lauantai 21. joulukuuta 2013

Frozen - jäinen seikkailu

Tänään oli totisesti jännä päivä! Aamun siivousurakan jälkeen suuntasin hakemaan pieniä alibejani, joiden kanssa oli luonnollista sujahtaa animaatioelokuvan näytökseen. Menomatkalla varustauduin hankkimalla karkkipusseja ja trippejä, parkkirahaakin piti varata mukaan. Sitten koukkasin malttamattomina odottavat pikkumiehet (8 & 5 vee) kyytiin. Tämä oli muuten eka kerta, kun olin ilman apujoukkoja kummipoikani ja tämän veljensä kanssa liikenteessä...toivottavasti ei viimeinen.

Seuraavaksi yhden pysähdyksen kautta kohteeseen. Kummityttöni on vielä pieni, mutta tämän kuusivuotiaan isosiskon saa houkuteltua seuraksi ihan mihin vain. Tässä seurassa ollaankin ehditty tekemään yhtä sun toista, mun ja Emilian tiimi toimii eri hyvin. Vähänkö oli muuten pikkuneiti hienona, totesinkin olevani porukan alipukeutunein. Takapenkki oli täynnä tunnelmaa, leffailta oli varsin odotettu tapahtuma, joten ei muuta kuin kaupunkiin päin!

Koko rytmiryhmä käyttäytyi mallikkaasti, turhaan jännitin etukäteen. Napattiin vielä popcorneja koko porukalle ennen näytöstä. Elokuva oli aivan ihana, todellinen rakkaustarina, josta ei puuttunut vauhdikkaita juonenkäänteitä. Mulla oli ollut ajatus hieman sekaisin koko päivän, joten onnellinen loppu sai silmäkulmani kostumaan. Normaalisti en herkisty moisista, mutta taisin olla prinsessasadun tarpeessa ;) Kieltämättä 3D elokuvakin oli kiva kokemus ja mikä parasta, oli ihanaa tarjota pikkuihmisille mukava reissu sekä näiden vanhemmille lyhyt hengähdystauko.


Istuskelin vielä reissun päätteeksi kummityttöni luona kaikessa rauhassa, ehdittiin vaihtaa kuulumiset tämän äidin kanssa pitkästä aikaa. Tuli jopa hörpättyä joulun ensimmäiset glögitkin...mmm olipa hyvää. Huomenna jatketaan ystävyysteemalla, kun näen kolmea opiskelukaveriani. Jotain tässä elämässä on mitä ilmeisemmin tullut tehtyä oikein, kun on näin hyvät tukijoukot ympärillä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti