Mieletön once in a lifetime -kokemus tiedossa, mutta siitä myöhemmin lisää.

Iltajoogaa, aamukoomaa...

Näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että meinaan myöhästyä joogatunnilta, why o why? Eilinen tunti alkoi puoli kahdeksalta eli ehdin kyllä lorvia sohvalla kyllästymiseen asti, silti piti panikoida ehdinkö. Hirveässä lähtöhärdellissä joogamattokin unohtui tyystin, jouduin nappaamaan studion lainamaton käyttööni...virhe! Vasta nyt, kun olen tottunut mun Mandukaniin huomasin miten kämäsiä muut matot onkaan. Pinta oli liukas, matto jotenkin veltto ja tiedä mitä pöpöjä siinä mahtoi saada tuliaisiksi. Muistanpahan jatkossa olla ajoissa ja kuljettaa oman Mandukanin mukana, ainakin toivottavasti.

Tunti teki niin hyvää, työn alla oleva työviikko ei tule jäämään mun suosikiksi. Stressitaso laski hetkellisesti, unohdin tekemättömien töiden listan ja annoin hien virrata, kyllä se muuten virtasikin. Kroppa oli jotenkin yhteistyökyvytön, tuntui kömpelöltä ja eri puolilla oli kireyksiä, nautin silti. Tunnin veti minulle ennestään tuntematon opettaja, joka selitti asiat hyvin. Kierteli aktiivisesti ja havainnollisti asioita uudella tavalla, tykkäsin paljon. Piti ihan käydä erikseen kiittämässä, sitä hyvää palautetta kun saa niin harvoin. Jos paasaa töissä palautteenannon tärkeydestä niin eikös sitä voi toteuttaa vapaallakin?

Jään murruttua (siis kun kävin kehumassa miten hyvä tunti & itse ohjaus oli) joogaopettaja kyseli "sullahan on kaksoissisko?". Lähinnä örisin hämmästyneenä, joten hän jatkoi "sähän siis olet kaksonen?". Opettaja siis muisti minut ja siskoni tunneilta vuosien takaa, kun kävi itsekin oppilaana muiden mukana. Totesin lopulta "se on mun 8-vuotta nuorempi pikkusisko". Ei ole toki eka kerta, kun meitä luullaan kaksosiksi, välillä sekoitetaan tyystin, mutta luulisi ettei tätä enää satu. En nyt sitten tiedä ollaanko molemmat vanhan vai sitten nuoren näköisiä eli kumman iän mukaan meitä peilataan? Asiayhteyden perusteella tulkitsin tämän kohteliaisuuseksi. 

Se eilisestä ja joogan ihanuudesta tällä erää, palataan tähän hetkeen. Realismi on välillä sitä, että havahtuu uuteen päivään kokovartalokoomassa. Ekaa kertaa piti vähän himmata aamujoogassakin, lopetin neljännen aurinkotervehdyksen jälkeen, en yksinkertaisesti jaksanut sitä viidettä. Tällaisina hetkinä kaipaisin kahvia...ainakin litran. Väsyttää niin paljon, että aamupalan syöminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Mun rahka-annos on vieläpä niin julmetun kokoinen että, mie romahan kohta (rakastan Putoushuumoria). Olen popsinut sitä jo tovin, mutta alkutekijöissä ollaan, pääsenköhän koskaan töihin?

Tässä vaiheessa on toki kiva muistutella itselle, että kunhan tästä tokenee niin aamuherätyksiä on enää kaksi jäljellä. Jostain syystä lomalla on niin paljon helpompaa herätä kukonlaulun aikaan. Viikon päästä tähän aikaan olen muuten Miamissa, lento on ollut muutaman tunnin perillä. Mikäli kovin reissussa rähjäännyn saatan siten nukkua onnellisena. Ei kai siinä tilanteessa kovin onnettomaksikaan voi heittäytyä, eihän?

Hiljaiseloa ja lopputulos

Se olisi jo keskiviikko ja kolme liikuntavapaata takana, mitä ihmettä? Sunnuntaina podin vielä kamalaa oloa, joten se sallittakoon, mutta alkuviikko meni töiden piikkiin. Ennen lomaa joutuu vähän venymään ja painamaan tarvittaessa pidempää päivää. Joskus sitä myös tarvitsee irtiottoa (=tekosyy lorvinnalle), joten menköön sen piikkiin. Tänään olisi silti korkea aika päästä jonnekin, lenkit olen passannut pakkasen takia, sillä tuo n -15 tuntuu turhan viiltävältä leudon alkutalven päätteeksi.

Ananaskuuri on nyt lusittu ja jatkuu toiset viisi päivää, mutta variaatioilla. Aloin kyllästyä aamumunakkaaseen, joten tänään kauhon onnellisena rahkaa (ihmeiden aika ei ole ohi). Inhoamani elintarvike on maustettu mustikoiden lisäksi mansikoilla, lorauksella ja banaanilla, siis nam! Banaani tekee rahkaan sopivasti makeutta ja kermamaista kuohkeutta. Pienien helpotusten myötä jatkan vähähiilihydraattista linjaa.

Mutta kuinkas siinä sitten kävikään? Lopputulos on se, että turvotus on poissa ja vaa'an lukuina sama yhtälö tekee -1,5 kg. Varsin hyvä tulos viiden päivän pohjalta, mutta siihen on silti suhtauduttava varauksella. Painon pudotuksessa ei ole oikoteitä, on vain hyviä liikkeellelähtöjä, pitkäjänteisyyttä ja päivittäin tehtäviä oikeita valintoja. Luku pitää myöskin sisällä nesteiden lähtemistä eli ihmeitä ei ole tapahtunut.

Olen silti tyytyväinen ja viikon kuluttua sonnustaudun bikineihin hyvällä omatunnolla. Eniten dieetti on laittanut miettimään suhdettani ruokaan, pistänyt kuuntelemaan kroppaa ja laittanut minut kyseenalaistamaan kahvin merkityksen suuruutta elämässäni. Totuuden nimissä joudun myöntämään, että repsahdin kofeiiniin. Maanantain päätteeksi olo oli niin surkea ja kyllästyin ohimolla tykyttävään, päätäni sumentamaan tunteeseen, joten tartuin pulloon...valitsin Coca-Cola Zeron. Eilen sorruin uudestaan, tietoisestikin...bad bad me. Tällä erää toistin rikokseni heti aamusta, sillä en halunnut minkään pilaavan valmennuspäivää, vetäjän pitää olla aina skarppina.

No mitä tästä repsahduksesta on sitten seurannut? Hyötyä eli päänsäryn taltuttamisen sivutuotteena olen saanut viheliäisen vaivan...sitä on taas nukuttu niin ja näin pari yötä. Voisiko tästä vetää sen johtopäätöksen, että kofeiini ei sovi mulle missään muodossa? Ei ole tarkoitus vaihtaa addiktiosta toiseen, pidän kahvia parempana kuin keinotekoista litkujuomaa, mutta irrottautuminen on tehtävä harkiten. Kun aika on kypsä siirryn molempien mainitsemieni nautintoaineiden kohtuukäyttäjäksi, ainakin toivon näin.

Mukavaa pakkaspäivää kaikille!

Mielipahaa ja lohtushoppailua

Aina välillä maanantai on pahan maineensa veroinen, tänään ainakin, tosin tilanne voi toistua huomennakin. Olin siis vetämässä koko päivän koulutusta ja yht'äkkiä koneeni näyttö mustui. Noh sattuuhan sitä tekniikan kanssa, joten ei muuta kuin masiina uudelleen käyntiin ja show must go on! Siinä vaiheessa, kun kone toisti itseään haalin äkkiä työpöydän tiedostot turvaan avuliaan työkaverini avustuksella. Mulla ei enää hermo kestänyt, koneongelmat on jotain missä pinnani palaa alta sekunnissa, kofeiinin puutos ei auttanut asiaa.

Lopulta, kun kone buuttasi itsensä seitsemännen kerran luovutin...siinä oli pari kertaa liikaa. Yritin kyllä jatkaa urheasti loppuun fläppitaulun voimin, mutta mun oma kovalevy ei muistanut asioita virheettömästi, joten luovutin pakon edessä. Tekniikkaan ja loputtomaan päänsärkyyni kyllästyneenä raahustin päivän päätteeksi kauppaan ostamaan lisää aineksia Ananaskuurin jatkamiseksi. Mullahan olisi huomenna vika dieettipäivä, mutta jatkan koettelemusta pienillä variaatioilla, tää on kuitenkin sujunut mallikkaasti. Huomisen jälkeen sallin rahkani joukkoon puolikkaan banaanin, aika radikaalia, eikö?

Oli vaan pakko saada jonkinlainen palkinto päivän päätteeksi, joten sorruin lohtushoppailuun. Silmiin sattui sopivasti uuden uutukainen Muumi-muki, joka mun oli tietenkin pakko saada. Olin jo kertaalleen kävellyt ihanuuksien ohi ja lukenut lehdestä millaisen paniikin ne olivat aiheuttaneet, osa siitä oli tarttunut minuunkin. Ei ollut aikaa jäädä odottelemaan sellaista (joka 6.), jonka sisäpintaan on piirretty silmälasit, vaan nappasin yhden mukaani. En vaan voinut ottaa minkäänlaista riskiä siitä, että jäisin ilman. Eikö olekin ihana?

Tänään oli tarkoitus päästä joogaan, mutta voimat ovat niin lopussa, että passasin suosiolla. Eikö tämä päänsärky ikinä lopu? Omistan siten iltani telkkarille, sohvalorvinnalle, tekstiviestittelylle muutaman kaverin kanssa ja nettisurffailulle. Mä olen niin ansainnut tämän, eläköön lorvinta! Loppuun vielä muutama Virpin sananlasku, pssst saa käyttää!

Muumi-mukeja ei ole koskaan liikaa.

Maailmassa ei ole mitään niin pahaa, mitä ei uudella Muumi-mukilla korjaisi.

Kel uusi Muumi-muki on se Muumi-mukinsa astiakaappiin kätkeköön

Muumimaisella asenteella kohti parempaa huomista. Muumi-mamma toteaisi varmaan, "Onpa hauskaa ettei itse voi vaikuttaa milloin tietokone sammuu ja mukavaa vaihtelua, kun tietokoneen näyttö täyttyy psykedeelisistä viivoista".

Vogelin Ananaskuuri - kolmas dieettipäivä

Ajattelin valoittaa hieman fiiliksiäni ja kokemuksiani näin kolmannen dieettipäivän alkaessa. Menossa on siis Vogelin Ananaskuuri, joka on hieman paastomainen, sillä tarkoituksena on puhdistaa elimistöä kuona-aineista ja saada nesteet liikkumaan. Kuurin aikana sokeri ja valkoiset jauhot ovat täysin pannassa, hiilihydraattien osaltakin mennään lähellä nollatoleranssia. Olennaisena osana ovat erilaiset juomat: ananasmehu, yrttitee, Molkosan Vitality ja Cynara artisokkatipat, joilla siis saadaan aineenvaihdunta käyntiin.

Samanaikaisesti lopetin kahvin juomisen, ainakin hetkellisesti, ehkä jopa kokonaan. Kahvi on suurin paheeni ja rakkauteni kohde, joten saamani vieroitusoireet ovat vieneet huomion itse ruokavaliosta. Kokemusteni perusteella en suosittele kahvin lopettamista yhtä radikaalisti kuin olen tehnyt, mutta suosittelen miettimään omien kahviannosten määriä ja harkitsemaan ainakin vähentämistä. Olen kärsinyt hillittömästä päänsärystä, vellovasta pahoinvoinnista ja hetkittäin jopa ahdistuksesta, ei kuulosta siltä, että kahvi olisi vain terveystuote.

Oireet alkavat selvästi helpottaa, mutta päänsärystä en pääse vieläkään eroon. Tutkin asiaa netistä ja oireeni ovat täysin normaaleita. Löytyi jopa aika rajuja tarinoita siitä miten koville kahvittoman elämän aloittaminen on ottanut. Tilanteen rauhoittuminen vie keskimäärin 2-3 päivää eli olen voiton puolella. Tässä vaiheessa ei viitsi perääntyä, aion selvitä voittajana.

Dieettiin kuuluvat juomat ovat hyvänmakuisia, Molkosan Vitality ja artisokkatipat eivät juurikaan erotu veden joukosta. Etenkin Pure and Heppy tee sopii, sillä se myös lämmittää. Kärsinkin vilunväristyksistä eikä palelua pääse eroon kuin hetkittäin. Oletin tämän johtuvan miinuskaloreista, mutta oikea syy (tutkin netistä kuinkas muutenkaan) on siinä, että elimistön puhdistuessa kuona-aineista aiheutuu juurikin palelua ja väsymystä. Mistä saankin oivan aasinsillan vireystasooni, joka on mitätön. Tänään taistelin kolme tuntia ennen kuin jaksoin nousta sängystä, aamujoogasarjani tekeminen se vasta luonteen lujuutta vaatikin...melkein passasin.

Olen nukkunut parina yönä paremmin kuin pitkiin aikoihin. Vaikka joudun ravaamaan vessassa vajoan takaisin uneen sekunnissa. Kääntöpuolena on tosin se, että herääminen tuottaa tuskaa. Eihän se näin viikonloppuna haittaa, mutta tuleva työviikko voi olla hieman tuskallinen, pitäisi vielä olla joka aamu kärppänä kasilta mestoilla. Voihan se myöskin olla, että kofeiinin puuttuminenkin syventää untani eli ei pahaa ilman jotain hyvääkin.

Kuurin aikana syödään tai juodaan yhteensä 6 kertaa päivässä. Tämä rytmittää päivää kivasti ja vaikkei kalorit kovin korkealla olekaan ei nälästä tarvitse murehtia. Olin varautunut siihen, että tämä olisi ongelma, joten ruokapuoli on ollut positiivinen yllätys. Itse kuuri on viiden päivän pituinen, mutta ajattelin venyttää sen kymmenen päivän pituiseksi. Yhtenä päivänä joudun hieman luovimaan, sillä menen ystäväni kanssa syömään. Aion valita listalta kanasalaatin, joten pysyn järkevissä raameissa.

Vogelin ohjeissa suositellaan kevyttä liikuntaa kuurin yhteydessä. Olen joogannut ja juossut, ajatus punttitreenistä tuntuu liian rankalta. Pelkään, että menettäisin voimani täysin, viimeistään kotimatkalla. Pitänee kokeilla joku päivä kaikista pelkotiloista huolimatta. Olisi varsin helppoa vain virua vuoroin sohvan ja vuoroin sängyn pohjalla, mutta sellaiseen en suostu. Treeneissä on kuitenkin tärkeää kuulostella miltä kropassa tuntuu. Perjantain jooga tuntui ainakin hyvältä ja eilen reilun 4 km lenkki meni ihan kivuttomasti, sykkeetkin pysyivät aisoissa ilman sen suurempaa kikkailua.

Syy miksi lähdin moiseen on varsinaisesti se, että olen lähdössä reissuun. Vatsan seutuni on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin mieleinen, joten toiveissa olisi kadottaa hieman painoa ja saada turvotus pois. Toinen syy on se, että olen jo pidempään halunnut testata tämän, nyt oli kaikin puolin sopiva aika. Työkaverini on kehunut kuuria ja kertonut kokemuksiaan, joten suosittelu oli vahva perustelu taustalla. Kummasti se on helpompi lähteä johonkin, kun kokemukset ja vinkit tulee lähistöltä.

Tässä vaiheessa odotukseni pelkän painonpudotuksen suhteen ovat aika realistiset. En usko, että tällä tulee saavutettua kovinkaan suurta muutosta...valitettavasti. Sen sijaan olen tyytyväinen siitä, että saan elimistöäni puhdistettua sisältäpäin. Kunhan erilaiset lieveoireet vähän tasoittuvat, uskon että vointini kohenee huomattavasti, kaikki vatsavaivat ovat ainakin kadonneet. Suosittelen dieettiä siten jokaiselle, joka haluaa alkusysäyksen painonpudotukselle ja eräänlaisen detox-kuurin. Peruselementit pitää kuitenkin olla kunnossa eli suhtautuminen ruokaan ja syömiseen on oltava normaalia eikä pakkomielteistä.

Tämän kokemuksen jälkeen on taas helpompi syödä järkevämmin kuin ennen dieettiä. Tosin Miamin reissulla se voi olla haastavaa, sillä amerikkalainen ruokakulttuuri on kaukana suomalaisesta ja terveellisten/järkevien valintojen teko ei ole aina yksinkertaista. Ehkäpä pystyn ananaskuurin myötä kuuntelemaan kroppaani paremmin ja suhtaudun ruokaan eri tavoin. Ajatuksissani pyörii myös entistä vahvemmin 5:2 ruokavalion testaaminen, jossa syödään viitenä päivänä normaalisti ja kahtena kalorit jätetään vain viiteensataan. Siinä olennaisena osana on sietää nälkää paastopäivinä ja osata rajoittaa syömisiä järkevästi ns. vapaasyöntipäivinä.

Dieetti kuvina ja pohdintaa kahvista

Työn alla olevan ananaskuurin puolia on se, että saa syödä ja valittavissa on useita vaihtoehtoja. Sitten voi vielä omapäisesti varioida, mikä ei tietenkään ole suotavaa, mutta en ole voinut vastustaa kiusausta. Eilisen rahkayökkäilyn jälkeen muutin suunnitelmia, kokkasin aamuni iloksi munakkaan. Varsin samanlainen vaihtoehto kuin eilinen iltaruokanikin. Sopii mun pirtaan, sillä tykkään kananmunista.

Heräsin toiseen dieettipäivääni hillittömässä päänsäryssä, edelleen. Mitä tästä voi oppia? Jos olet kahviaddikti älä lopeta päivittäisen kofeiiniannoksen nauttimista kuin seinään, vähennä pikkuhiljaan. Toisaalta tekisi mieli keittää kuppi kuumaa, mutta luonteeni ei voi antaa periksi. Sitä ainakin toivoisi, että pahin on jo kärsitty ja tilanne kääntyy viikonlopun aikana voitoksi. Kuten arvelinkin särkylääke ei tuo helpotusta eli ei auta muu kuin sietää, onneksi ohjelmassa on ei mitään.

Vaikka olen vuosia puolustellut kahvia, siis onhan se hyvää ja kahvihetket ovat parhaita, mutta nyt alkaa vähän epäilyttää. Syy voi toki olla päivittäisessä kahviannokseni määrässäkin, sillä aamuisin tulee imastua peräti kolme kupillista, mutta millaista myrkkyä se onkaan? Saamani oireeni ovat paikoitellen niin kovia, että voisi luulla, että puhutaan pahemmastakin addiktiosta. 

En sano ettenkö joisi enää koskaan kahvia, juon mitä todennäköisemmin. Mutta olisiko syytä tehdä kahvista erikoisherkku eikä arkinen addiktio? Voisinko satunnaisesti palkita itseni erikoiskahvilla vai aina niin toimivalla kupposella Juhla Mokkaa? Vai pidänkö päivittäisen rutiinini, mutta pienennän määrää reilusti? Tässä kohtaa olisi varmaan syytä kaivella faktatietoja, mistä oireeni johtuvat ja miettiä asiaa niiden valossa. En ole vain niin vahva, että voisin katsoa totuutta silmästä silmään. 

Kuulostaa varmaan koomiselta, mutta kahvi on ainoa kunnon paheeni. Pystyn halutessani kieltäytymään karkeista, roskaruuasta ja erilaisista nautintoaineista, mutta miksi kieltäytyä kahvista? Se on myös liittynyt olennaisena osana moniin keskusteluihin ja omiin hiljaisiin pohdintoihin. Pieni ja mitätön asia maailmankaikkeudelle, mutta melkeinpä pala minua. Eiköhän tässä ole pähkinää purtavaksi tälle päivälle, dieetti jatkuu siinä sivussa melkein huomaamatta.

Vieroitusoireita ja vilunväristyksiä

Kahvin pois jättäminen on ollut suurin haasteeni tänään. Töihin päästyäni aloin kärsiä hirveästä päänsärystä ja olo tuntui suorastaan kuvottavalta. Pari tuntia piti puhallella, sillä pahoinvointi valtasi pään. Jostain tuli päättäväisyys enkä edes ajatellut kajoavani kahviin. Kieltämättä pisti miettimään, miten pahasti olenkaan addiktoitunut kofeiiniin. Pitäisiköhän huolestua? 

Sain hieman korjattua oloani nappaamalla kesken koulutusta aamupäivän välipalani eli 10 mantelia ja 1 dl ananasmehua. Onneksi oli tuttu ja rento ryhmä, niin ei tarvinnut turhaan pingottella. Loppupäiväksi oli tiedossa muutaman tunnin puhelinpalaveriputki, joten kurvasin kesken päivän toimistolta kotiin. Lounaalla nautin keitettyä parsakaalia ja broilerin rintafileen. Niin tuli sitten vähän rikottua sääntöjä, sillä vaihtoehtoinahan oli broileri ja salaatti tai tonnikalapurkki ja parsakaalia. En jaksa uskoa, että dieettini voisi kompastua tähän...tai mistäs minä sen tiedän.

Ennen joogaan lähtöä oli toisen välipalan aika, joten ei muuta kuin ananasmehua kehiin ja kuppi yrttiteetä. Kyllä niillä eväillä pärjäsi joogastakin, mutta sitten oli kyllä ihan järkyttävä nälkä. Hikoilun jälkeen palkitsin itseni seuraavasti: 

- 2 munan munakas

- 100 g raejuustoa

- 2 tomaattia lohkoina (ohjeessa nekin ois pitänyt olla kuutioita)

- puolikas sipuli kuutioituna

Päivän mittaan olen juonut paljon vettä ja sen kyllä huomaa. Kaiken lisäksi tee ja muut juomat ovat selvästikin tehostaneet aineenvaihduntaa. En tiedä voiko johtua dieetistä, mutta olen palellut koko päivän. Tässä vaiheessa iltaa olo on voimaton, päänsärkykin alkoi taas. Voisiko mun kroppa jo uskoa, että nyt pidetään ihan oikeasti taukoa kahvista...tiedän minunkin on vaikea uskoa asiaa todeksi.

Iltapala olisi vielä jäljellä ja ajattelinkin valita yrttiteen sekä artisokkatippojen lisäksi desin jogurttia marjojen kera. Sitten painun suosiolla nukkumaan, olisikohan huomenna vähemmän vierotusoireita? Melkein voisi silti sanoa, että ensimmäinen dieettipäivä on onnistuneesti takana. Ellen olisi jättänyt tosirakkauttani (kahvista nääs) olisi kaikki mennyt varmasti kivuttomasti. Nälkä pysyi aika hyvin aisoissa, pelkäsin pahempaa, mutta huomenna kaikki voi olla toisin...time will tell!

Aamu ilman kahvia

Tänään on bikini- eiku ananasdieettini ensimmäinen päivä. Kuuriin toki kuuluu mahdollisuus juoda pari kuppia kahvia, mutta ajattelin heittäytyä hurjaksi ja kokeilla kahvitonta elämää. Tarkoituksenahan on puhdistaa kroppaa ja kahvi on siten suositeltavaa jättää pois, joten yritän ensimmäistä kertaa koko aikuisiälläni moista. En ole ikinä halunnut luopua kahvista, tuskinpa nytkään.

Aamu on nyt käynnistetty seuraavasti tai siis parhaillaan menossa:

- 2 dl rahkaa, 1 dl mustikoita (huijasin 3 mansikkaa sekaan) ja 2 rkl luomumysliä

- lasi vettä & 20 tippaa Cynara artisokkauutetta

- lasi vettä & 2 tl Molkosan Vitalitya

- 1 dl Vogelin anansmehua

- kuppi Pure and happy teetä

Rahka oli pahaa, siitä ei vaan saa mun mieleistä ilman kunnon tuunausta. Ananasmehu ja tee sentään tasoittivat tilannetta, toimivaa settiä. Vesi taas menee aina, joten ei voi suuremmin valittaa. Kiva nähdä miten vatsa reagoi, sillä olen parina päivänä kärsinyt pienistä vatsakivuista aamuisin. Pakko myöntää se kahvi ei ole välttämättä auttanut asiaa.

Mutta näillä eväillä liikenteeseen, katsotaan miten käy ja onko tuo kahvista kieltäytyminen liian extremeä. Yksi hyvä puoli tässä on heti havaittavissa, mun aamukoomailuun menee puolet vähemmän aikaa kuin normaalisti (johtuu kahvin puuttumisesta), pääsisiköhän sitä kerrankin ajoissa töihin?

Dieettipähkäilyä

Maanantain ahdistuksen jälkeen olen valmistellut itseäni dieettiä varten, henkinen puoli on kaiken A ja O. Aikaa on vähän, mutta missiona on näyttää bikineissä hyvältä hmm...peräti kahden viikon kuluttua. Myönnetään tavoite ja siihen käytettävissä oleva aika eivät nyt ihan kohtaa. Tosin tapauksessani ei voida puhua varsinaisesti ylipainosta, lähinnä parin kilon kadotuksesta ja turvotuksen poistamisesta.

Olen jo pidemmän ajan pohtinut Vogelin Ananasdieetin testaamista. On kuulkaas kyselty vinkkejä ja kokemuksia sekä tutkittu Vogelin nettisivut pilkulleen. Nyt on kaikki tykötarpeet hankittuna ja huomenna se alkaa, tavoitteena vetää 5 tai mahdollisesti jopa 10 päivää tiukasti ohjeiden mukaan. Tarkat ohjeet voi lueskella tuolta -> http://www.vogel.fi/kuurit/Ananaskuuri.php

Kuurin aikana syödään säännöllisesti, ruokavaliosta on karsittu hiilihydraatit pois ja aineenvaihduntaa tehostetaan mm ananasmehulla, herajuomajauheella, artisokkatipoilla ja yrttiteellä. Kovastihan tuossa lupaillaan, että nälkä pysyy loitolla, mutta epäilen vahvasti. Olen tunnetusti aika suuriruokainen ja kaikkea muuta kuin miellyttävä mikäki nälkä kurnii sisuskaluissa. Yritän silti vaikka hampaat irvessä viiden päivän ajan...raporttia pukkaa ihan saletisti. Rustailen myös noista ruoka-annoksista huomenna lisää.

Yrttiteetä lukuun ottamatta olin hommannut nuo tykötarpeet valmiiksi, välittömästi maanantain pohdinnoista sisuuntuneena. Testailin noita Cyrana-tippoja sekä Molkosan Vitalityä jo parina päivänä. Molempien maku on aika mieto, joten niistä ei tule ongelmaa. Yrittitee on vielä täysi mysteeri...pian sekin selviää, sillä paikkasin tilanteen äskettäin juuri ennen H-hetkeä.

Tänään piti sitten investoida ruokatavarat mm. kanaa, kasviksia, rahkaa, raejuustoa, jugurttia, manteleita ja munia. Yllätyin kassalla, sillä viiden päivän ostokset maksoivat alle 50 €, joten ei tässä ainakaan konkurssiin tulisi päätyä. Seuraavaksi pitäisi valmistella aamupala, välipalat ja lounas huomista työpäivää varten, ettei tarvitse aamulla panikoida. Saa pitää peukkuja ;)

Eilisen juoksulenkin jälkeen eksyin Suomalaiseen kirjakauppaan. Pyörittelin käsissäni 5:2 keittokirja nimistä opusta, mutta hyllyynhän se jäi. Ajatus ei kuitenkaan jättänyt rauhaan, joten ei auttanut muu kuin marssia tänään työmatkalta kotiuduttuani kirjaostoksille. Olin aikaisemmin pitänyt pätkäpaastoa huuhaana, mutta luettuani Anette Palssan blogia aiheesta alkoi mielenkiintoni herätä. Arvostan Palssan ammattitaitoa, joten jos sen tason ihminen pitää moista ilmestystä kannattavana niin enhän mä voi olla perehtymättä. Pullapoliisin blogi löytyy tästä osoitteesta: http://pullapoliisi.blogspot.fi

Ideana on se, että viitenä päivänä syödään normaalisti ja kahtena päivänä vain 500 kcal. Tämän syvällisemmin en ole vielä aiheeseen sukeltanut, mutta yritän ahmia uutta kirjaani tänä iltana mahdollisimman pitkälle. Ajatus houkuttelee ja arveluttaa samanaikaisesti, olisihan se kiva syödä suurin osa viikosta rennosti, mutta miten sitä kestäisi nälkää & pysyisi pystyssä parin päivän ajan? Noh tutkin asiaa nyt perusteellisesti ja otan testiin joskus helmikuussa. Mitenkäs on löytyykö kiinnostuneita tai saman jo testanneita?

Aamujoogaa presidentissä

Ei en ole päässyt joogaamaan presidentin kanssa vaan olen tehnyt aamujoogani hotelli presidentissä. Raahasin mukanani joogamaton, joten olihan sitä myös pakko käyttää. Nukuin aika huonosti, pyörin taas työasioita miettien (niitä ei vaan saanut pois otsalohkosta), joten herääminen oli kaikkea muuta kuin kivutonta. 

Joogamoovssien myötä veri alkoi kiertää ja pääkin toimia, tai niinhän mä luulen/toivon. Harmitti vaan, että jälleen kerran olin unohtanut venyttelyt eilisen juoksulenkin päätteeksi. Mikä ihme se onkaan, että kropasta löytyy omituisia lihasjumituksia? Sitten vain matkalaukku lähtökuntoon ja nainen myös. Nyt on vielä reilusti aikaa koomailla kahvikupin ääressä, ihan kuin muulloinkin. Minä ja aamukahvini kuulumme yhteen vaikka voissa paistaisi.

-Namaste-

Pieni Nepal, pikapäikkärit ja Töölönlahden valloitus

Terveisiä isolta kirkolta, mun kakkoskodista Sokos Hotel Presidentistä. Ihanaa vaihtelua päästä kotiofficelta välillä maailmalle ja tällaiset yhden-kahden yön reissut ovat parhaita. Tosin mun tavaramäärällä pärjäisi viikon...tai niinhän sitä luulisi ennen kuin kurkkaa matkalaukkuun. Kyllä sinne on mahdutettu vain kahden päivän työlook, juoksukamat, oloasu sekä yökkärit + meikkiarsenaali.

Työpäivän päätteeksi oli huutava nälkä, joten pikakäynti hotellissa ja äkkiä syömään. Työkaveri suositteli nepalilaista ravintolaa, joten suunnattiin koko porukalla sinne. Se ei ole välttämättä ykkösvalintani, mutta olipa mukavan kutkuttava vaihtoehto makuhermoille ja se naanleipä, I love it! Kollegat jatkoivat juttua oluen tiimoilta, mä marssin Kampin kauppakeskuksen kautta hotelliin. Oikein kidutin itseäni pyörittelemällä alevaatteita, mutta loppujen lopuksi lähdin tyhjin käsin, löytyyhän sitä itsekuria.

Maha oli täynnä, päivä painoi ja paleli vimmatusti. Värjöttelin hetken peiton alla ja lopulta päätin ottaa pikapäikkärit. Suurin osa tekee sen virheen, että nukkuu tunnin tai jopa kauemmin, eihän se niin toimi. Siinä vaiheessa herää kauheaan tokkuraan ja olo on kuin humalaisella, kaiken lisäksi hyville yöunille voi heiluttaa hyvästiksi. Oikea tapa on se, että kello laitetaan herättämään 15-30 minuutin kuluttua, jolloin ehtii juuri vaipumaan uneen ja herätessä on kuin kokonaisen yön nukkunut. Havahduinkin kymmenen minuutin kuluttua tekstiviestiin ja kömmin ylös kuin uudestisyntyneenä.

Olin jo päättänyt, että lähden lenkille, joten eihän siinä ollut muitakaan vaihtoehtoja. Ajatuksena oli kyttäillä taas sykkeitä, mutta ei se nyt jaksanut kiinnostaa. Juoksin siten kevyesti ja rennosti, alkaa muuten näyttää siltä, että sykkeet pysyvät jo hieman aisoissa. Hölkkäilin 7 kilometriä ja sitten siirryin turistiksi, ihailin maisemia sekä käppäilin iltapalaostoksille Kamppiin. Olo oli kaikin puolin hyvä, samalla tatsilla olisi voinut jatkaa pidempäänkin, mutta yritän nyt malttaa mieleni. Jos nyt aloittelisi kevyesti ja pidentäisi sekä tiukentaisi treenejä pikkuhiljaa. Kuinkahan pitkää tää maltti kestää?

Täytyy myös sanoa, että pimeyden keskellä valoissa kylpevä Helsinki näytti kauniilta. Töölönlahdella oli jonkinlainen ledvalonäyttely ja ihmiset kävelivät lumoutuneina erilaisia valoja katsomassa. Tosta on muodostunut muutenkin mun suosikkipaikka. Ennemmin juoksee muutaman rundin kuin käyttäisi koko illan kauppoja koluten, pikavisiitti ostoshelvettiin riitti loistavasti. Töölönlahden lenkki on aika tarkkaan kaksi kilometriä ja siinä on sopivasti muotoa sekä tasaista maastoa. 

Päälle vielä saunavuoro ja meitsi on happy happy joy joy. Hotellielämän paras puoli on se, että saunavuoro on joka päivä aivan kuin Salkkareissa Pihlajakadulla. Saunaton citysinkku hyödyntää kaikki kohdalleen osuvat saunomismahdollisuudet. Olen edelleen sitä mieltä, että Suomessa pitäisi olla laki, joka takaisi jokaiselle oman saunan. Saiskohan toi kannatusta, jos virittelisi lakialoitetta tulille?

Oi mikä päivä!

Mua odotti töissä melkoinen yllätys heti aamusta. Vai mitäpä sanoisitte, jos teitä olisi vastassa paketti, joka kätkisi sisälleen kynsilakkapullon ja lahjakortin kosmetologille? Olipa mahtavaa täyttää 35 ja suorastaan hämmästyttävää huomata millaisia ihmisiä mun ympärille on matkan varrella ilmestynyt. Silmät pyöreinä tutkin Day Spa Menua ja mietin miten voisin itseäni hemmotella, totisesti rankkoja valintoja. Damn...unohdin muuten sen kynsilakan töihin, kun olin niin tohkeissani. Olisin voinut ottaa sen heti testiin, nappaan sen sitten perjantaina kun päädyn seuraavan kerran kotiofficelle.

Moisen alun jälkeen oli kiva ryhtyä oikeisiin töihin. Vedettiin tänään kollegan kanssa valmennusta siitä miten koutsausta tehdään. Puhuttiin mm. viestinnästä, muutoksen etenemisestä, palautteen antamisesta ja aikatauluttamisesta. On muuten paljon vaikeampaa kouluttaa tällaista kuin jotain palvelua tai vaikkapa järjestelmää. Kuitenkin hyvä kokemus itselle ja tämän myötä omaankin ammattitaitoon tuli ripaus lisää, jee!

Päivän päätteeksi tsekattiin palautteet, analysoitiin missä oltiin hyviä, missä pitäisi petrata ja millä eväin lähdetään seuraavaan valmennuspäivään. Aina pitää miettiä miten voidaan kehittyä, eikä vain tyytyä siihen mitä tuli tehtyä. Saatiin myös hyvät kommentit kollegalta, joka toimi tilaisuudessa kuunteluoppilaana, the power of palaute. Ensi viikolla jatketaan, sillä tähän projektiin kuuluu kaksi valmennuspäivää eli show must go on.

Hyvällä ja aktiivisella jengillä on kiva tehdä töitä. Osa valmennuksen onnistumisesta on siis osallistujistakin kiinni. Päivä venyi ja pitkästä aikaa tuli tehtyä kymmenen tuntia täyteen, normaalisti kiidän kotiin heti tuntien tullessa täyteen. Tosin tää on yksi mun duunin plussista, molemmat osapuolet joustaa tarpeen mukaan ja sain kuitattua kulkukortille kertyneet miinukset. 

Kotiuduin kuuden pintaan ja nälkä kurni sisuksissa. Kaikkeni antaneena simahdin sohvalle ja nukuin piristävät päikkärit, muuten olisin voinut raahautua välittömästi yöunille. Ei tullut pieneen mieleenkään, että pitäisi kuntoilla tai ylipäätänsä tehdä jotain. Silloin kun pistää itsensä likoon huomaa todella tehneensä. Ainoa kunnon työ ei ole siten ruumiillista, nää framilla olot kuluttaa kummasti, mutta kyllä ne antaakin. Kaikilla asioilla on kaksi puolta.

Selailen vielä hetken kauneudenhoitovaihtoehtoja, miten kun mä haluisin kaikkea? Tai no ripsipidennyksiä en ikinä ottaisi, mutta kasvohoito, hiusten pidennys ja hierontakin kelpaisivat. Onneksi en mene Brasiliaan, muuten pitäisi ottaa varmaan maahan sopiva vahaus ;). Hirveen kivasti tässä taas vältellään illan pakollista ohjelmaa eli matkalaukun pakkausta. Jos joku kaipaa neuvoja kuinka keksin tekosyitä tai selityksiä niin koodia tänne, täältä pesee!

Tuplatreeniä

Aamun pohdintojen jälkeen ampaisin itseni lenkille...taas! Tein lyhyen eli 4 km palauttelulenkin, matalat sykkeet, rennolla tatsilla ja sitä rataa. Lopussa vielä vähän tekniikkaharjoittelua, viime vuonna taisin skipata kaikki tekniikkapohdinnat. Mitäköhän jännää sitä keksisi seuraavaan juoksusessioon? Keskiviikkona olen Helsingissä työmatkalla ja tennarit kulkee kivasti mukana, ajatukset käykin jo vauhdilla. En varsinaisesti suosi kahden treenin päiviä, mutta jos niihin on mahdollisuus tartun ehdottomasti toimeen. Ongelmana on nimittäin palautuminen eli aikaa pitää olla päikkäreille, lepo kun palauttaa parhaiten.

Illalla hot joogaan hikoilemaan ja tyhjentämään päätä ennen varsinaista viikon alkua. Aiemmin valittelin kuinka takareidet ovat kehitykseni esteenä, mutta nyt ongelma on siirtynyt muualle. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten pahasti mun pohkeet välillä kirraa vastaan...tähän pitää nyt suhtautua asiaan sopivalla vakavuudella. Ihanaa huomata miten kroppa toimii melkeinpä kerta toisensa jälkeen paremmin, liikkuvuuden lisäksi tasapaino alkaa olla taas kohdallaan. Oisko se tuo aamujooga mikä kannattaa?

Kuntoilujeni välissä ehdin ainakin lorvia, lukea, nukkua, kokkailla (taas hyvää ruokaa) ja käydä kauppakeskuksessa haahuilemassa. Olisipa loppiainen kerran kuukaudessa, pitkät viikonloput on parhaita! Aamulla pohdin kyläreissun organisointia, mutten jaksanut olla keneenkään yhteyksissä. Välillä on varsin mukavaa olla mökkihöperönä, suosittelen muillekin. Tuntuis siltä, että näillä eväillä on kiva lähteä huomenna töihin...enää 10 duunipäivää ennen lomaa eli vähiin käy!

Kerro kerro kuvastin...

Eilen sovittelin mahdollista matkagarderobiani ja pakko myöntää, että joulun lorvinta näkyy keskivartalossa. Toisaalta oli kiva huomata, että muilta osin 12 vuotta vanha mekko istui täydellisesti. Ajatus bikineistä parin viikon kuluttua tuntuu silti ei niin mukavalta. Tätähän se naisen elämä on, jatkuvaa itsensä mittailua, hyväksymisen hakemista ja peilikuvan kyttäämistä. Vuoroin haen peilistä vikojani ja vuoroin totean, että eihän tässä nyt niin huonosti mene. Kerro kerro kuvastin milloin kelpaisin vihdoinkin?

Minulle paino on arka aihe, aina ja ikuisesti. En taida olla ainoa nainen samojen pohdintojen edessä, siksi avaankin sanaisen arkkuni näinkin henkilökohtaisesta asiasta. Muistan, että mittailtin itseäni jo yläasteella, mutta pahimmat mittasuhteet saavutin vasta myöhemmin. Olin vuosia suhteessa, johon kuului luonnollisena osana se, että sain ei niin kovin mairittelevia kommentteja ulkonäöstäni. Aina olisi pitänyt kiristää vähän tosta ja tosta, hiukset oli väärin, meikkiä liian vähän ym. Tosin tulihan niitä hyviäkin kommentteja eli ei nyt ihan niitata kaikkia muistoja. 

Ellen rakastaisi ruokaa ja omaisi loputonta ruokahalua ei syömishäiriö olisi ollut kaukana. Lähipiirikin kohahteli välistä saamilleni kommenteille, itse tulin niille kuuroksi tai ainakin luulin niin. Näin jälkikäteen ymmärrän, että se oli vain toisen osapuolen tyhmyyttä ja omaa epävarmuutta, valitettavasti toimin nyrkkeilysäkkinä siinä välissä. Haavat ovat yhä olemassa ja aukeavat aika helposti, tuskin niistä pääsee ikinä eroon. Jotkut asiat on vain hyväksyttävä uudestaan ja uudestaan. 

Heikoin kohtani on vatsa, siihen se kaikki kertyy...tekemättömyys, nesteet, herkut, stressi you name it. Vuosia kärsin reisikompleksista, mutta iän myötä olen sentään päässyt siitä eroon, pientä edistymistä siis. Onko ainoa hyväksyttävä vatsa mallia sixpack? Vai onko pieni pyöreys sittenkin suotavaa? Mitäs sitten, kun jenkakahvat näkyvät farkuista, pitäisikö lisätä tuumakokoa vai aloittaa dieetti mitä pikemmin?

Tuolta se nyt sitten näyttää, ei varmaan pitäisi julkaista, mutta julkaisen silti. Oikealla näkyy umpisuolen poistojälki ja navassa muistot laparoskopiasta, arvet on hyvästä. Eihän se nyt niin pahalta näytä, eihän? Tuollaisena olen oikeastaan aika tyytyväinen siihen, mutta kun yhtälöön lisätään (pesussa kutistuneet) Levikset niin silloin joutuu jo irvistämään. Ymmärrän miksi monet naiset sortuvat tyylittömiin vyötäröfarkkuihin, niissä on totisesti puolensa :)

Niinpä niin koosta huolimatta me naiset emme voi olla mittailematta itseämme, vuodesta toiseen. Aika monta laihdutuslupausta on nytkin tehty ja lehtien vinkkejä luetaan hurmautuneita. Mikä lienee vuoden kohutuin keino, karppaus lienee historiaa? Tiedän, että moni katsoo vartaloani kateudella ja jokunen pyörittelee päätään tuomitsevasti, kauneushan on katsojan silmissä. Loppujen lopuksi ainoa jonka mielipiteellä pitäisi olla väliä olen minä itse. Olisikohan jo korkea aika hyväksyä itsensä? Ja kumpi on tärkeämpää, ulkoinen olemus vai se mitä kannamme sydämessämme?

Vaikka jenkakahvat ovatkin akilleen kantapääni niin 35-vuotiaana hymyilen peilikuvalleni jatkuvasti. Vuosien kipuilun jälkeen olen itsevarmempi kuin koskaan, vihdoinkin. Oma tyyli on hioutunut kohdalleen ja hyvä olo näkyy ulkopuolelle. Pikkuvioista huolimatta kannan itseni ylpeydellä ja rakkaudella, ongelmakohdat voi aina piilottaa oikeilla asuvalinnoilla. Otan kohteliaisuudetkin vastaan turhia kainostelematta...luojan kiitos niitä myös satelee. Uutena Vuotena 6-vuotias ystäväni mittaili lookiani saapuessani saunasta. Valkoinen t-paita ei muotoja piilotellut, joten Emilia totesi rehellisesti "Virpi sulla on pulleet tissit". Kiitin kohteliaisuudesta turhia nolostumatta, olihan se ihan nätisti sanottu.

Miksi puhumme siitä mihin emme ole tyytyväisiä? Miksemme kerro siitä mihin olemme tyytyväisiä? Olisikohan niitä hyviä puolia sittenkin enemmän ja jääkö lopputulos sittenkin plussan puolelle? Yritetäänpä nyt kerrankin näinkin päin. Olen aina pitänyt pohkeistani, jotka on kuin tehty korkokenkiä varten. Ehkäpä juuri siksi vieroksunkin tennareita ja ballerinoja. Ihoni on pehmeä ja kasvoissa näkyy kuluneet vuodet helläkätisesti, kiitos äidille geeneistä. Salilla kulutetut tunnit näkyvät olkapäissä ja käsivarsissa, ei se hukkaan ole mennyt. Alleistakaan ei tarvitse sen suuremmin huolehtia, dipeistä ei tosin ole luistettu. No joo löytyyhän niitä ylpeydenaiheitakin ja loppupelissä olisiko ne sisäiset tekijät sittenkin ulkoisia tärkeämpiä?

Olisiko vuosi 2014 vihdoinkin itsensä hyväksymisen aikakausi? En väitä ettenkö innostuisi jollekin dieetille, mutta hyväksyminen ja hyvä olo eivät koostu vain ihanteellisesta painoindeksistä vai koostuvatko? Valuuko itsetunto alas vessanpöntöstä, jos peili ei miellytä ja jonkun ohimennen sanoma kommentti jää kaikumaan korviin? Pystytkö sinä hyväksymään itsesi? 

Jatkan kahvikuppifilosofointia, puurokin porisee hellalla. Kiitän tästä loppiaisen mukanaan tuomasta ylimääräisestä vapaasta ja olen itselleni armollinen. Jos Miami ei hyväksy mun bikinilookia niin minä en hyväksy Miamia. Kerro kerro kuvastin missä välissä minusta tulikin niin täydellinen?

Anna mun juosta!

Otsikosta voi varmaan arvata, etten löytänyt tietäni salille tänäänkään. Alan olla huolissani minne se salimotivaationi on kadonnut, toivottavasti se palaa pikapuolin kotiin. Siinä vaiheessa, kun kello näytti kuutta ja olin nyhjännyt päivän neljän seinän sisällä halusin vain juosta. En halunnut siirtyä sisältä sisälle enkä myöskään tavata ketään, siispä trikoot jalkaan ja kaupungille kirmailemaan. Koska ulkona on pilkkopimeää ja sumu velloi kaikkialla vedin päälleni heijastinliivin. Tyyli saattoi kokea kolauksen, mutta se tuntui aika toisarvoiselta turvallisuuteen verrattuna. Damn...mä oon selvästikin muuttumassa ihan oikeaksi aikuiseksi.

Alussa hölkkäsin ekan kilometrin pitämällä sykkeet alle 140. Sitten nostin kilometriksi 150 paikkeille, jonka jälkeen vedin loput oman fiiliksen mukaan. Oli tarkoitus saada mittariin kymppi rikki, mutta loppujen lopuksi juoksin peräti 12 kilometriä, sillä meno tuntui kevyeltä. Jos tästä säästä jotain positiivista pitää hakemalla hakea, niin ainakin tuo on aika ideaali lenkkeilyä ajatellen. Saman oli havainnut moni muukin ja Pikku Veskulla oli reilusti porukkaa. Kumman mukavasti se askel rullasi, kokonaissykkeet jäi alle 170 ja aikaa tuli kulutettua 1:35. Väliin mahtui myös kuvaustuokio ja Spotifyn räpläämistä :)

Sunnuntai-illan ratoksi kulutin taas hetkisen kokkailujen parissa. Ensin tein sämpylätaikinan kohoamaan ja odotellessa tuunasin herkullista rahkaa välipalaksi. Tuli muuten ihan uskomattoman hyvää (molemmista), pieni vaivannäkö siis kannattaa. Rahkan lisäksi nakkasin monitoimikoneeseen pari omenaa ja banaania, jäisiä mustikoita sekä mehukeittoa. Sitten jatkoin sämpylöiden parissa, tällä kertaa lisäsin taikinan joukkoon porkkanaraastetta. Ei voi muuta kuin suositella, nam!

Voihan se olla, ettei noi sämpylät edesauta mun bikinikunnon saavuttamista. Mutta jos ihminen nyt haluaa kokata ja syödä omien pikku kätöstensä tuotoksia niin suotakoon se hänelle. Sen verran alkaa suupielissä repiä, että taidan suunnata peiton alle. En ehkä päässyt salille, mutta sainpas sen kirotun vaatehuoneeni siivottua (=1. uuden vuoden lupaus lunastettu), vähän pyykkäiltyä, torkahdettua päiväunilla, juostua ja vaikka mitä. Onneksi huomenna on sunnuntaimaanantai eli lisää aikaa itselle, nautitaan siitä!

Kahvikissa kehrää

Hommasin siskolle joululahjaksi kapselikahvinkeittimen, sellaisen jota havittelen itsellenikin. Hankinta saa nyt odottaa toteutumistaan, ihan kuin ne kissahaaveetkin, jotka ovat toistaiseksi holdissa. Kaikesta saa syyttää Miamia, tosin hyvän asian edessä kannattaa välillä malttaa mielensä. Kahviasiaa harmitellessani ystäväni lupasi lainata omaansa ja tänään mua odotti erikoiskahvi heti herättyäni. Niin ne asiat siis järjestyy :) kiitos iki-ihana Reettani mun!

Vaikka tavallinen Juhla Mokka maidon kera toimii aina, niin rakastan erikoiskahveja, etenkin cappuccino ja latte hivelevät makuhermojani. Siinä kofeiinivarastojani täyttäessäni, lastenohjelmia katsoessani ja surffaillessa nettiä ympäri kehräsin mielihyvästä, enkä pelkästään Dolce Guston ansiosta. Mun Facebookissa eilen ilmoille heittämä Run for good -haaste Winter Runiin osallistumisesta alkaa tuottaa tulosta, jesh! Mukaan on innostunut jo useampi eli alkuviikosta on hoidettava osallistumiskuviot kuntoon. Osallistumismaksu on 40 € ja siitä menee puolet Lastensairaalalle. Lisää voi lukea tuolta: http://www.ku-58.fi/kilpailut/aikuisten_kilpailut/winter-run/. 

Eihän se nyt rakennushanketta kovin suurella harppauksella edistä, mutta pienistä puroista ne meretkin täyttyy. Onneksi maailmassa on sellaisia kuin Cheek, jotka voivat heittää kehiin isompiakin summia ja myös tekevät sen. Itse laitoin pienen potin jo joulukuussa, mutta nyt harkitsen vakavissani myös Vierumäen pullukkapuolimaratonille lähtemistä. Tää Winter Run on jo melkein tehty eli check. Syyskuussa oli vielä joku juoksumahdollisuus, mutta katsotaan nyt yksi tapahtuma kerrallaan. Pssst...en muuten kerro mun kavereille, että maaliskuun jälkeen alan hehkuttamaan sitä Vierumäkeä. 

Jos sinä haluat edistää hanketta niin käyppä tekemässä peliliikkeesi, lahjoituksen voi tehdä juoksemalla tai ilman. Summankin voi määritellä itselleen sopivaksi, penni on miljoonan alku, eikös joo? Mee siis tsekkaileen -> http://uusilastensairaala2017.fi 

Ihanaa sunnuntaita kaikille <3

t: Innostunut juoksijan alku