Toinen syy hymyyni on nurkan takana lymyilevä joululoma. Tai loma ja loma, kalenteri on täynnä menoja eli liikekannalla ollaan. Tiedossa on ystäviä, herkuttelua, lepoa, hömppäilyä, juhlan tunnetta jne. Ehkäpä jäännin juttu on huominen leffailta, toivottavasti mun seuralaiset ymmärtää, että olen vielä ihan noviisi näissä lapsiasioissa. Note to myself: osta paljon karkkia, lahjonta toimii aina. Parasta on se, että näen näiden päivien aikana paljon ystäviäni, eikös jouluna pidäkin omistaa aikaa juuri läheisilleen? Se on sittenkin plussaa, että on syntynyt jouluna, niin ne asiat muuttuu vuosien varrella.
Yksi asia mitä jenkkilästä kadehdin on kiitospäivä, aasinsilta ystävyydestä ja sen hienoudesta. Mahtava ajatus kerääntyä hyvässä seurassa juhlapöydän ääreen ja olla kiitollinen sekä sanoa se ääneen. Tosin itse pyrin listaamaan kiitollisuuden aiheita näin vuoden viimeisimpien päivien aikana sekä jouluna että tekemällä lopullisen yhteenvedon uutena vuotena. Vuosi 2013 tuleekin jäämään ikimuistoisena taakse. Se on kyllä koetellutkin, mutte erityisesti se on antanut uusia kokemuksia. Kiitän etenkin uusista ihmisistä, joita elämääni on tullut.
Töiden ja loman lisäksi päivä tarjoaa muutakin. Illaksi on nimittäin pöytävaraus tehty ja meidän perheen naiset pääsevät herkuttelemaan. Varasin pöydän jo viikkoja sitten, yhdestä kaupungin parhaimmasta ravintolasta, joten tänään myös syödään hyvin. Päivän päätteeksi voikin kellahtaa mahan viereen nukkumaan ja mulla on laadukas hömppäkirja sängyn vieressä odottamassa.
Toivottavasti myös sinulla on tänään hyvä päivä,
Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti