Salikamat homeessa

Motivaatio on mielenkiintoinen asia, joskus sitä riittää koko pitäjälle ja sitten toisinaan sitä ei löydy vaikka mitä tekisi. Olen kirjanpitoni mukaan käynyt salilla viimeksi 1.11. Muistan sen kuin eilisen, vedin huippuhyvän treenin ja olin intoa täynnä. Sitten tuli loma, jetlag, flunssa, pohjaton väsymys ja lopulta kärsin totaalisesta motivaation puutteessa. Työpaikan ulkopuolella en oikeastaan tee asioita joita en halua tai jotka eivät ole mieluisia (no okei joskus saatan silittää jonkun paidan, mutta se on the poikkeus).

Olenkin viettänyt lukuisia tunteja sohvalla, tv:n ääressä ja kirjoja lukien. Tavallaan tällainen tekemättömyys on tuntunut hyvältä, mutta toisaalta olen inhonnut sitä. Ei jotenkin tunnu omalta surffata kanavilla ja olla perillä sekä Emmerdalen että Salkkareiden juonikäänteistä. Kaiken tämän hämmennyksen keskellä olen päättänyt olla armollinen. En ole syyttänyt itseäni, en suuremmin harmitellut tilannetta enkä kertaakaan pakottanut itseäni liikkeelle. Tiesin, että jonain kauniina päivänä se taas iskee...tai siis sydämeni pohjasta toivoin niin.

Tänään se sitten iski, vaikkei ollut edes kaunis päivää, vaan oikeastaan aika ällöttävä sään puolesta. Aamulla tuli yht'äkkiä mieleen, että töiden jälkeen voisi kurvasta salille. Niinpä kaivelin melkein homeessa olevat vermeet reppuun ja duunipäivän päätteeksi lähdin navigoimaan kohti K&M:ää. Pienoinen yllätys, että ylipäätänsä osasin paikalle. Kortti sentään toimi, koska olen maksanut maksut kiltisti, hyvin käytettyjä euroja jep, jep!

Kiipesin määrätietoisesti juoksumatolle ja melkein omaksikin yllätykseksi pinkaisin (kirjoittajan vapaus liioitella, oikeammin löntystin kuvaisi tapahtunutta todenmukaisemmin) juoksuun. Hiki puski otsalle heti alkuun, ai että miten niin rapakunnossa? Lämmöt oli ainakin helppo saada pintaan ja sitten töihin, jippikaijei! Tauon jälkeen pitäisi ilmeisesti ottaa kevyesti, juuri siksi katsoin millaiset painot pakassa oli ollut pari kuukautta sitten ja lähdin niillä liikenteeseen. Tiedän olleeni tyhmä, mutta vuoden 2014 järkikiintiö oli jo käytetty. Arvatkaa tekikö tiukkaa ja oliko puhtaita toistoja...vastaukset em. kysymyksiin joo ja ei.

Mutta kyllä se vaan teki hyvää! Oottakaapas, kun itken kipeitä lihaksiani huomenna. Olo oli kuin viisivuotiaalla jouluaattona, olin nii-in innoissani. Nyt voi vain toivoa, että sama fiilis kantaa läpi vuodenvaihteen. Pitäisi ehkä morkkistella sitä, että syksyn Bikini Challenge tulokset ovat taaksejäänyttä elämää, lantiota korostaa jenkakahvat ja massaa on tullut, mutta se olisi turhaa. Syystä tai toisesta olen kaivannut lepoa ja paljon. Toisaalta elämä ei ole pelkästään orjallista treenaamista ja syömisten syynäämistä, aina välillä uskon sen olevan niin. Sainpahan taas opetuksen, katsotaan kuinka nopeasti unohdan taas.

Vuosi vaihtuu pian ja olen onnellinen kaikesta, mitä vuosi 2014 toi tullessaan. Sain kokea paljon mm. Miamin, Santorinin ja New Yorkin. Opin olemaan entistä lempeämpi itseäni kohtaan ja tarvittaessa vanha tuttu kauhea natsisika piiskatessani itseäni niin töissä kuin vapaalla, olin siis ihan oma itseni. Nauroin paljon, olin onnellinen, iloitsin pienistä asioista ja vastavuoroisesti itkin vuolaasti...montakin kertaa. En tiedä opinko mitään, epäilen vahvasti, mutta olen elänyt täysillä enkä vain katsellut vierestä - elämä on tässä ja nyt. Joskus se ei mene ihan putkeen, mutta loppujen lopuksi oma asenne ratkaisee oikeastaan aina.

Ihanaa uusien mahdollisuuksien täyteistä uutta vuotta kaikille! Itselläni on pää täynnä uusia lupauksia, joiden toteutus käynnistyy än-yy-tee-nyt! Yksikään ei liity kuntoiluun, mutta kerron niistä aivan varmasti pian ja vinkkinä voi kertoa, että jotain uusia kuvioita olisi tähän bloggaukseenkin työn alla...palaan pian :)

Pari sanaa joulusta

Vuoden paras ja odotetuin juhla on täällä tai ainakin melkein, enää pari hassua päivää. Koska olen joulun lapsi on tällä pyhällä minulle erityinen merkitys, se on mun juhla, mutta muut saa lainata sitä haluamallaan tavalla. Näin "aikuisena" huomaan, että joulun merkitys muuttuu vuosi vuodelta. Ennen tärkeintä olivat lahjat (mitäpä sitä kiertelemään), nyt se jokin on rauhoittuminen ja hyvä ajatus. Tänä vuonna en ole tainnut toivoa oikein mitään, jos jotain tulee niin se otetaan tietysti ilolla vastaan.

Mielestäni joulun tärkein asia on se, että muistaa itselleen tärkeitä ihmisiä (sekä eläimiä) ja kantaa kortensa hyväntekeväisyysteen. Oikeastaan hankin lahjoja aika vähän, lähinnä kummilapsilleni ja siskolleni eli helppo homma! Olen kotoa oppinut sen, että vaikkei itsellä ole paljon niin jollain on vielä vähemmän ja niin kauan kuin voi antaa edes jotain pitää niin myöskin tehdä. Pelkkä ajatus siitä, että maailmassa on pieni lapsi, joka ei saa jouluna pakettia tai joutuu näkemään nälkää tekee pahaa. Niinhän ei saisi olla, eihän?

Itse osallistuin joulupuu keräykseen, jossa kerättiin lahjoja lapsille ja sujautin muutaman euron Pelastusarmeijan keräyslippaaseen. Joulupuukerykseen osallistuminen oli tehty helppoakin helpommaksi, sillä kuusi oli tuotu työpaikallemme asti. Käärin pakettiin useamman Disneyn dvd:n, joiden toivon ilahduttavan jonkun elämää uudestaan ja uudestaan. Olisin kyllä huolinut vastaavat lahjat itsekin, sillä aikuiseksi kasvamisesta huolimatta rakastan ikuisesti lastenohjelmia. Täytyy sanoa, että joulumieli valtasi, kun sai lahjat kuusen alle. Todellisen juhlatunteen saa kuin saakin antamalla. Voitte vain kuvitella kuinka iloisia naamoja tuon puun ympärillä hyöri :)

Vuoden viimeinen kuukausi ei ole ollut mikään elämäni huippuhetki. Olen kamppaillut väsymyksen kera ja vältellyt kaikkea kuntoiluun liittyvää. Siksipä blogikin on uinunut ruususen unta, sillä "töistä kotiin ja sohvalle päikkäreille" -elämäni ei ole kovin hohdokasta. Uskon silti uuteen nousuun viimeistään vuodenvaihteen jälkeen...uuden vuoden lupaus on vahvasti työn alla. Tulee tosin olemaan jotain ihan muuta kuin liikkumiseen liittyvää, palaan aiheeseen myöhemmin. Mutta anyway yksi asia on ilahduttanut erityisesti, nimittäin tv2:n joulukalenteri. Sellainen perinteinen kalenteri kotoani puuttuukin, mutta tämä tv-versio on tuplasti parempi. Jos olet missannut moisen niin ei hätää, kaikki jaksot löytyvät YLE Areenasta eli hopi hopi nettiin.

Vietän joulun välipäivät näillä näkymin töissä ja aherran muutaman projektin kimpussa. Uusi vuosi tulee käynnistymään vauhdikkaasti, joten tavoitteena olisi tehdä muutama tehokas duunipäivä pyhien lomassa. Olen aika innoissani uusista mahdollisuuksista, näissä hommissa haasteet eivät lopu kesken...hyvä niin. Uskon silti, että ehdin hengähtämään, ottaa useammat päiväunet, katsella töllöä kyllästymiseen asti ja lukea, kirjavarasto odottaa jo. Aaton jälkeen käynnistän leivontaurakan, sillä tapanina juhlistan pienimuotoisesti syntymäpäiviäni ja pöytä pitäisi laittaa koreaksi.

Toivottelen kaikille ihanan rentouttavaa joulua. Peukutan hyvän mielen, läheisyyden ja jouluherkkujen puolesta. Unohda kiire ja stressi, näytä kieltä liialliselle hössötykselle sekä nauti elämästä <3

Unimato

Aivoihini on mitä todennäköisemmin pesiytynyt unimato. Se saa minut haukottelemaan illalla klo 20-21 maissa, tekee aamuherätyksistä pitkänmatkan juoksuun verrattavia liikuntasuorituksia ja yrittää pakottaa kesken päivän unten maille. Sivuoireina ovat mm jatkuva palelu ja kasvojani koristavat mustat silmäpussit, ihan Vesa Keskisen tasolle tilani ei ole sentään edennyt...mutta tilanteen jatkuessa sekin lienee odotettavissa.

Viikon kuntoilusaldo on melkein pakkasen puolella. Perjantai oli ensimmäinen päivä, kun tunsin itseni voittajaksi flunssan saralla, mutta ajatus pikkurillinkin liikuttamisesta tuntui työpäivän jälkeen mahdottomalta. Viikkojen lorvinta on myös jättänyt käyntikorttinsa kroppaani...eih! Samalla kynnys normiliikunnan pariin on kasvanut melkoiseksi. Kun siihen yhdistää unimadon olemassaolon, on yhtälö melkein mahdoton ratkaistavaksi.

Onneksi olen saanut itseni edes pariin otteeseen ulos, löysä kävelylenkki on tässä vaiheessa parasta siedätyshoitoa ja tyhjää parempi vaihtoehto. Eilen lähdin samoilemaan illalla, kun olin toipunut pahimmasta unikohtauksesta. Lopulta innostuin heittämään hieman pidemmän lenkin ja kevyt liike tuntui niin hyvältä, ihminen on vaan luotu liikkumaan. Tässä vaiheessa rohkenen veikata, että tulevalla viikolla asioita alkaa tapahtumaan.

Ohessa pari otosta Itsenäisyyspäivän kahvin hakureissultani. Tyydyn vain toteamaan, että olisipa ulkona läpi talven lunta. Valkoinen peite toisi hieman valoa maailmaan ja se olisi enemmän kuin tervetullutta tähän pimeyteen. Noh toivossa on hyvä elää <3

Vähän väsy

Joskus paluu arkeen vie kauemmin kuin uskoisikaan. Kamppailen tällä hetkellä flunssan kanssa ja tuo keljuakin keljumpi kaveri vie mehut. Juuri, kun olen päivän kaksi parempi ja melkein pakkailen salikassiani tulee takapakkia. Viime viikolla nukahdin työpalaveriin ja tämä viikko alkoi sairaslomalla. Nyt aion levätä kunnolla, sillä haluan olla taas terve. Kaipaan kaikkia arjen rutiineja ja ehkäpä eniten haluaisin upottaa käteni kyynärpäitä myöden töihin...mä vaan rakastan mun työtä, työkavereita ja esimiestäni.

Tässä tekemyyden tyyssijassa ajan kuluttaminen on pienoinen haaste. Asiaa toki helpottaa se, että unta tuntuu piisaavan, mutta hereillä oleminen on ongelma. Voimat eivät oikein riitä mihinkään, tosin satunnaisesti nostan golfmailan nurkasta ja virittelen täydellistä backsvingiä. Näin jopa unta golfin kertauskurssista :)

Kaamos on asia, joka vaivaa allekirjoittanutta toden teolla. Jostain syystä kärsin pimeydestä vuosi vuodelta enemmän. Juuri nyt tuntuu siltä, että melkein muserrun sen alle. Lahdessa näkyi aurinko marraskuussa 4 tunnin ajan eli harmaa ja musta ovat päivien värit. Kaipuuni auringon valosta on valtava, oikeastaan niin suuri, että ihmettelen sitä itsekin. Vaikka Suomi oli pimeääkin pimeämpi sain nauttia auringosta matkallani, josta ei ole niin kovin pitkä aika. Ilmeisesti energiavarastot ovat silti tyhjillään :(

Olen kuitenkin keksinyt pari piristävää asiaa, sillä liiallinen synkistely on tyhmää eikä toisaalta sovi mun luonteellekaan. Toinen on ikuinen rakkauteni eli lukeminen, norjalaisen Nesbon tuotanto on nyt in. Se suurempi intohimo on valtava tarve pistää koti uusiksi, sisustusinspiraatio on täällä! Koska budjettia ei ole on muutos jaettava useammalle kuukaudelle, mutta suunnitelma alkaa olla muilta osin valmis. Olohuoneeseen haluan uuden lattiavalaisimen ja tv-tason. Keittiöön haluaisin liitutaulumaalilla maalatun taulun, toteutustapa aiheuttaa vielä hieman päänvaivaa. Myös eteiseen ja makuuhuoneeseen pitää saada uudet huonekalut. Kokonaisuus kruunataan siten, että maalitela laitetaan töihin, se onkin projektin suuritöisin osuus, johon pitää kerätä motivaatiota ja mahdollisesti napata pari lomapäivää.

Koti on minulle maailman paras ja tärkein paikka. Siksi sitä on hyvä uudistaa aika ajoin. Uskon, että pieni paikkojen kohennus tulee toimimaan myös piristysruiskeena, sillä sitä tässä tarvitaan...kevääseen on aika pitkä matka. Nyt uppoudun IKEAn kuvastoon ja sen jälkeen ohjelmassa on päiväunet. 

PS: kaikki piristyskeinot otetaan vastaan

Paluu arkeen...out of order

Pyrin yleensä ajattelemaan asiat aina positiivisen kautta, mutta nyt on hieman koeteltu. Olinhan ajatellut, että reissusta palattuani kokkailen ajan kanssa, käyn salilla ja nautin raittiista ulkoilmasta lenkkeilemällä ahkerasti. Noh ei mennyt kuin Strömsössä, kaikki on vähän heikun keikun. Jet lag alkoi piinata totisesti eli olen öisin kuluttanut aikaa lukemalla, syömällä ja siivoamalla toi syöminen lienee se pahin. Unen määrä on ollut minimaalinen eli päivällä on pää jäässä eikä ihmeitä puuhailla. Tärkein tavoite on pysyä päivällä hereillä, tänäänkin nukahdin vain kahdesti eli onhan siinä vielä snadisti tekemistä.

Lauantaina raahauduin kävelylenkille, mutta kuin kostona, flunssani kiristi otettaan heti seuraavana päivänä. Tai voihan tää olla vaikkapa Ebola, sitähän on Nykissä tarjollakin, ois astetta katu-uskottavampi tuliainen. Sunnuntaina nousi pientä lämpökin ja meditaatioon raahauduttuani uuvuin täysin. Tosin meditaatio oli melkein hallussa, kun yritin vain olla ka hengitellä. Totuuden nimissä en pysty juurikaan luettelemaan miten olen aikani viikonloppuna kuluttanut, kaikki on jotenkin sumuverhon peitossa, en ainakaan keittiössä enkä kuntosalilla. Tänään piti jo availla työkonetta ja hoitaa pari pikaista työjuttua, mutta aikeet vaihtuivat työterveyteen. Nyt on sentään antibiootit ja pari päivää sairaslomaa, joten josko se tautikin nujertuisi. Unirytmi saisi myös palata eli hei tuu säkin jo sieltä maailmalta takaisin kotiin 0/

Mulle tekemättömyys on pahinta. Seinät kaatuvat aika nopeasti niskaan ja kaipaan ihmiskontakteja, onneksi on sentään kissakontakteja. Ulkona on niin hämärää aamusta iltaan saakka, valo ei pilkahda lainkaan, kaukokaipuuni on siten nostanut päätään. Vähän järjen vastaista haahuilua, mutta eiköhän tämä iloksi muutu, kun paluu arkeen latautuu loppuun asti...just nyt yhteys vähän pätkii. Yritän myös tankata päähäni, että seuraava reissu saa odottaa. Nyt olisi hyvä elää hetki nätisti, sillä vuosi vaihtuu pian ja tärkeää on saada budjetti pelioikeutta varten kasaan. Koska golfkärpänen on herännyt jo horroksesta ja purrut mua parantumattomasti olen ahkerasti ottanut tuntumaan raitaysin kanssa. Muutaman svingiposen päivässä voi handlata puolikuntoisenakin. Aion selättää pahan tekniikkavirheeni ja svingituntumaa on haettu jo monia kertoja. Ensi kesä tulee olemaan niin mun golfkesäni! Senpä takia pitää myös selvitellä ensi viikolla, miten pystyn käydä hallissa treenaamassa ja varailla seuraavasta palkasta tunti proolle.

Jos tästä jotain positiivista hakee niin tuli sentään tartuttua pitkän tauon jälkeen puikkoihin. Viikonloppuna on 7-vuotiaan ystäväni syntymäpäivät, jolle olen luvannut (yli vuosi sitten) tehdä säärystimet. No nyt on sekin urakka suoritettu ja pieni neuloosi taisi iskeä eli taidanpa väkertää jotain muutakin, kun näin alkuun pääsin. Kissa ei ole tässä hommassa välttämättä se paras apuri.

Onni löytyy kaurapuurosta ja ruisleivästä

Huh mikä reissu, voi vain todeta ja virnistää onnellisesti! Ei nyt ehkä tullut Amerikkaa valloitettua eikä edes New Yorkia (ihan kokonaan), mutta paljon tuli koettua. Kotimatka oli lopulta se reissun odotetuin hetki ja hyvä, että pysyttiin nahoissamme, kun pohdittiin yksissä tuumin mitä kaikkea kotona voi tehdä. Niinhän se vaan on, että koti on maailman paras paikka. Kaipasin jo irtiottoa hektisestä suurkaupungista, arjen rutiineja ja tietenkin kissaani.

Kotiuduin eilen päivällä yhden maissa, reissutunteja oli lähemmäs vuorokauden verran takana. Olin torkahtanut matkanteon aikana vain pariin otteeseen, joten väsymys valtasi heti kynnyksen ylitettyäni. Fiksuinta olisi ollut pysytellä hereillä, mutta taisin nukkua päivästä valtaosan, silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet auki. Ainoa asia mitä kykenin tekemään oli purkaa matkalaukut ja pyöräyttää pyykkikoneen käyntiin.

Jääkaappini oli kokenut inflaation tai ehkäpä ennemminkin joutunut kadotukseen, vain tyhjyys oli mestoilla. Päivällä pärjäsin pakastimestani löytyneen pakastepizzan voimin, pelkkä ajatus kaupasta sai torkahtamaan uudestaan. Onneksi lähikauppani aukioloajat ovat joustavat, joten ehdin loppujen lopuksi paikalle, auton rattiin tarttuminen ei ollut edes vaihtoehto (ois tullut ruumiita). Kylläpä oli ihanaa valita ostoskoriin terveellisiä vaihtoehtoja, myös kehoni kaipasi paluuta normaaliin.

Luojan kiitos sain koko yön nukuttua ja aamulla aloin tuntea itseni melkein selväjärkiseksi. Voi kuinka taivaalliselta kaurapuuro ja raejuusto voivatkaan maistua <3 Totuuden nimissä takeaway kulttuuri on jättänyt jälkensä vyötärölleni, vaikka valitsin useamman kerran salaattia ruuaksi. Silti hiilari- ja rasvamäärät huitelivat taivaissa, päälle matkustamisen aiheuttanut turvotus ja fuuuuuck. Aion pakoilla vaakaa suosiolla tovin jos toisenkin, sillä en kestä katsoa totuutta silmästä silmään. Aikuismaista, eikös?

Vaikka unta tuli huideltua ruhtinaallisesti vei kropan käyntiin saaminen suurimman osan päivästä, onneksi ei ollut kiire minnekään. Lopulta sain energiatasot kohdalleen ja tartuin imuriin, koti kaipasi samanlaista ruotuun palaamista kuin ruokavalionikin. Sisäinen siivousintoilijani nostaa muuten päätään vuosi vuodelta, mihinköhän tää vielä johtaakaan? Kun pöly loisti poissaolollaan oli aika ruokkia kehoa. Onneksi olin napannut illalla pakastealtaasta pinaattikeittoa niin ei tarvinnut turvautua uudestaan pizzaan.

Sitä on vaikea kuvailla miten onnelliseksi tulee kaurapuurosta ja ruisleivästä, tyydyn vain toteamaan "erittäin onnelliseksi". Ostin Reissumiehen tummempaa versiota, sipaisin päälle salaattia, kalkkunaa, Valion pehmeää raejuustoa, avokadoa ja tomaattia - pesee muuten gourmetruuat mennen tullen! Tällainen oikea ruoka tuntuu myös täyttävän vatsaa tehokkaasti, sillä nälkä pysyy loitolla tuntikausia. Toivottavasti se herättelee myös jumiin jääneen aineenvaihduntani horroksesta. Tosin eihän se ole mikään ihme, että kroppa menee jumiin, voihan Amerikkalainen unelma sentään.

Olin kuvitellut käyväni heti ekoina päivinä lenkillä ja haaveilin jo reissussa torstain joogasta. Noh ei mennyt ihan kuin Strömsössä noiden suhteen. Viimeisten matkapäivien aikana sain vieläpä flunssan ja parantelen yhä kipeää kurkkuani sekä räkäistä oloani. Olisi silkkaa hölmöyttä lähteä riuhtomaan puolikuntoisena. En myöskään yritä noudattaa dieettiä heti vaan teen näin alkuun pientä korjausliikettä, ruokaympyrä on muuten aika kova juttu. Illalla jaksoin sentään vähän kokkailla ja voi kuinka hyvää itse tehty jauheliha-papukastike vihersalaatin kera voikaan olla!

Vaikka reissu oli mieletön ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin, olen nyt onnellisempi kuin koskaan. On ihanaa palautua rauhassa, nauttia oman kodin lämmöstä ja tehdä pieniä askelia normaalia arkea kohti. Menen töihin vasta tiistaina, joten kevyttä sopeutumista on vielä useampi päivä jäljellä. Mutta pakkohan se on todeta, että haaveilen jo itseltänikin salaa seuraavasta ulkomaankomennuksesta, haaveilu on niin parasta. Silti nautin nyt tästä hetkestä ja näistä kotoisista onnentunteista, kokkaahan sinäkin aamulla kupillinen onnea kaurapuuron muodossa :)

Halleluujat Brooklynissa

Sunnuntai on pyhäpäivä myös New Yorkissa, joten minnekäs sitä muualle menisi kuin kirkkoon. Totuuden nimessä en muista kuollaksenikaan milloin olisin viimeksi käynyt kirkossa, olen siis tyypillinen suomalainen kristitty. Otettiin metrolla suunta Brooklyniin ja melkeinpä kulman takaa löytyi määränpäämme, Brooklyn Tebernacle. Vaikka meistä näki noin kilometrin päähän, että olemme turisteja, meidät toivotettiin avosylin tervetulleiksi. Onneksi niin, olisi ollut noloa tunkeutua väärälle maalle.

Kirkko erosi suomalaisesta versiosta tyystin, ainoa yhtäläisyys taisi olla ristin merkki. Penkit olivat kuin elokuvateatterissa, seinillä oli kolme isoa scriiniä ja velonheittimet olivat kuin discosta. Iso tila täyttyi lopulta kokonaan ja kaikki muut tuntuivat tuntevan toisensa. Paikalle tultiin iloisesti rupatellen ja kaikkialta huokui välittömän lämmin tunnelma. Harmi ettei kuvia saanut ottaa tilaisuuden aikana, ois vähän poltellut.

Tilaisuus alkoi siten, että lähes kaksisataapäinen kuoro alkoi laulaa, jokseenkin vaikuttava veto. Virsikirjoja ei tarvittu, sillä sanat näkyivät jättiscriineiltä, näppärää. Alussa seisomme kuin suolapatsaat, mutta lopulta laulettiin mukana. Porukka kirjaimellisesti jammaili mukana ja kieltämättä fiilis oli käsinkosketeltavissa. Sanoisinko, että amerikkalaiset viisut pesevät kotimaiset kuus nolla. Poissa oli vakavuus, synkkyys ja surumielisyys, täällä uskonto on iloinen asia.

Parin tunnin aikana oli kaksi minuuttinen, jonka aikana piti kätellä ja tutustua mahdollisimman moneen ihmiseen. Yhdessä vaiheessa ensikertalaiset nousivat ylös ja meitä käteltiin lähistöltä God bless you meiningeillä. Saarna oli hauska, opettavainen ja tsemppavaa tarina, todellista lifecoutsausta. Pappi oli kuin stand up koomikko, kaikenlainen syyllistäminen ja vakavuus loistivat poissaolollaan. Lopussa lähellä olevia vielä halattiin, mikä tuntui hieman oudolta, mutta maassa maan tavalla.

Täytyy todeta, että tämäkin oli mahtava kokemus. Sanonta mustat donkkaa tykimmin pitänee paikkansa niin koripallossa kuin kirkon menoissakin. Meidän lisäksi mestoilla ei siis ollut montaa muuta valkonaamaa, onneksi ollaan sentään brunetteja. Ihailen tummaihoisia naisia, jotka ovat upeita, kauniisti laitettuja ja kantavat itsensä hienosti, sellaisia oli "pari" paikalla.

Silta Brooklynissa, mutta tää ei ole se kuuluisa versio

Tuollaisella vesitaksilla ois kiva huristella keväällä

Pikkuisen ränsistyneitä mestoja Brooklynin suunnalla

Pienoisen hurmoksen päätteeksi otimme metron Brooklyn Bridgen juurelle. Käytiin räpsimässä kuvia kuuluisasta sillasta ja olihan tuo(kin) ihan näkemisen arvoinen juttu. Bongattiin samalla Grimaldi's niminen pizzeria, jossa väitetään olevan kaupungin parhaat pizzat. Kävi myös mieletön mäihä, sillä saatin pöytä suoralta kädeltä. Hetkeä myöhemmin jono kiemurteli kadulle asti. Olihan se vaan totta, että pizza oli to-del-la herkullista. Kannattaa siis poiketa, mikäli sattuu sopivalle lähietäisyydelle.

Päivän selfie ja selfiehäirikkö takavasemmalla

Brooklyn Bridge - komia mesta

Jatkettiin matkaa ylittämällä Brooklyn Bridge eli been there done that. Sitten tehtiin kaupunkikierros päälle ja jälleen huomattiin, että kilsoja kertyi taas. Kun jaloissa alkoi painaa, oli kello lähemmäs neljä. Tällaisessa paikassa aika menettää merkityksensä ja päivät vaan hurahtavat. Tässä vaiheessa kävely ei inspiroinut, joten metrosompailua kehiin ja hotellille lepäilemään.

Alustava suunnitelma oli lähteä stand up -iltaan, mutta väsymys voitti. Päätimme perua pöytävarauksen ja pienoisen välikuoleman jälkeen suunnattiin kaupungille syömään. Vaikka take away valikoimat ovat valtavat, teki mieli istahtaa ajan kanssa alas. Tosin tässä kaupungissa ei juurikaan tunneta rauhallisen pysähtymisen taktiikkaa. Tilaukset pitäisi tehdä sekunnissa, ruokailu on nopea toimitus ja tehokkuus on muistettava myös paikalta poistuessa. Vaikka loma on ollut menestys, alkaa pikku hiljaa kaipaamaan kotiin ja omaan arkeen. Huomenna viedään viimeistä kokonaista lomapäivää ja tuhlataan loput dollarit, tiistaina sitten kentälle ja pitkä tie kotiin alkaa.

Museoelämää ja puistohengailua

Jos tätä lomaa pitäisi kuvailla vain yhdellä sanalla se olisi varmaankin shoppailu. Tosin voisi olla vaikea viettää aikaa tällaisessa kaupungissa käymättä kaupoissa ja tehdä hankintoja. Siksipä tänään oli hieman erilainen päivä, joten metroilut kehiin ja Museum of Natural History:a kohti. Oli pienoinen, joskin iloinen yllätys havaita, että metropysäkki vei meidät suoraan museoon. Kerrankin vältyttiin sen suuremmilta etsinnöiltä ja luojan kiitos myös jonottamiselta.

Museo oli valtava ja vaikka edettiin varsin vauhdikkaasti paloi aikaa reilusti. Katseltavaa oli paljon ja kierros oli kaikin puolin mielenkiintoinen, kannatti pulittaa 27 $. Aloitimme perhosnäyttelystä, jossa oli satoja perhosia, kaunista katseltavaa. Erilaiset täytetyt eläimet olivat myös mukavaa tutkittavaa, mutta suurimman vaikutuksen taisivat tehdä dinosaurukset. Vaikka skippasimme muutaman osaston meni reissuun reilut pari tuntia. Kropassa tuntui edellinen päivä ja noloa myöntää, mutta lonkka vihoiteli...fuck mä olen vanha!

Kulttuurikylvyn jälkeen jatkettiin matkaa viereiseen Central Parkiin. Onhan noita juttuja kuullut ja kuvia nähnyt, mutta todellisuus oli häikäisevä. Tuntui siltä, että olisimme päätyneet keskelle satua. Paikka häikäisi kauneudellaan ja syksyn värit hivelivät silmiä. Välillä pysähdyimme kuuntelemaan katusoittajaa, nautittiin auringon paisteesta, ihailtiin maisemia ja päästiin rapsuttelemaan pientä koiraakin. Kävi vieläpä tuuri sään suhteen, joka oli kuin morsian. Vaikka oli kylmä, noin 4 astetta plussan puolella, paistoi aurinko taivaan täydeltä. Tai no onhan se saattanut muinakin päivinä paistaa, mutta keskustassa pilvenpiirtäjät peittävät valon varsin tehokkaasti.

Voin vain kuvitella millainen paratiisi Keskuspuisto on keväällä. Tuo on totisesti paikka, jonne haluan palata ja jossa voisi viettää helposti koko päivän tai kaksi. Puisto on tosin hieman huono kuvaus alueelle, sillä se on valtava. Central Parkissa on muutama järvi, ehkäpä satoja ympäriinsä risteileviä polkuja, eläintarha yms. Tuntuu oudolta, että suurkaupungin keskeltä löytyy paikka, jossa aika pysähtyy ja luonto on kauneimmillaan.

Päivän kävelysaldosta tuli mittava, jälleen kerran. Viimeinen etappi eli puistosta Times Squarelle alkoi ottaa voimille. Nälkä kurni mahassa ja kunto meinasi loppua kesken. Teki mieli pizzaa, mutta jostain syystä kaikki italialaiset ravintolat olivat piilossa. Lopulta sopiva paikka löytyi ja pistettiin elämä risaiseksi eli colaa, pizzaa ja viiniä. Tämä oli meidän kallein ruokailu eli tippien kera 85 $, mutta olipahan mukavaa vaihtelua jatkuvan takeawayn sijaan. Kaiken lisäksi samasta satsista riitti iltapalaksi, joten kannatti. Kun olet ollut neljä tuntia ulkona ja kaiken kaikkiaan työpäivän verran liikenteessä lienee pieni hemmottelu paikallaan. 

Enpä olisi ikinä uskonut, että reissusta tulee näin täydellinen. Kannatti siis lähteä ja pistää "muutama" satanen matkailun ihmeelliseen maailmaan. Mikä parasta tässä on vielä kaksi kokonaista päivää jäljellä ja muutama varteenotettava pläni odottaa vielä toteutumistaan :)

Kevyt kaupunkikierros

Perjantain kunniaksi päätettiin startata päivä kunnon aamupalalla eli kierrettiin hotellin tarjonta kaukaa. Löydettiinkin kiva paikka, josta huokui amerikkalainen tunnelma ja erikoisuutena itsetehtyjen ruokien lisäksi olivat laulavat tarjoilijat. Tunnelma oli mahtava ja samanaikaisesti kahvia kaatava esiintyvä artisti oli huikea yhdistelmä. Ruoka oli myös herkullista, jonka jälkeen käynnistettiin reilun kymmenen tunnin pituiseksi venynyt kävelykierros.

Vailla sen tarkempia suuntaviivoja samoiltiin putiikista toiseen. Hullaannuttiin Victoria's Secretin kolmikerroksisesta alusvaatekaupasta, bongailtiin sujuvasti nähtävyyksiä jne. Vaikkakin kaupungin kadut ovat suorakulmaisia, tuottaa yhä pieniä haasteita suunnistettaessa kohteesta toiseen. Kun lopulta luovutettiin kauppojen suhteen lähdettiin kulttuuririentoihin. Perjantaisin MoMa:ssa (Museum of Modern Art) on neljästä kahdeksaan ilmainen sisäänkäynti, joten sehän oli hyödynnettävä. Ollaan nääs aika taloudellisia :)

Törmättiin varsin pian siihen tosiasiaan, ettei reppua saanut ottaa mukaan. Niinpä taide-elämys alkoi lähes tunnin jonottamisella narikkaan. Vaikka me suomalaiset osaamme jonottaa alkoi jaloissa painaa ja suorastaan jurppimaan. Lopulta päästiin ihmettelemään taidetta ja väsymys purkautui suunnattomaan hihityksenä, kun eräs huone oli vuorattu kikkelitapetilla. Ilmeisesti me ei ihan ymmärretty, vaikkakin teos puhutti paljonkin. Onneksi esillä oli muutama Picasson, Van Goghin, Monetin ja Warholin työ, jonotus ei  mennyt hukkaan.

Onneksi museo oli lähellä hotellia niin päästiin nopeasti lepäämään. Pohkeet ovat jumissa, alaselkää pakottaa ja olo on kokonaisvaltaisesti uupunut. Alkaa vaikuttaa siltä, että tarvitsen jonkin sortin löhöloman toipuakseni tästä, sillä turistina pällistely käy totisesti voimille. Tämän pidempään raporttiinkaan ei pysty, mutta mainittakoon, että Empire State Building bongattiin päivänvalossa ja käytiin katsomassa Grant Central Stationia eli rautatieasemaa suomalaisittain. Puitteet olivat tosin hieman suuremmat VR:n pytinkeihin verrattuna.

Huomenna kävellään vähän lisää eli tutustutaan luonnontieteen museoon eli Museum of Natural Historyyn. Tää mesta on tuttu Ben Stillerin elokuvasta ja odotamme näyttelyn heräävän henkiin. Itse haluan törmätä Owen Wilssonin näköiseen minicowboyhin. Sitten lähdetään Central Parkiin eli Keskuspuistoon, joka on New Yorkin keuhkot. Mesta suorastaan kutsuisi juoksemaan, mutta katsotaan nyt pystytäänkö me edes kävelemään rasitusvammojen jäljiltä. Juoksemista ei siten edes harkita, ehkä ensi kerralla, pitää jättää jotain to do listalle.

SoHo, NoHo ja O-ou

New Yorkin kaltaisessa suurkaupungissa on helppoa keksiä tekemistä. Nähtävää on vaikka kuinka ja paljon. Turha edes kuvitella, että reilussa viikossa ehtii kaikkea. Tänään suunnattiin "ravitsevan" hotelliaamupalan jälkeen metroon. Löydettiin oikea linja välittömästi (niitä on useampi sekä tietysti suuntakin pitää tsekata) ja sitten suunta SoHo:n alueelle. Ilmeisesti samoilimme myös NoHo:n puolella, ei ehtinyt tulla ihan tarkkaa mielikuvaa miten nuo alueet yhtyvät.

Oli ihana kävellä kirpeässä syyssäässä ja katsella hieman erilaisempaa maisemaa kuin ytimessä. Samoilla huudeilla liikkui paikallisia eli olimme kaukana pahimmista turistirysistä. Tiettyjä kauppoja etsiessä tuli käveltyä jälleen kilsa jos toinenkin, kropassa alkaa tuntua kulutetut askeleet. Onneksi jokaisen kulman takana on ihania kahviloita, joten tiukan paikan tullen voi istahtaa hetkeksi. Meidät erottaa paikallisista siten, että kuljemme suu auki (oikeasti aika usein), räpsimme hulluna kuvia ja pysähdymme kahville. Paikalliset kulkevat päämäärätietoisesti, nappaavat nopeasti take away kahvin ja jatkavat napit korvilla eteenpäin.

Päivä päivältä ehtii näkemään sitä oikeaa Amerikkaa ja amerikkalaisia. Katukuvassa näkyy eri sosiaaliluokat ja välillä raadollisellakin tavalla. Roskaruokakulttuuri, sen tarjona, helppous ja halpuus, on myöskin havaittavissa monen vyötäröltä. Erilaiset päihdeongelmatkin näkyy ja tällaiselle maalaiselle se on paikoin pelottavaakin. Palvelu on eri luokkaa kuin Miamissa, täällä ollaan melkein yhtä tylyjä kuin Suomessa. Tosin vastaan tulee myös huikeita palvelukokemuksia, jotka saavat rakastamaan maata ja sen tapaa elää. Kaikki on suurta, mahtavaa ja mahdollisuuksia täynnä.

Shoppailu jatkui vahvasti, tehtiin hyviä löytöjä pienistä putiikeista. Etenkin yksi idyllinen kauppa vei sydämemme ja molemmat saivat mieleisiä sekä hyötykäyttöön tulevia juttuja. Samalla reissulla testattiin idyllinen Katz's Deli, joka on kuuluisa lihaleivistään. Maukasta, mutta ei nyt ehkä ihan niin hyvää mitä toivottiin. Silti tunnelma hurmasi eli ihan kokeilemisen arvoinen juttu. Erityisesti pisti silmään henkilökunnan hyvä meininki, on vaan niin totta, että henkilökunnan viihtyvyys näkyy asiakkaille. Silloin, kun se on tällaisella tasolla, moisessa paikassa on ilo asioida.

Illaksi oli tiedossa se o-ou osuus, joten välissä lepäiltiin hotellissa. Sitten punaa huuliin ja Broadwayta kohti. Meillä oli liput Lion King musikaaliin, joten väliin vähän kulttuuria. Oli jälleen aika jännät fiilikset ja esiripun auetessa tunnelma oli käsinkosketeltavissa. Esitys alkoi niin vaikuttavalla tavalla, että kylmät väreet vaelsivat ympäri kroppaa. Vaikka tarina on tuttu se piti otteessaan ja tirautin muutaman kyyneleenkin, sillä show tempaisi mukaansa. Kunniamaininta toteutuksesta, eläinhahmot olivat tehty taitavasti ja pystyi vain ihailemaan näyttelijöiden suorituksia. 

Sitten sateisen kaupungin läpi, no oikeesti pari korttelia vaan ja hotellille. Ollaan hienosti pidennetty meidän iltoja päivä päivältä. Alussa kotiuduttiin kuuden maissa, mutta nyt yhdentoista maissa liikkuminen tuntui jo ihan turvallisesti. Asiaa edesauttaa se, että majapaikkamme on keskeisellä paikalla eli ei tarvitse kulkea hämyisillä kaduilla. Tällaisessa paikassa itsesuojeluvaisto on myös hyvästä. Mutta nyt on pakko luovuttaa tältä päivältä, että jaksaa painaa huomennakin. 

Tavaran paljoutta ja huimaavia maisemia - turistina isossa omanessa

Turistielämä vaan jatkuu ja hyvä niin. Huonounisen yön jälkeen tälläydyttiin valmiiksi ja lähdettiin etsimään bussiasemaa. Pienien kommelluksien jälkeen saatiin liput kuntoon ja löydettiin oikea laituri, josta suhailtiin Woodburyyn eli outletkylään. Kanssamatkustajat olivat varustautuneet isojen matkalaukkujen kera eli olimme eksyneet ammattishoppailijoiden joukkoon.

Valmiina shoppailun luvattuun maailmaan

Tavaran paljous oli valtava ja jokaisen nurkan takana odotti entistä kovempi supertarjous. Ihmiset säntäilivät päättöminä paikasta toiseen ja hamstrasivat kaikkea. Yritä siinä sitten pysyä kohtuudessa ja miettiä, ennen kassajonoon päätymistä, tarvitsenko tätä aikuisten oikeasti. Muutenkin jaloissa painoi jet lag, joten piti välistä tankata ja lopulta lähdimme kevyin kantamuksin "kotiin". Onnittelimme toisiamme fiksuista valinnoista, sillä mukaan tarttui aika fiksut hankinnat. Mun farkkuvarasto kasvoi uusilla Leviksillä ja ostin itselleni nimipäivälahjaksi pitkään haaveilemani kellon.

Tankkaustauko Woodburyssa

Kaupungin sykkeeseen alkaa tottua eikä kulttuurishokki juurikaan vaivaa. Aistiärsykkeitä on liiaksikin, kaikkialla liikkuu, välkkyy, räiskyy jne. Kuljen ahkerasti kamera (oikeasti puhelin) esillä ja ikuistan kaiken näkemäni...no en nyt ehkä ihan kaikkea. Tässä vaiheessa tiedän jo, että tänne on tultava toistekin. Vaikka ehdimme näkemään lomamme aikana paljon jää vielä paljon näkemättä.

Katukuvaa

Skeittaaja taksien keskellä

Talot on niin korkeita, että peittävät melkein auringon

Men at work

Otettiin hotellilla pieni tuumaustauko ennen jatkosuunnitelmien tekoa. Päätettiin lähteä hakemaan jotain syömiseksi kelpaavaa. Hetkisen päästä huomattiin olevamme Top of the Rockin juurella, joten eiku menoks! Oltiin etukäteen arvottu kumpaan korkeaan rakennukseen mennään eli toinen varteenotettava vaihtoehto olisi ollut Empire State Building. Toinen asia mitä oli pähkitty oli se, pitäisikö nähtävyyksiä ihailla valoisan vai pimeän aikoihin. Nyt asia ratkesi kuin itsestään ja nopeasti olimme kaupungin kattojen päällä ihailemassa maisemia. Sanoisinko, että kannattaa kokea omin silmin.

Iltaohjelmakin ratkesi siis aika näppärästi. Kun turistitouhut riittivät lähdettiin metsästämään ruokaa. Ollaan jotenkin tykästytty take away vaihtoehtoihin, säästetään sentään jossain. Reissun huono (ja oikeastaan ainoa) puoli on se, että rahaa palaa jatkuvasti mm näköalojen zoomailu kustansi 29 $ ja samanlaisia rahareikiä on kaikkialla. Noh napattiin salaatit matkaan, mutta kappas mitä muuta bongattiin eli Sinkkuelämästä tunnettu Magnolia Bakery. Saatiin vähän lisäkaloreita muuten niin terveelliseen iltapalaan, mutta mehän ollaan lomalla, joten hyvästi ryppyotsaisuus.

Mutta juu olipahan taas hieno päivä! Jatkamme mestojen haltuunottoa heti huomenna. Päiväohjelma on alustavasti plänätty, katsotaan millaiseen seikkailuun tällä kertaa päästään. Illalla punataan huulet ja laitetaan lilaa luomeen ennen kuin lähdetään Broadwaylle. Tiedossa on varmasti uskomaton spektaakkeli, kun Leijonakuningas pärähtää eetteriin...mutta palataan siihen myöhemmin.

Täydellinen turistipäiväni New Yorkissa

Ensimmäinen päivämme New Yorkissa valkeni mukavasti. Takana oli suhteellisen hyvät yöunet jet lagista huolimatta, kiitos väsymyksen ja king size sängyn. Päivä käynnistyi hotelliaamupalalla, joka on periamerikkalainen eli suomalaisen mittapuun mukaan säälittävä. Valikoimista on turha etsiä mitään vihreää, mutta mahan sai täytettyä paahtoleivällä, kananmunilla, jugurtilla ja banaanilla. Meitsi on aina onnellinen, kun nälkä on häädetty.

Sitten lähdettiin eteenpäin täydellistä turistipäivää kohti. Heti alkuun etsittiin metro, sillä kaupungissa on mahdotonta liikkua joka puolelle jalan ja taksi olisi hidas sekä turhan kallis vaihtoehto. Täytyy sanoa, että vähän jännitti, sillä tällaisessa suurkaupungissa törmää kaikenlaisiin ihmisiin...maalaistollo on paikoin ihmeissään. Jos hyvin käy niin nuo metrolinjat alkavat hieman aukeamaan...tai sitten eivät.

Heti alkuun suunnattiin katsomaan World Trade Centerin raunioita eli 9/11 muistomerkkiä. Näky oli vaikuttava ja voi vain kuvitella millainen kaaos ja paniikki kaupungin on vallannut. Jos tähän kaupunkiin eksyy niin kannattaa käydä katsomassa, pistää myös miettimään. Aikamme ihmetelttyämme kävelimme rantaan, jossa kävelimme ja ihmettelimme miten kauniita puistoalueita betoniviidakon keskeltä löytyy. En olisi uskonut miten kaunis kaupunki New York on, voi vain kuvitella miten häikäisevän kaunista täällä on keväällä, kun luonto puhkeaa kukkaan.

Kunnon turistifiilikseen päästiin pomppaamalla laivaan, joka pysähtyi Vapaudenpatsaalla sekä Ellis Islandilla. Me tyydyimme ihailemaan maisemia vain etäältä eli emme lähteneet maihin. Oli ihana pysähtyä hetkeksi, nauttia auringosta ja räpsiä kuvia urakalla. Tältä reissulta jää paljon muistoja ja olen ikuistanut niitä ahkerasti, suorastaan kunnioitettavan paljon. Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja niinhän se taitaa olla.

Edellisillan kulttuurishokki ja hämmästys suurkaupungin hälystä alkoi helpottaa. Paikat joissa liikuimme huokuivat melkein rauhallisuutta. Oli ihana katsella maisemia ilman kiirettä ja tarkkoja aikatauluja. Veneretkeltä päästyämme lähdimme samoilemaan ostoskeskusta kohti. Matkalla tähyilimme ruokapaikkaa ja törmäsimme katuun, jossa oli erilaisia ruokakujia. Nappasimme mieleisiämme streetfoodeja ja söimme puistossa. Allekirjoittaneen herkullinen thairuoka-annos maksoi 6 $ eli halpaa kuin mikä.

Lopulta siirryimme ostosten maailmaan. Vietimme useamman tunnin isossa ostoskeskuksessa, jossa oli kaikkea. Tässä kohtaa munkin dollarit tulivat käyttöön. Investoin fiksusti Clinicin ihonhoitotuotteita, jotka ovat ihan eri hintaluokissa kuin kotona. Muutama muu hankinta jäi vielä odottelemaan, parempi tutkia tarjontaa ja tehdä vasta sitten päätöksiä. Täällä voisi tuhlata "pienen" omaisuuden...kaikkea on. Lopulta väsymys alkoi painaa ja olihan tourneemme kestänyt jo työpäivän verran.

Nappasimme mukaan salaattia ja herkkuleivät ennen kuin lähdimme etsimään tietä hotellille. Edessä oli uusi seikkailu metromaailmassa, aina yhtä jännittävää. Hypättiin oikeaan metroon ja oikeassa kohdassa pois, mutta sitten meni kompassi sekaisin. Lähdettiin väärään suuntaan ja kilsoja kertyi...on muuten tullut käveltyä ihan kiitettävästi. Lopulta päästiin kartalle ja hotellikin löytyi, onneksi. Pakko todeta, että ruuhkaisimmat kadut ovat aika shokeeraavia, meinaa pientä ihmistä ihan hirvittää. Times Square on silti upea paikka valotauluineen, ei oo samanlaista kotipuolessa.

Takki oli varsin tyhjä, kun pääsimme hotellille. Kaivelin välittömästi iltaruokani esiin ja kertasin päivän tapahtumat tutkimalla räpsimiöni kuvia. Kyllä niitä kelpaa katsella ja palata New Yorkin tunnelmiin monta kertaa. Päälle kuuma suihku ja sukellus peiton alle. Nyt vaan odotellaan, että kello kiirehtisi eteenpäin, jotta voisi käydä nukkumaan. Simahtaisin välittömästi kuin myrskylyhty, mutta on parasta yrittää saada kaupungin rytmistä kiinni.

Ensimmäinen päivämme New Yorkissa sujui siten täydellisesti. Kaikki koettu on kuin elokuvista eli tämä vastaa juuri sitä kuvaa Amerikasta mikä tv:n välityksellä on tullut. Ihanaa, että meillä on vielä monta päivää aikaa ihmetellä suurkaupungin sykettä. Huomenna shoppailemaan outletkylään, mutta yritetään sijoittaa dollarit fiksusti. Jatkan raportointia täältä ihmemaailmaasta jossain sopivassa vaiheessa.