maanantai 23. joulukuuta 2013

Villasukkajoogaa ja jouluvalmisteluita

Päivä on käynnistetty joogalla, kuinkas muutenkaan? Vaikka mun ultimate yoga challenge on kestänyt vasta viikon, siitä on tullut luonnollinen osa aamurutiinejani. Liikesarjoissakin on tapahtunut uskomaton muutos (vaikea uskoa todeksi), tämä lienee ratkaisu takareisieni jumitukseen. Maailma peiton ulkopuolella tuntui jotenkin niin kalsealta, että päätin pitää villasukat jalassa. Kumman hyvin se toimi ja parin aurinkotervehdyksen jälkeen tuli mukavan lämmin. Vaikka vuoden pisin päivä on selätetty ja mennään hitaasti kohti pitenevät päiviä pysyttelee aurinko piilossa. Ulkona sataa kaatamalla ja tuuli ulvoo nurkissa, annan kyllä vastalauseen näille vähälumisille talvisäille. Ellei jouluna ole lunta, kuinka joulupukki tulla voi?



Kunhan saan aamutoimet hoidettua suuntaan viimehetken joululahjaostoksille. Jostain syystä olen venyttänyt asiaa päivästä toiseen, vaikka tiedän kristallinkirkkaasti mitä siskon pakettiin tulee käärittyä. Muut lahjat onkin hankittu, tosin eihän niitä montaa ollutkaan. Loppujen lopuksi joulumieli tulee muista asioista kuin tavaroista. Vaikkakin jos voisin, ostaisin kaikille ystävilleni lukuisia lahjoja, sillä antaminen on aina mukavaa.

Nyt ei auta lorvia pidempään, puurot tulille ja ostoslistan kimppuun. Vietän aattoiltana ystäväni luona ja tänään pitäisi käydä hankkimassa ruokaostokset valmiiksi. Sitten olenkin valmis suuntaamaan yhdeksi yöksi kotikotiin kinkkua paistamaan (lukuohje: iskä paistaa minä maistan), joulusaunaan ja lorvimaan. Meidän porukoitten sohvaa parempaa löhöilypaikkaa ei ole keksittykään :)

Mukavaa joulun odotusta kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti