Jos tästä jotain negatiivista hakee niin rasva on todella paksua. Sen levittäminen ja imeytyminen ei ole kiitettävää, mutta muita miinuksia ei olekaan. Etenkin näin talvella iho on kovalla rasituksella, naama on välillä niin kuiva, että pahaa tekee. Kiitos Nivean nämä ongelmat ovat olleet hyvin lyhytaikaisia. Rasva sopii täydellisesti myös mm. olkapäihin, kyynär- ja polvitaipeisiin. Suosittelen siten lämpimästi ja jos koostumus ei sovi kasvoille niin toimii se käsivoiteenakin. Mulla se Biothermin purkki on siirtynyt käsirasvan rooliin, turhan tyyristä moiseen käyttöön eli tuotteesta ei tule vakiokalustoa peilikaappiini.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Talvi-ihon paras ystävä
Olen aina ollut hieman kranttu kosmetiikan suhteen ja testannut yhtä jos toistakin rasvaa. Vannon myös aina laadun nimeen enkä ole markettien hyllyjä kolunnut lainkaan. Alkusyksystä investoin aivan ihanan sarjan Biothermilta, pelkkä ihonhoito tuntui luksukselta. Parin viikon käytön jälkeen naamani oli kuitenkin eri mieltä ja täynnä pieniä näppylöitä. Niinpä nappasin kauppareissulla Nivean klassikkotuotteen ostoskoriini. Pakko myöntää olin mainoksen uhri, sillä lehdissä oli hehkutettu kuinka parin euron voide pesi tyyriitkin vaihtoehdot kuusi nolla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti