Ilmeisesti parjasin itseäni eilen turhaan, treeni on osunut ja uponnut kohteeseen. Etenkin etureidet, pohkeet ja takareidet ovat ottaneet osumaa. Lihaksissa tuntuva treeniväsymys on mielestäni mahtavaa, sillä tietää tehneensä. Tosin kropan lisäksi jumittää pää, väsyttäisi mutta uni loppui kesken. Tänä viikonloppuna on tullut nukuttua aika reilusti, jotain on siis tullut tehtyä oikein, kun kroppa saa lepoa.
Tässä jumittamisen hetkessä tekisi mieli vain jumittaa kotona. Ei tekisi yhtään tiukkaa sulkeutua päiväksi neljän seinän sisään, mutta eihän sen nyt vaan käy. Lihakset on saatava lämpimiksi ja annettava niille sopivasti ärsykettä eli hot joogaa kohti. Tänään on vieläpä Letan pitämä tunti, joten sitä ei kannata missata mistään hinnasta. Ensi viikolla kun ei taida joogailemaan päästä ennen viikonloppua.
Tavoitteena olisi tehdä muutama treeni myös työmatkalla. Huomenna on lenkkitreffit sovittuna entisen työkaverin kanssa. Hieman jännitän pakkaslukemia, sillä Lahteen luvataan lähes -15, mutta Lappeenrannan ennuste lupaa armollisesti -10. Niissä lukemissa minäkin pärjään, sillä kyllähän mun juoksutreenit on aika alkutekijöissä. No palaamme siihen mahdollisesti huomenna, mitään en lupaa.
Hotellissa on pieni kuntosali, jossa voi tehdä toimivaa settiä kunhan vähän luovii. Ja mikä parasta joka ilta on saunavuoro, lienee parasta mitä hotellireissuissa on. Sokos Hotel Lappeessa on myös hyvä uima-allas, joten ensimmäinen asia mitä matkalaukkuuni pakkaan on simmarit & uimalasit.
Jatkan jumitusta kahvikuppini kera, mukavaa sunnuntaita kaikille!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti