torstai 12. joulukuuta 2013

Kasarimeininkiä kuntosalilla

Sainhan mä pizzan turruttaman kroppani liikenteeseen ja raahauduin hotellin kuntosalille. Mesta ei välttämättä säväytä lookillaan, mutta peruslaitteita löytyy kivasti ja käyttämällä mielikuvitusta saa ihan hyvän treenin aikaiseksi. Oikeastaan paikalla oli kaikki tarvittava, tää on ollut kova mesta parikymmentä vuotta sitten. Aluksi sain hyvän lämmön päälle crosstrainerilla ja sitten toimivaa settiä selkäosastolle. 



Torstain treeni:
Kulmasoutu tangolla
Yläsoutu leveällä otteella
Pulldown taljassa tangolla
Kaz-veto tangolla
Hauiskääntö käsipainoilla
Hauiskääntö hammerotteella
Voimapyörä

Siinä vaiheessa, kun piti juntata hauikset kuntoon alkoi laiskottaa. En löytänyt mieleisiäni käsipainoja...kunhan keksin tekosyitä. Ekat kolme sarjaa peruskääntöjä meni hyvin, mutta hammerkääntöihin löytyi vain liian pieniä tai suuria painoja. Sitten taisinkin keskittyä kuvaamiseen ja salin seinillä oleviin ohjeisiin, jotka ovat suoraan kahdeksankymmentäluvulta! Toivottavasti nautitte niistä yhtä paljon kuin minä :)



Vatsoihin siirryttäessä nappasin rehvakkaasti voimapyörän käsittelyyn, mutta enhän mä mitään jaksanut. Hikisesti väänsin 3x12, enkä edes tehnyt puhtaita sarjoja (kehtaan vielä myöntääkin), vatsalihakset olivat ihan hellänä ekan sarjan jälkeen. Normisti teen 3x15 ja viime aikoina lisäpainon kanssa. Syytän pizzaa...itse olen lähes täydellinen fitnessjumalatar. Kivasti muuten mahakin näkyy noissa kuvissa, sitä on vissiin syöty hyvin.

Kasarifiiliksistä siirryin saunaosastolle, ylläri. Viimeistelin mun laiskan pulskean treenin vetelemällä loppuun lyhyen uintisetin. Kymmenisen minuuttia riitti, sillä viikolla hankitusta vararavinnosta huolimatta palelin, joten palasin löylyihin lämmittelemään. 

Seuraavalla Lappeenrannan keikalla palaan tapahtumapaikalle, sillä kasaripunttis toimii. Loppu on itsestä ja omasta tahdosta kiinni. Ensi kerralla voisin tosin syödä hitusen fiksummin. No more pizza tähän osoitteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti