keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Sauna - maailman paras keksintö

Jos jossain tuntee itsensä suomalaiseksi niin saunassa. Vaikkei mulla ole ollut saunaa sitten lapsuudenkodista lähdettyä, en ole toipunut vieläkään menetyksestä, tuskin toivunkaan. Aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus, otan vahinkoa takaisin, työreissut ovat siihen oiva tilaisuus. Ei taida olla hotellia, jonka saunavuoroa en olisi testannut. Ykkössija uima-altaan lämpötilan takia kuuluu tänne Sokos Hotel Lappeeseen. Täpärästi toisella sijalla on Sokos Hotel Ilves Tampereelle, jossa puitteet ovat toki tuplasti komiammat, mutta uima-altaan vesi on jäätävää...eihän siellä tarkenee vaikka kuinka räpiköisi. Kolmanneksi nostan Vaasan Radisson SASin, jossa saunaosasto sijaitsee kattojen päällä. Arvatenkin on upeat maisemat uima-altaalta käsin.

Mulla ei ole kovinkaan suuria vaatimuksia/toiveita elämälle. Olen sitä mieltä, että parhaat jutut löytyy arjesta ja kun nauttii ihan pikkuriikkisistäkin asioista elää parhaiten. Mutta oman saunan haluaisin, kukapa tietää ehkä jonain kauniina päivänä (voi se olla sateinenkin), sillä elämästähän ei koskaan tiedä. Sen lisäksi asioilla on erikoinen tapa järjestyä parhain päin, ainakin mun rinsessaelämässä.

Ensimmäisenä iltana harmittelin, että löylykauhan herruus oli mennyt venäläiskaunottarelle. Yritin siinä miettiä kuinka saisin tämän ymmärtämään toiveeni löylyn heitosta. En keksinyt parempaa kuin doprii djeevuska heittäisitkö löylyä pasalsta? Ei kuulostanut vakuuttavalta edes mun pään sisällä, joten pysyttelin vaiti. Onneksi saunaan ilmestyi hymyilevä venäläislady, joka kysyi minulta pitkän pätkän jotain venäjäksi. Elekielestä pystyin päättelemään, että nyt ollaan samalla asialla, joten vastailin vain yes yes. Sitten myhäilin tyytyväisenä, kun kuuma löyly helli hipiää. Ymmärsin saunaseuralaisten keskustelusta vaan doprii harasoo ja sitä rataa eli en paljoa. Ei sillä Venäjän kieli on mielestäni kaunista kuunneltavaa, siinä on jokseenkin suloinen sointu.

Seuraavana päivänä keskustelimme samaisen venäläisen löylyn ystävän kanssa, ilman yhteistä kieltä, kuinka ihanaa saunominen on. Tai ainakin niin minä sen ymmärsin, vastailin taas yes yes ja hymyilin kauniisti. Toki on mahdollista, että keskustelu koski jotain muuta, mutta se jääköön mysteeriksi. Sain myös kehuja siitä miten ihanalle shampooni tuoksuu. Kovin sosiaalista tämä hotellisaunojan elämä, eikö?

Arvatenkin olin melkein pettynyt, kun naisten saunavuoro ammotti tällä kertaa tyhjyyttään. Saunomisen sijaan keskityin enemmän uimiseen, kun kuntosali jäi haaveeksi pulahdin altaaseen. Innostuin kroolaamaan (oikeasti se on rintauintia) kunnolla ja vetelin päästä päähän puolen tunnin ajan eli eihän tää nyt ihan lorvinnan piikkiin mennytkään. Laskuissa menin sekaisin heti alkumetreillä, joten ei mitään hajua kuinka kauas rannassa olisin ajautunut mikäli olisin ulapalle suunnannut.

Takaisin saunomisen ihanuuteen. En yksinkertaisesti ymmärrä miksei saunominen ole levinnyt juurikaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Sitä tuntee itsensä puhtaaksi vasta, kun on napannut kunnon löylyt. Nahkakin punoittaa mukavasti ja etenkin jos pääsee viileään vilvoittelemaan, silloin kokee virkistäytyvänsä täysin. Pitäisiköhän kokeilla joku kerta sitä lumihangessa pyörähtämistä? Lapsena se oli ainakin ihan parasta, miten sekin on jäänyt vuosien varrella? Sauna pitäisi osata markkinoida kunnolla ja ottaa siitä Suomen vientivaltti. Vai päteekö tähän vanha suomalainen sananlasku "kel onni on se onnen kätkeköön"?

Onneksi saunaputkeni jatkuu vielä, sillä hotellielämä jatkuu. Sen lisäksi kotimatkalla olisi tarkoitus pysähtyä lapsuuden maisemissa ja kyllähän se iskä aina saunan lämmittää tyttärelleen. Tarvittaessa osaan kyllä lämmityspuuhat itsekin, meillä on tietenkin puukiuas, mutta isin pikku prinsessan tarvitsee ryhtyä moisiin urotöihin aniharvoin. Tässä kohdassa haluan muistuttaa myös siitä, että pikkusiskoja voi käyttää orjan roolissa.

-saunoja

PS: Kiitos ystävälleni Minnalle, joka laitteli sms:llä lukijapalautetta, se lämmitti mieltä. Moni on varmasti huomannut, että aiheet vaihtelevat tällä hetkellä laidasta laitaan eli en rustaile vain treeneistä. Tämä johtuu siitä, että ideoita pyörii pää täynnä ja toisaalta tykkään pureskella asioita kirjoittamisen kautta. Pyrin kuitenkin pyörimään pääsääntöisesti kuntoilun, ravinnon ja hyvinvoinnin ympärillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti