Hot jooga - talven pelastus

Olen ottanut tavaksi käynnistää sunnuntait hot joogalla. Jostain kumman syystä saan joka kerta kiireen aikaiseksi ja matkalla panikoin olenko myöhässä. Tämä sunnuntai ei tehnyt asiaan poikkeusta. Kiireessä pyörän selkään ja eteenpäin, onneksi matka on lyhyt ja fillarilla taitaa päästä nopeammin määränpäähän kuin autokyydillä.

Tapojeni orjana valitsin pienen oikopolun, vaikka eilen havaitsinkin niiden liukkaiden. Vasta kun oli liian myöhäistä tajusin virhearvioni...sitten mentiin jo. Pyörä lähti alta, maa oli peilijäässä ja minä rysähdin sen mukana valuen muutaman metrin alamäkeen, kunnes vauhti pysähtyi. Onneksi olin napannut pyöräkypärän päähän, joten kolaus päähän oli varsin pehmeä, ehkä siellä loksahti jotain paikoilleen. Oikea sääri sentään otti osumaa ja talvipyöräilyn vaaroista on muistutus näkyvissä. Sen verran pienimuotoista damagea ettei viitsi edes kuvaa ottaa todisteeksi. Vasta kun on koko jalka mustanpuhuva ja avohaava esillä kehtaa kaivaa kameran esiin. Toivottavasti tähän ei päädytä.

Sellaistahan se on tämä elämä, se kolhii välillä fyysisesti ja välistä henkisesti. Mutta tekevälle sattuu ja naarmut kuuluu asiaan, eikö? Leevi and the Leavingsin sanoin "tässä naamassa arpikin kaunistus olisi..." vai mitenköhän se menikään? Toistaiseksi aika helläkätisesti se on maailma pientä prinsessaansa kohdellut, avoimin silmin & - mielin eteenpäin.

Jälleen kerran jooga teki hyvää, helli mieltä ja rentoutti lihaksia. Sali oli hämyisä, sillä eletään sitä aikaa, jolloin Suomessa on pimeää, pimeää ja kylmää tai pimeää, kylmää ja kosteaa. Jouluvalojen loisteessa oli ihanaa herätellä kehoa pyhäpäivän viettoon. Yritin keskittyä oikeaan hengitykseen ja toistelin Ahimsaa mielessäni, nyt ei ollut aika revitellä vaan kohdella itseään armollisesti. Lattiasarjan aikana havahduin kuinka haastava Ujjayi-hengitys voikaan olla. Tähän pitäisi vielä yhdistää lihaslukot, mulla on pitkä tie edessä tän lajin suhteen.

Kotimatkalla en voinut vastustaa samaista oikopolkua, sehän jopa säästää matkassa noin 10 metriä eli varsin merkittävällä tavalla. Talutin pyörää varovasti, mutta jää tarttui taas alle. Tällä kertaa vain pyörä rymisteli jäistä mäkeä alas ja nainen pysyi tolpillaan. Ensi kerralla toistan virheeni mitä suurimmalla todennäköisyydellä, sillä kovapäisen luonteeni takia tuskin viisastun tästäkään. Vai pitäisikö sittenkin?

Koti kaipaisi hellää kosketusta, mutta pistän ystävyyden etusijalle, ei ne villakoirat minnekään katoa. Hernerokat naamaan ja nainen suihkun kautta edustuskuntoon. Ulkonakin sataa lunta, joten maa saa taas valkoisen peitteen, tulisikohan se valkoinen joulu sittenkin? 

Mukavaa sunnuntaita kaikille!