Tällä hetkellä voimabiisini on Eye of the Tiger, tulee tuskin yllätyksenä, sillä olen maininnut asiasta pariinkin otteeseen. Työn alla on 4 viikon koulutusputki, kolmas viikko menossa eli ollaan snadisti voiton puolella, vielä ei voi paukutella henkseleitä. Etenkin alussa halusin olla paras, nyt se on menettänyt merkitystään, haluan vain, että koko tiimimme hoitaa urakan kiitettävästi maaliin. Joka aamu valmistaudun koitokseen ja kuvittelen olevani Rocky, joka astelee kehään valppaana sekä voimaa täynnä.
Mun työasenteeseen liittyy olennaisesti toimiva look. Valitsen aamuisin vaatteet huolella, jotta tunnen näyttäväni hyvältä. Etenkin meillä naisilla itseluottamukseen liittyy usein ulkonäkö, nuhruinen look vie puolet vetovoimasta pois. Tänään yllä on tiukat stretch-housut ja sähkönsininen paita, sähäkkää settiä tiedossa. Kokonaisuuteen kuuluu myös huolellinen meikki, kovin vahva pakkelikerros ei ole mun juttu, sekä hiusten laitto.
Kesällä kuuntelin Asteen Spacemanin loppuun, siitä sai niin hyvän fiiliksen. Se raikasi mun luurissa lukuisia kertoja päivässä ja ehkäpä juuri siksi nautin kesästä niin paljon. Viikonloppuna pitäisi tuunata uusin biisilista kuntoon, sillä se on pahasti kesken ja koulutusrumban päättyessä Rocky fiilistelyt saavat riittää, eiköhän tässä kehässä ole oteltu tarpeeksi. Lataan luuriini ainakin Cheekiä, niistä biiseistä ei lopu asenne ihan heti loppuun, suosittelen etenkin vanhoja lemppareitani Älä ja Liiku. Joulun kunniaksi vanha kunnon klassikko Last Christmast on myös pakko saada. Listalla säilyvät kohta uusiksi voimabiiseiksi nousemassa olevat Anna Abreun versio Kylmästä lämpimään sekä James Bluntin Bonfire hearts.
Mukavaa voimabiisin sävyttämää torstaita kaikille, tää lähtee kohta toimiston suuntaan rokkaamaan!
Mahtavia biisejä! Rocky soi mullakin ja Asteen Spaceman on edelleen hyvä! Toi, missä Jonna laulaa Liiku, on sairaan hyvä kans... Olikse Cheekin vai Elastisen biisi? Itsellä soi salilla luureissa sekaisin pomppumetalli ja hip hop ja Apulanta.
VastaaPoistaLiiku ja Älä ovat molemmat Cheekin vanhaa tuotantoa, joissa Jonna feattaa upeasti. Salilla pakerran ilman omia musiikkeja, mutta juoksulenkillä on pääsääntöisesti napit korvissa.
VastaaPoista